Tuesday, June 28, 2016

Istuu se päivänkakkaralla

Arvo valmistui vaunukopasta (vihdoin?) istuinosaan ja tänään käytiin ekalla ajelulla. Juhlallisesti vettä tuli kuin aisaa, mutta uni maittoi sadesuojan allakin hyvin.

Jo pari kuukautta sitten kokeilimme istuinosaa, koska vaunukopassa köllöttely ei yhtään kiinnostanut Arvoa. Silloin hän oli kuitenkin vielä selvästi liian pieni ja venkula. Meillä on käytössä käytettynä ostetut Bugaboo Cameleon ykköset ja niissä on istuin jotenkin tosi "jyrkkä". Arvo ihan hukkui sinne.

Ajattelin jo juhannusreissuun lähdettäessä, että kun palataan niin kokeillaan istuinta uudelleen. Asia oikeastaan ratkesi itsestään, koska juhannusvillin aikana Arvo ei ainoastaan saanut hampaan vaan oppi myös istumaan ilman tukea.

Yhtäkkiä tosta noin vain hän irrotti kätensä lattiasta ja kas, pysyi pystyssä. Toki muksahtelua ja kupsahtelua sattuu, mutta en-kestä-miten-söpö-mun-lapsi-on-kun-se-noin-istuu. Itsestäänselvyys joillekin, mutta suuri ihastelun aihe äidille :)

Sen myötä siis siirryttiin vaunujen istuinosaan, käytetään syöttötuolia jo paljon, kerran kaupassa heiluttiin jo tavallisen (ei vauva-) ostoskärryn istuimessa ja kokeiltiin jo turvaistuinta kaukalon sijasta.

Sellainen vinkki vaunukaupoille, että kannattaa tutkia lähemmin myös istuinosan ominaisuuksia. Itse kiinnitin huomiota vaan vaunukoppaan tajuamatta, että sen käyttöaikahan on melko lyhyt. Istuimessa kuljetaan vuosia ja mulla ei ollut hajuakaan, millainen se on meidän vaunuissa! Onneksi tuo istuinosa vaikuttaa kyllä tosi hyvältä ja näppärältä, kävi tuuri.


Thursday, June 23, 2016

Juhannushammas

Ei tullut Arvosta juhannusvampyyriä kuten uumoilin, mutta juhannushampaan hän kyllä sai.

Loppukirin teki lopulta oikeanpuoleinen etualahammas. Onnea voittajalle! Muut seurannevat pian perästä.

Juhannusreissu alkoi meillä jo tiistaina ja eka 7 tunnin ajopätkä menikin iloisesti hammasta potien (Arvoa ei nukuttanut eikä ruoka maistunut), se kun möllötti ihan pinnassa ja seuraavana aamuna se olikin sitten jo läpi. Tänään siitä jäi jälki sormeeni, kun Arvo nappasi kiinni. Katsokaapa tarkkaan kuvaa, siellä pilkistää!

Mutta jussi 2016 muistettakoon siis Arvon ekasta hampaasta. Ehkä jotain mökki-, sauna-, grilli- ja taikamenoja  (siskonlasten kanssa) luvassa.

Niin, ensimmäinen perhejuhannus alkakoon, tähän asti olemme käyttäneet nämä pyhät aina aamuun asti rillutteluun! Viime vuonnakin vielä jaksoin pikkutunneille pantomiimejä ja maailman koukuttavinta korttipeliä. Vaikka olin siis raskaana.
Mutta hauskaa ja turvallista keskikesän juhlaa!

Tuesday, June 21, 2016

Aloitttelevan sormiruokailijan vinkit

Terveisiä vaan syöttötuolista. Istuminen sujuu Arvolta jo paremmin, lattiallakin hengailee toiseen käteen nojaten niin coolin näköisenä.

Sormiruokailua puuhastellaan nyt pääsääntöisesti edelleen aamuisin, mutta jos ollaan kotona koko päivä niin useamminkin päivän mittaan. Arvo tuntuu olevan tyyppiä "syön niin kauan kun joku antaa sapuskaa". Hän puhisee innosta saadessaan ruokaa eteensä ja näyttää tosissaan nauttivan ruokahetkistä. Suursuosikki on vesimeloni.

Sotkunsietokykyähän tämä kysyy, mutta Arvolla on kyllä niin kova hinku syödä, että vaikka se ei aina ihan onnistu, niin lattialle ei kuitenkaan juuri mitään tipu. Suuta kohti kaikki menee.
Arvo syö myös soseita ja nyt on puurokin uudelleen mukana. Iltapalaa syötämme lusikalla, koska yöt ovat edelleen ihan sanonko-mistä jo neljättä viikkoa (sain muuten äidiltäni aktiivisuusrannekkeen, kovaa dataa unista siis tulossa!). Eipä ole puurot siihen auttaneet...

Muutamia sormiruokailuvinkkejä mulla on heti jakaa:

- Keittelen iltapalaksi Arvolle paksun ja isomman annoksen kaurapuuroa. Illalla notkistan sitä soseella lusikalla syötävään muotoon ja yöksi laitan loppupuuron jääkaappiin. Siellä se jähmettyy ja on aamulla helppo kaapia sormin suuhun. Tai silmään. Tai kaulalle.

- Aamulla en laita Arvolle ollenkaan vaatteita ennen syömistä, mutta ongelmaksi muodostui vaippa, joka on kuitenkin vaihdettava yön jäljiltä mutta likaantuu aamusyömingeissä heti. Laitoinkin aamulla Arvolle uimakestovaipan tai vaihtoehtoisesti harkkapikkarit. Ne voi sitten huuhdella ja laittaa kuivamaan seuraavaa aamua odottelemaan.

- Arvo on tähän mennessä syönyt lähinnä kylmiä ruokia itse (puurokin menee kylmänä). Yhtenä päivänä lämmitin apinaevään (paistettu kaurahiutale, banaanimössö, öljy -lätty) mikrossa ja vaikka se ei todellakaan ollut kuuma, Arvo pelästyi outoa lämpöä ottaessaan sen käteensä ja pudotti sen takaisin lautaselle itkien. Traumaa ei jäänyt, hetken päästä hän otti sen uudelleen käteen ja ei kun suuhun. Tai silmään. Tai kaulalle.

- Ruokailun (myös syöttämisen) päätteeksi katsotaan Arvoa silmiin, taputetaan ja sanotaan kiitos korostetun selvästi. Tänään aamulla Arvo alkoi kiitoksen jälkeen riuhtomaan ruokalappua pois. Tarkoituksena olisikin, että hän ehkä jossain vaiheessa osaisi itse kertoa halusta päättää ruokailu taputtamalla. En tiedä, miten hyvin tällaiset  sitten oikeasti toimivat.

- Ikean Antilop tuntuu tosi hyvältä valinnalta. Kokomuovinen tuoli on aivan superhelppo siivota ruokailun jälkeen.

- Tarpeeksi isot palaset, jotta niistä saa otteen. Kuvasta näkyy, että vesimeloni on tosi isoina lohkoina, mansikoista valitsin isoimmat ja kokonaisena.

- Lue jotain teoriaa ennen. Tärkeintä on turvallisuus, että osaat tunnistaa oikeat tukehtumisen merkit. Arvo saa esim. vesimelonista isoja paloja suuhun, mutta hienosti yleensä pyörittelee niitä ja sitten mujuaa pienemmäksi tai sylkee ulos. Jonkun verran on kakomista ja joku palanen saattaa pyöriä suussa pitkään, mutta lopulta ne sieltä putoavat ulos itsekseen. Netistä löytyy paljon tietoa (esim. Simppeli sormiruokakeittiö), ja Omin sormin suuhun -kirja oli tosi hyvä, vaikka ehkä vähän vanhentunut.

Thursday, June 16, 2016

Bongaa Arvo


Uusimmasta Vauva-lehdestä nimittäin ;)



P.s. Arvo ja peräti minäkin löydymme muuten myös erään toisen "vauvalehden" heinäkuun numerosta. Sattumaa! T. Linssiludet

Vauvan kanssa lennolle - kun kaikki menee mönkään

Puuh. Ihan alkuun. Puuh.

Olimme lähdössä Arvon kanssa ensimmäistä kertaa kaksin lennolle maanantaina. Määränpäämme oli Oulu, jossa siskoni asuu perheineen.

Lyhyestä virsi kaunis, lentomme piti lähteä 15.55, mutta Helsinki-Vantaalta noustiin ilmaan vasta klo 21. Lentokenttätunteja kertyi seitsemän, asiakaspalveluunsoittoja kolme, tiskillä vierailuja neljä, pallottelua eri paikoihin lukuisten kilometrien edestä, checkinin tekemisiä kaksi, turvatarkastuksia kolme, äidin väsyitkuja kaksi, lentoyhtiöltä säälipisteitä sylivauvan kanssa reissaavalle väsyneelle äidille pyöreä nolla ja kyllä, palautetta lähtee ainakin yksi.

Todella harmittava ja ärsyttävä ja hankala ja veemäinen tapaus. Välillä, kun pääsin harmistuksesta yli ja moodiin "no, tällaista sattuu ja tällä mennään", niin meitä kohtasi uusi vastoinkäyminen. Pariin otteeseen näytti esimerkiksi jo siltä, että pääsisimme lähtemään klo 17.35 lennolla, mutta sitten jouduimme pettymään taas.




Mutta vaikka minulla oli tosi raskasta, onnistui Arvo taas yllättämään minut olemalla aivan täydellinen reissukaveri. Hän keikkui mukana kantarepussa koko päivän tyytyväisenä ja nukkui siinä myös parit torkut. Otin hänet pois oikeastaan vain imetyksen ajaksi ja aina kun ehdimme johonkin penkille hetkeksi istahtaa.

Hengähdystaukoja ei juuri ollut, sillä yritin tehdä kaikkeni tilanteen korjaamiseksi ja tosiaan lentoyhtiönkin puolesta minua juoksutettiin ihan turhaan... Ei varmaan tarvitse muistuttaa siitä kipeästä nilkastani, joka rasittui tästä tapahtumasta niin, että kävin uudelleen lääkärissä. "Eihän se parane, jos et sä sitä lepuuta", oli lääkärin kommentti. Joo.

Mutta Arvopa tosiaan vaan katseli kiinnostuneena ympärilleen koko päivän ja ei ollut moksiskaan, kun äiti mouhosi ja purnasi livenä ja puhelimessa. Ja tosiaan minä itkinkin pariin otteeseen, esimerkiksi kun olin juuri jonottanut puhelimessa ja yhdelle tiskille, niin lähetettiin seuraavalle tiskille, jossa oli 50 henkeä jonossa. Arvolla ei pinna palanut kertaakaan.

Kello olikin sitten reippaasti yli 22 kun saavuimme perille Ouluun. Arvo jaksoi vielä lennolla (alin kuva klo jotain 21.30) ja Oulun lentokentälläkin kujerrella muille matkustajille ja he päivittelivät, miten niin myöhään voi olla niin hyvällä tuulella. Niin pienikin vielä! Tunsin kyllä myös muutamat tuomitsevat katseet, mitä tuo täällä tekee tähän aikaan vauvan kanssa, lapsiparka! Kailottelin meille jutteleville kohtaloamme ja Arvollekin lässytin tasaisin väliajoin, että pitihän meidän jo olla perillä eikä täällä ja mitens sä nyt jaksat, kun kävi näin huono tuuri.

Pitkän päivän kohokohta odotti meitä siskoni luona (todella tarpeeseen tulleen valkoviinilasillisen lisäksi). Arvo sai tähänastisen elämänsä riehakkaimman nauruhekotuskohtauksen heti, kun pääsimme perille. Iloa riitti ihan vaan tädin ja sedän näkemisestä, vaikka saattoihan siinä olla hitunen pienen matkustajan helpotustakin mukana! Vihdoin perillä!

Friday, June 10, 2016

Vauvan ekat maistelut

Arvo on maistellut soseina tähän mennessä:

Bataatti, porkkana, parsakaali, banaani, kaura, päärynä, mango, luumu, lohi, omena, minttu

Sormiruokina on kokeiltu:

Maissinaksu, banaani, porkkana (sekä imeskeltävänä versiona raakana ja höyrytettynä), kurkku, parsakaali, vesimeloni, avokado (oi, mikä herkku!) + jäätelöt

Tosiaan Arvo on hiffannut syömisen melko nopeasti sekä lusikalla että sormin. Jostain syystä mulla oli etukäteen tällainen fiiliskin, että syömisestä ei tule Arvon kanssa ongelmaa (noh, kahden viikon kokemuksella toki koputan tässä kohtaa puuta!).

Kaikki menee, enemmänkin menisi mitä tähän mennessä on annettu. Kaurapuuro ei hirveästi kiinnosta, enkä halua tuputtaa ja nyt kun en ole sitä antanut, niin tuntuu että Arvon vatsakin voi paremmin. Ehkä on turhan aikaista viljoille, kokeillaan vähän ajan päästä sitä uudestaan.
Edelleen siis mennään ruokailun suhteen ihan rennolla otteella. Imetys ei ole vähentynyt (päinvastoin lisääntynyt yöaikaan, ärrpurrmurr), eikä sen kuulukaan vielä tässä vaiheessa.

Allergiaoireita ei ole ilmaantunut, parsakaalista posket hieman lehahtivat. Ja nyt näyttää kasvot herkistyneen jo toisille wipseille, mutta käytössä on nyt kestotalouspaperit. Ne onkin aika käteviä, ensin pyyhkii vauvan ja sitten pöydän ja lattian ikään kuin samalla "rätillä". Sit pesuun.
Istuminen syöttötuolissa on edelleen tosi huonoa edes tuettuna. Harmi, kun muuten sormiruokailuun tuntuu olevan kiinnostusta ja se sujuukin tosi hyvin, sillä käsi-suu-koordinaatio on jo hyvä ja Arvo pureskelee ruokaa ikenillään.



Olen nyt ottanut Arvon mukaan keittiöön hengailemaan, kun kokkailen. Joku kiva muovinen keittiöväline yleensä pitää hänet kiireisenä lattialla ja koko ajan ei tarvitse rampata olohuoneessa katsomassa mihin pikkuperuuttelija on jo ehtinyt.

Aamuisin tavaksi on muodostunut, että Arvo syö syöttötuolissa (päivän ainoa kerta, kun istutan siinä tovin vahvasti topattuna) pelkässä vaipassa aamupalaa ja minä laitan samalla itselleni kahvia ja syömistä. Tänään aamulla ruokalistalla oli banaania ja avokadoa omin sormin ja päärynäsosetta lisäksi. Avokado oli ihan hitti, valitettavasti oli niiin kypsä yksilö, että siivu putosi kuorestaan ja hajosi Arvon käsiin alta aikayksikön.

Arvo kakoo jonkun verran ja välillä suuhun sujahtaakin melkoisia palasia ruokaa, jolloin minä vedän syvään henkeä. Toistaiseksi sieltä ovat onneksi kaikki liian suuret palat tipahdelleet pois ihan itsekseen. Ja tosiaan hän on syönytkin vain sellaisia "suuhunsulavia" ruokia itse, mitään vahvempaa en ole vielä uskaltanut antaa eikä ole tosiaan mikään kiirekään. Lopuksi hörpytän vettä snapsilasista lähinnä suun huuhtomiseksi ja sitäkin kuuluu nielemisäänistä päätellen kulkeutuvan mahaan asti.

Ja ei meinannut Arvon 98-vuotias isoisotäti uskoa silmiään, kun Arvo veteli Lauttasaaren Pub 52:n lounaalla omin käsin vesimelonia. Tädin mielestä (toki äidinkin) Arvo on vallan edistyksellinen ikäisekseen ja nyt vielä tämäkin. "Siis hänhän syökin jo itse, ajatella!" täti päivitteli kovaan ääneen.
Tässä imeskelyssä kova porkkananpala, excuse the pyykkivuori taustalla!

Monday, June 6, 2016

Aikuisten ja lasten kesäleiri

Ensin oli kourallinen tyttöjä. Lukiota, opiskelua, vieraita kaupunkeja, ulkomaita, festareita, kasvamista. Kävi siinä jotain poikiakin, toiset pidempään, toiset lyhempään. Sitten oli  valmistumisia ja vakiintumisia.

Ja yhtäkkiä posti toikin jo hääkutsuja. Omanikin lähetin muutama vuosi sitten.
Viime vuosina iloinen joukkomme on jatkanut kasvua entisestään. Olemme saaneet kaveriporukkaan useita pienenpieniä jäseniä. Omanikin.

Kaiken tämän seurauksena meitä oli yhtenä toukokuun viikonlopunna kokoontumassa 16 aikuista, 3 naperoa ja 3 vauvaa. Mutta tämä porukkapa ei enää mahdu kenenkään mökille. Näppärinä naisina ratkaisimme ongelman vuokraamalla leirikeskuksen :)

Meille sattui kyllä tosi hyvä leirikeskus, vaikka olimme vähän myöhään liikenteessä ja piti oikeastaan ottaa se, mikä oli vielä vapaana. Ei mikään luksus, mutta meidän porukallemme juuri sopiva ja oikean kokoinen. Jokaiselle perheelle oli oma huone, keskukseen oli helppo järjestää erikseen lasten siipi ja "remu"siipi.

Suurtalouskeittiössä oli kätevä tehdä sapuskaa ja hoitaa tiskit. Yksi lempihetkiäni koko viikonlopussa oli porukan kokoontuminen kasvissosekeittolounaalle ison pöydän ääreen. Söimme tietysti leirityyliin muovilautasilta ja lauloimme riparilta kaikille tutun ruokalaulun. Tästä tuli kyllä naperoporukassa sanomista ja eräs toivoi, ettemme koskaan enää laulaisi.

Leirikeskus oli merenrannalla ja nautimmekin molempina iltoina komeista auringonlaskuista. Keskuksessa oli sauna, nuotiopaikka, ei televisiota (!), kauppa sekä jätskikiska lähellä ja yksityinen lääkärikeskuskin 30 minsan päässä. Jälkimmäinen tuli tarpeen minulle, joka venäytin nilkkani noin vartti leirille saapumisen jälkeen. Kaaduin ja nilkka vääntyi. Kylmää edelleen ajatella, mitä jos Arvo olisi ollut sylissäni. Onneksi ei ollut, vaan isänsä sylissä. Olivat kyllä vieressäni tämän tapahtuessa, onneksi ärräpäät eivät vielä noin pieneen tartu. Ja hei, tuli muuten ensiapukurssilla opitut taidot heti tarpeeseen!

Omaan leirifiilikseeni hienoisesti tämä haaveri kyllä vaikutti. Harmitti tosi paljon ja suunnittelemani/lupaamani leiriolympialaisetkin jäivät pitämättä. Höh minä! Ja edelleen harmittaa, koska nilkka on varmasti kipeä pitkään. Varsinkin kun tämä vauvaelämä ei sairauslomia tunne...
Mutta muutenhan meillä oli aivan ihana viikonloppu! Parasta tietysti, että kerrankin sai hengailla kunnolla ystävien kanssa. Nauraa, jutella, vähän itkeäkin, jakaa tärkeitä hetkiä ja pelata korttia :) Siitä tämä idea oikeastaan lähtikin aiemmin keväällä, tuntui että olimme tavanneet hetkeen vain erilaisissa lasten juhlissa - eihän siinä ehdi kuin päällimmäiset kuulumiset vaihtaa.

Voin suositella tätä leirikeskuslomailua todella lämpimästi - kesälomavinkki isoiksi paisuneille kaveriporukoille! Leirielämä oli aikuisten mielestä melko nostalgista ja naperoikäisille hauska elämys, jota oli etukäteen innolla odotettu. Vuokrakin oli edullinen ja varustelu isolle porukalle sopiva! Aktiviteettimahdollisuuksiakin löytyi talon puolesta.

Ihanat leiri/sydänystävät pyysivät, että kirjoitan tänne blogiini muistiin, että 4 litraa maitoa ei riittänyt. Muistamme sen sitten ensi vuonna, koska tästähän tehdään perinne!

Saturday, June 4, 2016

Puolivuotias Arvo

Vauvavuosi on puolivälissä. Miten voi olla? Kysynpähän vaan, vastahan mun pentuni syntyi! Tämä on muuten yksi niitä asioita, joita vannoin etten koskaan oman vauvani kohdalla tee. Päivittele tai harmittele ajan kulumista... No, sinne romukoppaan joutaa muun muassa perhepetiahdistuksen kanssa.

Mutta niin asiaan, Arvo täytti siis 6 kuukautta ja ruokailuja on nyt aloiteltu ahkerammin, kuten kirjoitinkin. Yritetään nyt päästä kahden sosemaistelun rytmiin, mutta edelleen joinain päivinä mennään vaan maidolla. Minä en nyt ota stressiä tästä asiasta. Ja siis ihan hyvin se suu aukeaa ja melkein kaikki menee mahaankin asti jo. Eli hyvin menee.

Entäs se kaikkien äitien lempiaihe eli nukkuminen! Mä oon tässä vähän huono, koska en aina edes seuraavana aamuna muista, miten on nukuttu yöllä. Mikä yö oli mikä ja koska heräsin ekan kerran ja nukuinko oikeastaan kunnolla ollenkaan. Aktiivisuusranneke olisi tässä kauhean käytännöllinen, olisi tosi mielenkiintoista nähdä miten sitä oikeasti nukkuukaan. Monella tutulla äidillä onkin se käytössä.

Mutta joka tapauksessa Arvo nukahtaa nykyään kivasti 20-22 aikaan itse sänkyynsä. Yleensä siinä 21 pintaan. Olimme jo rytmissä, jossa hän saattoi vinkaista tutin perään kerran tai kaksi, mutta heräsi syömään vasta 3-5 aikoihin. Ai että, hieno rytmi olikin se, onneksi nautin siitä niin kauan kuin sitä kesti.

Sitten tuli kuvioon lankutus. Ja konttausasento. Ja peruuttaminen. Ja maailmasta tuli entisestään kiinnostavampi paikka (tuokin risu tuossa, eiku mikä sulla on kädessä, otanpa sun tukasta kiinni ja mikä ääni tuo hei oli?!). Ja tuli kuuma. Ja äidin hormonit. Ja ne kiinteät (yleinen harhaluulo, että ne aina toimisivat unta parantavasti). Ja 6 kuukauden tiheä imu. Ja niinpä niin, unet lyheni. Jostain näistä syistä tai kaikista yhteensä. Arvo syökin nyt siis jo puolenyön tai yhden maissa ensimmäisen kerran. En yleensä ehdi edes nukahtaa ennen sitä. Tai nukahdan puoleksi tunniksi, aaaargh. Ja tämän jälkeen Arvo herää syömään parin tunnin välein, joskus tunninkin... aaaargh!

Tämä on vaihe. Toistaiseksi viikon pituinen. Ehkä ensi yönä jo toisin. Sormet ja varpaat ristiin! Sen olen nimittäin todennut, ettei näiden vaiheiden kanssa paljon muuta voi tehdä kuin toivoa! Paitsi aion yrittää kyllä sitä, että sänkyyn mennessäni syötän Arvon. Ja iltapuuroa ei vielä meidän kiinteiden rytmissä ole, sitäkin voisi kokeilla, vaikka päiväkiinteistä ei tosiaan ole meillä ollut iloa unien suhteen.

Arvo nukkuu nyt myös mahallaan. Hän on tosi harvoin koskaan aiemmin pyörähtänyt ympäri öisin ja jos on, niin alkanut itkeä ja on pitänyt kääntää takaisin. Nyt hän kuitenkin nukkuu lähes joka yö mahallaan. Alun panikointien jälkeen olen nyt jo niin monesta lähteestä kuullut/lukenut, että tässä vaiheessa vauvan voi jo antaa nukkua näin. Tässä vaiheessa eli kun hän itse kääntyy niin.

Ja nyt kun ainakin mun oma äiti (puspus) huolestuu mun jaksamisesta tämän lukiessaan, niin hoidan sitä päikkäröimällä Arvon kanssa ja tänään aamulla nukuin pari tuntia poikia pidempään. Just kun viime viikolla päivittelin 6kk-neuvolassa, että "ei oo mitään ongelmaa jaksamisen kanssa, kun on niin kiva tää rytmi Arvolla"... Jepjep!

Joka tapauksessa Arvo on iloinen vesseli, perustarpeet kun on kunnossa ja ei ole tylsää, niin elämä hymyilee. Naurua pitää edelleen kaivella, parhaat remakat saa aikaiseksi lapset ja yhtenä päivänä sporapysäkillä Arvolle höpötellyt aasialaisnainen (kiitos hänelle, Arvon kiukkupuuska vaihtui kikatukseen alta aikayksikön)! Satunnaisesti toimii myös äidin kutitus, iskän parta vähän paremmin. Puolivuotiskuvauksessa ei mikään!

Välillä tosiaan on tylsää ja joskus jumppatreenit turhauttaa, kun ei se vielä mene niin kuin haluaisi. Ja sehän luonnollisesti harmittaa. Muutama kopsahduskin on jo liikkumisen lisääntyessä tapahtunut, mutta niistä syntynyt harmituskin on onneksi nopeasti ohitettu.

Ihmiset kiinnostavat ja niin kyllä ihan kaikki muukin tällä hetkellä. Arvo lirkuttelee, juttelee, känisee, pärisee, suhisee ja pulisee. Kaikenlaisia ääniä siis käytetään ja reippaasti. Niistä erottaa jo sen vähän tuhrasta käninän ja sitten kun on oikeasti joku vialla, esimerkiksi nälkä. Näin kuuden kuukauden kokemuksella alkaa pikkuhiljaa tämä kommunikointi helpottumaan ja keinot paranemaan.

Ja vaikka se kulmahammas sieltä kuultaa, niin puhjennut se ei ole. Yhtenä päivänä olin näkevinäni hyvin punertuneen etuhammasikenen, mutta eipä sieltäkään mitään ole tullut. Arvo ei mielellään ikeniään näyttele, kasvojen koskeminen puhdistustarkoituksin ei ole sekään mielipuuhia.

Äiti, äidin uusi kesätukka ja Arvo 6 kk -kuvassa.

Thursday, June 2, 2016

Minne kaikki vauvan romppeet mahtuu?

Olin kyllä varautunut etukäteen siihen, että vauvan mukana tulee paljon lisävarusteita ja niille tarvitaan tilaa kaapeista. Hänhän tuli tänne toki perheenjäseneksi, mutta myös kämppikseksi.
Kävi silleen kivasti, että ulkomaille lähtevä kaveri jätti meille vuosia himoitsemani vanhan liinavaatekaappinsa lainaan ja siitä saatiin Arvolle oma vaatekaappi, jonne kaikki mahtuvatkin kivasti liinavaatteita myöten.

Edelleen kaappi on meillä käytössä, mutta nyt pieneksi jääneet vaatteet kuitenkin seilaavat ympäri asuntoa pinoissa 1) säästetään 2) tyrkytetään kavereille 3) Viipurin vauvoille keräykseen.
Puhumattakaan pinoista, joissa on minun kaapista kaivamiani vaatteita 1) kuvittelin jo mahtuvani, mutten mahtunutkaan -kasa 2) en tule ikinä mahtumaan, pitää keksiä loppusijoituspaikka -kasa 3) en voikaan käyttää, koska imetys, mutta ehkä jonain päivänä lähden kotoa ilman Arvoa ja sitten pistän just tämän, siksi en viitsi laittaa takaisin kaappiinkaan, kun sitten unohdan sen kuitenkin! -kasa.
Eli on kaikenlaisia kasoja. Äh.

Vessassa meillä on kokoontaitettava hoitopöytä, siinä lokerossa tärkeimmät pesutarpeet. Vaipat (kestot) ovat vihreässä korissa, jolla ei ole vakituista paikkaa. Likaisten vaippojen sanko, pieni Arvon vaatteiden pyykkikori ja roskis ovat pesukoneen päällä. Järjestely toimii, kunhan vaippakori löytäisi paikkansa.

Lelut ovat olohuoneessa, säilytyspaikkana toimii perintökehto, jossa Arvo ei ole enää pariin kuukauteen nukkunut päikkäreitään. Yritän iltaisin kerätä sinne kaikki lelut, olisivat sitten tallessa ja Sofie La Girafe löytyisi aina nopeasti akuutin kirahvinpureskelutarpeen iskiessä!

Nyt Arvon tavarat ovat pikkuhiljaa alkaneet valloittaa myös keittiötä! Ennen siellä on näkynyt satunnainen tuttipullo ja rintapumppu, mutta nyt! Nyt on Ezpeziä, pari eri syöttötuolia, ruokapusseja, lusikoita, naksuja, smoothiepusseja ja mitä lie nyt jokainen vakavasti otettava ruokailemaan opetteleva puolivuotias tarvitsee! Tällä hetkellä tavarat lähinnä odottavat toisitoimiin pääsyä. Mutta ne ovat ympäri keittiötä. Pitää raivata niille tilaa jostain kaapista. Vinkkejä tännepäin, jos löytyy!

Älkääkä edes aloittako mahdollisesta tulevasta Arvon omasta huoneesta! Onneksi ei ole vielä sen aika... Etukäteen olin ajatellut, että puolivuotias olisi sopivan ikäinen muuttamaan omaan huoneeseen, mutta en näe siinä kyllä mitään järkeä niin kauan kun Arvo öisin syö. Ja no, onhan tuo tuommoinen vauva vielä muutenkin. Tämän hetken yözumbailujen (lankku ja konttausasento ovat harjoitteissa öisinkin) takia olen kyllä aina välillä valmis siirtämään pinnasängyn toiselle puolen taloa. Ehkä naapuriin asti!

Kuvassa se iiihana liinavaatekaappi, iiiihanat saksantädin lähettämät nimiäislahjaksi puukirjaimet, iiihanan kätevä Ikean yövalo (imetyksen alkutaipaleella ihan korvaamaton, että näki mitä teki, koska tuota voi siis pitää sängyssä, nykyään ihan vaan yövalona Arvolla), jonka sain työkaverilta ja toisen ostin kirpparilta kun oli niin hyvä. Iiihanan vanhan ikkunan ostin joskus jostain kirpparilta. Normaalistihan tässä päällä on kasa vaatteita, gröhöm. Mutta halusin nyt ottaa tällaisen kivan, vaikkakin epätodellisen sisustusblogikuvan :)