Polttarit. Omat. Ei vitsi.

Jotain tuon tyylistä olin laittanut pari viikkoa sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä Facebookiin. Kyllä se aika uskomattomalta tuntui ja tuntuu edelleen, että minua varten järjestettiin jotain niin hienoa.

Perjantaina minua tultiin yllättämään töistä. Koska luulin olevani menossa palaveriin, sain tietysti tyypilliseen tapaani paskahalvauksen (excuse the cursing), kun näin ja kuulin tyttökatraan työpaikan aulassa. Paskahalvaus tässä tapauksessa tarkoittaa itkemistä nurkassa. Ilosta ja järkytyksestä. Jännityksestä, mitä tuleman pitää.

Ja tulihan sitä.

Ekana mentiin Lauttasaareen Woltti-sirkuskouluun, jossa kokeiltiin vähän temppuja. Se oli hauskaa ja vähän siinä pääsi itseäänkin voittamaan, kun vähän se eka reaktio tuppasi olemaan "en mä uskalla / en mä pysty", vaikka mielelläni lähdenkin uusia juttuja kokeilemaan. Jotain aikuisen ihmisen kaavoihin kangistumista. Mutta pystyyhän sitä ja uskaltaa, kun vaan antaa mennä. Ja kun sirkuskoulun kärsivällinen (ja komia) opettaja rauhallisella äänellä kannustaa.

Parin tunnin jumppailun jälkeen korkattiin pukkarissa skumpat ja valmistauduttiin iltaan. Ihan oikein mulle, kaverit olivat kaivaneet kaapeistani alkuvuoden kolmekymppisnaamiaisissa käyttämäni "bridezilla-vaatteet". Välisiiderin kautta siirryttiin pihviravintolaan, joka sekin oli valittu mua lihannälästä kärsivää ajatellen.

Tarjolla oli mansikkakakkua.

Erehdyttiin eka viereiseen baariin, kun luultiin sitä ravintolan oveksi. Baarissa käteeni tarttui Angela McCoy. Hän innostui siitä, että olin juhlimassa polttareitani ja tätä seurasi loppumattoman pitkältä tuntunut valokuvaamis- ja halailusessio. Paikalla oli joku "basisti" ja tietysti myös Andy. Viinaakin olisi tarjottu, jos ei meillä olisi ollut kiire, Andy puhui pallosta jalassa ja Angela puhkesi kyyneliin, koska rakkaus vaan on niin ihanaa  ja minä suurin piirtein kaunein morsian maailmassa. Hauskaa, melko erikoista ja hitusen kiusallista. Unohtumatonta ehdottomasti..

Siitä sitten siihen baariin, jossa tapasimme P:n kanssa ensi kerran. Ja sen jälkeen jatkoille nykyiseen vakkarimestaan. Yhdeltä juhlijalta pöllittiin lompakko, joka onneksi löytyi ja vain rahat olivat kadonneet. Miespuolisilta lähestyjiltä kysyin useilta "oletko naimisissa" tarkoituksenani tiedustella vähän elämänohjeita. "En enää" oli kuitenkin yleisin vastaus. Muutamat kyllä innostuivat onnittelemaan ja hehkuttamaan rakkautta. Humpattiin aamunkoittoon ja eksyipä siinä joku hitaillekin pyytämään.

Aamu jo sarasti, kun könysimme bussiin ja yökylään toisen kaasoista luo. Tässä vaiheessa minua jo varoiteltiin, että aamulla on noustava aikaisin. Ei haittaa, kerranhan näitä juhlitaan! Ihanaa!

Aikainen se oli se herätys ja aamupalan ja Teboil-kahvien jälkeen käväistiin kotona hakemassa vähän lisää tavaroita. Herätimme sisään paukatessa nukkuvan P:n, joka kuitenkin auttoi pakkaamisessa, johon oli rajattu aika. Mihin seuraavaksi, häh?

Lauantain sää oli ihana ja ajeltiinkin yhdelle mökille. Siellä ohjelmassa oli jokaisen vieraan tunnistamista tavaroista (ihanaa menneitten aikojen muistelua), baarijuoksuleikkiä, tuttu juttu -kisaa ja siiderimaistelu. Ja koko ajan tietty syötiin ja juotiin. Nam!

Tavaroita, joista piti kaverit tunnistaa.

Sitten me naurujoogattiin. Mökille saapunut joogaohjaaja tosiaan sai koko porukan nauramaan. Itsekin suhtauduin alkuun koko hommaan vähän skeptisesti, varsinkin lopun "vapaa nauruosioon", mutta jostain se vaan hersyi. Suuri syy oli tietysti se, että joku hihitti toisella puolella huonetta ja hohotti vieressä. Mutta oli siis huikean hauskaa. Vapaata naurua kesti varmaan kymmenisen minuuttia. Naurua siis ei yhtään millekään.

Sitten oli vielä vuorossa morsiussaunaa ja uimista kaikkine taikoineen ja hemmotteluineen. Lupasin muistaa yhden minulle vihdotun avioneuvon "ole kärsivällinen" ja sen minä muistankin vielä... Mitäs niitä muita oli? Naurakaa ja olkaa omia itseänne!

Morsiamen saunakruunu.

Parastahan tässä kaikessa oli, että mukaan olivat yhtä lukuunottamatta päässeet kaikki ketä toivoinkin. Siis mikä voisi olla parempaa kun mun ihanat ystävät yhdessä! En voi kiittää tarpeeksi kaikkia osallistujia ja erityisesti kaasoja, jotka tuntevat minut kaikki kyllä valtavan hyvin. Koko homma oli niin hyvin mietitty (ja pidetty salassa), juomat ja ruoat ja tekemiset ja ihan kaikki :) Kiitos!

Kiitos pitää osoittaa myös P:lle, joka myös onnistui pitämään kemut salassa ja joka polttareiden jälkeisenä sunnuntaina odotti äänensä menettänyttä verkkarisankaria eteisessä orkidean kera. Ehkä P onkin se oikea poika, jota rakastan ikuisesti.

Paras juhannus 2013

Miten voi joka vuosi olla aina maailman paras juhannus? Että aina vaan juhannukset paranee. Joka vuosi.

Ihan huikeat kemut taas! Kiitos ystävät, on tää kesä vaan niin parasta aikaa elämässä.

Olo on kuin morsiammella

Käsi tärisee.

Mikä on mun tietokoneen salasana? Mitä mä yleensä teen maanantaiaamuisin töissä? Mitä mun työtehtäviin kuullu normaalina päivänä?

Kahvia on jo rinnuksilla. Kuka tahansa muu ehkä olisi ymmärtänyt, ettei riehakkaan ja vähäunisen viikonlopun jälkeen kannata laittaa valkoista paitaa töihin.

Omat polttarit. Että sellainenkin juhla tuli eteen tässä elämässä. Että tällaistakin muistoa saan joskus helliä.

Polttareiden sisällöstä hehkutusta lisää myöhemmin. Nyt keskityn tähän akuuteimpaan eli selviämiseen polttareiden jälkeisestä maanantaista.

Saaristoelämää

En kestä, miten ihana viikonloppu meillä oli P:n siskon saaristomökillä.

Parastahan Suomen suvessa on se, että viikonloppuisin ajantaju katoaa. Valvotaan ohi auringonlaskun ja pari tuntia myöhemmin auringonnousu muistuttaa siitä, että jossain välissä olisi nukuttava vähäsen. Näin kävi meillekin.

Vai onkohan parasta sittenkin se, että katetaan kahvit merenrantalaiturille ja edessä on porkkanakakun lisäksi raparperipiirakkaa?

Tai ehkä se hymy, joka levisi P:n siskontyton kasvoille hänen onkiessaan ihka ensimmäisen kalansa mato-ongella.

Yksi suosikkini on tietenkin auringonporotus kasvoilla ja kylmä kuohuviinilasi huulilla.

Olen niin onnellinen näistä pian sukulaisiksi muuttuvista ihmisistä. Että mulla on käynyt sellainen tuuri, että tulevalla miehellä on tällainen perhe.

Papuaddiktio ja Liitulakudeaddiktio

Yhtenä päivänä viime viikolla kaupassa ei ollut isoja valkoisia papuja.

Ajattelin mahdollisuutta, etten ehkä koskaan enää saisi ihmepapuja. Pahaltahan se tuntui.

Seuraavana päivänä kauppaan oli tullut papuja. Ostin useamman paketin ja marinoin ne heti.

Minulla on papuaddiktio.

Tein myös jotain ennenkuulumatonta keskiviikkona, mitä syömiseen tulee. Ihana H toi Tukholman-reissultaan tuliaisiksi ihka oikean Liitulakupussin. Ehkä kaikkien aikojen lempikarkkejani (äitikin tuo aina niitä).

Kiitin ja annoin karkit pussia avaamatta eteenpäin Aadalle. Deaddiktio? Onko se edes sana?

Aadan kanssa puhuttiin myös häistä ja hän totesi hyvin varmana, ettei minä ja P varmasti koskaan tulla eroamaan. Joskus aiemmin hän päätteli, että P:n täytyy rakastaa minua tosi paljon, koska olen saanut hankkia keittiöön pelkkiä punaisia ja vaaleanpunaisia kodinkoneita. Aada <3 br="">

Kesä ja nimet

Traumatisoivien luontokokemusten jälkeen viikonloppu omistettiin ihanien pienten tyttöjen nimeämisille. Hienot oli kemut sekä Turussa että Helsingissä ja hienot on tyttöjen nimetkin (saivat muuten sattumalta saman toisen nimen molemmat).

Muita kesäisiä aktiviteetteja viikonlopun aikana:

Kuumaakin kuumemmassa kesäautossa matkustaminen.

Hikoilu.

Hellehatun ostaminen.

Extempore-illallistaminen ravintolan terassilla.

Mintulla ja limellä maustetun veden nauttiminen.

Aamupala parvekkeella.

Raparperipiirakasta haaveilu (ensi viikonloppuna!).

Pelkän pussilakanan -aikaan siirtyminen.

Tänään meni vielä 1/4 kesän tonnin pyöräilyhaasteesta rikki! 250 km ja nälkä vaan kasvaa syödessä!

Luonto herää eloon

Oltiin mökillä yötä ja nukuttiin katonrajassa.

Kello neljältä siihen katolle istahti joku rastas, joka kiljui siinä puolisen tuntia.

Sitten aurinko nousi.

Sitten sade ropisi ja orava juoksenteli katolla (okei, tässä vaiheessa hipsin pihan poikki käymään vessassa ja tuntui itse asiassa melko kivalta se valoisuus ja kesäsade, pakko myöntää, mutta en mä halua kello kuudelta lauantaiaamuna olla hereillä!).

Sitten kimalainen löysi tiensä kattoikkunaan ja yritti änkeä itseään sen lasinläpi seitsemästä kahdeksaan.

Sitten orava juoksenteli.

Olipa kiva yö!

Mutta sitäkin kivampi ilta kavereiden kanssa grillaillessa. Ei tarvinnut lähteä kylmää pakoon sisään, mutta hyttysiä. On kesäelämä niin paljon ihanampaa kuin talven vastaava. Vaikka herkkäunisena mieluummin nukkuisin jossain pimeässä äänieristetyssä huoneessa.