Helluntaiheilaa...

Ei ollu.

Aamuista

Orkidea on heittänyt kukkansa yön aikana. Jääkaapissa ei ole mitään krapula-aamupalaksi soveltuvaa. En koskaan opi.

Eiliset kavereiden valmistujaiset ja niitä seurannut Kaija Koon keikka oli ihan helmiä.

Mutt hitto Dtm:stä saa juomaa millään. En oo varmaan koskaan odottanut yhtä siideriä niin kauaa.

Kesä kesä siellä ja kesä kesä täällä

Olen palannut ehkä elämäni parhaalta lomalta ja ilokseni huomasin, että kesä oli tullut tännekin. Ei ehkä niin kuumana kuin Roomassa, mutta kuitenkin..

Perjantaina hyppäsi äidin kanssa Easyjetiin ja lennettiin Englantiin. Maanantaina jatkoin Ryanairilla Roomaan (en muuten enää koskaan käytä Ryanairia!! Lentolaukkuni oli kaksi senttiä liian paksu, muuten tosi pieni, ja jouduin gatella tsekkaamaan sen sisään. 30 puntaa. Todellinen halpa lentoyhtiö...). Sitten viime sunnntaiyönä lennettiin Heinin kanssa takaisin Suomeen. Ja maanantaina menin töihin...

Englannissa ei varsinaisesti viikonloppuna ollut ilmojen puolesta kesä. Mutta syrämen kesä on siellä missä on meidän Tirpu. Ja ihanaa oli. Vähän shoppailtiin, enimmäkseen hengailtiin ja leikittiin. Aadan kanssa kuunneltiin aamuisin sängyssä lintujen laulua ja juteltiin mukavia. Katsottiin Euroviisut (Waldo, mikä se biisi oli? Jari, mikä se paita oli?), leivottiin pullaa, käytiin lentonäytöksessä ja pubi-lounaalla. Jostain syystä koko porukkaa myös lapsetti niin paljon että, kun päästiin leikkipuistoon, kaikki (äitiäni myöden) laskivat liukumäestä. Sekös Aadaa riemastutti :)

Ja Heenu-täti osoittautui mitä oivimmaksi Disneyn prinsessasatujen lukijaksi. Hieman oli pienellä vaikeuksia ymmärtää kyllä esim. mitä tarkoittaa sellainen suuri sana kuin romantiikka. "Missä se on?"












Roomassa sitten taas oli koko ajan aurinkoista ja +30. Ei oo ehkä koskaan ollut ilmoiltaan niin mahtavaa lomaa. Ja eipä ehkä muiltakaan osin. Rooma oli niin mielettömän vaikuttava kaupunki. Colosseum on ollut mun lapsuuden haave ja se täytti kyllä kuvitelmat. Pantheonia en edes osannut odottaa, mutta sekin oli kerrassaan vangitsevan upea sekä kooltaan että historialtaan. Fontana di Trevi (kuvassa) oli ihan huikea. Ja koko kaupunki ihan ihmeellinen.

Käytiin hienoilla kukkuloilla, joilta oli mahtavat maisemat. Käytiin viehättävissä ja hippimäisissä kaupunginosissa. Syötiin pitsaa, pastaa, risottoa ja aperitivoja (baarissa ja oma tekemiä). Ja kaikki ihan täydellisiä. Ja tietty jätskiä hirveet kasat. Nam.

Käytiin muutamissa kirkoissa. Vatikaanissa ihailemassa, kuten oppaamme Maikuri sen sanoiksi puki, historiamme suurinta kultavarkautta. Pyhän Ignatiuksen kirkossa ihmettelemässä tasaiseen kattoon maalattua kupolia. Ja Capuchin Cryptissä kauhistelemassa yli 4 000 munkin luurangoista rakennettuja alttareita. And may I say it was creepy. And fascinating. Uskonnollisesta Roomasta mainittakoon vielä nuoret, pitkät ja komeat katolilaispapit, joita oli joka paikassa. Kielletty hedelmä tiiättekös...

Käytiin järvellä ja puistoissa ottamassa aurinkoa. Heitin talviturken pienen italialaiskylän järveen (kuvassa). Juotiin iltaisin 1,5 euron viinipulloja ja kokkailtiin ja rupateltiin. Makoiltiin sängyillä ja naurettiin. Maikun parveke oli ihanan lämmin öisinkin, vaikka sen edessä sinkoili lepakoita.

Shoppailtiin sekä pääkadulla, Trasteveressä että Porta Portesen loppumattomilla markkinoilla, josta mekkoja sai kympillä, kenkiä kolmella eurolla ja koruja yhdellä.

Se oli niinku lomaa se. Matkalaukku odottaa edelleen purkamista lattialla. Arki on jo alkanut, muttei sitä tahdo itselleen myöntää. Tämä torstai piti olla lomalta selvitymisvapaapäivä, mutta vietin sen töissä tehden ylimääräisiä hommia. Ihan hyvä kyllä, raha ei ois pahitteeksi...

Jos olisin ollut kotona, olisin ehkä purkanut matkalaukun. Ehkä.

Olen valmistunut tarpeeksi.

Ja juhlinut sitä tarpeeksi. Lauantaina juhlaputki huipentui sukulais-kaveri-mega-pippaloihin. Mega on siellä välissä, koska nää saattaa jäädä mun viimeisiksi isoiksi juhliksi, joissa en ole masentunut. Masennus-juhlilla tarkoitan pyöreiden vuosien täyttämistä...

Kaikki juhlat ovat kyllä olleet ihan parhaita ja olen häpeilemättömästi nauttinut siitä, että olen ollut keskipisteenä ja juhlinnan kohteena. Ruoka on ollut hyvää, juotavaa on ollut riittävästi, vieraat ihania ja lahjojakin ihan kauhiasti! Arvostan kovasti kaikkea apua ja iloa ja kauniita sanoja ja onnea ja elämänohjeita ja toivotuksia ja haleja, joita olen saanut <3

Tämä viikko on ohjelmaa täynnä. Eilen työnsin kuulaa. Tänään vein mamma-kaverilleni valmistujais-valkosuklaa-puolukka-kakkua. Huomenna teen töitä varmaan aamusta iltaan. Torstaina menen museoon ja kokkaan parsaa ystäville uudella parsakattilallani.

Perjantaina lähdenkin sitten reissuun. 10 days. Helsinki-Cambridge-Rooma-Helsinki. Iiiiiii.

Sain mamma-kaverilta orkidean valmistujaislahjaksi tänään. Orkideat tuovat mieleeni aina sen, kun ensimmäistä kertaa omistin kyseisenlaisen kukan.

Olin juuri muuttanut pois kotoa kämppikseni kanssa yhteen. Pidimme tietysti tuparit. Olin päättänyt pienessä (tai ainakin nuoressa) päässäni, että jos eräs hölmö poika tajuaa kaiken vihjailuni jälkeen tuoda minulla tuparilahjaksi orkidean, rakastan häntä ikuisesti. Ja hän toi.

Orkidean saatuani tein kämppikseni kanssa sopimuksen, että jos pidän kukan hengissä puoli vuotta eli todistan olevani hyvä elävien asioiden elossapitäjät, saan tahtoni läpi ja hankimme lemmikin.

Kukka kuoli ennätysnopeasti, eikä tullut lemmikkiä taloon. Ja se rakkauskin loppui.

Sitä. Ja tätä.

Kävin tänään yksin leffassa ekaa kertaa eläessäni ja näin sen jälkeen yhden vanhan heilan, jota en ole nähnyt melkein neljään vuoteen. Mulla oli tietty likainen tukka ja möllö-naama ja kävelin vähän huonosti, kun aloitettiin eilen tyttöjen kanssa aikuisten yleisurheilukoulu, jossa oli harjoiteltu 1,5 tuntia sateessa kestävyysjuoksua... Aiku sattuiki kivasti. Sade sekä heila.

Ja muuten miksi, aina kun päättää vakaasti alkaa syömään terveellisesti ja laihtua kesäkuntoon kuukaudessa (joo joo tiedetään), yllättää itsensä syömästä kermaista pekoni-pastaa lounaaksi?

Aika ehti taas juosta. Meni pääsiäiset, valmistumiset ja vaputkin. Ja Berliinissäkin kävin duunimatkalla pikaisesti. Meno ei hiljene. Viime viikonloppuna Lappeenrannassa, ensi viikonloppuna Turussa. Sen jälkeen viikonloppu vierähtää Cambridgessa siskon luona, jonka jälkeen tämä tyttö ystävineen löytyy viettämästä viikonloppua (ja tietty koko edeltävää viikkoa) Roomassa ihanan italialaistuneen ystävän luona.

Viime aikoina olen keskittynyt parsan keittelyyn, jääkiekon katseluun, auringossa oleiluun, valmistumiseen (sitä on juhlittu jo useat kerrat ;)), skumpan juomiseen, elokuviin ja vähän töihinkin. Kevät-sutinat on jo jääneet taakse. Ei niist sit kukaan ollukaan kiva.

Olen lisäksi aloittanut sekalaisen proosan kirjoittamisen... taas kerran. Tämä automaattisesti tuntuu köyhdyttävän sanallista blogiarkkuani jostain syystä. Ei kai niitä sanoja sitten riitä joka paikkaan. Yritän kuitenkin olla reippaampi blogisti, koska siitä on kovasti itselle iloa.

Ai niin, jottei totuus unohtuisi. Vappuaattona, herran vuonna 2009, olin Taipalsaarelaisen huoltoaseman ravintola Reinikassa (josta saa kyltin mukaan pitsaa myös täytteillä) katsomassa Tony Halmetta ja Erotic showta, joka koostui kuusikymppisestä miesstripparista, kahdeksantoista vuotiaasta tyttöstripparista ja play-backina laulavasta ilmeettömästä vähän lösähtäneestä Viikingistä. Ja kyllä se oli juuri niin kamalaa, miltä se kuulostaakin. Mutta ainutkertaista.