Tauditon tammikuu - onko mahdollista?

Kuva: Pixabay

Tammikuun viimeinen päivä käynnissä. Arvo köhii. Minulla kurkku karheana.

Voi vielä kääntyä suuntaan tai toiseen, ehkä ei tulla kunnolla kipeiksi. Ehkä kahden päivän päästä elelemme taas sairastuvalla...

Isovanhemmat puhelimen pikavalinnassa. Ihan vaan varmuudeksi.

Jaksoin viime vuoden lopun sairastelukierteen sillä ajatuksella, että vuodenvaihteen jälkeen helpottaa. Että kunhan vuosi vaihtuu, tämä loppuu ja sitten olemme terveitä.

Ei se tietenkään mihinkään perustunut. Oli vain ajatus. Jotain konkreettista odotettavaa.

Ihan. Kohta. Helpottaa. Jaksat vielä.

Joulun lähestyessä alkoi toiveet jo heräillä, että ehkä tämä olikin tässä! Kuitenkin joulun jälkeen olimme vielä koko perhe kertaalleen kipeitä. 

Sitten alkoi vuosi 2018 ja olemme olleet terveitä. Koko kuukauden. KOKO KUUKAUDEN.

Mitä nyt näin kuun viimeisenä päivänä en ole enää ihan varma. Köh köh.

Mutta mä lasken tämän onnistumiseksi. Taudittomaksi tammikuuksi. Sellaisenhan minä tilasin.

En tiedä, miten sen sain?

Arvon päiväkodissa jylläsi nimittäin aiemmin tammikuussa todella paha kuumetauti, joka kaatoi lähes kaikki lapset, heidän perheenjäsenensä ja työntekijätkin vuorollaan petiin. Ja piti siellä viikon kerrallaan.

Elin koko ajan siinä odotuksessa, että jokohan se tällä viikolla tulee meille, ensi viikolla viimeistään... Ei se sitten tullutkaan.

Mahdollisestihan se oli influenssaa ja pojat on meillä tänä syksynä rokotettu. Saattoihan se tosiaan juuri tässä kohtaa sitten meidät suojata.

Arvo on ollut kohta myös jo kaksi kuukautta korvatulehdukseton. Keskellä pimeintä talvea! *isot koputukset isoimman puun kylkeen*

Kävin vuodenvaihteessa myös omalla kustannuksella yksityisellä laboratoriokokeissa, joilla mitattiin erilaisia veriarvoja. Toiveenani oli, että jos sieltä löytyisi vastaus tähän sairasteluun. Nappiarvot muuten, mutta rautavarastoni olivat alhaiset. Siihen on nyt menossa rautakuuri.

Syömme miehen kanssa tällä hetkellä muutenkin aikamoista patteria lisäravinteita. Juomme aamulla inkiväärishotit. Arvolle annan välillä ylimääräistä D-vitamiinia (muuten hänellä käytössä nykyään monivitamiini).

Lisäilin näitä "varotoimenpiteitä" pikkuhiljaa syksyn aikana etsiessäni helpotusta flunssakierteeseen. Nyt ollaan oltu terveitä kuukausi enkä enää uskalla jättää mitään pois. Jos se onkin just se joku tietty nappi, joka pitää korttitalon kasassa... Ehkä sitten vapun jälkeen vähennellään?

Ja tällä hetkellä kulutamme myös kiitettävät määrät tuoreita kasviksia ja hedelmiä viikossa.

Kauppalistalla on joka viikko ainakin kaksi kiloa porkkanoita, parisen kiloa kukkakaalia, kilo tomaattia, kilo kurkkua, salaatteja, paprikoita, pussi avokadoja, veriappelsiineja, banaaneita, omenoita, palsternakkaa, bataattia.

Puoli kiloa päivässä - todellakin täyttyy!

Mutta mikäänhän ei ole lapsiperheessä niin varmaa kuin epävarmuus. Tuolta kuuluu köh. Joku niiskaisee. Itkuinen yö. Aamuinen kurkkukipu.

Ja sitten mennään taas.

Kop, kop, kopoti, kop!

Pullaa vai ei pullaa? Hyvä ihminen viikko 3

Vegaanisia aterioita viikon varrelta. Ruoassa olen pysynyt.

Alkoholi: 0

Vegaaninen ruokavalio: 90% (tätä kai on turha ilmoittaakaan enää, kun en oikein tiedä miten sen laskisikaan ja 100 % en pyrikään)

Herkkuja: 0

Shoppailu: 0

Liikunta: 3 x kävelylenkkiä

Paino: 0,5 kg (-2 kg yhteensä)

Jee jee, hyvänä ihmisenä elämisen puoliväli saavutettu!

Ekaa kertaa tällä viikolla olen kokenut pientä epäröintiä päätökseni kanssa. Lauantaina teki mieli yhtä ginitonicia ja sunnuntaina himoitsin laskiaispullaa. Kuusi viikkoa alkoi yhtäkkiä tuntumaan aika pitkältä ajalta, vaikka puoliväli jo kolkuttelikin.

Pysyin kuitenkin erossa drinksuista ja pullista, mutta päädynhän minä yhtä sääntöä rikkomaan... Mahdanko sittenkään saada sitä tilaamaani sädekehää tämän päätteeksi?

Tällä viikolla söin nimittäin kerran juustoa. Enkä mitä tahansa juustoa, vaan Taco Bellin megamättöä juustolla.

Tunnustan.

Mutta enpä silti itseäni juuri ruoski (tästäkään), koska yksi (harkittu) juustolipsahdus kolmessa viikossa ei tunnu missään.

Paitsi leuassa! Nimittäin pari päivää Taco Bell -hulluttelun jälkeen tuli todella pitkästä aikaa kipeä finni leukaan. Kenties ei laisinkaan sattumaa?

Lisäksi muuten söin popkornia leffateatterissa (Tuntematon, vihdoin!). Ja yhden kebabin (vegaaninen vöner, nams). Jep, tosi terveellistä...

Mutta paino pysyy laskusuunnassa ja kokonaisuushan se on mikä ratkaisee!

Liikuntaa en nyt millään tunnu saavan käynnistettyä lenkkeilyn lisäksi. Eipä sillä, parempi se lenkkeilykin kuin ei mitään ja nautin kyllä just ulkoilusta sisällä vietettyjen toimistopäivien jälkeen. Ja olemme käyneet lenkillä myös koko perheen voimin, mikä tietty on mukavaa sekin.

Mutta jos tähän saisi rinnalle muutaman jumpan edes. Uiminenhan olisi mun laji, mutta tällä hetkellä elämäni tapahtuu uimahallikatveessa.

Ja hei neljäs viikko käynnissä! Yritänpä nyt sen liikuntakipinäkin (jota on näkynyt viimeksi viime syyskuussa ennen sairasteluputkea) taas löytää, oisko vinkkejä?

Lasten kulttuurikeskus Rulla

Vietimme ihanan viikonlopun Arvon ja äitini kanssa Tampereella. Mieheni oli jo kauan sitten varannut kätyn (kämppä tyhjänä) poikien peli-iltaa varten.

Siitä syntyi tämä idea pienestä yön yli reissusta.

Tampereella kävimme haudoilla (minun äidin puolen isovanhempani), joilla Arvo ei vielä koskaan ollut vieraillutkaan. Tuntuu harmilliselta, etteivät nämä sukupolvet koskaan kohdanneet. Olisivat niin rakastaneet toisiaan.

Söimme aivan mainion (vegaanisen) illallisen Muusa-ravintolassa. Olin käynyt siellä kerran aiemmin viime kesänä ja Bang bang -kukkakaaliwingsit ovat kummitelleet minulle siitä lähtien. Sitten otin sen lasin valkoviiniä ja rikoin tipattomani, sen jo selitinkin!

Illallisen jälkeen hytisimme Omenahotellissa. -12 asteen pakkanen ulkona ja ilmastointi täysillä sisällä. Äitini soitti "respaan", mutta avuksi tarjottiin vain lisäpeittoja. Tänks much ja never again!

Sunnuntaina kävimme vielä ihastumassa Tampereen lasten kulttuurikeskus Rullaan. Aivan ihana paikka, erilaisia tiloja ja paljon ihmeteltävää. Sellainen lempeä, syliinsä sulkeva ympäristö, juuri mitä lapselle suunnitellulta tilalta toivoisikin.

Rullaan pääsee ilmaiseksi sisään ja siellä on osittain vaihtuvia näyttelyitä.

Sinänsä huono suositella Rullaa juuri nyt, kun se tämän viikonlopun jälkeen sulkee ovensa muutamaksi kuukaudeksi muuttaessaan osoitetta. Mutta kesällä taas pääs, kannattaa käydä tutustumassa! Me aivan varmasti menemme uudestaankin.

Lapsen ensimmäiset silmälasit

Meillä asuu nykyään tällainen pieni silmälasipäinen taapero.

Silmälasien hankinta oli aika mutkainen prosessi, johon liittyi ikävän paljon huonoa asiakaspalvelua, inhimillisiä virheitä ja vähän piti äidin jo suutahtaakin. Se vei hieman ylimääräisiä voimia tässä viimeisen kuukauden aikana. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt keskitytään tähän uuteen tilanteeseen ja silmälasien kanssa elämisen harjoitteluun. Kehumiseen ja kannustamiseen. Jos meiltä kysytään, Arvolle on just tapahtunut hänen elämänsä upein juttu!

Silmälasit Arvo tarvitsee vaikeaan taittovirheeseen, joka havaittiin silmälääkärissä, jonne Arvo ohjattiin pyynnöstämme neuvolasta. Hän on karsastanut oikeaa silmää sisäänpäin viime kesästä asti, syksyn aikana sen alkoi huomata jo perheemme ulkopuolisetkin ihmiset. Nyt silmälasihoidon alettua silmien tila kontrolloidaan kolmen kuukauden kuluttua.

Eilen lasien hakemisen jälkeen juhlistimme asiaa kakulla. Arvo sai syödä itse koko palan. Erikoista herkkua erikoiseen päivään. Muutenkin asiaa on valmisteltu hänelle jo hyvä tovi. Ja hihassa on varalta muutama kikka kolmonen, jotta laseista saadaan kiva rutiini päiviin.

Kävimme myös päiväkodissa Arvon omahoitajan kanssa jo etukäteen keskustelemassa asiasta. Ja kävikin niin hauskasti, että hän inspiroitui itsekin tapaamisen jälkeen käymään optikolla ja aloittelee silmälasien käyttöä pian yhtä aikaa Arvon kanssa.

Minulla on täysi luotto päiväkotimme ammattilaisiin, että silmälasipäinen taaperomme on siellä erinomaisissa käsissä. Kaikilta osin.

Ja kyllä Arvo tosiaan tuntui lelujaan katsovan illalla vähän tarkemmin kuin ennen. Ehkä hän tosiaan näkee nyt eri tavalla ja paremmin. Itse kurkistin vahvoista laseista näpi ja näin vain sumeaa.

Toki siihen, tuleeko laseista Arvolle positiivinen vai negatiivinen asia, vaikuttaa osaltaan varmasti myös muiden suhtautuminen. Siispä vieno kuuluva pyyntöni kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Ihastelkaa Arvon (kaikkien lasten) laseja, se pönkittää lapsen itsetuntoa, tekee niistä hänelle hienon asian ja vanhemmat kiittävät varmasti! Kiitos :) 

Sitruunaiset vihreät linssit

2 dl vihreitä linssejä
1/2 sitruuna
Lehtipersiljaa
Suolaa, pippuria, currya

Keitä linssit ohjeen mukaan. Valuta hyvin.

Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Lisää linssit pannulle.

Mausta curryllä, suolalla ja pippurilla. Pyörittele hetki ja purista päälle puolen sitruunan mehu. Silppua sekaan lehtipersiljaa ja ota pois liedeltä.

Nauti heti perunamuusin kanssa. Se meillä tehdään useimmiten pakastemuusipussista kauramaitoon, joten tämä on todellista pikaruokaa!

Alkuperäinen ohje, jossa mukana sipulia ja normipersiljaa: Pidempi korsi

Oho, hupsista - Hyvä ihminen viikko 2

Ei nyt paras malliannos kasvisten syömisestä, mutta sunnuntain pikaruokaa eli vegaaninen avokadopasta (normiresepti, ei parmesania, mutta paahdettuja auringonkukansiemeniä)

Alkoholi: 1 

Vegaaninen ruokavalio: 90% 

Herkkuja: 0

Shoppailu: 1 Finlaysonin alepussukka

Liikunta: 4 x kävelylenkkiä

Paino: -0,5kg (-1,5kg yhteensä)

Heti viime maanantaina mun isä sanoi, että näytän reippaalta! Oho, toimiiks tää? Olenko mä reipas?

Juu ja ei.  Ehkä olen ollut vähän energisempi nyt. Vaikea tosin sanoa mistä syystä, kun koko viime vuoden loppu meni sairastellessa... psst, emme ole olleet koko alkuvuonna kipeitä vaikka päiväkodissa jyllää tällä hetkellä todella rajut taudit... psst ja kop kop kop ja pliiiis!

Oho, hupsista liittyy puolestaan tuohon yhteen alkoholiannokseen. Ihanaa vegaanista illallista tamperelaisessa ravintola Muusassa nauttiessani oli vaan pakko ottaa yksi valkkarilasillinen. 

Semmosta se on. Mokasin. Mutta en oikeastaan ole pahoillani, koska kokemus oli niin täydellinen. Toki otan nyt opikseni ja yritän vältellä tällaisia houkutustilanteita loppuajan :) 

Olen käynyt muutamasti tässä parin viikon aikana ulkona syömässä. Kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Perusravintolan pakollinen yksi vegaaniannos oli hampurilainen ja ei ollut kyllä kummoinen. Ja mielummin olisin syönyt jotain terveellistä. 

Nepalilaisessa sain tosi maukasta vegaaniruokaa. Fafa'sissa vegaanipita oli aivan kelpo, mutta olisin toivonut vähän enemmän panostusta, vaikka vegaanista tsatsikia. 

6 viikon ihmiskokeeseen suostuessani (niin, itse ehdotin itselleni ja itse myös suostuin) en tajunnut, että matkan varrella on LASKIAINEN! Mun on saatava yksi laskiaispulla. Hillolla, tottakai.

Kun se oikea pulla (mikä tahansa pulla ei tietenkään käy) tulee vastaan, minä sen syön. 

Yhtenä päivänä meinasi käydä sattuneen viinivahingon lisäksi myös juustovahinko. Arvolle ei maistunutkaan iltapalaksi kuin puolikas juustovoikkari ja meinasin napata valmiiksi tehdyn toisen puolikkaan suuhun.

Jarrut! Ei juustoa. Enkä syönyt.

Joku varmaan pitää mua hölmönä, kun pidän nollatoleranssia juustoon, kun kuitenkin olen esimerkiksi syönyt jonkun verran kananmunia. Ja sit sorruin siihen yhteen viinilasiin. 

Tää on kuitenkin haaste muiden joukossa. Ja tällainen kaltaiseni juustoaddikti todellakin tarvitsee tämän nollauksen.  Miettiä vaihtoehtoja ja elämää ilman juustoa. Jättää se turhissa asioissa pois.

Ja 90 % vegaanisuuteen päästäkseen pitää toki joku roti pitää. Lisäksi minun mielestäni jokainen valinta jättää joku eläinperäinen tuote pois on kannattavaa. 

Pitää antaa kyllä tunnustusta itselleni kyllä tuosta nollalinjasta herkkujen suhteen! Seurueeni söi Muusassa myös vegaanista suklaakakkua, mutta meikä ei.

When you are at a restaurant with your grandma and she orders cake for dessert. #grandma #dinner #weekendvacay #ravintolassa #mummu #viikonloppureissu #herkku

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 20, 2018 kello 9.43 PST

Vegaaninen pastasalaatti

Yllätysvieras sunnuntaina ja uuden elämänjärjestyksemme kauppa(tilaus)päivä tiistaina. Kaapissa ei yhtään mitään tarjottavaa, kääk!

Paitsi että olihan siellä. Ainekset aivan mainioon vegaaniseen pastasalaattiin. Tästä vaan sitten varioimaan.

Vegaaninen pastasalaatti

2 dl pastaa
1 pieni parsakaali
1 iso porkkana
1 tölkki isoja valkoisia papuja
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 pieni punasipuli
1 pieni tölkki vegaanista punaista pestoa
Paahdettuja auringonkukansiemeniä
Suolaa, pippuria, oliiviöljyä

Sekoitin keitetyn pastan, ohueksi pilkotun raa'an porkkanan, huolellisesti huuhdellut ja valutetut pavut sekä pilkotun punasipulin etukäteen punaisen peston kanssa maustumaan.

Vasta vähän ennen tarjoilua lisäsin kevyesti mikrossa höyrystetyt parsakaalit, pilkotut tomaatit ja pannulla paahdetut auringonkukansiemet. Näin siksi, ettei salaatti vettyisi.

Maustoin suolalla, pippurilla ja vähän lisäsin oliiviöljyä myös.

Näiden vierellä tarjosin vielä suolakurkkua, mutta en laittanut sitä suoraan salattiin kun pelkäsin ettei sopisi mukaan. Oliivit sopisivat varmasti myös, jos sellaisia söisi.

Kokeile vaikka viikonloppuna!

Spontaani rakkaudentunnustus

Eilen illalla olimme Arvon kanssa pesuilla ja hän huomasi pyykkikoneessa olevan kuivatuksessa ollutta pyykkiä.

"Minä rakastaa pyykkiä", hän totesi hykerrellen. Koskaan aiemmin en ole kuullut hänen käyttävän sanaa "rakastaa" spontaanisti.

Arvolla on tosiaan erityinen suhde lämpimiin konekuivatettuuhin pyykkeihin. Ensimmäinen spontaani "ihanaa" pääsi hänen leikkiessä pyykkikasan keskellä.

"Niin, voi kun kiva! Rakastatko äitiä myös?" minä huudahdin vähän liikuttuneena.

"Minä rakastaa äitiä", Arvo totesi ja tuli halaamaan. Sniiiiif.

Hetkeä myöhemmin ehdotin, että hän kävisi sanomassa iskällekin saman, mitä oli äidille sanonut aiemmin.

"Äiti rakastaa ikkää", hän kuiskasi halatessaan iskää.

Juustoton elämäni - hyvän ihmisen viikko 1

Vegaanivinkki nro 1: Syö älyttömän paljon kasviksia.

Alkoholi: 0

Vegaaninen ruokavalio: 90%

Herkkuja: 1 Digestive-keksi

Shoppailu: 0

Liikunta: 3 x kävelylenkkiä + 1 x kehittelemäni kevyt "hiekkalaatikkojumppa"

Paino: - 1 kg

Totesin ekalla viikolla vegaanisten valintojen tekemisen helpommaksi kuin kuvittelin. Jotenkin ajattelin, että ilman juustoa ei vaan voisi elää.

Mutta niin vaan oon elänyt. Ihan koko viikon. Ei juustosipruakaan! *henkinen yläfemma*

Olen myös tajunnut, että kasvissyöjänä mun työpaikkaruokailu on perustunut aika pitkälti just juustoon. Ei kovin terveellistä. Ehdottomasti tarkastelun paikka, koska syön siellä useamman kerran viikossa päivän pääateriani.

Pelkäsin itse asiassa, etten löydä vegaanista syötävää duunista, mutta toistaiseksi olen löytänyt. Ja puhelimen ruokapäiväkirjasovelluksen mukaan saan tarpeeksi kaikkia ruoka-aineitakin. Okei, muutaman kerran olen syönyt kananmunia ja luonnonjugurttia.

Sitten on monta pientä ratkaisua, joihin vaikuttaa moni tekijä... yhdellä lounaalla kieltäydyin kahvista kun ei ollut kasvismaitoa laittaa sekaan (en pysty juomaan mustaa kahvia), mutta aamupalatreffeillä en voinut jättää kahvia väliin vaan oli otettava tavan maidolla.

Ja siis täytyy sanoa, että 90% vegaanius on mulle täysin sopiva tie. Ihan tarpeeksi hyvää ihmisyyttä. Mahdottomalta tuntuva ehdottomuus saattaa monelle pilata koko homman heti alkuunsa. Ja koko elämän kestäviä valintoja minä tässä ainakin olen katsastamassa enkä kituuttamassa kuutta viikkoa.

Tärkein oivallus viime viikolla olikin, että en kärsinyt millään tavalla.

Olen sellainen ihminen, jolle jonkun asian päättäminen voi olla vaikeaa, mutta päätöksessä pysyminen ei. Mä vaan toimin sitten niin. En mä lounasruokalassa katso, mitä muuta on tarjolla ja voivottele kun en voi ottaa. Mä katson listaa sillä silmällä, että mikä siellä sopii mulle.

Sama taktiikka on ollut käytössä jo äitiyslomalta palatessani lounaspaikan jälkkereiden suhteen. Ei tarvitse joka päivä surkutella vitriinin edessä, mitä herkkuja siellä ois taas tarjolla, kun on päättänyt ettei ota.

Ja tietysti tähän elämän veganisoimiseen auttaa se, että on pohjana kasvisruokavalio. Ja tietty herkuttelemattomuuteen auttaa se, että sitä on tehnyt jo puolisen vuotta.

En siis tiputtanut hanskoja jokapäiväisten karkkipussien ja lihapatojen äärellä.

Seuraavaa viikkoa kohti!

Kun pitää päästä äidin viereen nukkumaan...

Joskus joulukuun alussa yhtenä yönä Arvo heräsi äkkiä itkien lohduttomasti. Ei auttanut mikään, ei silittely, ei syli.

Vasta meidän sänkyymme Arvo sitten vihdoin rauhoittui.

Tämä oli eka perhepetiyö pitkään aikaan ja sen jälkeen vannoin, ettei koskaan enää! En nukkunut itse juuri lainkaan pienessä tilassa ja pienten jalkojen potkujen kohteena.

Arvon hampaita pestessäni seuraavana iltana huomasin, että hänelle puski läpi poskihammas. Sehän se ajaa tasaisimmankin nukkujan äidin viereen...

Parin yön päästä sama toistui. Tällä kertaa Arvo pyysi "haluu äiti ikkä sänkyy nukkuu". Hellyinhän minä. Tuu sitten vaan.

Taaskaan minä en nukkunut lainkaan. Pääni oli Arvon tyynynä.

Joskus minulla on ollut sellaisia ajatuksia, että olisi tosi ihana nukkua välillä koko perhe yhdessä. Näiden kahden yön perusteella EI! Se ei yksinkertaisesti sovi minunkaltaiselleni nukkujalle.

Pelkäsinkin, että meidän viereemme haluamisesta tulisi Arvolle tapa. Mutta kun poskihammas tuli läpi, loppui yöheräily taas.

Kunnes taas tällä viikolla! "Haluu äiti vieree nukkuu", kuului yhtenä yönä pinnasängystä kun mikään tyynnyttely ei taaskaan auttanut.

Ja hellyinhän minä taas. Ja siihenhän hän rauhoittui heti.

Tällä kertaa pyysin kuitenkin miestä siirtymään sohvalle varmistaakseni itsellen edes jonkinlaiset unet.

Ja nukuimme kaksin peräti ihan hyvin. Tosin Arvo putosi sängystä kerran kello viiden aikaan, mutta ei se tuntunut häntä kovin haittaavan.

Noin viisi minuuttia ennen kellon soimista alkoi kainalosta kuulua "äitii, äitii". Joo okei, olihan se ihan hellyyttävää.

Seuraavan hampaidenpesun yhteydessä tarkistin asian, vaikka olin siitä melko varma jo etukäteen. Sieltähän se poskihammas numero kaksi tekikin tuloaan.

Eli kaksi poskihammasta hoidettu, kaksi vielä jäljellä. Ensi kerralla suoraan vaan kainaloon.

Ja näin sitä kehittyy äitinä poskihammas poskihampaalta!

Kuukauden ajan olen hyvä ihminen

Tipaton ja sokeriton vegaani, joka ei osta mitään, urheilee ja laihtuu niin, että jo helmikuussa housut löpöttää.

Sellainen on suunnitelma. Tai no...

Tipattomuus on pitävä. Vaikka EN ole raskaana, enkä koe alkoholinkäytössäni olevan mitään ongelmaa. Mutta hyvä näin välillä.

Sokerittomuus on myös pitävä tai ainakin sinnepäin. Tämähän alkoi jo viime kesänä eikä tässä mitään suurta repsahdusta ole tapahtunutkaan, mutta jouluna tuli enemmän herkuttelua, siksi nollaus tarpeen. Tähän myös liittyy tuo tipaton, alkoholissa kun on sokeria melkoisesti.

Urheilen varmasti, jos olen terve. Koko loppuvuosihan meni on/off-flunssassa.

Elän vegaanisemmin. En mustavalkoisen vegaanisesti, mutta nyt on jo takana kolme päivää esimerkiksi ilman juustoa. Ja hengissä olen. Kotoa myös löytyy enemmän vegaanisia vaihtoehtoja. Joista toivottavasti osa tulee ihan jäädäkseenkin eikä vain kuukaudeksi...

Yksi niinkin suuri vegaaninen innovaatio kuin TUOREET kasvikset/vihannekset/hedelmät/juurekset ovat vallanneet keittiömme ja jääkaappimme. Triplasin (kyllä, x3) tuoreiden asioiden määrän kauppalistalla. Melko helppoa vegaanistumista.

Laihtuminen tulee ehkä sitten siinä sivussa.

En myöskään osta mitään vaatteita itselleni enkä Arvolle (paitsi akuutin tarpeen ilmaantuessa). Mitään emme tarvitse myöskään kotiin. Mutta jos SE oikea matka tulee vastaan, niin sen, sen minä kyllä ostan.

Ja arvaattepa varmasti, miten superäiti, -vaimo ja -työntekijäkin minusta tulee tässä samalla. Virittelen tässä jo taikaviittaani.

Nämä kaikki lupaukset tein ja hyväksi ihmiseksi pyrkimisen aloitin tosiaan vasta tällä viikolla enkä perinteiseen malliin heti tammikuun alusta. En todellakaan halunnut olla hyvä ihminen Brysselissä! Lomalla paha, arkena hyvä!

Tämän hitaan startin aion korvata sillä, että kuukauden sijaan olen hyvä ihminen peräti 6 viikkoa putkeen eli 16.2 asti. Sattumalta lähdemme juuri kyseisenä viikonloppuna sitten risteilylle kaveriperheiden kanssa. Grhm.

Mutta nyt kun nämä on julkisesti sanottu, en voi enää perua. Pakko olla hyvä.

Blogissani saattekin jatkossa kadehtien seurata, millainen sädekehä pääni päälle ilmaantuu näiden viikkojen aikana. Ilmaston lämpeneminen pysähtyy ja eläimet pelastuvat. Maailma muuttuu ja lapsestani tulee vähintään presidentti. En ihmettelisi, jos paavi julistaisi ensimmäisen ateistipyhimyksen helmikuussa.

Ja ne housut löpöttää! Oottakaa vain!

Vinkkejä Brysseliin

Syö: Au Vieux Bruxelles - Belgialaisen suosittelema belgialainen ravintola. Ihanan tunnelmallinen paikka, palvelu hyvää ja ruoka super. Simpukat ainakin ;)

Näe: La Grande Place (kuvassa) - Euroopan suuret kaupungit ovat jo hetken alkaneet näyttäytyä varsin samanlaisina. Nähtävyydet ovat melko samanlaisia, toki hienoisilla eroilla. Mutta täytyy sanoa, että iltavalaistuksessa oleva La Grande Place, jota tituleerataan maailman kauneimmaksi aukioksi, teki kyllä vaikutuksen.

Eikä siinä kaikki! Nyt joulun ajan aukiolla on iltaisin tasatunnein nähty aivan huikea valoshow ja me osuimme sinne juuri sopivasti sen nähdäksemme. Aivan varmasti upeinta, mitä on hetkeen nähnyt.

Nämä Euroopan kaupungit olen tosiaan kahlannut jo läpi: Amsterdam, Pariisi, Praha, Budapest, Berliini, Vilna, Riika, Tallinna, Tukholma, Kööpenhamina, Wien, Bratislava, Varsova, Frankfurt, Pietari, Ljubljana, Rooma, Sarajevo, Split, Dubrovnik... Jotenkin tuntuu, ettei niistä enää samalla tavalla löydy uutta kuin ennen. Vähän niin kuin viime kesänä totesimme, että ehkä Kroatian pikkukylät on nyt nähty. Olisiko suosituksia, mikä ehdoton tästä listasta vielä puuttuu?

Shoppaile: Docks Bruxsel - Uusi, iso ja siisti kauppakeskus sporamatkan päässä. Sama spora vie Atomiumille, joten nämä voi yhdistää!

Päiväretki: Span kaupunki ja kylpylä - olipas kiva reissata junalla läpi Belgian pikkukylien Spahan, joka oli hyvin viehättävä pikkukaupunki. Span lähteet ovat maailman kuulut ja kävimme yhtä katsomassakin (rikkipitoista vettä, haisi kananmunalta, maistui kitkerältä). Vierailimme myös kylpylässä, joka ei ollut kovin suuri, mutta tosi kaunis ja kokemus oli rentouttava. 

Parasta omassa reissussa oli tietysti seura. Omasta ystäväpiiristä on ripottautunut ihmisiä ympäri Eurooppaa, joten kahden heistä tapaaminen Brysselissä samalla kertaa oli aivan järisyttävän ihanaa. 

Hyviä keskusteluita, pieniä seikkailuja, naurua ja herkuttelua. Elämän ja nähtävyyksien ihmettelyä samaan hengenvetoon.

Brysselin emännän kanssa toteutimme myös pitkäaikaisen salaisen haaveeni tv-sarjamaratonista. Nykyään kun ei jaksa valvoa. Tai kannata, koska aamulla siitä rankaistaan.

Katsoimme yhdessä yhden yön aikana läpi Yle Areenan Donna-sarjan. Hämmentävintä, mitä olen hetkeen nähnyt. En oikein tiedä suositellako vaiko suositella välttämään. 

Ihana retki, kiitos!

Last night and a pot of mussles. #omnom #yummy #belgianfood #visitbrussels

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 6, 2018 kello 1.07 PST

Last minute sightseeing. #visitbelgium #brussels #worldexpo #atomiumbrussels #maailmanäytteillä #tyttöjenreissu

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 7, 2018 kello 5.15 PST

Went to a spa in Spa. Cute little town for a day trip. #spabelgium #visitbelgium #roadtrip

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 5, 2018 kello 7.59 PST

23-vuotias ja 34-vuotias Henna

Henna 23-vee ja 34-vee.

Yksi parhaista asioista tässä omassa vanhassa blogissani on tietysti nuo arkistojen aarteet. Muistot. Historia.

Aloittaessani tämän blogin olin 23-vuotias. 

Kirjoitin silloin kuvailutekstin itsestäni. Alla nuo vuoden 2006 pohdinnat kursiivilla ja perässä nykytilanne vuonna 2018.

Määritä itsesi:

Ikä, sehän nyt on selvä, että se on hyvä mainita. Numero 23 kertoo minusta mielestäni aika paljon. Elän sellaista väli-ikää. Aikuistumisikää, whatever you want to call it?

34 vuotta. Voi kyllä, voi kyllä olen aikuistunut. En enää koe eläväni väli-ikää. Olen melkolailla perillä siellä, missä haluankin. Ei sillä, että edessä ei olisi enää mitään odotettavaa. Päinvastoin. Mutta hötkyillä ei enää tarvitse.

Asuinpaikka, daa. Entinen turkulainen on nykyään kyllä ihan helsinkiläinen. Kolme ja puoli vuotta pääkaupunkia tekee sen tytölle. Ja minä tykkään olla täällä. Jos saisin päättää, en ehkä enää pois lähtisikään.

Heh. Lähdinhän minä tuossa kuusi vuotta sitten, mutten kovin kauas. Nykyinen asuinpaikka on Espoo, mielestäni mainettaan parempi. Edelleen välillä kaipailen keskustaan, mutta kodin minulle tekee kuitenkin nykyään muut asiat kuin osoite. Asun paikassa, josta on kilsa merelle ja kilsa ostoskeskukselle. Leikkipuistoja kävelymatkan päässä 15 kappaletta. Kodissa asuu perhe.

Sukupuoli. Hmm, tässä kohtaa alkoi tulla vaikeuksia. Tyttö vai nainen. Vaikka olen omasta mielestäni monessakin asiassa vielä ihan tyttö, tahdon kuitenkin, että muut ajattelevat, että olen nainen... Yksi pomoistani sanoi minulle pari viikkoa sitten: "Hyvä tyttö!" Ois taputtanut vielä päälaelle tai pyllylle.

Nainen. Tytönhupakko enää parisen kertaa vuodessa. Ja mitä helvettiä "Hyvä tyttö"?!? 

Siviilisääty. Määrittääkö sinkkuus minua? Tietysti. Olen sinkku, ei siis ole miestä, eikä ole sitoutumuksia mihinkään. Olenko yksinäinen? Aina sunnuntaisin. Etsinkö miestä? En etsimällä etsi, mutten käännyttäisi poiskaan. Hmm, Heenun sinkkuuden määritelmä. Roughly.

Määrittääkö avioliitto minua? Tietysti. 23-vuotiaana en vielä kaivannut rauhaa ja pysyvää ihmistä elämääni niin kovasti, mutta kyllä sekin aika tuli ennen kuin löysin mieheni. Nyt on rauha, pysyvä ihminen ja ... noh, uusi rauhaton sukupolvikin läsnä.


Maailmankatsomus. Olen mielestäni avarakatseinen tai ainakin yritän parhaani mukaan olla.

Olen tajunnut, etten olekaan aina niin avarakatseinen kuin kuvittelin, mutta edelleen yritän parhaani. 

Mielenlaatu. Pohdin asioita kovasti. Tämä johtaa sekä unelmointiin että stressaamiseen.

Edelleen olen pohdiskelevaa tyyppiä. Stressaaminen sekä unelmointi ovat kyllä vähentyneet huomattavasti vuosien saatossa. 

Elämäntapa. Menojalka ojossa suuntaan jokaiseen viikonloppuun. Viikolla pidän sen kahvilan pöydän alla, jossa se naputtaa lattiaa. Noin kerran viikossa tulen suoraan töistä kotiin, muuten olen menossa.

Sanomattakin selvää, että aika suuri muutos on tässä tapahtunut. Menojalan vipatus on laantunut. Ja hyvä niin. Vaikka perhe-elämä saattaa näyttäytyä ulkopuoliselle myös jokseenkin tylsänä, on se tähän astisen elämäni ehdottomasti paras, hauskin ja tärkein asia. Vaikka en yhtä ainutta kaksikymppisvuottakaan vaihtaisi pois.

Opinahjo. Todella suuri osa elämääni. Tällä hetkellä vaikuttaa elämääni työharjoittelun muodossa.

Duunis töis. Kohta jo kuusi vuotta samassa firmassa.

Sukulaisuussuhteet. Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Olen ihanan pienen tytön Aada Auroran täti/kummitäti.

Vau! Olen saanut niin paljon tärkeitä ihmisiä elämääni lisää kymmenessä vuodessa. Toisen siskontytön, Arvon ja kummipojan. Puhumattakaan sukuni kaksinkertaistumisesta miehen mukana.


Näin alkaa uusi blogini, vähän niin kuin uusi elämäni. Ja miksi siis kirjoitan. Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista ja ajattelen kirjoittamalla. Tahdon kirjoittaa ja aion kirjoittaa aina. Se kuka kirjoituksiani lukee tai lukeeko kukaan, ei ole niin tärkeää. Vaikka toivon, että näpyttelyllä saan joskus vielä maidon kaappiin.

Oho! Joskus pitää käydä kaukana, että näkee taas lähelle. Maito tosiaan tuli muutaman vuoden kaappiin kirjoittamisella, tie vei sittemmin siitä vähän toiseen suuntaan. Mutta pohja-ajatus on sama. Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista ja ajattelen kirjoittamalla. 

Vuoden ensimmäinen reissu on muutenkin ensimmäinen

Jee, lähden tänään minilomalle Brysseliin ystävän luo. Toinen, Frankfurtissa asuva ystävä tulee myös sinne meitä moikkaamaan.

Vuoden ensimmäiseen reissuun pakkasin myös piiiiitkästä aikaa vain yhden ihmisen tavarat. Omani. Mahtuivatpa ne pieneen tilaan! Tollanen nyssykkä vaan.

Pojat jäävät siis kotiin.

Vähän pääsin yksin reissaamisen makuun viime syyskuussa Berliinissä, mutta se oli kuitenkin työmatka. Tämä on ihka ensimmäinen vapaa-ajan ulkomaanreissuni yksin pariin vuoteen.

Ilman miestäni olen viimeksi reissannut juurikin Frankfurtiin asuvan ystävän luo odottaessani Arvoa.

Eli tämä on myös pitkään aikaan eka ulkomaanreissu, jossa voin nautiskella ystävien kanssa skumppaa!

Skumpan lisäksi on suunnitelmissa shoppailua, reissu Span Spahan (eli siihen kylpylöiden kylpylään!), fondueta, istuskelua kahviloissa ja baareissa. Mitä nyt ystävien kesken keksitäänkään! Jes.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen reissuni Belgiaan. Ekan kerran kävin isäni mukana rallireissussa muistaakseni vuonna 98 (?) ja hämärissä muistikuvissani onkin esimerkiksi Manneken Pis. Eli nähtävyydetkin hoidettu, voimme keskittyä vain itseemme ja yhdessäoloon!

Taking me, myself and I to Brussels for the weekend to see some friends ❤ #travellingalone #helsinkivantaa #airportselfie #twoselfiesintwodays #pitkäviikonloppu #reissussa

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Tammi 4, 2018 kello 8.45 PST

Miten taapero leikkii?

 "Äiti tule minun kanssa rakentamaan linnaa", pyysi Arvo tänään.

Ensimmäistä kertaa noin pitkällä lauseella. Peräti kuusi sanaa pötköön.

Olin pyykkejä laittamassa, mutta jätin sen kesken. Aina en jätä, mutta tämä on yksi uuden vuoden lupauksistani. Leikkiä enemmän.

No, rehellisesti sanottuna myös pari toimistolla vietettyä päivää jouluvapaiden jälkeen ovat tehneet tehtävänsä ja kotona on energiaa sekä malttia eri tavalla. Arki löytää taas uomansa.

Ja ovat Arvon leikitkin tässä ihan lähiaikoina todella paljon muuttuneet. Enemmän nimenomaan leikeiksi entisten tavaroiden liikuttelujen ja ihmettelyiden sijaan. Jotenkin koen, että näissä "leikkileikeissä" on helpompi olla mukana.

Ja siis joku Dublo-rakenteluhan on ihan huikeeta, lempihommiani omasta lapsuudesta!

Jo jonkun aikaa Arvo on tarjoillut meille valmistamiaan ruokia pikkukeittiöstään ja leikkinyt muiden perässä, muttei vielä oikein ole osannut johdattaa leikkiä esimerkiksi pienempien kanssa.

Ihan vastikään on leikkiin tullut erilainen, tarkoituksenmukainen ulottuvuus.

Nytkin Duplo-linnaa rakentaessamme katsoimme sängyn paikat Duplo-ukkeleille. Heidät nimettiin kummitädin, kummisedän ja kummiserkun mukaan (olimme heidän luonaan juuri viettämässä uv:tä).

Arvo laittoi ukkelit nukkumaan ja toivotti kaikille "nuku hyvin". Lääkäri kävi vielä tarkistamassa nukkujat ja "jääkiekkopelaaja" (eli kypäräpäinen ukkeli) istui tornin nokkaan. Ehkä valvomaan.

Autoleikeissä Arvolla on nyt todella tärkeää tietää kuka ajaa.  Kuski pitää aina nimetä, oli se sitten vaan "kuljettaja" tai vaikka Sanna-täti.

Myös joulupukilta saatu Brion junarata on ollut ahkerassa käytössä. Hauskinta on kun "apina nappaa paketin", joka on junan kyydissä. Junaa ajaa useimmiten joulupukki!

Tervetuloa Hennan mutsiblogiin

Hennan mutsiblogi on paluumuuttaja! Kävin tekemässä Vauva.fi-blogiyhteisössä 1,5 vuoden kiepin. Nyt on kuitenkin aika tulla kotiin. Ja ah, kotiinpaluulta tämä totisesti tuntuu, vaikka lähtöön ei liity mitään kummallista. Tajusin vain kuuluvani ennemmin tänne kuin sinne.

Tämä blogi on aloitettu vuonna 2007. Se on toiminut monella eri nimellä ja olen käytännössä kasvanut aikuiseksi sen seurassa. Kaikki tekstit ennen Vauvalle siirtymistä keväällä 2016 on kirjoitettu nimettömänä, vaikka kyllä blogistani tiesi osa lähipiiristä.

Sinänsä vähän jännittää avata nämä historiatiedot kaikkien silmille, mutta jos sinua kiinnostaa historiani viimeisten 10 vuoden ajalta, olet oikein tervetullut kahlaamaan läpi arkistoja. Itsekään en kyllä sitä jaksa tehdä eli ehkä ei kukaan muukaan. Mutta löytyy sieltä muutama helmi, jotka kannattaa tsekata:

Ensimmäinen teksti, jossa mainitaan mysteerimies P (eli aviomieheni)

Minun ja mieheni kihlaus

Mieleenpainunut saunareissu

Jostain edelleen tuntemattomasta syystä ennen häitämme katsoin Kauniit ja Rohkeat -sarjan häitä läpi ja raportoin niistä. Postaukset löydät täältä: Kaunarihäät

Olen kommentoinut myös muuten paljon tv:stä bongaamiani asioita (Sohvaperuna ennen aikojaan): Anssi Koivuranta Olympialaiset 2014 Nevöföget

Paljon löytyy myös erilaisia avautumisia sinkkuvuosien miessuhteista, tulevaisuudesta ja juhlista. Myös tärkeitä raportteja Provinssirokista. Ja siskontyttöjen viisauksia. Tietoja omistuksistamme, ennustuksia ja totally random pieces of information.

Sinne vaan rohkeasti! Vaikka vähän mua myös nolottaa. Siellä on kaikenlaista. Heheh. Ja olisi toki kiva kuulla, jos joku lukee! Kommentoikaa vaikka menneisyyden paljastuksia, nykyminä vastaa :)

Näistä historiapostauksista voikin päätellä, että tännehän minä kuulun. Kirjoittamaan näitä tekstejä, jotka on välillä vähän nolojakin. Itselleni ja tietysti teille. Mutta ensin itselleni. Koska kirjoittaminen on minulle rakas harrastus.

Siirsin myös kaikki Vauvaan kirjoittamani tekstini tänne. Eli täältä löytyy nyt koko Hennan elämä vuodesta 2007.

Toki uuttakin on luvassa. Monenlaisia lupauksia ja aikomuksia pyörii päässä vuodelle 2018, joista ensimmäisenä tuli nyt toteutettua tämä blogin muutto. Ja vaikka nimi säilyy Hennan mutsiblogina, niin luvassa vähän monipuolisempia aiheita kuin ennen.

Tervetuloa! Täälläkin saa kommentoida. Ja Facebook sekä Insta pysyvät samoina.