Julkaisin kuvasarjan poikani ekasta vuodesta omassa sylissäni. Kuvista näkyy kovin paljon asioita, joista yksi on se, että olen lihonut tässä loppuvuoden aikana. Toki olen sen tiennyt ennen tätä viikonloppua, syksyn mittaan kun on pitänyt rajata instakuviakin niin "ettei kukaan vaan luulis, että oon uudestaan raskaana".
Julkaistua kuvasarjaa muokatessani mietin, että kaikkihan sen lihomisen näistä kuvista varmasti näkee, mutta saattaa olla että joku sanookin jotain. Sellaisia ihmisiä kun on. He näkevät toisessa epätäydellisyyden, heikkouden ja sanovat sen ääneen. Mietin, että kestänkö kuulla, tuntuihan jo asian "paljastaminenkin" ahdistavalta. Tätähän kuuluu peitellä!
Niin. Muutama ihminenhän siihen sitten tarttui somessa. Case "paisunut mamma" kesti hetken ja sitten se katosi moderaattorien hampaisiin. Ja unholaan. Pitkä tarina lyhyesti: pahoitin mieleni hetkeksi ja pääsin yli, koska kuten yhdessä aiemmassa tekstissä totesin, olen oppinut olemaan suhteellisen sujut itseni kanssa.
Kuitenkin muutamia pureskeltavia ajatuksia tapahtuneesta heräsi.
Eräs painooni huomiota kiinnittänyt kommentoija totesi, että "jos julkaisee itsestään tällaisen kuvan, pitää kestää arvostelua". Häh? Miksi kenenkään pitäisi kestää arvostelua? Siis toisen (ulkonäön) arvosteluhan on todella epäkunnioittavaa käytöstä. Miksi netti on joidenkin mielestä paikka, jossa käytöstavoilla voi heittää vesilintua ja sanoa mitä mieleen juolahtaa?
Jos yhden mielestä on sopivaa "vain todeta niin kuin asia on", mutta sadan mielestä sen on epäkohteliasta, onko kyse oikeudesta sananvapauteen vai olisikohan kyse sittenkin vaan niistä käytöstavoista? Siitä kuinka toista ihmistä kuuluu kohdella? Toisen tunteiden huomioimisesta?
Lopultahan tällainen ajattelu johtaa siihen, että oikeastaan vain täydelliset ihmiset saavat pitää blogia.
Koska jos olet ruma tai tyhmä (tai et muuten täytä yhteiskunnan odotuksia), sinun pitää nöyrästi kuunnella kun nettikansa sen sinulle kertoo. Koska hei, sehän on vaan totuus ja itsepähän kerjäsit verta nenästäsi julkaisemalla jotain epätäydellistä! Ens kerralla vedät sitten vatsan sisään ja pistät meikkiä niin ku kunnon bloggaajan kuuluu! Esität ainakin täydellistä, jos et sitä ole! Nih!
Ehkä otan itsestäni mallia ja jaan useamminkin (ja jatkossa tiedostetusti) näitä epäonnistumistarinoita. Niitä näkee aika vähän, koska kuten opin, ei ole helppoa jakaa sellaista eikä myöskään altistaa itseään muiden arvosteltavaksi.
Mutta, kuten eräs edelliseen postaukseen kommentoinut kävijä totesi, se on vertaistukea parhaimmillaan! Kun elämä ei aina mene niin kuin Strömsössä. Ja kun sen antaa myös näkyä!
No babies or mothers were harmed during these photoshoots.
No comments:
Post a Comment