Ensiapukurssi vanhemmille

Kävimme miehen kanssa lauantaina pienten lasten vanhemmille suunnatun ensiapukurssin. Samalla tuli suoritettua EA1.

Nyt kun ruokailun aloittaminen (sunnuntaiaamuna maisteltiin kaurapuuroa, upposikin pari lusikallista) lähestyy on vauvan ensiapu noussut meillä mietteisiin. Mitä teen, jos jotain jää kurkkuu? Miten vauvaa elvytetään? Entäs sitten kun Arvo lähtee liikkeelle, luvassa on varmasti jos jonkinlaista, toivottavasti kuitenkin pientä, haaveria.

Ensiapukurssillahan valmistaudutaan tilanteisiin, joihin ei toivottavasti koskaan jouduta. Opetellaan taitoja, joita ei koskaan halua joutua käyttämään. Niiden tarve voi kuitenkin tulla yllättäen eteen missä tahansa, ei vain omassa kotona.

Oli tosi hyödyllistä nähdä käytännössä ne asennot, joihin lapsi nostetaan, jos kurkkuun jää jotain. Elvytystä olen joskus harjoitellutkin aikuisnukella, nyt pääsimme kokeilemaan myös lapsinukella. Erilainen tekniikka siinäkin.

Kurssilla käytiin kattavasti läpi myös myrkytyksiä, palovammoja, haavoja, murtumia yms. tavallisia lapsiperheiden tapaturmia.

Suosittelen kyllä kaikille, jäi itsellä varmempi mieli aloitella esimerkiksi sitä ruokailua. Itse olimme MLL:n järjestämällä, mutta näitähän järkkää monet järjestöt ja yksityiset tahot.

Kuulemma myös pienet lapset oppivat hyvin ensiapua ja ovat hyviä toimimaan tosipaikan tullen, koska eivät vielä osaa "pelätä" tilanteen vakavuutta. Heidän hätänumeropuhelunsa sujuvat usein myös hyvin. Lapset kertovat yksinkertaisesti, mitä on tapahtunut ja osaavat toimia ohjeita kuullessaan. "Siinä jää pois kaikki se mitä aikuiset saattavat sanoa hätääntyneenä. Eivätkä lapset lähde neuvomaan minkälaisella kalustolla paikalle kannattaa tulla", kouluttaja sanoi.

Ah. Pisto sydämmessä. Parikymppisenä kävelin (lapsuuden)kotiini yöllä hieman hiprakassa ja naapuririvitalon päädyn postilaatikot olivat tulessa. Soitin hätänumeroon.
"Kyllähän minä itsekin tämän palon sammuttaisin, jos vain olis vettä."
"Joo älä lähde nyt yrittämään mitään. Pimpota päätyasunnon ovikelloa ja tiedota asukkaita tilanteesta. Ja odota, että apua saapuu paikalle."
"Ok! Älkää sitten lähettäkö mitään isoa paloautoa. Tää on kattokaas ihan tosi pieni tulipalo vain, lähettäkää joku sellainen pieni paloautokin siis!"

Seuraavalla viikolla palosta oli maininta paikallislehdessä. Olin pettynyt, sillä lehtijutusta oli unohtunut maininta yön sankaritaresta, joka olisi "ihan hyvin voinut itsekin palon sammuttaa".

Arvo oli muuten kurssin ajan hoidossa kummeillaan - ensimmäistä kertaa. Kaikki oli mennyt hyvin, niin kuin odotimmekin. Äidillähän se kai suurin ikävä on, Arvoa 8 tunnin hoitopäivä ei ainakaan tuntunut hetkauttavan! Paitsi että illalla hän nukahti sitteriin, ilmeisen hauskaa menoa olivat hoitajat tarjonneet kun oli pojan niin väsyttänyt!