Kokemus perheheräämöstä - mitä tekisin toisin?

Arvo syntyi Naistenklinikalla suunnitellulla sektiolla ja tiedossa oli etukäteen, että heillä oli käytössä jo tuolloin perheheräämö. Tämä lyhykäisyydessään tarkoittaa, että äiti ja vauva saavat olla yhdessä heti leikkauksen jälkeen kun aiemmin äiti on ollut heräämössä yksin.

Ajatus vastasyntyneestä rinnallani kuulosti ihanalta ja aivan suurenmoiselta luksukselta, jota hehkutin etukäteen ja sain kadehtivia kommentteja niiltä, joiden vauvat olivat päässeet äidin luo vasta tuntien päästä sektion jälkeen.

Luin asiasta paljon ja kaikille osapuolille tuntui olevan tosiaan parempi, että ihokontakti alkaa heti syntymän jälkeen. Lopulta Arvo olikin paitani sisässä koko ensimmäisen vuorokautensa vaipanvaihtoja ja mittauksia lukuunottamatta (minulla katetri ja sängystä nousukin onnistui vasta reippaasti yli vuorokausi sektion jälkeen).

Ja olihan se ihanaa ihmetellä sitä pientä ihmistä siinä, ei tullut mieleenkään pistää häntä edes sänkyyn yöksi. Niin siis ei oikeasti tullut mieleen, ehkä olisin laittanut jos joku olisi ehdottanut...

Vasta jälkeenpäin olen myös tajunnut, että minä olisin voinut, ja minun olisi ehkä kannattanut, pyytää miestäni ottamaan Arvon itselleen ihokontaktiin heräämössä. Miksi?

Olin heräämössä lääkkeistä ihan pihalla. Hoin hoitajille koko ajan että "minusta tuntuu ihan, että olen kännissä" ja olin ahdistunut, että mitä he minusta ajattelevat kun hoen niin. Kun sänky liikkui, pelkäsin kuollakseni pudottavani vauvan. Kohtuni ei lähtenyt supistumaan tarpeeksi nopeasti, sain paljon lisälääkkeitä ja hoitajat painelivat vatsaani toistuvasti. Minuun sattui aivan järkyttävästi ja mies kertoi jälkeenpäin järkyttyneensä veren määrästä.

Hoitajat joutuivat toimenpiteiden ajaksi nostamaan jalkojani, ne painoivat tonnin enkä tietenkään puudutusten takia niitä voinut liikuttaa itse. Tämä aiheutti minussa jonkinlaisen kauhutilan hetkeksi. Olin täysin varma, etten enää koskaan voi käyttää jalkojani.

Kuulostaako tilanteelta, jossa haluat olla vastasyntynyt vauva sylissäsi? Oma esikoisesi, joka on ihan uusi maailmassa ja omasi on juuri mullistunut.

En edes ajatellut, että olisin pyytänyt jonkun ottamaan Arvon. Hänenhän kuului olla äitinsä rinnalla, parhaassa mahdollisessa paikassa. Ja minun kuului pitää häntä siinä, olosuhteista viis... Ja toisaalta ehkä hyvä, että kärvistelin. Ehkä sillä oli vaikutusta esimerkiksi onnistuneeseen imetykseen, joskin se takkusi alussa.

Jälkiviisaana ja tilannetta paljon mielessä läpikäyneenä, niin jos olisin toistamiseen samassa tilanteessa yhtä sekaisin ja kokisin noita samanlaisia tunteita, pyytäisin kyllä isän ottamaan lapsen.
Mitä kai yritän tällä tekstillä sanoa, että perheheräämössä lapsi pääsee äidin rinnalle, mutta ei ole pakko. Hyvä hänen on isänkin sylissä!

Tämä ei myöskään ole tarkoitettu kritiikiksi perheheräämöjä tai henkilökuntaa kohtaan, minun kohdallani kaikki meni hyvin kaikilta muilta osin paitsi oman pääni sisässä. Korostan vielä, että mitään traumaa minulle ei ole jäänyt, olen vain miettinyt asiaa jälkeenpäin paljon.

Tuossa kuitenkin nököttää rinnan päällä. Pikkuruttana.