Autottomat, avuttomat

P:llä oli auto, mutta se myi sen pois.

Mullahan ei koskaan ole ollut autoa. Ei edes korttia.

Pk-seudulla pärjää paremmin kuin hyvin ilman autoa. Ja kuten aiemmin todettu, aamun työmatka taittuu yksityisautoilijoita huomattavasti reippaammin. Autontarve tulee vastaan itselläni oikeastaan vain kodinsisustusasioissa ja lomailussa. En voi tuosta vaan lähteä ja hakea sitä parvekkeelle haluamaani hyllykköä Bauhausista tai kivoja alennusraheja Sotkalta. Sukulaiset asuvat Itä-Suomen metsissä - lähin bussi tulee useiden (ehkä kymmenenkin) kilometrien päähän.

Eilen saapui NetAnttilasta tilaamamme parvekematot lähipostiin. Se ei onneksi ole kovin kaukana, mutta ei se 15 kilon paketin raahaminen kotiin kovin kivaa ollut. Tai näin päättelin P:n ilmeestä.

Avunpyytäminen tuntuu vaikealta. Kauheasti vaivaa jollekin lainata omaa autoaan toisille tai tulla itse kuskaamaan, vaikka antaisikin bensarahaa... Ei sitä ainakaan yhden asian takia kehtaa. Rahit saa jäädä kauppaan. En kai sitä hyllykköäkään varsinaisesti tarvitse. Kierrätyskeskuksesta löytyis ehkä joku kiva tv-taso ja kukkaruukkuja, mutta antaa olla.

Se kuuluu kai suomalaiseen identiteettiin, ettei haluta olla vaivaksi mitenkään. Miksi kysyminen tuntuu niin ylitsepääsemättömän hankalalta, vaikka ainakaan itse en koe mitenkään vaivalloiseksi käydä kastelemassa lomalaisten kukkia tai sairaalle ystävälle kaupassa tai muuttamisessa/remonteissa auttamista? Se on itse asiassa oikein mukava tunne, että voi auttaa. Vaikka harvoin sitä kukaan minultakaan pyytää. Apua nimittäin. Itte pittää pärjätä.

Vanhemmilta voisi pyytää apua. He ovatkin kai ainoat henkilöt, joita uskaltaisi tällaisessa pattitilanteessa vaivata sen kummempia asiaa pohtimatta. Mutta kun ne asuu liian kaukana. Mun iskä ei voi tulla työpäivän jälkeen viemään lastaan huonekalukaupoille, P:n isä asuu vieläkin kauempana.

Riittäisiköhän kolme asiaa (rahit, hylly, tv-taso) siihen, että saisi pyydettyä sitä apua. Ja ei, tätä kirjoitusta ei ole tarkoitettu avuntarjoamisen kinumiseksi, kunhan pohdin ilmiötä. Kyllä mä sitten pyydän. Ku kehtaan.

Muotibloggari Heenu

Tilasin ulkomailta uimapuvun itselleni. Se saapui Briteistä alle viikossa, tuli suoraan kotiin (oli niin pieni paketti) ja toimitus maksoi vain 2 euroa! Eli vähemmän kuin useissa Suomesta tilatuissa tuotteista.

Uimapuku saapui kovin viehättävässä pienessä pussukassa, jollaisissa kaikki ostokset pitäisi saada. Ihan kuin lahjan olisi saanut. Itseltään. Ja noh, uikkariksi melko hintavan.

Pelotti vähän, ettei se sovi, mutta se on kuin mulle tehty... Kauhea tuuri kävi :) Ihana retropuku (jollaisesta olen aina haaveillut ja nyt burleskifiilisten siivittämänä päätin sellaisen tilata) löytyi täältä.

Ensi viikolla tää aika kivoilla laihistavilla leikkauksilla varustettu ihan aito Esther Williamsin uimapuku joutuu ensimmäiseksi tehtäväkseen avantoon. Saattaa olla järkytys sekä puvulle että siihen pukeutuneelle. 

Blogin pitämisen hienouksia

Aina silloin tällöin tiirailen Google Analyticsista, että kuinkas paljon täällä käy porukkaa ja mistäs ne tänne eksyy.

Iloisin yllätys tällä kertaa oli, että hakusanoilla ”ketä duunarit äänestää” oli joku löytänyt ilmeisesti viimeisimmän postaukseni ja käytetystä ajasta (4 minuuttia) päätellen jopa lukenut sen. Kiva.

Myös kevätrakeet on vetänyt muutamia tuohtuneita kanssaihmisiä ja jo kestosuosikeiksi muodostuneet ”sutsisatsisatsaa”, ”kevät tuli, lumi suli” sekä ”paska mies”, jotka löytyvät listalta melkein aina. Ilahduttavan moni myös oikeasti etsii blogiani :)

Kevät tuli, lumi suli –postauksessa vuoden 2009 maaliskuun viimeiseltä päivältä kerrotaan, että lumi on sulanut ja lenkillä on käytetty aurinkolaseja. Ei varmaan torstaina vielä oo sellasta. Sieltä kommenteista löytyy myös loru kokonaisuudessaan, se tuntuu monia ihmisiä pähkäilyttävän.

Myös arabia+sirotin –sanoilla löytää tänne porukkaa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole minun mysteeriesinettäni tunnistanut. Tai ainakaan ilmoittautunut. Harmi.

Tuosta Arabian sirotin –postauksesta löytyy myös yksi hauska juttu, jollaisten vuoksi blogin/päiväkirjan pitäminen on mielenkiintoista myös itselle: ”Vuosi on alkanut vauhdikkaasti myös sutinarintamalla. Vuodenvaihteessa puhuin "leikilläni", että vuodesta 2009 voisi tulla vielä sutinavuosi ja vuonna 2010 ehkä sitten voisi rauhoittua (ja hankkia poikaystävän ;)).”

Mä olen sanojeni mittainen nainen.

Kuinka valitsin ehdokkaani eduskuntavaaleissa?

Moni palloilee eduskuntavaaliehdokkaan löytämisen kanssa. Ehdokkaan löytämistä vaikeuttaa se, että oman puoleenkin valitseminen tuntuu mahdottomalta. Itse olen eri vaaleissa palloillut äänilläni Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Tiedän minne olen kallellaan, mutta kaikissa kolmessa jokin tuntuu väärältä. Ehkä siksi en ole niistä yhteenkään vielä liittynytkään.

Tiedän kuitenkin tarkkaan, mitä puolueita en äänestä. Perussuomalaiset, joiden ahtaan ajatusmaailman kannatuksen laajuus vain on pelottavaa, keskusta, jonka arvot ovat vanhanaikaiset, kokoomus, joka on jollain ihme konstilla onnistunut piilottamaan porvarillisuutensa imagonsa syövereihin ja kivunnut täysin perusteetta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Käsittääkseni Suomi kun koostuu suurimmaksi osaksi duunareista ja joka ikinen duunari, joka äänestää kokoomusta, kusee itseään nilkkaan. Kokoomus on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin, että pelkkä puolueen äänestäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä osaksi tätä leveähymyistä, sliipattua ja hyvin toimeentulevaa joukkoa. Well... you ain't!

Puolueiden sisältäkin löytyy vaikka mitä. Pitää siis etsiä itselleen sopiva henkilö, yksittäinen ehdokas. Vaalikoneet ovat mielestäni hyvä tapa vertailla omien ja ehdokkaiden ajatusmaailmoja (kannattaa katsoa vastaukset läpi, vaikka pisteet on huonommat kuin jonkun toisen kanssa, voivat vastaukset olla hyvinkin lähellä toisiaan tärkeissä kysymyksissä). Niistä on löytynyt tämänkertainenkin ehdokkaani. Vaikka vaikeaa se oli tälläkin kertaa. Tällä kertaa muutamien hyvien ehdokkaiden välille selvimmän kuilun teki HS.fin vaalikoneen mainio kysymys hallitusyhteistyöstä.

Yleensä valitsen ehdokkaista nuoren naisen, koska olen itse nuori nainen. Minulle tärkeimpiä ominaisuuksia ehdokkaassa ovat avarakatseisuus, solidaarisuus ja tasa-arvon kannattaminen. Mielestäni Suomen pitäisi olla jo siinä pisteessä, ettei täällä kiellettäisi homoseksuaaleilta adoptiota tai harrastettaisi hyvinkin lyhytnäköistä maahanmuuttopolitiikka tai jatkettaisi tuloerojen sokeaa kasvattamista ja vaikeutettaisi yksinhuoltajaäitien toimeentuloa samalla kun sallitaan yrityspomojen kääriä isot massit veroja kiertämällä.

Tärkeää ehdokkaan valinnassa on myös hänestä huokuva maalaisjärki ja maanläheisyys. Ympäristöystävällisyys on luonnollisesti myös yksi valintaani merkittävästi vaikuttava tekijä. Kun nämä asiat ovat kunnossa, minut saattavat kuitenkin työntää pois esimerkiksi ehdokkaan liiallinen lapsiperhe- tai yrittäjäkeskeisyys, perustulon ihmelääkkeenä rummuttaminen ja uskonnollisuus.

Olen tähän asti aina äänestänyt henkilöä, joka ei ole vielä valittuna kyseiseen tehtävään. Muutosta ei synny, jos kerta toisemme jälkeen äänestämme samoille palleille ne samat eläkeikää lähestyvät sedät, jotka eivät useinkaan edusta muutosta tai ns. nykypäiväisyyttä. Lisäksi uskon, että kansanedustajankin työhön leipiintyy. Uusissa tulokaissa on varmasti enemmän puhtia ainakin yrittää muuttaa asioita.

En ole koskaan perustanut vaalisalaisuudesta, joten en pelkää tässäkään kirjoituksessani kertoa ketä äänestän. Salailu on mielestäni oikeastaan vähän hassua, miksen haluaisi ihmisten tietävän kenen ajatusten takana seison? Varsinkin ennen vaalejahan sehän on ikään kuin ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleen, kun useat eivät tiedä ketä äänestää tai ei vaivaudu juuri tutustumaan ehdokkaisiin.

Tässä siis ilmaista mainosta omalle ehdokkaalleni, Kaisa Leka 20 (Uusimaa). Vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta tyypiltä, jonka ajatusmaailma vastaa omaani hyvinkin pitkälti (paitsi se perustulo, mutta kaikkeahan ei voi saada).

Tylsän vaalipuuron loppukevennykseksi (jos pääsit tänne asti) seuraa tunnustus. Olen kerran jättänyt äänestämättä. Toimin kunnallisvaaleissa 2004 vaalilautakunnassa Helsingissä ja heräsin tuona sunnuntaiaamuna melko krapulaisena ja aivan liian myöhään ehtiäkseni enää omalle äänestyspaikalleni äänestämään, kun minun piti jo kiirustaa paikalle, jossa olin työvuorossa.

Kyllä se on vähän nolottanut myöhemmin, kun olen aina kovaäänisesti tuomitsemassa äänestämättä jättämisen, joka ei mielestäni ole vaikuttamisen keino, vaikka jotkut tuntuvat niin ajattelevan.

Lisättäköön tähän, että olisin tuona kyseisenä kertana äänestänyt tuolloista kaveriani, jonka kanssa minulla myöhemmin oli pieni juttu, jonka myötä kyseinen henkilö osoittautui aikamoiseksi mulkuksi. Oliko tämä siis johdatusta?

Kirjoitus on osa haastetta, jossa pyydettiin kirjoittamaan eduskuntavaaleista.

Some small steps for mankind, huge leaps for me

       
Fazerin Pupujussin kevätrakeet

Tämä Facebookissa jo laajalti keskustelua herättänyt epäkohta minun on pakko jakaa täälläkin. Eli Fazer on mennyt muuttamaan kevätrakeidensa koostumusta ja makua. Pääsiäisenajan kohokohta on joillekin mämmi, joillekin pasha, minulle ja useille muille se on kevätrakeet. Ihanat kovat, suussa sulavat, värikkäät sokerirakeet. Nyt niistä oli tehty ällömakeita (eivät olleet ennen!) ja sitkeitä. Yök.

Onneksi muutamasta aihetta käsittelevästä nettikeskustelusta (aivan, se en ole vain minä!) selvisi, että Haribon ja Lidl:n rakeet ovat vielä entisenlaisia.

Yhtä surkea veto kuin Leafilta muuttaa aikoinaan Aakkosten koostumusta. Niissä onneksi maku säilyi. Ja mikrotettavuus. Pikaohje: Laita muutamia salmiakkiaakkosia lautaselle ja mikroon. Varovasti, sillä ihan muutamien sekuntien kuluttua ensimmäiset aakkoset alkavat jo kuplia. Ota mikrosta, nauti lämpiminä kylmän maitolasillisen kera! Tämän ”reseptin” bongasin vuosia sitten jostain naistenlehdestä, jossa kerrottiin naisten raskausaikaisista mielihaluista. Tämä kyseinen oli Wilma Schlizewskin. Ihan ilman raskauttakin himoitsen niitä silloin tällöin.

Kukkakaali

Tästä juontaa blogimerkinnän otsikko. Tein eilen ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa on lämmintä kukkakaalia (parsakaali-kukkakaaligratiini). Olen vihannut lämmintä kukkakaalia koko elämäni. Eilen totesin, että ei se niin pahaa olekaan, haisee vaan kamalalta.

Epäilin tätä kukkakaalivastaisuuteni poistumista ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, kun mummon kesäkeitossa oli isoja herkullisen näköisiä paloja kukkakaalia. En ole kuitenkaan ennen suorittanut tällaista testiä.

Äidillä on ollut aina vaikeuksia muistaa kumpi meistä siskoksista ei pidä lämpimästä kukkakaalista ja kumpi ei paprikasta. Nyt mamalle tiedoksi, ensi kesänä kelpaa kyllä kesäkeitto!

Matot

Työmiehet olivat vihdoin käyneet siivoamassa meidän parvekkeen, josta syntyi ajatus että se pitäisi nyt saada kuntoon. Nämä pari kuukautta se on toiminut romuvarastona. Noh kelitkään eivät nyt ole varsinaisesti kutsuneet parvekkeella oleiluun. Minä haluan siitä kuitenkin paikan, jossa on kiva hengailla. Eli mukavia tuoleja yms.

Päätettiin kuitenkin aloittaa matoista. Eri vaihtoehtoja punnitessamme huomasimme, että kaislamatto, joka maksaa Kodin Ykkösen verkkokaupassa 33,95 euroa, maksaa NetAnttilassa 9,95 euroa. Oho! Nehän on siis samaa lafkaa ja voisin veikata, että verkkokaupoilla on yhteinen varasto jossain. Kannattaa siis tsekata molemmat kaupat, jos aikoo jotain tilata.

Noh, kun kympillä kerta saatiin niin sellaiset sitten tilattiin.

Sänky

Viikko sitten saapunut 160 senttisen jenkkisänkyihanuuden petari on tässä ajassa vääntynyt yhdestä kulmasta ylöspäin, eikä siinä siksi pysy lakana päällä. Huoh, valitettava siitä on kun sängynhän nyt olettaisi kestävän vuosikausia.

11 kk

Olemme seurustelleet pian jo vuoden. Emme juhlistaneet tätä kuukauden vajaata vuotta, mutta ensi kuussa vuosipäivä osuu juuri pääsiäiselle. Pohdinnassa oli, että pitäisikö jotain tehdä tai johonkin mennä… Todennäköisesti kuitenkin olemme kotona (tai jos sää sallii P:n äidin kaupunkimökillä) ja säästämme rahat suurempia seikkailuja varten :)

Pirkko Saisio

Hotkaisin Punaisen erokirjan ja nyt minun on saatava lisää.

Innokas mieli, alakuloinen kroppa

Mieli pursuaa energiaa. On ajatuksia, suunnitelmia, tarmoa. Kevät, kaduilla on siellä täällä kuivia kohtia. Toppatakki on ihan kohta jo liikaa ja aurinko herättää useina aamuina ennen herätyskelloa.

Haluan etsiä sen paikan. Sen pisteen, jossa voin taas hengittää lämpöä ja antaa valon kypsyttää poskilleni ne tutut jokakeväiset vierailijat. Pisamista ei päivääkään.

Kroppa kuitenkin vinkuu: "Emmä jaksa."

Nenä tyrskii vastalauseensa ja kurkku protestoi piikikkäästi. Silmät kaipaavat takaisin talviunille.

Annan sille, kropalleni, yhden päivän aikaa toipua.

Huomennahan voi olla jo liian myöhäistä nähdä kumpi ehtii ensin bussipysäkin katokselta roikkuvan lumipatsaan kimppuun - vetovoima vai aurinko?

Viikonlopun special guest

Hihi, meillä oli uuden kodin ihka ensimmäinen yövieras viikonloppuna. Siskon nelivuotias Aada.

Oltiin suunniteltu hänen varalleen kaikenlaista ohjelmaa. Käytiin luonnontieteellisessä museossa (itsekin ekaa kertaa), keilaamassa (onnistui ratalaitojen ja telineen avulla hienosti) ja etsittiin pimeässä lähimetsässä aarretta (annettiin synttärilahjaksi ”aarrekartta” ja avain aarteen lukkoon, itse aarre oli lajitelma omia vanhoja ”lasten korujani” yms., jonka P kävi piilottamassa hetkeä ennen etsinnän alkua). Aamupala syötiin aamupalamajassa, joka rakennettiin lakanoista ja tuoleista.

Vähän extemporeempaa ohjelmaa oli Aadan leikki Carrolsin pallomeressä ”ihanan Leon” kanssa, aarrearkun paperisilpun levittäminen kämpän lattialle (ihan luvan kanssa) ja tarhanpihalla sunnuntaiaamuna syttynyt lumisota.

Oli aivan ihanaa. Aikamoinen ohjelmapläjäys vaan vei kyllä meidän aikuistenkin voimat ja loppusunnuntai meni sohvan pohjalla.

Aada on niin mahtava tyyppi. Hänellä on hyvä huumorintaju, hän on superkiltti ja huomaavainen. Keilaamassa hän tanssi siellä vuorojensa välillä taustamusiikin tahtiin ja kannusti vastapelureitaan eli minua ja P:tä. Kun meillä meni hyvin, hän ryntäsi halaamaan. Carrolsilla, kun silitin ohimennen P:n poskea, hän huomasi sen ja totesi P:lle. ”Olet pikku söpöliini.” Aarteenmetsästyksestä toinen oli liikuttavan tohkeissaan ja museosta ostettu Emmi-pupu supsutti korvaan vinkkejä, mistä suunnalta aarretta kannattaa etsiä. Ja voi sitä riemua, kun se aarre sitten löytyi.

Hän jaksaa kyllä ihmetellä, miksemme ole naimisissa. Siitä keskusteltiin nytkin pariin otteeseen. ”Ei me olla seurusteltu vielä kovin pitkää aikaa”, yritin selittää, muttei se tuntunut olevan tarpeeksi hyvä syy. Viime kesänä hän pohdiskeli, että ehkä olemme allergisia naimisiinmenolle.

Uusi Valion Aurajuustokerma ja Tokyo 55

Valion aurajuustokerma tuli testattua myös tässä aurajuustovillityksen lomassa. Ei ollut hyvää. Tai siis ei se oikeastaan maistunut aurajuustolle, vaan sellaiselle sekundahomejuustolle, jota muuten useissa pitserioissa valheellisesti kutsutaan aurajuustoksi! Tässäpä tärkeä keissi, josta olen jo vuosia vinkunut, kuluttaja-asiamiehellekin tiedoksi!

Mutta siis mieluummin tavallista ruokakermaa ja aurajuusto aurajuustona. Kermassa ei myöskään ollut makoisia juustopaakkuja, joita oikeaa juustoa käytettäessä kastikkeeseen jää. Nyt siellä tietty jotkut huokailee, että no DAA! Mutta tykkään kokeilla uusia juttuja.

Sain muuten eilen ilon käydä syömässä Tokyo 55:ssa (ilmaiseksi). Sushit oli jotain niin järkyttävän hyviä, varsinkin ravintolan tempuroitu spessurulla, jossa oli lumirapua, tuorejuustoa, mätiä ja  chilimajoneesia. Nam.

Raflan vuohenjuusto-salaatin kruunasi marinoitu sipuli (aikalailla mun marinoidun sipulin makuista, kröhöm) ja karamelisoidut pekaanipähkinät, joiden tekemistä aion kokeilla kotona heti viikonloppuna. Mmmmm. And I wonder why am I pikkusen pläski :)

Arki-illan nopea pinaatti+juusto-pasta

Testissä oli siis aura-pinaatti-pasta Pirkka-lehdestä. Hyvin samanlainen kuin hs.fin Wagnerin helppo pinaattipasta tms., johon tulee auran sijaan fetaa. Vuohenjuusto kävis varmaan kanssa. Pinaatti <3 cheese.

Paista yksi sipuli ja pari valkosipulin kynttä (pilkottuna). Lisää pannulle joko pakastepinaattipussi (tai kaksi) tai tuoretta pinaattia. Lisää kerma ja valitsemasi juusto. Kaada keitetyn pastan joukkoon. 3-4 annosta, voila!

Nettidivarit

Olen löytänyt nettidivarit. En ole koskaan ollut oikeiden divarien suuri ystävä. Juu, onhan niissä fiilistä ja historian lehtien havinaa, mutta en ole kovin kiinnostunut selailemaan kirjoja satunnaisesti. Yleensä tiedän, mitä haluan lukea ja etsin sitä. Siksi harvemmin menen myöskään kirjastoon vain katselemaan. Varaan kirjan etukäteen ja haen sen, kun se on paikalla.

Nettidivarit on kivoja, niistä todennäköisemmin löytyy juurikin se haettu kirja vähemmällä vaivalla (joidenkin mielestä etsinäprosessi on palkitseva, en kuulu siihen porukkaan) ja hinnatkaan ei ole kovin kummoisia.

Vielä helpommaksi homman tekee tämä saitti, jossa on mukana monta eri divaria.

Viimeisimmät nettidivarilisäykset kirjahyllyyn:

Pirkko Saisio – Punainen erokirja (ei luettu ja aluillaan olevan Saisio-kokoelman täydennystä)
Emily Brönte – Humiseva harju (luettu, mutta kesällä uusiksi)
John Irving - Kaikki isäni hotellit (luettu, mutta niin mainio että pian uusiksi)
Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin (lempikirjani of all time, useissa divareissa myyty eioota, ainut jota oon aktiivisesti metsästänyt, saa lainaan)
Linn Ullman - Siunattu lapsi (yksi lempikirjailijoitani, muut kirjat minulla on, tämä puuttui)

Otan myös oikein mielelläni lukuvinkkejä vastaan. Millaisia kirjoja sitten olen kiinnostunut lukemaan? Perusproosa, ei runous. Näiden lisäksi minua on myös aina kiinnostanut elämänkerrat. Kaikki käy, kunhan on itse todennut hyväksi!

Viimeksi olen lukenut juurikin elämänkerran, Koneen ruhtinaan. Se olikin sitten projekti. joka kesti useista kuukausia. Joitain lukuja, kuten Pekka Herlinin purjehtijan urasta kertovan, skippasin kokonaan. Välillä puuduttava kirja kuitenkin osasi koukuttaa. Se oli pakko lukea loppuun, Herlinin elämä oli seurattava viimeiseen hengenvetoon asti. Mielenkiintoinen mies ja mielenkiintoinen yritys. Plus että kirja avasi 80-luvun lapselle myös Suomen yrityshistoriaa laaja-alaisemminkin. Esimerkiksi, että joskus on oikeasti pistetty liiketoimintoja pystyyn vain työpaikkojen luomisen ilosta.

Käytiin myös katsomassa KOM-teatterin Kone-esitys viime vuonna eli ennen kirjan lukemista. Kirjasta esityksessä, joka oli turhan sekava ja ehkä liialla yrittämisellä pilattu, ei ollut montaakaan tunnistettavaa kohtaa. Esityksestä ei oikeastaan jäänyt juurikaan minkäänlaista makua.

Netistä tilatuista kirjoista tartuin ensimmäisenä Saisioon, jota en ole aiemmin lukenut. Sitä, toisin kuin ruhtinasta, suorastaan ahmin.

Vuoden ekat häät, pikkusen pläski ja uusi tv-sarjakonsepti

Vietettiin isän ja äidin kummipojan häitä viikonloppuna. Oli kovin perinteiset juhlat morsiamenryöstöineen ja perinteisine hääruokineen, paitsi että hääpari oli käynyt kirkossa jo torstaina pienemmällä porukalla. Vihkitilaisuudesta juhlissa näytettiin videokooste, ihan hyvä idea sekin.

Juhlien paras idea kuitenkin oli vessan ”piilosnapsipullot”. Niistä riitti iloa koko juhlan ajaksi ja vessaan tuli juututtua tuttujen ja vähemmän tuttujen kanssa pitkiksi toveiksi ”rupattelemaan”.

Oli tosi hauskat kemut, viihdyttiinkin niissä sitten pilkkuun. Eli itse asiassa noin 12 tuntia :)

Oli ihanaa juhlia perheen ja tuttujen ja sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat tykkäävän P:stä ja tuntuu, että P:kin on avosylin ottamassa minun sukulaisia omikseen. Se, kuinka paljon tämä mua riemastuttaa, yllättää itseänikin.

Mulla oli päällä jo kaksissa häissä aiemmin palvellut ihana vihreä mekko. Mekko oli nyt piukempi kuin viimeksi sitä käytettäessä elokuussa. Olen kyllä huomannut, että olen pikkasen pläskistynyt tässä viime kuukausina. Olen kuullut puhuttavan termistä seurustelukilot. Öh. Hyvä juttu, että käyn taas jumpassa. Ja ehkä tätä kokkausintoakin voisi joskus suunnata myös terveellisempiin vaihtoehtoihin.

Sunnuntai menikin sitten räkättäessä hyville krapulajutuille ja palautumisessa pääkaupunkiseudulle ja ihmismäiseen elämään kiinni (termi sikasiskot sai alkunsa sunnuntaina minun ja siskoni sikailuista). Illan ponnistuksena kiinnitettiin kotiin päästyämme viime viikolla ostettu olohuoneen lamppu. Montako tuntia ja kirosanaa tarvitaan yhden lampun kiinnityksessä? Ensimmäisiä pari ja jälkimmäisiä kymmeniä. Oli melko hankala tapaus.

Häitä on luvassa tänä vuonna vielä ainakin kahdet ja tiedä vaikka jotkut yllätyshäätkin vielä lisäksi (tämä ei ollut mikään kröhöm, hihi ehkä meillä -tyyppinen viittaus, eikä ole seuraavakaan). Siskontyttö Aada intoutui viikonloppuna suunnittelemaan minun ja P:n häitä, vaikkei koko ajan ollutkaan ihan varma kannattaako minun sittenkään mennä naimisiin P:n kanssa. Noh, hän kuitenkin ehdotti minulle asuksi prinsessapukua, jossa on kissankuvia ja P:lle Batman-pukua. Aada on aiemminkin kutsunut P:tä Batmaniksi. Itse hän tietysti haluaisi olla sitten morsiusneito.

Lupasin viimeisen varmaksi ja ottaa loput ehdotuksista harkintaan, jos niiden aika joskus koittaa. Keksittiin tästä sitten myös loppujen lopuksi tv-sarjakonseptikin. "Let a kid design your wedding" vois olla seuraava suuri menestyssarja.

Punajuuri-aurajuusto-vuoka ja levittyvä aurajuusto

Mainoksen uhrina ostin uutta levittyvää aurajuustoa. Se on hyvää! P:n kommentti: ”Maistuu ihan aurajuustolle.” Nii-in, mutta se levittyy niin mukavasti! En tiedä miten tavallinen aurajuusto ja tämä levittyvä vertautuvat kilohinnoiltaan. Se kai ratkaisee ostopäätökseni vastaisuudessa. Ja tietty mihin aion aurani käyttää.

Aurajuuston innoittamana tein myös punajuurivuokaa. Yksinkertaista, mutta jätin punajuuren palat liian suuriksi ja piti pitää vuokaa kaksi tuntia uunissa.
Noh laitoin siihen kuitenkin siis 800 g tuoreita punajuuria, yhden ompun, yhden sipulin, yhden paketin tavallista aurajuustoa, hulauksen omenamehua ja 2,5 desiä ruokakermaa. Maustoin pippurilla, suolaa tuli aurasta tarpeeksi.
Ainekset pieniksi (kuori punajuuret ja omppu), mausta, sekoita ja voideltuun uunivuokaan. Päälle mehu ja kerma. Jos punajuuret pientä silppua, tulee varmaan tunnissa. Itse kyllä tykkään että vihannekset jätetään mieluummin isommiksi paloiksi oli ne sitten missä muodossa vaan, salaateissa, keitoissa, vuoissa... Mutta sitten joutuu odottamaan.

Hyvää tästä kyllä tuli, aion ehdottomasti tehdä uudestaankin. Ja myös low carb, jos sellaista suosii.

To be or not to be

Vietin viikonlopun työväenopiston teatterikurssilla. Kumpanakin päivänä viiden tunnin ajan verestin näyttelemismuistojani. Muistoja nimenomaan, sillä kuulkaas tätä: Olen näytellyt viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten lukiossa.

Jos ihminen voi sanoa, että lukionkäymisestä on 10 vuotta (okei vasta 9 oikeasti) on hän... apua!

Mutta se näytteleminen oli hauskaa. Tehtiin kaikenlaisia harjoituksia ja kasattiin pieni näytelmäkin viikonlopun aikana. Lähdin kokeilemaan miltä se näytteleminen pitkästä aikaa tuntuisi. Hyvältähän se tuntui.

Tämän kurssin kautta olisi mahdollisuus ottaa osaa syksyllä alkavaan pidempään teatteriproggikseen. Sitä mun pitää vielä kyllä miettiä. Teatterin tekeminen olisi ihanaa... mutta olenko valmis panostamaan ajallisesti niin paljon kuin se vaatisi, olenko tarpeeksi hyvä täyttämään omat vaatimukseni, onko muu harrastelijaporukka tarpeeksi hyvä, ettei lopputuloksesta tule kiduttavan huonoa harrastelijateatteria from hell ja pystynkö toimimaan ryhmässä toisin sanoen olenko sittenkin enenmmin yksilöurheilija?

Koko viikonlopun juoksemisen jälkeen sai onneksi maanantaiaamuna ottaa rennosti, kun oltiin P:n kanssa molemmat menossa iltavuoroihin töihin. Syötiin kaikessa rauhassa kunnon aamupalat smoothieineen (olen vähän hurahtanut niihin) ja juteltiin siitä, kuinka parin kuukauden päästä voidaan tehdä sama parvekkeella. Ei viikko voisi paljon paremmin alkaa. (Vrt. normimaanantainaamuna silmät aukeaa hyvin vastentahtoisesti jo kello 6.00 ja kaikki vituttaa jo valmiiksi).

..... Asioita, joiden olemassaolosta ei keskusta-eläjänä ollut edes tietoinen ....

Tahdon käyttää tämän tilaisuuden kiittääkseni Länsiväylän bussikaistaa. God damn mähän pääsen Espoosta Helsingin keskustaan reippaasti nopeammin kuin useista Helsingin kolkista pääsee.

Hahaa ja bruum bruum, me huudetaan bussista pöllöille yksinajajille (huom! we no do kimppakyyti), jotka matelevat kello yhdeksän ruuhkassa ja jäävät kauas taa, kun me rallataan vihreällä (kyllä viittaus ekologisuuteen) salamallamme (viittaus nopeuteen verrattuna henkilöautoon) ohi.

Kiitos myös kevääseen heräävän merenrantakaupungin siluetista, joka Lapinlahdensillalta on aamuisin kerrassaan liikuttava näky.

Busy days

Huh, ma-ti-akselilla olin kiireinen. Eilen etätöiden lisäksi en tehnyt juuri muuta kuin kävin Anna Koon kanssa kävelyllä jäällä. Oli muuten aivan ihana päivä siihen. Plussaa ja aurinkoista. Ja miten myöhään tulee pimeä. Kuuden aikaan kotiin kävellessäni vasta alkoi hämärtyä.

Maanantaina aloitin jumpan. Niin pitkästä aikaa, etten kehtaa sitä edes tänne kirjoittaa. Tänään aion mennä uudestaan.

Olen käynyt parilla työväenopiston kurssilla, maanantaina ensimmäistä kertaa ruokakurssilla. Se oli ihan mahtavaa. Ihan kuin yläasteella köksän tunnilla. Kyseessä oli Meze-ruoat. Tehtiin pareissa, itsellä parina ystäväni Heini, ja lopuksi syötiin yhdessä. Ja oli hyvää. Aion heti tehdä kotonakin tunnilla tehtyä baba ganoush (hauska sana) -munakoisotahnaa. Omnomnom.

Tiistaina kävin duunin jälkeen siivoamassa vanhaa keskustan asuntoa. Tuli vähän haikea fiilis. Good times as they say. Ja toisaalta aikansa kutakin niinku sanotaan. Olen kyllä iloinen, että sain asua ainakin kerran elämässäni Helsingin keskustassa. Oli siinä oma fiiliksensä.

Tajusin myös, että olen muuttanut yhdeksän vuoden aikana viisi kertaa. Sitä ennen en kertaakaan. Lapsuudenkodista Haagaan, Haagasta Töölön tullille, tullilta Taka-Töölöön, Taka-Töölöstä keskustaan, keskustasta Espooseen.

Tiistaina kävin lisäksi yhden ystävän seurana Nykyteatteri-kirjan julkistuksessa, jossa artikkelikokelman kirjoittajat keskustelivat kirjan teemoista. Mitä on nykyteatteri, mikä sen erottaa perinteisestä yms.

Keskustelu oli mielenkiintoista, vaikka välillä teatterimaailmaa tuntemattomalle vähän korkealentoista termien pyörittelyä. Paneelikeskustelussa kuitenkin raivostutti se, että kirjan artikkelien kirjoittajat olivat "niin suuria taiteilijoita" etteivät vaivautuneet esittelemään itseään. Vastaavissa tilaisuuksissa käy tietysti varmasti suurimmaksi osaksi teatteriväkeä, mutta mieleen ei ilmeisesti kenellekään juolahtanutkaan, että joukossa saattaisi olla muutama (minä ja ystäväni ainakin), jotka eivät heitä tunne. Puhuttiin vaan tyynesti "minun musikaalini" ja "itse esiintyjänä koen".

Yksi minua eniten ärsyttävistä asioista on ihmisten ennalta arvattava käytös. Ja tässähän tapauksessa täyttyi nyt tämä kunnon itseriittoisen taitelijan klisee. Lainatakseni PMMP:n kappaletta Taiteilia - Onko baskeri kallellaan, mitä, mitä? Inspiraation lähteenä tietty Brecht ja sit Nietszcheä, herran jestas oot tärkeä.

Illan päätti vielä tiukka burleskitreeni. Se on kyllä ollut valtavan hauskaa. Itse itselleen luotujen rajojen ylittämistä.

Etäpäivän herkkulounaspasta eli accidental gourmet mac 'n cheese

Kurkkasin lounasajan lähestyessä jääkaappiin ja totesin sen sisällöksi puolikkaan creme fraiche -purkin, unohdetun parmesan-raasteen jämän, pienen feta-kökön ja emmental-raasteen lopun. Tarkistin onko pastaa, oli.

Eli siinä aineet. Keitin pastaa yhdelle, heitin joukkoon creme fraichen, sekoitin, lisäsin juustoraasteet (yhteensä ehkä desi) ja sekoitin vielä hetken. Suolaa ja pippuria ja päälle ripottelin feta-murua, oishan sen voinut pastakastikkeeseenkin suoraan lisätä.

Etäpäivän herkkulounaspasta oli syntynyt. Sekaan ois toki voinut hifistellä sipulia, valkosipulia ja paprikaakin, mutta päädyin nyt tähän pelkistettyyn linjaan. Ja oli muuten hyvää.

Etäpäivän muuta satoa: tilasin meille tiskikoneen. Oho, nyt loppu se tiskaus.