pihakeinussa vietetty lapsuuden kesä.
Voiko olla mamma, jos on laiha? oli huoli pienen mielen,
laatikosta pihistetyt ananaskarkit mennessään vieläkin veis kielen.
Lapseni, tielle osuu joskus asioita vaikeita,
hyvästit ovat lopullisia ja haikeita.
Suru on kuitenkin osa elämää,
ole onnellinen, että sait pitää jotain niin tärkeää.
Nämä hyvästit heitettiin tietyllä tapaa jo vuosia sitten. Tänään kuitenkin saattelimme mammani (yksi isotädeistäni) viimeiselle matkalle.
Ostimme matkalta mustat housut Arvolle. Ensimmäiset hautajaishousut. Itkin tietysti kauppakeskuksessa.
Joidenkin mielestä hautajaiset eivät ehkä ole näin pienten lasten paikka. Kysyin omaisilta, sopiiko Arvo ottaa mukaan ja he sanoivat meidän saavan päättää.
Meidän mielestämme lapsi saa kasvaa elämän eri sävyjen ympäröimänä ja haluamme, että kaikki tunteet tulevat tutuiksi ja ovat osa normaalia elämää. Toki tässäkin tilaisuus kerrallaan arvioiden.
Ja lapsen ehdoilla. Arvo jäi isänsä kanssa kappelin oven läheisyyteen ja he poistuivat kesken siunaustilaisuuden.
Muistotilaisuudessa lasten läsnäolo on myös helpottavaa. Muistutus elämän kiertokulusta ja huomisesta.
Arvo ei mitenkään hätkähtänyt minun kyyneleitäni. Ei ollut ensimmäinen kerta kun hän näkee minun itkevän. Eikä viimeinen. Suru on osa elämää ja saa myös näkyä.
Pieni väsynyt ensimmäisten hautajaistensa jälkeen.
No comments:
Post a Comment