Placebo

Ah. Nimensä muikaisesti bändi tarjoili parasta lumelääkettä krapulaan, mitä maailmansa myynyt tyttö voi sunnuntaihinsa toivoa.

Lisäksi inspiroiduin aivan valtavasti. Jos minulla olisi ollut mukanani paperilappu, olisin rustannut ajatuksiani ehkä siihen. Jos olisin kehdannut.

Keikan aikana mietin ensimmäistä kertaa kun näin Placebon livenä. Se oli niinkin kauan sitten kuin viime kesänä Provinssirockissa. Nenä kylmentyneenä Seinäjoen vilpoisessa alkukesän yössä. Huutoa, laulua, kossumehun juomista muovituopeista ja sitten nukkumaan telttaan. Provinssin ja kesän ajatteleminen tuntui hyvältä. Ihan oikeasti lämmitti sisältä.

Mietin, että osaako noita hetkiä arvostaa tarpeeksi silloin kun ne tapahtuvat. Mietin, miksi niin harvoin ajattelen kaikkia niitä hyviä muistoja, hienoja hetkiä ja ihania matkoja, jotka olen kokenut. Kesää... Niin usein sitä juuttuu vaan siihen yhteen tammikuun päivään, jolloin kaikki meni päin helvettiä. Tai yhdessä tutussa kuppilassa pöydän toiselta puolelta jo vuosia sitten lausuttuun lyhyeen, mutta karuun, lauseeseen. "Tietsä, ei sukat pyöri jaloissa."

Alla lainaus ex-blogista koskien asiaa, jota ajattelen päivittäin hymyillen ja josta muistan myös olla kiitollinen.

7. helmikuuta 2007

Minusta tuli täti.

Kello kymmenen aikaan tiistaina 6.2. syntyi maailmaan pikkuruinen ruttuinen rinsessa. 50 senttiä ja 3,3 kiloa sileää poskea, pikkuruisia varpaita, uutukaisen vauvan tuoksua ja onnea. Tämä täti on myyty. Kaikki uuden perheen jäsenet (äiti,isi ja napu) voivat hyvin ja hehkuvat onnea. Kova ikävä on jo nyyttiä, vaikka näin hänet vain muutama tunti sitten. Ihan turha yrittää mitään muuta kirjoittaakaan, ei mielessä pyöri yhtään muuta ajatusta. Juuri ja juuri saan työpaikalla kirjoitettua koiran kakoista ja hiihtolomista... Pieni napu on saanut tätinsä ihan sanattomaksi <3