Vuosi 2016

Mitä voisin kirjoittaa yhteenvetona vuodesta, joka alkoi masukipuisen 6 viikkoa vanhan vauvan kanssa ja päättyy tuon 1-vuotiaan pienen ihmisen kanssa rakettien ihmettelemiseen? Vuodesta, jolloin ihan kaikki muuttui ja sitten pikkuhiljaa pala palalta alkoi palautua takaisin, vaikka ei mikään kuitenkaan koskaan ole enää entisellään...

Päällimmäisenä tunteena vuodesta jää kiitollisuus. Että sain elämässä kokea tällaisen vuoden. Siihen kuului paljon hyvää ja vähän rankkaa, muttei mitään peruuttamatonta tai mitään, mistä ei selvittäisi.

Elämä lapsen kanssa on vuoden aikana muuttunut helpommaksi. Arvo on kasvanut meidän perheeseen kiinni ja osaksi arkea. Me vanhemmat osataan ja uskalletaan enemmän. Herkät pikkuvauvahetket ovat vaihtuneet riemuun, joka kuuluu ja vauhtiin, jota ei enää koskaan jarruteta.

Maailma on huolettanut minua vielä aiempaa enemmän tänä vuonna, olen katsokaas sitä maailman tuskaa mukanani kantavaa ihmistyyppiä. Mutta uuden, täysin avoimen ja välittömän ihmisen kanssa olemisessa on kuitenkin jotain tosi lohdullista ja toivorikasta.

Uuden sukupolven kasvattaminen tuntuu sekä suurelta etuoikeudelta että vastuulta. Sillä matkalla tää vuosi 2016 olikin vain alkusoittoa.

Jännä nähdä, mitä vuosi 2017 tuo! Mut nyt kippis!