Thursday, August 31, 2017

Taaperon aamu- ja iltapalat

ämän postauksen olen tehnyt jo alkuvuonna eli Arvon ollessa noin 1-vuotias. Osa näistä näkyy ruokavaliossaan edelleen, mutta löysimme kesällä puuron takaisin ruokavalioon ja sitä useimmiten nautitaankin aamupalaksi nykyään. Iltapalana nykyään hän itse kauhoo kaurajugurttia marjojen/marjasoseen ja myslin kera. Myös määrät ovat isompia nykyään.
....

Mitä sitä taaperolle tarjoaisi ilta- ja aamupalalla? Monella varmasti mukana on aina puuro, meillä vauva-Arvo ei tykännyt puurosta eikä äitikään siitä, että se piti sormiruokailijataaperolle syöttää, niin se jäi pois pitkäksi aikaa.

Mutta kuvailinpa nyt jonkun aikaa aamu/iltapaloja, jos näistä vaikka joku jotain inspiraatiota saisi.
Huomaatte ehkä, että tummaa leipää ei Arvon annoksissa näy. Se kyllä maistuu hänelle vaalean tapaan, mutta on tuntunut aiheuttavan vatsavaivoja, joten sitä on harvakseltaan annettu.

Aamupala: Leipä juustolla, Berrypicker-muroja, kurkkua ja banaania maapähkinävoilla
Iltapa: Banaania, Berrypicker-muroja, leipä juustolla
Hitaan viikonloppuaamun aamupala: Papuja tomaattikastikkeessa (kannattaa lisätä kaupan papuihin itse tomaattipyrettä, eron huomaa), paistettua munaa, leipää tuorejuustolla, basilikalla ja tomaatilla
Iltapa: Vadelmia, papaijaa, tomaattia, leipä juustolla

Iltapala: Smoothie jogurtista, jonka seassa yleensä vähän jotain sokeritonta hedelmäsosetta, mansikoita, juustoa, rieska
Iltapala: Mansikkaa, kiiwiä, rieska, juustopala

Sitten joskus puoliksi syöty iltapala näyttää tältä. Veriappelsiinia ja paahtoleipää tuorejuustolla mährättynä syöttötuolin tarjottimeen.

Tuesday, August 29, 2017

Sormiruokailija matkalla - Slovenia ja Kroatia


Arvo onneksi syö melkein mitä vaan nenän eteen laitetaan, sepä oli myös erittäin helpottava asia lomaillessamme Euroopassa.

Reissussa syömme yleensä kyllä aika paljon kalaa, koska se on helppoa, tuoretta ja tosi hyvää. Sloveniassa kalaruokienkin mausteena oli kuitenkin usein pekonia, jota ei listalla ollut merkattu. Eikä me tajuttu sitä kysyä, kun ei se varsinaiseti mennyt viikossa jakeluun asti... No, kuorittiin sitten pekonikääreet kalan päältä, eipä siinä mitään.

Ravintoloissa teimme yleensä niin, että tilasimme kaksi pääruokaa ja lisäksi esimerkiksi pastan tai risoton, jotka tuollapäin Eurooppaa lasketaan alkuruoaksi tai pieneksi lounaaksi. Tai sitten tilasimme kaksi pääruokaa ja salaatin/grillatut kasvikset. Joskus taas vähän sitä sun tätä. Sitten söimme kaikki kaikkea.

Vain yhdessä paikassa tilasimme Arvolle lasten menun. Se oli kalanugetteja ranskalaisilla. Ei kasviksen kasvista. En jaksaisi "jeesustella" lomalla, mutta vähän nihkeä kahden viikon ruokavalio olisi ollut pelkillä niillä. Siksi toi meidän systeemi, että syötiin kaikki yhdessä annoksia oli munsta aika toimiva.

Parhaiten Arvolle taisi maittaa mustekala ja erilaiset risotot. Arvo syö nykyään tosi hienosti lusikalla/pikkuhaarukalla, vaikka edelleen auttaa yleensä sitten toisella kädelläkin ruokaa suuhun. Reissussa tää omatoimisuus on tietysti ihan huippua, kun voitiin kaikki syödä samaan aikaan.

Osan ruoista teimme myös joko majoituspaikoilla tai minä ja mies söimme vaikka matkalla patongit jostain ja Arvo purkkiruoan. Yövyimme pari yötä leirintäalueella, siellä kokkasin meille pussipastaa. Että joo, välillä tietty siitä mistä aita on matalin! Arkenakin!

Koska Arvolla kuitenkin on erikoisruokavalio, otimme kotoa pari purkkiruokaa mukaan. Kannatti, nimittäin tuli huomattua, että Slovenia ja Kroatia eivät ole purkkiruoan unelmamaita, saati sitten lihattomien versioiden.

DM-ketjussa kuitenkin oli myynnissä joku ekosarja, jossa oli vegevaihtoehtojakin tarjolla. Eipä niitä vegevaihtoehtoja liiaksi Suomen kaupoissakaan ole, ainakaan mitään missä olisi proteiinia. Vink vink vaan valmistajille, vegebuumi on nyt kuumimmillaan! (Sidenote: purkkiruoasta en koskaan osta niitä, missä on kalaa, koska haisevat poikkeuksetta kissanruoille)

Kokonaisuudessaan Sloveanian keittiö oli meille lähinnä "jonkun vaihtoehdon löytämistä tai pekonien päältä kaapimista" ja Kroatian Istriassakin ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei ehkä aivan yhtä hyvää mihin olemme aiemmilla Kroatian reissuilla tottuneet.

Lasten teetä kyllä oli tarjolla joka paikassa. Eri laatuja ja merkkejä. Hyllyt piukassa. Teetä kekaralle? En ymmärrä... Slovenian puolella majapaikkojemme aamupaloilla oli Arvolle myös aina tarjolla kaakaota, josta kuitenkin kieltäydyimme.

Toki sitten herkuteltiinkin. DM:stä sai hedelmäpuristeita, joita Arvo sai usein ravintoloissa jälkiruoaksi, jotta me vanhemmat saimme syödä loppuun. Tähän ruokailun pitkittämiseen käytettiin usein myös tablettia, jotain mitä emme ole Suomen ravintoloissa koskaan tehneet. En tiedä kehtaisinkokaan, hah!

Ja jätskiäkin toki syötiin! Arvolle ostettiin omaan kuppiin aina oma pallo, josta verottaja vei sitten osansa ennen kuin se päätyi lapsen käsiin.

Arvohan oppi reissulla sanat "pitsa" ja "heekku" eli herkku. Putkeen meni siis!


Thursday, August 24, 2017

Syksy tulla saa

Onpa kolea aamu. Syksy tuntuu jo, olkapäät pitää vetää lysyyn ja kaulahuivia tiukemmalle. Kesäkengät pitäisi jo vaihtaa tennareihin. Jos muistaisi.

Bussissa on raukea tunnelma, kollektiivinen työmatkarauha. Se kaikille arvokas hetki ennen vilinää. Vedetään yhdessä syvää henkeä.

Kun on deadline, uutta haastetta, sokerilakko, kuuma kahvi, mökkisauna, suukko ovella, linssikeitto, ulkohousut, viikkopalis, vaipat loppu, ystävän viesti, Reko-jako, iltapala, missä pipo, unilelu, lounaspettymys, pottatarrat, hiljainen toimisto, Instaan kuva, sienimetsä, harrastuskalenteri, d-vitsku, kauppalista, iltalenkki, kortti postiin, flunssalääkkeet... unohtuikohan jotain?

Ai niin! Punkki miehen reidessä. Uhmaraivarit kassajonossa. Varvas kolahtaa leikkiauton reunaan. Puurossakin klimppejä...

Sitten ne rakkaat kasvot hiekkalaatikolla. Nenässä räkää, suulla hymy.

Eikä mitään kiirettä. Paljon kaikkea, mutta ote on rento. Rullaahan se siinä. Arki.

Ja joka ilta ennen unen hetkeä me kolmestaan sängyllä. Leikitään vuorollamme, että uni jo tuli. Nauretaan.

Kunnes talon valtaa lähes äänetön ääni. Se, jota ilman ei huominen tule. Tuttu tuhina.

Huokaisu ja treffit sohvalla. Minä, mies ja kukkakaalilautanen sekä Narcos. Hyvä, ellei jopa täydellinen, tiimi.

Tervetuloa syksy. Ei sinua täällä pelätä. Ihan jopa tykätään!

Thursday, August 17, 2017

Koko perheen koko yön unet - ollaanko jo perillä?

Kesän aikana on tapahtunut selvä muutos perheemme nukkumisessa. Syitä tuntuu olevan useampia, sokeri, rutiinit ja nyt taisi olla vain oikea aika.

Arvo nukkuu nyt 90 prosenttisesti kokonaisia öitä (klo 20 - klo 7/8). Minä puolestani nukahdan helpommin ja luonnollisesti Arvon yöheräilyjen "loputtua" nukun enemmän kokonaisia öitä itsekin.

Arvon uni on tosiaan nyt jotenkin loksahtanut paikoilleen. Reissussa tajusimme yhtäkkiä, ettei hän ole juuri heräillyt öisin, vaikka olemme uusissa paikoissa parin päivän välein. Hän myös nukahtaa omaan sänkyynsä itse, jota on jatkunut jo kauan, mutta nyt pääasiassa ilman minkäänlaisia huuteluita tai käyntejä huoneessa sänkyyn laittamisen jälkeen.

Haluaisin sanoa, että meidän pitkäjänteiset ilta/yörutiinit tuottaavat vihdoin tulosta, mutta enpä nyt paukuttele henkseleitä sen enempää kuitenkaan. Koska tämäkin voi olla vain vaihe. Ja koska flunssakausi on meillä jo käynnistynyt. Poskihampaatkin ovat tulematta. Ja aina kun paukutan henkseleitä, jotain menee seuraavana päivänä pieleen. Esimerkiksi kun 6-kuukautisneuvolassa kehuin, että hyvin nukutaan ja jaksetaan. Kirjaimellisesti seuraavana yönä Arvo lopetti nukkumisen ja oli nukkumatta unikouluun asti.

Oma nukkumiseni puolestaan on ollut vaikeaa koko elämäni. Tarvitsen itse asiassa aika vähän unta (n. 6-7 tuntia), mutta kuten olen nyt huomannut olisi tosiaan optimaalista nukkua se yhdessä pätkässä. Mikään 2+2+2 tai pahimmassa tapauksessa 0,5+1+0,5+2+0,5 ei mulle riitä.

Herkkäunisena nukkumiseeni vaikuttaa moni asia ja tietenkään tämä pikkulapsiaika heräilyineen ei ole sitä helpottanut. Nyt minun uniini on Arvon unien lisäksi vaikuttanut selvästi sokerittomat illat / elämä. Lisäksi puhelimessani on sinivalosuodatin, joka räpsähtää ilta-aikaan päälle.
Nuku, nuku nurmilintu (Henna)
Väsy, väsy västäräkki (Arvo)

Tee sä pellolle pesäsi,
Koivunoksalle kotisi,

Kalliolle kartanosi!
Olen nukkunut hyvin jo pidemmän aikaa ja  pitkäaikainen univelka on pikkuhiljaa väistynyt. Sitä univelkaa ei varsinaisesti enää edes huomannut, sen kanssa vain tottui elämään. Se kulki tuossa mukana, kuin ylimääräinen 10 kilon säkki selässä, mutta kulki kuitenkin. Jos nyt miettii jälkikäteen, niin 1,5 vuoden aikana nukuin kokonaisia öitä ehkä joitakin kymmeniä. Karkea arvioni olisi ehkä 30/550. Tuskin ihan pahasti liioittelen...

Sokeri En ole sen enempää tutkinut sokerin ja unen välistä yhteyttä, ihan omista kokemuksistani vain olen päätellyt. Ja jollekin se ehkä on ihan ilmiselvää, mutta mulla kesti kolmisenkymmentä vuotta huomata, että sokeri ei kuulu iltoihin, jos haluaa nukahtaa nopeasti!

Arvohan ei juuri sokeria syö. Joskus toki herkutellaan, mutta yritetään vältellä turhia sokereita arkiruoissa.

Paras iltapala Arvolle tällä hetkellä on (koska kesä) maustamaton kaurajugurtti tuoreilla marjoilla ja sokerittomalla myslillä. Päälle vielä hedelmä tai juustovoileipä, jos maistuu. Usein maistuu.
Yhtenä iltana kesäreisulla Arvo söi iltapalaksi sokerillisen banaanijugurtin. Iltanukutus kesti täysin poikkeuksellisesti tunnin. Saattoi toki olla sattumaakin.

Arvolle on muuten hankittu jo "isojen lasten sänky", mutta selvästi ei vielä ole aika. Matkalla tuli huomattua, että jos ympärillä ei ole aitoja, ei unille menosta tuppaa tulemaan mitään. Eipä siinä, hyvin mahtuu vielä pinnikseen!

Tuesday, August 15, 2017

Kolmen päivän häät - millaiset oli meidän hääfestarit?

Minun ja mieheni neljäs hääpäivä on jo aivan nurkan takana. Juhlimme sitä etukäteen (sopiva lastenvahtitilanne) käymällä ravintolassa ja leffassa. Heitimme siinä pienet ylävitskat, että ihan hyvin me on vedetty nää vuodet!

Ja mikäs sen parempi syy kuin hääpäivä muistella omia häitään. Ja pakottaa muut kuuntelemaan muisteloita ja katsomaan kuvia! #sorrynotsorry

Meillähän häiden juhlinta tosiaan kesti peräti kolme päivää. Tätä venytettyä kaavaa suosittelen ihan kaikille häitä suunnitteleville. Miksi tyytyä yhteen päivään, kun voi pitää festarit?

Naimisiin menimme perjantaina maistraatissa (töistä saa vapaapäivän, jos avioituu arkena, vink vink!). Yksinkertaiset menot. Sormukset sormeen, suukot ja nyyhkikset. Todistus kouraan, että virallista on. Todistamassa oli toistakymmentä lähintä. Mulla oli yllä valkoinen puuvillamekko, hääjuhlassa sen sijaan vihreä "iltapuku".

Juhlapaikka oli varattu koko viikonlopuksi ja siellä pystyi myös yöpymään. Virallisen toimituksen jälkeen pidimme pienet epäviralliset puutarhajuhlat vihkimisessä mukanaolleille. Lyhyen juhlinnan jälkeen alkoikin sitten työleiri lauantaita varten. Teimme itse häihin myös ruoat (pl. kakut), joten hommaa riitti. Toki tässä sivussa tarjoiltiin toki talkooväelle ruokaa ja viiniä, jotta pysyivät tyytyväisinä.

Lauantaina oli sitten vuorossa se todellinen hääjuhla. Koska juhlatila oli pienehkö, oli porukka kutsuttu kahdessa erässä. Syömään ja vain iltajuhliin. Iltajuhlijat tulivat kakulle ja lähes kaikki ohjelma oli niin, että koko porukka oli paikalla.

Ohjelmassa oli muutamat herkät puheet ja ihanat musiikkiesitykset. Perinteiset sukkanauhan sekä kimpun heitot tehtiin myös ja palomiehet veivät varastetun morsion naapuribaariin drinkille (siis jäätävän tiukalle shotille, joka humpsahti päähän!).

Juhlapaikalla oli myös photobooth ja olimme miehen kanssa suunnitelleet vieraille pelin, jossa oli muutama tehtävä (tarkoituksena tutustua toisiinsa) ja palkintona pääsy yläkertaan järjestettyyn shottihuoneeseen (jossa siis tarjolla erilaisia shotteja ja musiikkia, muu juotava oli tarjolla alakerrassa).

Sitten tanssittiin, saunottiin (kavereiden paloautosauna oli juhlapaikan pihalla) ja naurettiin aamuun asti. Meillä kun ei ole tapana ollut poistua mistään juhlista ensimmäisenä, niin emme halunneet lähteä omista häistämmekään, vaan nautittiin loppuun asti siitä ainutlaatuisesta juhlahumusta. Me ja muutamia muita vieraita jäätiinkin sitten vielä hääpaikalle toiseksi yöksi.

Sunnuntaiaamu alkoi toisella työleirillä, kun siivosimme ja pakkasimme juhlien jäljet kasaan. Siitä sitten lähdimme tuoreen aviomieheni kanssa juhlimaan vielä kaksin ravintolaillalliselle ja hotelliin.

Ehti hienosta hotellihuoneestakin nauttia tällä järjestelyllä enemmän kuin muutaman yötunnin verran.
Maanantai koitti ja aviomies lähti viemään vuokrattuja juhlakamoja takaisin sillä välin kun minä nautiskelin vielä huomenlahjastani hotellin kylpyläosastolla.

Juhlien jälkeen olin niin täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. En vain miestäni kohtaan vaan koko lähipiiriämme. Kaikkia, jotka auttoivat juhlien järjestämisessä ja kaikkia vieraita, jotka tekivät juhlasta niin lämpimän. Voi kun pääsisin siihen hääkuplaan vielä joskus käväisemään!

Voisi siis sanoa, että me otettiin kaikki irti häistämme.

Häihin liittyy myös tällainen muisto. Pakko jakaa.

Olen käynyt tasan kerran elämässäni ennustajalla. Se tapahtui syyskuussa 2007. Hän ennusti minulle rakkautta kolmen vuoden päästä ja itse kirjoitin ennustajalla käynnin jälkeen silloiseen blogiini (juu, blogattu on vuodesta 2005), että menen naimisiin kuuden vuoden päästä. Sitten kävi niin, että tammikuussa 2010 löytyi rakkaus ja elokuussa 2013 menin naimisiin. Nappiennustukset!

Ennustuksessa oli myös tällaiset yksityiskohdat: mies on vanhempi (yhden vuoden onkin), tapaamme työpaikalla (tapasimme työpaikkojemme, siis eri työpaikat, juhlien jatkoilla) ja saamme kaksi lasta, joilla on suuri ikäero (tämä jääpi nähtäväksi).

Kaikki paitsi ensimmäinen kuva: Mimesis


Wednesday, August 9, 2017

Kun äiti suukon sai

Lomalla Arvo oppi monia uusia taitoja. Sanavarasto karttuu tässä vaiheessa eloa sellaista vauhtia, että siitä on enää edes vaikea kirjoittaa kun huomenna on jo toisin. Kerron sitten kun käymme ensimmäisen keskustelumme avaruudesta tai tunteista!

Syöminen, kommunikointi, pottailu, liikkuminen, kaikki tekeminen kehittyy koko ajan. Minusta on edelleen tosi liikuttavaa, kun Arvo tekee esimerkiksi jotain järjestelmällistä tai johdonmukaista. Kun hän siirtää tuolia pois pöydän alta päästäkseen kiipeämään siihen tai kun hän antaa pyydettäessä kaverille lelun kädestään. Tai kun hän hyppää sylistäni luettuamme kirjan loppuun ja säntää kirjahyllylle huutaen "toinen kiija".

Äidille, ja iskällekin, mieluisin uusi taito on kuitenkin suukottaminen! Arvon suukko ei olekaan mikään pieni hipaisu, vaan hän pistää kunnolla huulet tötterölle ja päästää perään vielä kunnon maiskauksen.

Suukkoja ei kuitenkaan ihan ilmaiseksi saa. Minusta kun olisi ihan tarpeeksi suukon ansaitakseen se, että tapaamme päiväkotipäivän jälkeen. Väärin! Parhaiten suukkoja saa leikin tuoksinassa, pyytämättä ja yllättäen niitä jaetaan vain erikoistyypeille kuten serkuille.

Toistaiseksi suurimman suukkovyöryn on saanut kuitenkin toisen kummitädin nuoruuskuva (sori termi, mutta on se nyt reippaat 15 vuotta vanha kuva!) , joka meillä on kehyksissä pöydällä. Sitä Arvo on muutamina iltoina kannellut mukanaan ja välillä katsellut kovin lempeästi ja muiskautellut.

En heti keksi mitään parempaa kuin oman lapsen hellyydenosoitus. Muisk!

Niin ja siis tekstin otsikko ja kuvahan sopivat mainiosti yhteen. Heh.
Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Monday, August 7, 2017

Päiväkotiin palaaminen

Kirjoittelinkin Facebookiin, kuinka Arvon päiväkotitossut odottivat pyykkikorissa kuusi viikkoa ja lensivät päiväkodin alkamista edeltävänä iltana vihdoin pesukoneeseen. Eiväthän ne aamulla olleet kuivaneet, mutta siihenpä ne vastoinkäymiset sitten onneksi loppuivatkin.

Jännittihän se aika paljon taas etukäteen. Pitkä loma takana, olimme lähes 24/7 yhdessä, joskin Arvo harjoitteli päivähoitoa mammansa mökillä edeltävän viikon kun me olimme jo töissä. Mietin myös, että muistaako Arvo enää päivähoitoa ja hoitajia, vaikka yritimme niistä välillä loman aikana hänelle aina muistaessamme jutella.

Kyllä, Arvo selvästi muisti päiväkodin. Hän tiesi, mistä aamupalaa saa. Ja kun hän on kotonaan joka paikassa, mihin meneekin, oli hän sitä taas päiväkodissakin.

Päiväkodin hoitajat kertoivat Arvon olleen ensimmäisellä viikolla vähän aiempaa enemmän tuttujen aikuisten perään, kun talossa pyöri paljon tutustujia vanhempiensa kanssa. Keväällä hän oli se uusi ja kuopus (saattaa kuopuksena pysyäkin, muttei enää ole se uusi tyyppi), joka sai eniten huomiota. Nyt asetelma on eri.

Lisäksi suurin osa Arvon ryhmästä siirtyi vanhempien ryhmään, joten paljon uusia kavereita ja toimivan ryhmädynamiikan löytämistä luvassa.

Kaikki on kuitenkin mennyt taas tosi hyvin. Arvo on sopeutuvainen ja meidän peräämme hän ei juuri koskaan ole itkeskellyt ja vierastuskaudetkin hän näyttää jostain syystä skipanneen täysin.

Erotilanteissa hän on itkenyt ainoastaan, jos siihen liittyy jotain yllättävää tai erikoista. Esimerkiksi Arvon ei tarvitsisi mennä joka aamu vielä aamupala-aikaan päiväkotiin, mutta se on toimivin ratkaisu hänen kannaltaan. Jos ryhmä on esimerkiksi lähdössä juuri ulos kun viemme Arvoa, se on tuntunut hänestä oudolta.

Äitikin on sopeutunut hyvin. Ikävä riipaisi parina ekana päivänä enemmän kuin Arvon aloittaessa päiväkodissa alkuvuonna. Silloin olin ollut töissä jo pari kuukautta ja tottunut erossaoloon. Nyt viidessä viikossa taas ehdin minäkin tottua siihen, että yhdessä ollaan koko ajan.

 Loma on kuitenkin aina lomaa, kotiäitiarkea en varsinaisesti ikävöi, ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, päiväkoti tuntuu edelleen täysin oikealta ratkaisulta. Syksy tuo mukanaan myös omaan työhöni isoja muutoksia, joten ihan mielenkiintoisia aikoja on luvassa senkin suhteen.

Kesän aikana hoitajat olivat kyllä unohtaneet Arvon suunnattoman ruokahalun ja siitä olemme taas kuulleet päivittelyä. Lisäksi he ovat kuulemma huomanneet Arvon oppineen kesän aikana sanmonaan "ei halua", joka tuleekin tosiaan aika jämäkästi. Kotonakin.
Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Wednesday, August 2, 2017

Kokemusrikas reissu taaperon kanssa

14 päivää. 6 yöpaikkaa. 2 maata. Ajettavat kilometrit yhteensä kuitenkin yhteensä alle 1000.
Reitti: Ljubljana-Bled-Bovec-Kojsko-Piran-Rovinj-Pula-Opatija-Postojna-Ljubljana.

Siinäpä kesälomareissumme numeroissa ja reittinä. Tai no käväistiin me myös Italian puolella pitsalla ja ruokakaupassa, kun se melkein oli reitin varrella. Ah, pakko rakastaa tuota Manner-Eurooppaa, missä kaikki on niin lähellä.



Joku varmaan hengästyisi. Mutta meille tällainen reissaminen on aivan ihanaa luksusta ja niiiiiin rentouttavaa. Näemme paljon, koemme paljon, mutta joka päivä myös relaamme. Emme ole koskaan olleet kahden viikon potslojoilijoita (kokeiltu on sitäkin!). Loman lopulla juteltiin miehen kanssa, että juuri mitään ei olisi eri tavalla tehty eikä missään olisi "tarvinnut" kaueampaa viipyäkään.

Näimme matkalla vesiputouksia, rotkoja, luolia, järviä, vuoria, jokia, pikkukyliä ja isompia kaupunkeja. Me viihdymme paremmin pikkukylissä ja isoista kaupungeista yleensä riittää mahdolliset "päänähtävyydet" ja kaupunkikierros.



Usein päiväämme kuului joku nähtävyys tai vaikka biitsillä käynti aamupäivällä, turistikierrosta kaupungilla Arvon ollessa päikkäreillä vaunuissa tai sitten seuraavaan paikkaan siirtyminen hänen nukkuessa autossa. Arvo kulki mukana myös hyvin kavereilta lainaan saadussa retrorinkassa.

Vaunuilla ei ollut luonnonnähtävyyksille mitään asiaa ja esimerkiksi Pulan amfiteatterilla se oli ihan huippu. Kaupungeissa vaunuilla joutui tekemään vähän reittivalintoja, mutta aika hyvin siellä pikkukylissäkin pääsi kulkemaan.



Päikkäreiden jälkeen nautimme jossain lounasta ja hengailtiin ehkä vielä kaupungilla tai biitsillä. Sitten illallinen ja joka ilta kello 20 Arvo meni nukkumaan ja me vanhemmat vietimme iltaa parveke/terassi/leirintäalueella. Yleensä viiniä juoden ja seuraavaa päivää suunnitellen. Mitään kovin tarkkoja aikatauluja tai nähtävyyssuunnitelmia meillä ei ollut, vaan tehtiin niitä matkan edetessä.

Taaperon kanssa matkustaessa oli tietty varattava reippaasti aikaa myös leikkipuistoiluun ja muuhun sekoiluun. Aina kun näimme leikkipaikan pysähdyimme sinne hetkeksi leikkimään. Aina kun näimme varjoisan leikkipaikan leikimme pidempään ja painoimme sen vielä mieleemme seuraavaa päivää varten.



Oli myös tosi jees, että tiellemme sattui myös useampi kahvila/baari/ravintola, joissa oli myös ulkoleikkipaikka lapsille. Ja leikkipaikaksihan taaperolle toki kelpasi myös joidenkin majoitusten terassit sekä vaikka Piranin Tartinin aukio, jossa Arvo juoksi paikallista tyttöä karkuun. Suoraan äidin helmoihin. Äitin poeka!

Parhaita asioita ensimmäiseltä reissamislomaltamme perheenä upeiden nähtävyyksien, auringon, uusien kokemusten, hyvän ruoan ja vapauden tunteen rinnalla olivatkin sitten ne pienet hetket - yhdessäolo ja oivallukset onnesta.



Pieniä hetkiä kuten ensimmäisen talviturkin heittäminen taianomaisessa Bledissä. Torkut kantorinkassa Vintgarin rotkossa. Pulahdus Slovenian ja Italian rajalla virtaavaan jokeen. Aidan yli kiipeäminen sairaala-alueella sijaitsevalle unelmarannalle Rovinjssa. Pienet tanssit Piranin aukiolla tympeän haitarinsoittajan iloisiin rytmeihin. Riehakas kirmaaminen Bovecin vuoristokylässä sijaitsevan leirintäalueen poikki aamupalaa tekemään. Postojnan luoliin odottaessamme Arvo hurmasi joukon aasialaisnaisia. Kuinka Arvo rakasti yhden majapaikan kissaa. Ja seuraavan majapaikan koiria. Ja kuinka hän hoki "täti toi" aina kun sai herkkuja, kun yhdessä majapaikassa paikan emäntä tosiaan toi joka ilta meille jotain herkkua.

Ja sitten oli niitä äitiyden tähtihetkiä, kun hermo meni ravintolassa ja taisi se mennä turhan nopeasti leirintäalueellakin Arvoa nukuttaessa. Siihen mulla oli kuitenkin paras mahdollinen lääke mukana, nimittäin itseäni pitkäpinnaisempi mies. Paras reissuperheeni <3 p="">