Kesäleiri ystävien kesken

Vietimme ystäväporukallamme, johon kuuluu 15 aikuista ja 8 lasta, kolmannen vuosittaisen kesäleirin tänä viikonloppuna.

Aiemmin olemme vuokranneet leirikeskuksen, tänä vuonna menimme täyshoitoon maatilamajoitukseen Taattisten tilalle. Mikä ihana paikka, lapsille kaikkine eläimineen, pihaleluineen ja temmellystiloineen.


Olimme varanneet tilalta myös savusaunan ja paljun, jotka olivat loistoelämys koko porukalle.

Mikä parasta täysihoidossa, aikaa ei kulunut lainkaan ruokienlaittoon, tiskeihin, siivoiluun vaan pystyimme keskittymään olennaiseen eli yhteiseen aikaan. Ruoka-ajat oli päätetty etukäteen lasten aikataululle ystävällisiksi ja sitten vain pelmahdimme paikalle.

Tämä uusi konsepti taitaakin mennä jatkoon, koska vaivattomuus ja yhteisen ajan maksimointi.

Itse tein kakun leirille, senkin ajansäästömielessä valmiista marenkipohjista, rahkasta ja tuoreista marjoista. Keittiöaikaa noin 15 min. Ja kaikille maistui.



Ja älkää käsittäkö väärin, nautin kovastikin ihmisten keskitsemisestä, mutta kulinarismi ei ole tämän viikonlopun kannalta keskiössä.

Tällä kertaa meitä hellittiin ekaa kertaa leirihistorian aikana myös hyvällä säällä. Lapset kävivät jopa kastelemassa varpaitaan järvessä. Muutenkin koko viikonloppu vietettiin lähinnä ulkosalla (myös kuninkaallisten häiden katsomo viritettiin grillikatokseen), ainoastaan yömyöhän korttipeliturnaukset piti järjestää sisällä.

Arvo on ollut leirillä 0,5- ; 1,5- ja nyt 2,5-vuotiaana. Tänä vuonna näin ensimmäistä kertaa, kuinka oma lapsi alkaa pikkuhiljaa muodostaa omia suhteitaan parhaiden ystävieni lasten kanssa. Ystäviä jo toisessa polvessa 💓

Ystävieni Arvoa muutamia vuosia vanhemmille lapsille kesäleiri on jo yksi kesän kohokohta. Sitä se on myös meille aikusille (ainakin mulle!) ja olemme halukkaita perinteen säilyttämään. Itse tulen ainakin tekemään kevätjuhla- tai peräti amerikan temppuja, jotta niin käy.

Näkökulma sektioon - jossain muualla emme ehkä olisi elossa

Edelleen välillä tunnen pettymystä siitä, että Arvo syntyi keisarinleikkauksella. En kovin usein, mutta joskus sitä miettiessäni pieni harmitus edelleen läikähtää sisälläni.

Toisaalta tunnen myös ylpeyttä alavatsani arvesta, jonka kautta elämäni tärkein ihminen tuli maailmaan. Se on saavutus. Muistelen myötätunnolla leikkauskivuista kärsivää, lääkkeistä sekaisin olevaa juuri äidiksi tullutta itseäni. Ja muisto itse syntymästä on hauska ja lämmin, ei surullinen.

Mutta vaikka Arvo syntyi, en koe synnyttäneeni. Niin se vain on.

On kuitenkin myös niin, että koska odotin lasta Suomessa, Arvo syntyi turvallisesti. Keisarinleikkauksella varmistettiin minun ja lapseni turvallisuus. Sitä meille ei välttämättä olisi ollut tarjolla jossain muualla.

Koska odotin lasta Suomessa, nämä asiat tapahtuivat:

A. Arvon perätila todettiin raskausaikaan kuuluvalla rutiinilääkärikäynnillä
B. Arvoa yritettiin kääntää ulkokäännöksellä, joka ei kuitenkaan onnistunut
C. Lantioni mitat tarkastettiin magneettikuvauksella ja niitä verrattiin Arvon mittoihin
D. Lääkäri totesi, että olisi mahdollista että jäisi millimetreistä kiinni, että Arvon pää ei mahtuisi syntymään alakautta
E. Minulle määrättiin alatiesynnytyskielto
F. Arvo sai syntyä maassa/sairaalassa, jossa sektio on todennäköisesti maailman turvallisin sekä lapselle että äidille

Jossain muualla näitä askelia ei ole olemassa. Jossain muualla asia olisi huomattu synnytyksen edetessä. Jossain muualla se olisi saattanut olla jopa kohtalokasta meille molemmille. Jossain muualla synnyttäminen on yksi naisen elämän vaarallisimmista tapahtumista. Minulle se oli turvallista kaikesta huolimatta.

Myös tätä ajattelen joskus.

Huhtikuu on keisarileikkauskuukausi. Minä hurraan meille naisille, joita yhdistää pienet arvet alavatsalla. Vuosien saatossa haalistuvat, mutta arvista tärkeimmät.

Lue lisää sektiosta.

Vatsatauti tuli kylään - maailman pisin viikonloppu

Kun kaikki on hyvin ja sulla on päätäsi isompi smoothie!

Ystäväni sanoi, että ansaitsen mitalin viime viikonlopusta. Vähän liioittelua, ihan joku diplomi ja kukkakimppukin riittäisi!

Jokainen voi simuloida tilanteen kotonaan ja kokeilla, miten luonnistuisi.

Kun on valvonut oksentavan taaperon kanssa edellisyön ja oksentanut sitten itse viime yön, niin sitten taapero alkaa uudelleen oksentaa. Sitten lepäämisen sijaan pesetkin sohvaa, vaatteita, itseäsi, taaperoa, lattiaa, legoja ja seiniä. Vuoraat asioita pyyhkeillä, desinfioit ja niin, pidät itsesi elossa ja lapsesi edes jossain määrin tyytyväisenä.

Harjoituksen kesto to-ma.

Niin ja aviomies ei ole kotona. Kahdestaan pärjäätte. Go!

Kyllä, olen terästä ja tiedän sen.

Parhaat vatsatautivinkkini: Lapsen sänky keskelle huonetta ja kaikki osumaetäisyydeltä pois. Vuoraa sänky monilla kerroksilla pyyhkeitä. Poista aina tarvittava kerros ja sänky on taas valmis nukuttavaksi. Lapsi pelkässä vaipassa sänkyyn. Peitto, mutta ei tyynyä. Poista unilelu sängystä, kun lapsi nukahtaa. Matot pois ja suojeltavien huoneiden ovet kiinni. Vuoraa sohva pyyhkeillä. Kaikki, mikä saa osumaa suoraan vessaan. Siellä säilyvät, kunnes jaksat järjestää asian. Leikittäväksi vain asioita, jotka on helppo pestä (ei esim. kirjoja tai pehmoleluja, duplot ok). Telkkari laulamaan. Itselle patja olkkariin. Ja sokeripala suuhun joka välissä imeskeltäväksi.

Ja oikeasti, vaikka todella kivahan niitä säälipisteitä on kalastella (ja saada) ja omaa ahdinkoa voivotella, niin tää on perushommia äidille. Kuuluu asiaan. Lukee myös siellä työsopparissa, kylläkin hyvin pienellä printillä loppupäässä, jonne asti juuri kukaan ei lue. Mutta siellä se seisoo, turha kitistä.

Tehtiin me hyviäkin muistoja, nauraa räkätettiin yhdessä suihkussa ja sitten ne lapsen pienet yölliset hymyt jokaisen heräämisen jälkeen, jotka ikään kuin kertoivat äidille, että kunnossa olen. 

Sanotaan, että parisuhde testataan siinä, kun pariskunta sairastaa yhdessä vatsataudin ja käytössä on vain yksi vessa. Kyllä vain, kokeiltu on ja todellinen testi onkin. Lähentää ihan uudelle tasolle.

Sitten on vielä se yksi hardcorempi taso, jossa vierekkäin oksentamisen sijaan joku oksentaa sinun päällesi.

Vanhemmuuden level 542 suoritettu.

Oman elämänsä lifestylebloggari

Haluaisin kovasti pitää vakavasti otettavaa lifestyleblogia, joka tulvisi kauniita kuvia.

Olen kuitenkin todennut, että se olisi mulle aika hankalaa, koska...

näytän useimmiten tältä:

päivän asu -kuvani ovat tämän tyyppisiä (pieni huomautus, että en oikeasti käytä näitä leggareita ja tunikaa yhdessä, halusin kuvan "Nosh-ninjasta"): 

tässä kuva tarpeeseen tulleesta kahvista, mutten muista miksi siitä puuttuu maito:

tässä asetelma keittiöstäni:  

ja sitten eilisen lounas: 

joskus kuvaan pyykinpesukonekohtelusta selvinneitä vaippoja:

 

tässä puolestaan lapseni poseeraa suloisesti tätini koiran kanssa: 

ja tämän tyylikkään kuvan otin ihanan naantalilaisen pikkuhotelli Bridget Innin huoneessa (kumma kyllä ei ole kaupallinen yhteistyö):

 puhumattakaan näistä meidän yhteiskuvista: 

tässä äiti ehdotti yhteiskuvaa metromatkalla (pojilla tärkeä jääkiekkopeli kännykästä menossa, ni ei onnannut): 

Kun äiti huusi

"Minä koputin ikkunaa laivalla. Tuli reikä. Äiti huusi," Arvo totesi tässä päivänä yhtenä matkustaessamme autossa.

Hän muisteli talvilomamatkalla autossa tapahtunutta tilannetta, jossa hän leikkilaivallaan kopautti takaikkunaa niin, että sitä päällystävään pimennyskalvoon tuli reikä. Minä menetin siitä malttini ja huusin.

Joskushan ne hermot vaan pettävät. Väsyneenä, stressaantuneena tai valmiiksi ärtyneenä... Ja joskus sen seurauksena korottaa ääntään. Mutta huh, että tuntui pahalta kuulla se pienen ihmisen suusta.

Selitin autossa sitten Arvolle, miksi olin huutanut. Kerroin, kuinka minua harmitti tapahtunut ja siksi hermostuin ja huusin. Tein selväksi, että se on huonoa käytöstä eikä pitäisi koskaan huutaa, mutta joskus äidillekin niin käy kun oikein harmittaa.

Eipä voi suorempaa palautetta saada vanhemmuudestaan kuin lapselta itseltään. Ja tällaista palautetta en todellakaan halua saada. Tietenkin ymmärrän, etten ole täydellinen äitinäkään ja pystyn sen hyväksymään. Hermojen menettämisiä on ollut ja tulee olemaan jatkossakin. Olen huutanut ja tulen varmasti huutamaan. Se on toisaalta inhimillistä ja saa näkyä lapsellekin.

Oman epätäydellisyyden taakse ei kuitenkaan saa piiloutua jatkamaan omaa huonoa käytöstä. Olen aina ärsyyntynyt puolusteluista "mä nyt oon vaan vähän tällainen kusipää" ihan kuin se antaisi jonkun erikoisoikeuden loukata muita ihmisiä mielin määrin. Ilmainen vinkki tällaisille tyypeille: Jos loukkaat toisia toistuvasti, on aika muuttaa omaa käytöstä!

Lisäksi on aivan eri asia sanoa läpällä olevansa vähän "huono äiti ku annoin lapsen katsoa kaksi kolme tuntia telkkaria aamulla" kuin perustella sillä oikeasti toista loukkaavaa käytöstä kuten huutamista. En minäkään halua, että minulle huudetaan, joten miksi se olisi ok käytöstä minulta lapseni suuntaan.

Aina on mahdollisuus parantaa ja koen, että minulla vanhempana on myös velvollisuus parantaa, kun joku epäkohta näin naamaan läväytetään lapsen toimesta. Minähän olen esimerkki. Aina voi yrittää huutaa vähemmän, olla vähemmän huono tai vähemmän kusipää!

Laskettelukärpänen puraisi talvilomalaista

Ah, mikä ihana, mahtava talviloma Vuokatissa.

Noin 15 vuotta kadoksissa ollut laskettelukärpänen löytyi taas. Pikkupakkasessa, aurinkoisilla keväthangilla, juuri sopivan tasoisissa rinteissä. Niin huippua, kävin joka päivä. En nyt heti muista, koska on ollut niin rentoutunut olo.

Lomaa vietettiin siskonperheen kanssa hänen työpaikkansa mökissä, joka sattui olemaan suoraan rinteessä. Sehän oli meille lapsiperheille aivan loistokas ratkaisu. Toiset meni, toiset tuli, aina suoraan laskien mökille. Itselläni vielä kun ei ole ajokorttia, ei tarvinnut säätää mitään kuskailuja. Perfect!

Siis miksi mennä laskettelulomalle, jos ei majoitu rinteessä? Sama homma kuin miksi mennä Robbie Williamsin keikalle, jos ei mene Inner pit -katsomoon? Eihän siinä oo vaan mitään järkeä.

Laskettelun lisäksi seura oli toki mitä parhainta. Serkusten välisen suhteen kehittymisen seuraaminen on todella liikuttavaa. Pienet ihmiset niin kovasti jo rakastavat toisiaan. Snif.

 P.s. Mulla on luetettava Katinkullan kylpylä lippujen diilerikontakti, numero jakoon tarvittaessa ;)

We had the best ever Easter holiday in Vuokatti. All smiles, sun and fun! (Well not ALL as you know how life is but definately most of it) w/ @skkettu @salamanter1 #familytime #bestvacation #whyisitover #backtohome #parasloma #perhe #pääsiäinen #vuokatti #taapero

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu Huhti 1, 2018 kello 4.41 PDT

Maaliskuinen pikasprintti ja sitten lomalle

Ollaan ehditty tehdä myös lumiukko!

Huh.

Onpa ollut kiireiset pari viikkoa. Töissä ja töiden ulkopuolella.

Rankkaa tää elämä kun on pitänyt illastaa pitkän kaavan mukaan Nollassa ja Gaijinissa.

Käydä ystävien kanssa teatterissa ihailemassa Satu Silvon loistavuutta ja kannustaa siskontyttö voittoon muodostelmaluistelukilpailuissa. Samoissa kisoissa myös sissimuodostelmaluistelijasiskoni!

Sit piti tyytyä upgradettuun saunalliseen sviittiin hotellissa, sukuloida, viettää kaksi päivää järisyttävän inspiroivassa seminaarissa ja (toki kuten seminaaripöhinään kuuluu) nauttia viiniä sekä nukkua liian vähän.

Keksin vielä pari ylimääräistä projektia tähän päälle ja urheilinkin. On ollut synttäriä ja kavereita yökylässä.

Kaiken päälle ollaan saatu kuunnella Arvon höpötyksiä, jotka ovat yhtäkkiä löytäneet aivan uuden tason. Tänään hän kysyi multa: "Mitä on kuun sisällä?" Niin. Se aika on alkanut.

Ihanat kaksi viikkoa. Ei stressaavan kiireiset, vaan hyvän kiireiset.

Mutta nyt vihdoin tuli se perjantai, kun alkaa talviloma. En ole kevään aikana kokenut olevani loman tarpeessa, mutta olenhan mä. Ainahan sitä on.