Asia on nyt tässä pikkuhiljaa edennyt. Alkukäynnin jälkeen seuraava askel oli gynekologinen lääkärintarkastus ja kromosomikoe (verikoe), joissa molemmissa todettiin minun sopivan luovuttajaksi.
Puhuimme käynnillä myös lisää käytännön asioita, kävimme yksityiskohtaisesti läpi tulevaa hoitoa ja teimme alustavan aikataulun.
Käynnillä allekirjoitin myös luovutussopimuksen, jossa annoin munasolujeni käyttöoikeuden vastaanottajille 15 vuodeksi. Tämä aika takaa heille mahdollisuuden "tehdä" myös täysbiologisia sisaruksia, jos kaikki menee toivotusti.
Munasolujen luovutus toimi siis niin, että yhden hoitokerran kaikki munasolut (ellei niitä tule valtavasti) menevät yhdelle vastaanottajalle/parille. Ne hedelmöitetään ja tästä syntyvät mahdolliset alkiot voidaan sitten siirtää heti ja/tai tulevaisuudessa. Eteenpäin saajat eivät voi näitä alkioita enää lahjoittaa, vaikka ylimääräisiä jäisikin. Enkä minä tietenkään saa niitä takaisin.
Voin perua luovutussopimuksen halutessani, joka luonnollisesti oli vastaanottajien näkökulmasta aika järkyttävää enkä keksi ainuttakaan syytä, miksi niin koskaan toimisin. Sopimukseen olisi myös voinut laittaa jonkun ehdon, kenelle haluan munasolujeni menevän. Ei ole mitään ehtoja. Ehdotonta rakkautta alusta loppuun. Piste.
Lääkärintarkastuksen jälkeen raportoin klinikalle kuukautiskiertoni, joka on tässä imetyksen loppuvaiheilla/loputtua ollut hieman epäsäännöllinen ja sen perusteella sovittiin hoidon tarkempi aikataulu. Kaikki täysin omien toiveiden mukaan.
Vaikeinta koko prosesissa on tällaiselle järjestelmälliselle, uteliaalle ja innostuneelle ihmiselle ollut sulattaa, että vaikka asia on luonnollisesti edennyt samalla myös saajapuolella, on se tapahtunut täysin tietämättäni.
Minähän olen tämän tarinan sivuhenkilö. Vaikka jokseenkin tärkeässä osassa, olen mukana vain alkukohtauksessa ja elokuvan todelliset tähdet ovat muualla. Saavuttamattomissani.
Kyllähän minä heitä mietin. Mietin, jännittääkö heitä. Mietin, voivatko he ajatella mitään muuta. Mietin, miltä heistä on tuntunut, kun he ovat kuulleet uutisen. Mietin tulevatko he vastaan väkijoukossa. Ja huolehdin myös asioita, kuten onkohan klinikalta muistettu ilmoittaa heille ajoissa... Heh, ihan pöljää!
Kun olen tällainen "projektijohtaja" luonteeltani on ollut vaikeaa luovuttaa täysi vastuu asian etenemisestä ammattilaisille. Nimenomaan, ja painotan tätä itselleni, ammattilaisille. Mutta kun minä olen se tyyppi, joka hätänumeroonkin soittaessa sanoo, että "kyllä mä tän palon itsekin sammuttaisin, jos ois vettä". Ei se vaan tässä tapauksessa onnistu. Kasvattava kokemus kaiken kaikkiaan.
No comments:
Post a Comment