Ei se ole pelkoa siitä, mihin munasoluistani mahdollisesti syntyvä lapsi voisi päätyä. Se on epäreiluuden tunnetta. Elämä ei ole tässä kohtaa reilua, mutta onneksi sitä voi yrittää omalla panoksellaan "korjata"...
Matkalla punktioon alkaa jännittää toden teolla se kipu. Ja että saadaanko soluja tarpeeksi. Kääk!
Minun hommanihan päättyy tänään ja tähän. Palaan kotiin, jossa minulla on jo se toivottu perhe ja huomenna olen lähdössä baariin.
Solujen matka jatkuu. Ja vastaanottajien. Heidän toiveensa ja unelmansa ja jännityksensä jatkuvat vaan. Aina vaan. Hyvässä tapauksessa enää yhdeksän kuukautta, mutta mahdollisesti vielä pidempään.
Jostain syystä kuvittelen vastaanottajanaisen minunlaisekseni. Samanikäiseksi ja samaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluvaksi. Ehkä hänkin pitää kirjoittamisesta, ehkä hänellekään ei koskaan nouse kuume ja ehkä lapsi perii minulta pisamat, joita hänelläkin on kesäisin.
Klinikan ovella odottaa mies, hän ei pääse sisään ja neuvon, miten ovi aukeaa. Hänestä tulee mielikuvissani isä. Ja voihan se hyvin ollakin, että juuri meidän solut pian yhdistetään.
En tiedä. 18 vuoden päästä ehkä tiedän. Luulen, että muistan tämän vielä silloinkin. Miehen siinä ovella. Ajatukset pisamista.
Klinikalla tuttu hoitaja kysyy, onko jääkaappiin laitettavia eväitä. Eväitä?! Hävitin tosiaan sen infolapun, jossa kerrottiin mitä punktioon pitää ottaa mukaan. He he. Onneksi se oli sentään muistissa, että ennen operaatiota 6 tuntiin ei saa syödä ja 2 tuntiin ei saa juoda. Laukussa on onneksi yksi Japp ja pähkinäpussi. Niillä on pärjättävä iltapäivään.
Sitten mitataan verenpaine ja saan särkylääkkeen. Käteen laitetaan kanyyli, josta saan toimenpiteen aikana rauhoittavaa ja särkylääkettä. Samanlainen oli synnärillä.
Hoitaja hakee minut toimenpidehuoneeseen. Riisuudun ja asetun toimenpidepöydälle. Saan rauhoittavaa, joka humahtaa päähän (ei ole mitään verrattavissa sektiolääkkeisiin) ja kipulääkettä suoraan suoneen.
Lääkäri selittää koko ajan, mitä tapahtuu. Hän ensin katsoo munasarjojen tilanteen ja toteaa siellä olevan hyvin kasvaneita rakkuloita. Sitten puudutetaan, tuntuu lähinnä epämukavalta. Sitten aloitetaan keräys. Seuraan sitä itse ruudulta myös, saan kurkata koeputkeen, millaista nestettä sieltä imetään.
Jokainen pisto nipistää, mutta kipu on todella paljon lievempää kuin kuvittelin. En älähdä, en itke. En edes sätki jaloista, jota teen aina hammaslääkärillä.
Yhtäkkiä lääkäri kiittää minua lahjasta. "Kukaan ei voi tästä vauvaa kenellekään luvata, mutta joku saa siihen nyt mahdollisuuden". Sydämessä läikähtää.
Sitten se on ohi. Löytyneiden munasolujen määrän kuulen heti. Pelättyä parempi tulos, muttei huippu. Toivo elää.
Siirryn lepohuoneeseen lepäilemään. Pää on hiukan kevyt, mutta muuten olo on normaali. Saan vettä ja kahvia. Syön pähkinät ja suklaapatukan. Relaan. Ois kiva, jos ois sämpylä...
Silmissä alkaa jossain vaiheessa tuntua kummalta. Käyn vessassa ja huomaan, että ne on todella turvonneet. Pyydän hoitajan luokseni ja hän diagnosoi heti allergiakohtauksen. Saan allergialääkkeen ja oireita jäädään seuraamaan.
Syyllinen on joko saamani ketoriini (en muista, koska olisin kyseistä särkylääkettä käyttänyt) tai pähkinäpussin sisältö. Minulla on siitepölyallergia, jonka kanssa pähkinät voivat yhteisvaikutuksessa aiheuttaa reaktion. Eli voi olla sattumaakin, että tapahtuu juuri nyt.
Silmät pysyvät turvoksissa, mutta muita oireita ei tule.
Mies tulee iltapäivällä hakemaan, sillä klinikalta saa poistua vain saattajan seurassa. Jonkun pitää olla kanssani yö, jos vakavampia komplikaatioita ilmenee. Verenpaine saattaa esimerkiksi heilahdella ja potilas pyörtyä sen seurauksesta.
Punktiopäivä on sairauslomapäivä, itse olen järjestänyt asiat niin, etten sitä tarvitse. Teinkin töitä jo lepohuoneesta ja osa työstäni ei ole aikasidonnaista.
Joitain kertoja vatsaan vihlaisee illan aikana. Ei ole verrattavissa edes pahaan kuukautiskipuun. En ota kotona särkylääkettäkään kertaakaan.
Silmät pysyvät turvonneina seuraavaan päivään. Syy jäi mysteeriksi, sillä oireet eivät ole toistuneet. Varmuudeksi pitää kuitenkin seuraavan kerran lääkeallergioita kysyttäessä mainita ketoriini.
Punktiota jännitin etukäteen ehkä eniten. Se ja pettymyksen aiheuttamisen pelkääminen olivat ainoat syyt, joita mietin etukäteen, että tekisinkö tämän toiste.
Heti punktion oltua ohi tiedän, että tekisin.
No comments:
Post a Comment