Hetkiä Serengetillä

Makustelen vielä kaikkea kokemaamme. Samalla pelkään, että unohdan. Rusketuskin hiipuu päivä päivältä.

Kuvassa on yksi upeimmista hetkistä Serengetillä. Suurin reissun aikana näkemämme norsu käveli tielle, pysäytti autoletkamme ja kävi syömään. Sitten odoteltiin.

The animals are the residents, we are the visitors.

Eläimille ei tööttäilty, huudeltu tai muuten häiritty. Hiirenhiljaa seurasimme, kun leijona vaani seepralaumaa. Raskain mielin katsoimme liian aikaisin käynnistyneeseen synnytykseen kuollutta seepraa. Innoissamme odotimme, josko puussa nukkuva leopardi yhtäkkiä heräisi ja kääntäisi päänsä meitä kohti. Ei se herännyt. Mutta suora katsekontakti syntyi toisen silmänsä menettäneen leijonan kanssa (kuvassa toinen yksilö).

Norsuja leikkimässä, hyeenoja juoksemassa, leijonia loikoilemassa ja kirahveja lehtiä mussuttamassa. Sata virtahevosta keskellä lampea. Krokotiili rantapenkalla. Puun takaa vilahtaa pumban pylly. Mietin, että jos kotona kerron nähneeni 10 000 seepraa, osunko lähellekään oikeaa määrää?

Kenelläkään ei ollut asetta, eläinten ja ihmisten välissä ei ollut yölläkään aitaa. Vessan kulmalta meitä tuijotti leijonan silmäpari. Tuli kiire. Teltan turvassa, makuupussin nyörit tiukalla, kuunneltiin yö luonnon ääniä (aamulla kysyin fiksummilta mitkäs siellä olivat yöllä liikkuneet). Seeprat, hyenaat, leijonat ja norsut. Ensimmäisillä oli ollut joku äänekäs konflikti.

Punaista pölyä vaatteet, hiukset ja tavarat täynnä. Tuuli kasvoilla jeepin kattoikkunasta kurkistaessa. Kun lähdimme Serengetillä satoi ja suuri sateenkaari levittyi tasangon ylle. Näkisinpä vielä yhden leijonan.

Kunnioitusta puolin ja toisin. Tervettä pelkoa ja niin paljon jännitystä. Uskomattomin reissu koskaan.