Polttarit. Omat. Ei vitsi.

Jotain tuon tyylistä olin laittanut pari viikkoa sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä Facebookiin. Kyllä se aika uskomattomalta tuntui ja tuntuu edelleen, että minua varten järjestettiin jotain niin hienoa.

Perjantaina minua tultiin yllättämään töistä. Koska luulin olevani menossa palaveriin, sain tietysti tyypilliseen tapaani paskahalvauksen (excuse the cursing), kun näin ja kuulin tyttökatraan työpaikan aulassa. Paskahalvaus tässä tapauksessa tarkoittaa itkemistä nurkassa. Ilosta ja järkytyksestä. Jännityksestä, mitä tuleman pitää.

Ja tulihan sitä.

Ekana mentiin Lauttasaareen Woltti-sirkuskouluun, jossa kokeiltiin vähän temppuja. Se oli hauskaa ja vähän siinä pääsi itseäänkin voittamaan, kun vähän se eka reaktio tuppasi olemaan "en mä uskalla / en mä pysty", vaikka mielelläni lähdenkin uusia juttuja kokeilemaan. Jotain aikuisen ihmisen kaavoihin kangistumista. Mutta pystyyhän sitä ja uskaltaa, kun vaan antaa mennä. Ja kun sirkuskoulun kärsivällinen (ja komia) opettaja rauhallisella äänellä kannustaa.

Parin tunnin jumppailun jälkeen korkattiin pukkarissa skumpat ja valmistauduttiin iltaan. Ihan oikein mulle, kaverit olivat kaivaneet kaapeistani alkuvuoden kolmekymppisnaamiaisissa käyttämäni "bridezilla-vaatteet". Välisiiderin kautta siirryttiin pihviravintolaan, joka sekin oli valittu mua lihannälästä kärsivää ajatellen.

Tarjolla oli mansikkakakkua.

Erehdyttiin eka viereiseen baariin, kun luultiin sitä ravintolan oveksi. Baarissa käteeni tarttui Angela McCoy. Hän innostui siitä, että olin juhlimassa polttareitani ja tätä seurasi loppumattoman pitkältä tuntunut valokuvaamis- ja halailusessio. Paikalla oli joku "basisti" ja tietysti myös Andy. Viinaakin olisi tarjottu, jos ei meillä olisi ollut kiire, Andy puhui pallosta jalassa ja Angela puhkesi kyyneliin, koska rakkaus vaan on niin ihanaa  ja minä suurin piirtein kaunein morsian maailmassa. Hauskaa, melko erikoista ja hitusen kiusallista. Unohtumatonta ehdottomasti..

Siitä sitten siihen baariin, jossa tapasimme P:n kanssa ensi kerran. Ja sen jälkeen jatkoille nykyiseen vakkarimestaan. Yhdeltä juhlijalta pöllittiin lompakko, joka onneksi löytyi ja vain rahat olivat kadonneet. Miespuolisilta lähestyjiltä kysyin useilta "oletko naimisissa" tarkoituksenani tiedustella vähän elämänohjeita. "En enää" oli kuitenkin yleisin vastaus. Muutamat kyllä innostuivat onnittelemaan ja hehkuttamaan rakkautta. Humpattiin aamunkoittoon ja eksyipä siinä joku hitaillekin pyytämään.

Aamu jo sarasti, kun könysimme bussiin ja yökylään toisen kaasoista luo. Tässä vaiheessa minua jo varoiteltiin, että aamulla on noustava aikaisin. Ei haittaa, kerranhan näitä juhlitaan! Ihanaa!

Aikainen se oli se herätys ja aamupalan ja Teboil-kahvien jälkeen käväistiin kotona hakemassa vähän lisää tavaroita. Herätimme sisään paukatessa nukkuvan P:n, joka kuitenkin auttoi pakkaamisessa, johon oli rajattu aika. Mihin seuraavaksi, häh?

Lauantain sää oli ihana ja ajeltiinkin yhdelle mökille. Siellä ohjelmassa oli jokaisen vieraan tunnistamista tavaroista (ihanaa menneitten aikojen muistelua), baarijuoksuleikkiä, tuttu juttu -kisaa ja siiderimaistelu. Ja koko ajan tietty syötiin ja juotiin. Nam!

Tavaroita, joista piti kaverit tunnistaa.

Sitten me naurujoogattiin. Mökille saapunut joogaohjaaja tosiaan sai koko porukan nauramaan. Itsekin suhtauduin alkuun koko hommaan vähän skeptisesti, varsinkin lopun "vapaa nauruosioon", mutta jostain se vaan hersyi. Suuri syy oli tietysti se, että joku hihitti toisella puolella huonetta ja hohotti vieressä. Mutta oli siis huikean hauskaa. Vapaata naurua kesti varmaan kymmenisen minuuttia. Naurua siis ei yhtään millekään.

Sitten oli vielä vuorossa morsiussaunaa ja uimista kaikkine taikoineen ja hemmotteluineen. Lupasin muistaa yhden minulle vihdotun avioneuvon "ole kärsivällinen" ja sen minä muistankin vielä... Mitäs niitä muita oli? Naurakaa ja olkaa omia itseänne!

Morsiamen saunakruunu.

Parastahan tässä kaikessa oli, että mukaan olivat yhtä lukuunottamatta päässeet kaikki ketä toivoinkin. Siis mikä voisi olla parempaa kun mun ihanat ystävät yhdessä! En voi kiittää tarpeeksi kaikkia osallistujia ja erityisesti kaasoja, jotka tuntevat minut kaikki kyllä valtavan hyvin. Koko homma oli niin hyvin mietitty (ja pidetty salassa), juomat ja ruoat ja tekemiset ja ihan kaikki :) Kiitos!

Kiitos pitää osoittaa myös P:lle, joka myös onnistui pitämään kemut salassa ja joka polttareiden jälkeisenä sunnuntaina odotti äänensä menettänyttä verkkarisankaria eteisessä orkidean kera. Ehkä P onkin se oikea poika, jota rakastan ikuisesti.