Lasse Pöystin monologi Lilla Teaternissa. Aivan mahtava. Ja vaikuttava. Pöysti oli niin liikkis noustessaan lavalle, että se oli jo eka hetki kun mun silmät kostuivat.
Elokuva kertoi vanhuksen yksinäisyydestä. Mitä kaikkea juttukaverin puute saa hänet tekemään. Puhumaan koiralle. Leikkimään koiraa. Käymään vieraiden ihmisten hautajaisissa ja stripparilla. Kertomaan juttuja hissille, jonka ympärille hänen koko elämänsä on kiertynyt. Välillä Pöysti sanoi jotain niin riipivää ja niin todellista, että silmät kostuivat uudelleen. "Minä en ole viherkasveille puhuvaa tyyppiä. Se on ehkä enemmän naisten juttu."
Ja Lasse Pöysti, 83, puhui 1,5 tuntia putkeen ilman, että hörppäsi vettä. Hieno oli. Pyörinee vielä jonkin aikaa. Suosittelen.
Me kaikki kuljemme pimeässä yksin, tietämättä mitä varten.
