Vapauttava tunne katsoa itseään teatterin lavalla. Tunnistaa itsensä kaiken haluavana, mutta niin vähän aikaan saavana, New Yorkissa sekä maaseudulla asumisesta haaveilevana, öisinkin töitä tekevänä, blogia kirjoittavana googlailevana maailmanparantajana, joka haluaa olla parisuhteessa itsenäinen, perheellisenä vastuuton ja joka itkee onnesta, kun lempisarjasta alkaa uusi kausi.
Jollain tapaa tunsin saaneeni synninpäästön. Tällaisia me kaikki ollaan, tämän ajan kolmekymppiset - 80-luvun lapset. En ole sen kummempi.
Ja se loistava toteutus, upeat näyttelijät ja kemia. Nauraa sai vedet silmissä ja toisaalta pureutua itseensä.
Ainoana, siis ainoana miinuksena, mainitsisin muutaman pitkitetyltä tuntuneen kohtauksen. Ja muutaman jutun, jotka menivät täydellisesti kohderyhmäänkin osuvalta ohi. P toisaalta tajusi joitain referenssejä, joita minä en ja toisinpäin.
Olisi mielenkiintoista jutella jonkun 15-vuotiaan kanssa, joka esityksen näki. Paikalla oli paljon koululaisryhmiä. Jäikö näytöksestä nuorelle mieleen muuta kuin, että siinä näytettiin pornoa?
Tää on vähän paskaa sanoa, että suosittelisin kaikille, kun lippuja sinne ei enää saa. Mutta jos jostain saatte käsiinne, menkää. Sukupolvikokemus, niin kuin Hesari hehkutti.
No comments:
Post a Comment