Äidin oma aika

Oijoi. Heti tässä tekstin kirjoittamisen alkuun tuli vahva deja vu. Omasta ajasta. Joku muiston häivähdys vanhasta elämästä. Kevään tuoksu...

Viime viikon keskiviikkona kävelin Helsingin kaduilla vaunuitta ja suuntanani oli uusi, tyylikäs aikuisten ravintola Factory. Siellä minua odotti ystävä, otin lasin valkoviiniä ja söin keskeytyksettä hyvää ruokaa. Puhuin muustakin kuin A:sta, kuuntelin treffeistä ja välillä puhelimeen piippasi väliaikatietoja kotoa. Oh, mitenkä hienoa oli. Ja sitten kolme tuntia myöhemmin kiirehdin bussipysäkiltä malttamattomana kotiin suukottamaan A:ta.

Viikko sitten maanantaina sitten taas uskaltauduin uimahalliin ilta-aikaan (koska on hiihtoloma, normaalisti en mene sinne iltaisin tai viikonloppuisin tungoksen takia). P haki A:n uimahallin pihasta töistä tultuaan. He kävivät mammalla ja lähtivät sitten kotiin. Minä pulahdin altaaseen, uin reipasta tahtia 500 metriä, jonka jälkeen piti höllätä tahtia seuraaviksi 500 metriksi. Ihan ei ole kunto sama, mitä ennen raskautta. Eikä mikään ihme, kolmeen kuukauteen olen lähinnä kuntoillut kävelemällä. Ja sinänsä ihan ok uintimatka, koska raskauden lopulla en jaksanut kokonaista kilometriä enää uida.

Uinnin jälkeen kävin saunassa ja koska bussin lähtöön oli aikaa, Stokkan herkussa. Kaupassa vaeltelin hyllyjen välissä ja katse kiersi eri tuoterivistöjä tarkkaan. Ei ollut hytkytettäviä vaunuja, joista koska tahansa saattaa kuulua se ensimmäinen vieno "äää", jonka jälkeen on jo kiire.

Oman ajan tarve on tullut voimakkaammaksi tässä viime aikoina. P käy yleensä ainakin kerran viikossa A:n kanssa kahdestaan vaunulenkillä ja minä touhuan kotona omiani. Pari kertaa olen käynyt vapaaehtoishommissa yksin. Ihan alussa, kun A:ta ei vielä voinut viedä ulos, ja kovien pakkasten aikaan kävin yksin lenkillä. Kerran kävimme P:n kanssa lenkillä yhdessä niin, että äitini oli kotonamme A:n kanssa. Viime viikonloppuna kävimme P:n kanssa metsästämässä nimiäislahjaa kahdestaan ja A oli äidilläni hoidossa (tähän muuten kehotettiin neuvolassakin jo, jättämään pieniksi hetkiksi hoitoon, että tottuu ja käydän se järkeen). Ennen nimiäisiä kummit vaunuilivat päivänsankarin kanssa tunnin. Uudenvuoden aattona kävin syömässä ystävien kanssa Salvessa. Yhtenä arki-iltana kävin teatterissa.

Siinäpä taitaa olla lueteltuna kaikki oma aika kolmen kuukauden ajalta. Ihan sopivasti tähän mennessä, mutta jatkossa toivottavasti vähän enemmänkin.

Uimisesta tulee toivottavasti viikottainen tapa. Tästä on alustavasti sovittu A:n eläkkeellä ja uimahallin vieressä asuvan mamman kanssa, koska tosiaan iltaisin en tykkää uimassa käydä (töissä käydessä kävin yleensä aamuisin). Aion nyös hankkia kuntosalikortin. Salilla on kerran viikossa myös äiti-vauva-jumppa, johon olisi tarkoitus osallistua myös. Ja kunhan löydän töistä läksiäislahjaksi saadun hoitolalahjakortin, niin varaan ajan kasvohoitoon. Ehkä baariinkin jossain välissä? Vappuna meillä on häät ja äitini on lupautunut A:n hoitajaksi. Ja P:n kanssakin voisi käydä vaikka leffassa (kummit antoivat jo joululahjaksi lahjakortin lastenhoitopalveluihin, se käyttöön!)? Oho!

Ja vielä se kevään tuoksu. Ah.

Best kind of dessert - three in one. Factoryssä. Huomatkaa viinilasi!

Unta palloon!

Tää vauvan kanssa elo on kyllä yhtä kautta toisen perään. Juuri kun joku menee noin niin sitten se ensi viikolla meneekin jo näin.

Nukkuminen erityisesti. Yritämme nyt kääntää A:n nukahtamista aiemmaksi, kun se edelleen huitelee siellä puolen yön kieppeillä. Aamut ovat nimittäin jo aikaistuneet (ennen klo 10-11, jos ei ole menoa) ja nyt yleensä klo 8 aikaan A alkaa jumppaamaan täydellä toohotuksella. Tähänkin kyllä kokeilen nyt pimennysverhojen käyttöä, koska vau ja jee kahdeksalta aamullahan on jo valoisaa :D Mutta joo 00-08 yöputki kaikkine heräilemisineen ei riitä äidille.

Ja niitä heräilyjä on nyt riittänyt. Ehdin jo tottua siihen, että alkuputken 3-4 tuntia (joskus jopa 5 h) jälkeen A herää vielä pari kertaa, syö ja nukahtaa. Yhteensä ehkä tosiaan 3 syöttöä yössä. Muutama yö on nyt menty niin, että A nukkuu kyllä alkuputkensa, mutta sen jälkeen heräilee pahimmillaan 45 minuutin välein. Ääää. Puhuvat 3 kuukauden tiheän imun kaudesta. Liekö sitä sitten, toivottavasti lyhyt kausi.

A nukahtaa siis alkuun pinnasänkyynsä, sitten loppuyön nukkuu vieressä (osa-aikaperhepeti). Juuri kun torkahdan, niin hänellä onkin sitten jo taas nälkä. Myös päikkärit ovat vähän aiheuttaneet päänvaivaa, kun muualle nukahtaminen kuin vaunuihin tuntuu vähän haastavalta.

Mutta kuten sanottu kaikki muuttuu koko ajan. Tänään A nukkui yhdet päikkärit pinnasängyssä (silittelin poskesta vieressä alkuun), yhdet minun kainalossani (minäkin nukuin tunnin, wuup! ja sen jälkeen kokkasin oikeaa ruokaa, wuup!), kahdet vaunuissa ja yhdet kehdossa.

Ja nyt kun yritämme kääntää sitä rytmiä, niin minä tosiaan nukutan A:n suoraan viereen rinnalle, koska siirtäminen siinä vaiheessa kun hän "ei aivan ole valmis nukkumaan" ei vaan onnistu.

Viikonloppuna ajateltiin kokeilla, että P nukuttaisi yöunille. Mitään kunnon unikoulujahan ei voi pitää ennen puolen vuoden ikää, eikä tässä sellaiselle nyt niin ole tarvettakaan vaan rytmin hienosäädölle :D Sitten tässä tietty tulee joku täyskäännös ja A nukahtaa klo 20 ja herää klo 6. Eiiii niinkään ;)

Mutta niin, tilanne elää, hiukan jos unta kuitenkin lisää!

Opasta mua aurinko sillon kun mä en nää
Polta jo pois ahdinko, mä haluun sut mun elämään

Välillä sateenkaarilapsi nukahtaa myös sitteriin (ei yleensä tarkoituksella sinne nukuteta).

Harvinainen tilanne, vauva vaunuissa hereillä eikä kilju :D Yleensä siis unessa, mutta ennen ja jälkeen unen yleensä kova huuto päällä.

Pinnispäikkäreillä pieni kuola poskelal (ei uskalla pyyhkästä) ja mikäköhän mun lempibody on tällä hetkellä? :D

Lapsen huviteline eli supermutsin DIY

No niin! Ihan vaatimattomasti lapsen päiväuniaikaan yhtenä päivänä tuossa askartelinpaskartelin näppäränä mutsina! Käytin kuulkaa tähän ihmetykseen ainakin vartin ideoimisineen ja taikaa syntyi.

Vaatimattoman aloituksen jälkeen asiaan. Kyseessä on siis tällainen hoitopöydälle asennettava huviteline (trademark Heenu). Nimiäislahjoja avatessamme huomasimme lapsen kiinnostuksen ihanan värikkäitä lahjapapereita kohtaan. Olen jo jonkin aikaa kaivannut hoitopöydälle jotain katseltavaa lapselle ja pitäisi saada se pääkin kääntymään vasemmalle välillä.

Meillä on tuollainen kokoontaitettava hoitopöytä putkimaisessa ja aika pienessä vessassamme. Se on ihan kätevästi suihkutilassa ja sieltä se vaan taitetaan kasaan aina suihkun ajaksi. Tämä mun huviteline on siitä hyvä myös (erinomainen kun on joka tavalla), että sen puolta voi vaihtaa. Ja se on myös kaksipuolinen.

Ohje on yksinkertainen. Sopiva pala pahvia (itse olisin nyt harjoituskappaleen jälkeen tehnyt vähän suuremman), johon liimataan molemmille puolille sopivan värikästä lahjapaperia. Tuossa pahvissa on vielä sellainen läppä, jolla sen saa paremmin pysymään tuossa hoitoalustan alla.

Ja mikä parasta, A rakastaa sitä! Tuijottaa alkuun vakavasti, mutta sitten alkaa kujertelu ja hymyily. Ja vaippa vaihtuu ilman suurempia kitinöitä. Yleensä A ihan rauhallisena hoitopöydällä pysyy muutenkin, mutta onpahan jotain "puuhasteltavaa" nyt. Nimittäin kyllä huviteline saa välillä nyrkistäkin jo :)

Eh he he, supermutsin lapsi mahtuu sinne hoitopöydälle roinan keskelle juuri ja juuri :P Ja ehdin jo aloittaa vaipanvaihtopuuhan, kun ihme! "Se katsoo sitä, se katsoo sitä"

Ja kuvassahan riittää ihmeteltävää.

On se äiti vaan taitava.

Ilmeitä

Tässä aika perustilanne meidän arjesta. A sylissä sohvalla tyytyväisenä. Tässä jutellaan, hassutellaan ja kuunnellaan musiikkia. Ja ai niin, syödään tietty kans :) Ja mulla jalassa pelkät pitkät kalsarit ;)

Ja sitten päikkäreiden aikaan (yleensä nukutan vaunuihin tai ollaan jossain liesussa, mutta välillä nukutaan vierekkänkin. Tai A nukkuu ja minä nuuhkin häntä)! Mitäs veikkaatte, onnistuiko nukkuminen?

Kylpeminen on ihan parasta nykyään. Parin viikon päästä alkaa vauvauintikin jo. A on silloin jo 3 kuukautta ja päästään kokeilemaan. Luulisin, että tulee tykkäämään! Mutta siis tää hampaaton leveä hymy on parasta, mitä tiedän :)

Ja välillä ottaa vähän päähän, pahimmat mahavaivat ja muut itkuisuudet on selätetty (suurimmaksi osaksi sen takia, että osaan nykyään tulkita tätä ihmistä vähän paremmin kuin ennen, on muuten aika hieno fiilis alkaa tunnistamaan hänen ilmeitään ja eleitään). Kuva viime perjantailta, tänä perjantainahan tuli viikkoja jo kunnioitettavat 11 täyteen. Käytiin isotädillä tuossa ja P totesi reissun jälkeen A:lle, että "isoisotätisi on sinua ainakin 500 kertaa vanhempi" :D

Peace! Enää ei nukuta söpösti kerällä tyynyllä :)

Aina ei tosiaan hymyilytä, vaikka äiti olisi just asetellut lelut kivasti kuvaan. Tätä ilmettä kutsutaan meillä "maailman surkein vauva" -ilmeeksi. Sen kaverina on yleensä sellainen lohduton kiljunta.

Nimiäiset

Pitkähkö blogitauko johtui mun pitkästä flunssasta ja lapsen nimiäisistä. Kaikki aika koneella, joka on irronnut viime viikkoina, meni nimenpaljastusvideon tekemiseen :) Se oli kamalan työläs, mutta kyllä kannatti. Valitettavasti siinä esiintyy niin paljon sukulaisia ja lapsia, etten voi sitä täällä jakaa ilman että pyytäisin kaikilta luvan.

Pointtina videossa kuitenkin oli, että lähipiirin lapset sanoivat kaikki videolla yhden kirjaimen nimestä. Emme siis paljastaneet nimeä etukäteen ja lapsetkin saivat kukin tietää vain sen yhden kirjaimen. Olin ihan haltioissani kuinka persoonallisia videoita saimme lapsilta :) Lisäksi pyysin videolle vähän "ulkomaista" väriä ja ulkomailla asuvat / reissanneet osallistuivat videoon myös niin, että lapsen nimi näkyi jossain ulkomaan kohteessa.

Lisäksi videossa oli kuvia ja lyhyitä videoita vauvan ensimmäisten kuukausien ajalta. Vaikka itse sanonkin, niin hieno tuli! Ja ihanana muistona se säilyy :)

Videon tein Windows Movie Makerilla, joka oli muuten yllättävän näppärä ohjelma (ei maksettu mainos) :P

Nimi jää kuitenkin tämän julkisen blogin ulkopuolelle. En tiedä, miten internet toimii silloin kun lapseni on 15-vuotias, mutta eipä hänen äitinsä noloa blogia ainakaan hänen nimellään sitten löydä. Lapsen bloginimi olkoon A, isänsä kun on P ja itse sitten H :)

Nimestä sen verran, että lapsen etunimi on minun suvustani ja toinen nimi P:n isoisän toinen nimi. Etunimi päätettiin oikeastaan jo kesällä, kun sukupuoli oli selvinnyt.

Olimme kesälomareissulla isoisäni luona ja hänen seinällään on eräs pysäyttävä Presidentti Mannerheimin allekirjoittama kunniakirja, jonka ovat saaneet kaikki "Suomelle kalleimman uhrin antaneet" perheet. Kotimatkalla autossa P ehdotti siinä ollutta nimeä ja vaikkei sitä heti päätettykään, niin nimi ikään kuin kasvoi meihin kiinni eikä muita vaihtoehtoja sitten enää lapsen syntymän aikaan ollutkaan. Poika saikin nyt siis vuonna 1942 rintamalla kaatuneen isoisosetänsä nimen.

Pojalla oli päällä valkoinen kauluspaita, pikkiriikkinn solmio ja siniset vakosamettiset lappuhaalarit.

Tätini sanoi minulle nimiäisissä, että hänelle tuli sellainen tunne, että syksyllä kuollut isoäitini (eli hänen äitinsä) olisi sanonut nimestä, että "Minä arvasin, että H valitsee sellaisen perinteikkään nimen". Ja ihan saatan kuulla lauseen mummoni äänellä.

Nimiäiset olivat aivan ihanat ja kaikki sujui suunnitellusti. 35 aikuista ja lähes 15 lasta tekivät juhlasta oikein vilkkaan ja lämpimän. Osan tarjoiluista tein itse ja apua sain lapsen mummulta ja mammalta. Kakut tilasin.

Juhlapöytä. Tarjoiluista etualalla ylpeyteni, kasvisvoileipäkakku.

Videon lisäksi juhlaohjelmaan kuului isäni puhe, kummitodistusten (itse kyhätyt) antaminen ja A:n kummitäti oli järjestänyt yhteislauluksi "Minä soitan harmonikkaa", joka muuten oli lähellä päätyä nimenpaljastusvideolle :D Se on ihana biisi! Nyt videolla oli taustabiisini Kerkko Koskinen Kollektiivin Ole tyytyväinen nuorena loppu, joka täällä blogissakin on esiintynyt vauvajulkistuksen yhteydessä.

Kerrassaan hienot juhlat. Niitä seurasi sellainen hyvä juhlien jälkeinen haikeus, että on taas yksi virstanpylväs ohitettu. Lapsi kasvaa ja nyt hänellä on jo nimikin. Paljon hän on taas muuttunut ja oppinut, siitä lisää erikseen!

P.S. Juhliin oli tilattu myös kilo (1 kg!) marenkia. Sitä "vähän jäi". Nyt kaksi päivää (2 pv) myöhemmin keittiönpöydällä olevassa laatikossa polttelee enää viisi (5 kpl) marenkia. Ja öö, P ei oo niitä juuri syönyt. Mulla on ongelma! Joka onneksi kohta poistuu, kun syön ne loputkin. Samaan syssyyn oon tietty syönyt jämäkakkuja ja mutsin sokeriin dipattuja pikkuleipiä...

P.P.S Julkaisin tämän eilen mutta sitten se katosi..  Tässä uusiksi.