Wednesday, February 24, 2010

Kesäloma

Mulla on :) Kolme viikkoa. Ouuuu.

"Mul on lomaa. Ihan oikeeta aikuisten lomaa."
"Aika keski-ikäistä", sanoi ikäiseni työkaveri. Hänellä ei ole lomaa.
"Aion käyttää sen festarointiin."
"Aika teinii."

Nyt me tarvitaan sitten enää se kesä. Hyvään suuntaan ollaan menossa, sunnuntaina noustaan jo nollaan. Siitä vielä 15 astetta ylös niin ollaankin jo perillä :)

Sunday, February 21, 2010

6 h = a good date?

Oli P:n (nimesin nyt pojan P:ksi, kun se on helpompaa) kanssa sunnuntaitreffit. Joka viikko pitäis olla sellaiset. Tasoittaa sunnuntaiahdistusta huomattavasti.

Jos treffien menestystä voi mitata kestolla, niin munsta nää oli aika suksee. 6 h. Munsta kesto on ihan hyvä mittari. Nimittäin viimeks kun olin treffeillä, ne kesti hädin tuskin tunnin ja ei siitä kundista sitten mitään ikinä kuulunutkaan.

Mutta kyllä mä kerroin pari niin huonoo juttuu, ett apua. Hermostuneena höpötän, mitä mieleen tulee. Sit tajuan kertovani jotain ihan älyttömän huonoa tarinaa ja sitten yritän värittää sitä edes hitusen mielenkiintoiseksi. Sit sitä tuijottaa toista silmiin ja tajuaa, että se ei vaan osaa reagoida noin huonoon juttuun mitenkään. Sit täytyy kääntää pää pois ja irvistää itselleen.

No mutta niitä oli vaan pari. Suurimmaksi osaksi mun jututhan on kuitenkin ihan laadukkaita :)

Oli kivaa. Toivottavasti tätä kivaa ois luvassa vähän lisää.

Wednesday, February 17, 2010

Sheffield - Britannian helmi

Not.

Kaupunki oli aikas karu, ruma ja surullinen. Valtavia, tyhjiä toimistorakennuksia keskusta täynnä. Ikkunat ja katot rikki. Lähellä keskustaa oli myös yksi hienosto asunnoiksi tarkoitettu rakennus, joka oli jäänyt kesken. Rakenteet olivat vaan paikallaan. Aika itäeurooppalaista.

Noh, tällä lomalla kohteen ulkoasu ei ollut järin merkittävässä asemassa ja onhan se aina hauska käydä paikoissa, joissa ei muuten tulisi koskaan käytyä. Tärkeintä oli loma, tytöt, ruoka- & juomakulttuuri ja rentoutus. Ja siellä ei ollut lunta. Se oli ehdottomasti plussaa. Vesisadekin tuntui oudon piristävältä vaihtelulta näihin kotioloihin. Vaikka siellä oli sumppuraista, tuli kuitenkin keväinen fiilis.

Käytiin lauantai-illalla vinttikoiraraveissa. Hmm, hauskaa se kyllä oli, mutta eettisestihän toiminta on aika arveluttavaa. Oikeastaan en tiedä aiheesta paljon mitään, mutta fiilis oli jotenkin ristiriitainen. Puhuttiinkin tapahtumassa, että koska Suomessa ei kyseistä toimintaa harjoiteta perustuvat omat mielikuvat julmuudesta lähinnä Simpsonien Santa's Little Helper -vinttikoiraan, joka pelastettiin raveista. Noh, ihmisen mieltähän lämmittää kovasti kaikenlainen vedonlyönti ja jännitys. Siksi kai mekin siitä tykättiin.

Sunnuntaina kävimme sitten puolestaan katomassa ihmisten välistä kisailua rugbyn muodossa. Se oli hauskaa ja peli aika selkeää, vaikkei säännöt nyt ihan selvillä olekaan. Ikävä kyllä tajuttiin turhan myöhään, että englantilaiskatsomoissa saa juoda kaljaa.

Muutenkin keskityttiin oikeastaan lähinnä pubeissa venkoiluun, shoppailuun ja tanssimassakin käytiin.

Pakko mainita vielä erikseen siitä, kuinka paikalliset tytöt kulkee yöllä kaduilla pelkissä pikkumekoissa. Takeista ei puhettakaan, eikä luonnollisesti sukkahousuistakaan. Kaverin pipolle oikein naureskeltiin paikallisessa kebab-mestassa keskellä yötä. Minä fiksuna tyttönä toruin teinejä suomeksi.

Tähän on kuulemma yhtenä syynä se, että tissit täytyy olla tiskissä ulkonakin ja takkihan pilais lookin ihan täysin. Kylmästä sinipunertava ja kananlihalla oleva iho sen sijaan on ilmeisesti tyttöjen mielestä erittäin viehättävä näky.

Saatiin muuten hyvä muistutus siitä, ettei koskaan kannata ulkomailla kailottaa suomeksi mitään törkeyksiä luottaen siihen, ettei kukaan ymmärrä. Matkustettiin ratikassa ja onneksi puhuttiin ihan jotain tavallista (lue kilttiä) suomeksi, kun meidän vieressä seisonut tummaihoinen kundi alkoi puhua meille kirkkaalla Turun murteella :D We so did not see that coming!

Paikallinen rautatieyhtiö ansaitsee kiitosta mahtavasta palvelusta. Meidän juna (päivän viimeinen) Manchesterista Sheffieldiin oli peruttu ja me oltiin tietysti ihan paniikissa, että miten päästään perille. No hätä, sanoivat ja lykkäsivät meidät taksiin, jonka maksoivat tietty. Meidän liput yhteensä 16 puntaa, taksi 156 puntaa :)

Hyvä reissu -> rankka arkeen paluu. Töissä mieltä kuitenkin piristi se, että olen saanut vihdoin oman työpisteen. Kokonaisen pöydän, tietokoneen ja hiiren. Tuolin ja roskiksen jouduin itse metsästämään. Ajattelin, että vien oikein jonkun kasvin merkkaamaan reviiriäni. Oon vähän lapsellinen tämän työpöytäinnostuksen kanssa, mutta ei mulla ole ollut sellaista sitten vuoden 2007.

Yli vuosi vierähti tässä kyseisessä toimituksessa ilman omaa paikkaa. Onnea vaan työnantajalle onnistuneesta sitouttamisesta, tää tuntuu yhtäkkiä paljon aiempaa kotoisammalta. Minä tunnun hiukan tärkeämmältä. Vielä kun hankitaan mulle jostain kännykkä ja kunnon kuukausisoppari niin I'm yours to keep.

Thursday, February 11, 2010

Ihastuminen on vaikea laji

Olen ehkä vähän ihastunut. Pitkästä aikaa. Kuten ehkä tiedättekin/olette huomanneet, en tee sitä kovin usein. Ja nytkin vaan ehkä. Ja ihan vähän.

Ehkä tästä kokemattomuudesta johtuu, etten osaa sitä kovin hyvin.

Taitoni ovat onneksi hieman parantuneet siitä, kun olin vielä parikymppinen (huomatkaa, olen realistisesti hyväksynyt faktan, etten enää ole parikymppinen). Silloisen ihastukseni astellessa samaan baariin lähdin suoraan oksentamaan. Lähes joka kerta. Vaikka olimme tunteneet jo kauankin. Se oli aika epämiellyttävää ja myös hyvin epäkäytännöllistä, koska sitten pussaillessa piti miettiä, että maistuuko oksennukselle (Liika informaatiota joillekin?).

Nyt lähinnä enää kädet hikoava, sydän pamppailee ja vatsaa kouristaa. Jännittää. Se kai on jotakuinkin luonnollista.

En kuitenkaan osaa heittäytyä (olen todennut tämän ongelmakseni jo ennenkin -> en koskaan ihastu), enkä juurikaan hihitellä (eikös se ole varmin ihastumisen merkki). Olen vähän kärsimätön ja mietin asioita liikaa. Pitäisi kai vain osata nauttia hetkestä. Yrittää sulloa se oma typerä epävarmuus takaisin kellariin ja lukita se sinne...

Mutta kai se on vähän niinkin, että pessimistin/realistin aurinkolasit ei koskaan ole täysin vaaleanpunaiset (paitsi viime vuoden Provinssirockissa minulla oli sydämen muotoiset vaaleanpunaiset aurinkolasit. Mutta vain kirjaimellisesti). Niistä näkee aina läpi sinne hetkeen, kun törmää taas seinään...

On tää _tietty_ kivaakin, kun on jotain sutinaa. Jotain, mitä odottaa. Jotain jännää ja ihan uutta. Ja jos nyt jotain ällöä, niin en mä kyllä muista koska oisin näin innostunut ollut jostain tyypistä viimeksi.

Äh, jos ihastuminen on vaikea laji, niin on siitä kirjoittaminenkin. Ihme höpötystä. Ja täynnä sulkeita. Sori.

Noh, onneksi superrentoutusta on luvassa viikonloppuna ja ihastumisen vaikeuden pohtimisen voi jättää taka-alalle. Lähden yhden kaverin kanssa toisen kaverin luo huomenna Englantiin hippaamaan kolmeksi päiväksi. Jee, en jaksa odottaa... Hmm, ehkäpä mä oonkin vaan yleisesti kärsimätöntä tyyppiä.

Ai niin. Kävin katsastamassa Kellariteatterissa pyörivän Täydelliset miehet - desperate supermen. Todella hauska, huippuhahmoja ja hykerryttävää dialogia. Suosittelen :)

Tuesday, February 2, 2010

In my dreams

Liskodisko:

Sunnuntai-maanantai-yönä näin unta siitä, kuinka äitini yritti raahata minua alkkisparantolaan. Isä oli sitä mieltä, ettei sille ole tarvetta. Itsekään en nähnyt syytä. Sisko ja isä veivät kotoani tyhjät pullot kauppaan ja kieltäytyivät antamasta pullorahoja minulle. "Niistä tuli varmaan ainakin 80 euroa", sanoin.

"I ain't got the time and if my daddy thinks I'm fine."

Laihis:

Maanantai-tiistai-yönä näin unta, että minun piti keittää _maailman terveelisintä_ keittoa kaikille suomalaisille suorassa televisiolähetyksessä. Jostain syystä en keksinyt muita terveellisiä ainesosia kuin vesi ja paprika. Marssin studioon muovikassit täynnä paprikaa ja studioväki oli ihan, että ethän sä nyt voi olla tosissasi. "Meidän piti tehdä jotain historiallista ja sä mokaat näin", ne sanoi.

"I wanna be able to eat spaghetti bolognese and not feel bad about it for days and days and days."