Pirun sienet

Kuvassa ystävän sienikori. Ja tatti, jossa ilmeisesti on madon syömä Mikki Hiiri. Tai ehkä sydän?

Mikä ihana huumaava tunne! Ensimmäisten sienien bongaaminen. Jes, herkkuja! Koko talveksi! Olen omavarainen!

Muutaman tunnin metsässä samoilun jälkeen niitä on koossa jo makoisa kasa.

Pari tuntia nyppimistä ja pilkkomista, sienet siistiksi. Kääk, muurahainen! Minihämähäkki, yök! Oispa sieniveitsi, ois niin paljon kätevämpää!

Sitten osa paistetaan ja osa pistetään kuivamaan.

Lopulta pakkaseen menee kolme pienen pientä pussillista suppiloita ja pilttipurkkiin jää vielä reilusti ilmaa mustien torvisienien kuivuttua olemattomaksi silpuksi.

Onks nyt aika/hyötysuhde taas ihan kohdallaan (ja kyllä, mukaan on jo laskettu metsässä ystävien kanssa samoilun terapeuttinen merkitys)?