Leikkaussali varaukseen, merkintä kalenteriin ja lähisuvulle juna/lentoliput sitä seuraavalle päivälle, että pääsevät vastasyntynyttä tuoksuttelemaan. Kun päivä sitten koittaa, mamma makuulle, vatsa auki, lapsi ulos, vatsa kiinni ja tuosta noin vapautuikin teille kivasti perhehuone, sinne toisiinne tutustumaan. Homma paketissa.
Vähän yksityiskohtaisemmin kerron sektiokokemuksestani tässä kirjoituksessa.
Pienen vauvan kanssa noihin synnytyskeskuteluihin joutui usein, nykyään enää harvemmin. Tunnen itseni aina vähän ulkopuoliseksi, mutta toisaalta kaikki "normaaliin" synnytykseen liittyvä on aina kiinnostanut minua, joten yleensä soljun keskutelussa mukana. Mutta kyllähän sitä omaa sektikokemustakin on välillä kiva muistella.
Ja silloin tällöin kohdalle sattuu joku, joka on kiinnostunut/kokenut saman/kyselee mielenkiintoisia. Ja kuulkaa, minähän muistelen. Tottahan me äidit sitä muistelemme oli synnytystapa mikä tahansa!
Tässä taannoin kävi taas niin, että vaihtelimme yhden ennalta tuntemattoman henkilön kanssa sektiokokemuksia. Tuli mieleen tämä teksti samalla, koska puhuimme sektion yllättävistä puolista ja muutamassa kohtaa ajatuksemme osuivat yhteen.
Ällövaroitus!
1. Katetrointi. Hyvin mahdollista, että olin maapallon ainut 32-vuotias henkilö, joka ei tiennyt miten katetrointi tehdään. Tai kai minä tiesin. Ja kai se jossain paperissa luki. Mutta se tuli mulle todella suurena järkytyksenä leikkaussalissa, kun katetrointia alettiin tekemään. Mitään kipua en tuntenut, mutta ihan rehellisesti kun olin ajatellut, että koska lapsi syntyy vatsan kautta, niin mitään ei tehdä alakautta.
2. Jälkivuoto. Samaiseen aiheeseen liittyvä. Eli edelleen olin ajatellut, että kun se lapsi kerta tulee vatsan kautta, ei alakautta sitten tapahdu mitään. En tiedä, mitä kuvittelin, että imuroivat vatsani tyhjäksi kaikesta raskausmateriaalista? Ja selvästikään minulla ei ollut selvää kuvaa, mitä synnytyksen jälkeen naisen elimistössä tapahtuu, mutta yllätyksenä tuli tämäkin asia.
3. Kipu. Heräämössä todettiin, että kohtu ei lähtenyt supistumaan ja sitä jouduttiin painelemaan voimakkaasti jo siellä sekä tulevina päivinä. Ai, saatana! Hirveintä kipua, jota olen tuntenut.
Kun 24 tuntia leikkauksen jälkeen nousin ensi kertaa sängystä kokeilemaan vessassa käyntiä, pesemään hampaat ja suihkuun, en pystynyt seisomaan suorassa. Köpötin vessaan hoitajan käsipuolessa kaksin kerroin vääntyneenä. Sain pestyä hampaat, mutta pöntöllä korvat alkoivat soimaan ja katse sumentumaan. Merkkejä, joita hoitaja oli käskenyt minun tarkkailla. Hän toi sänkyni vessan oven eteen ja suihku sai vielä odottaa.
Olin tunteesta ihan kauhuissani, koska kuvittelin tämän vaiheen kestävän jopa viikkoja. Sain kuitenkin heti kovemmat kipulääkkeet ja iltasella pääsin jo omin avuin sängystä.
4. Nopea toipuminen. Jos olisin tiennyt, että kahden päivän päästä leikkauksesta pystyn jo kävelemään suorassa pikkuaskelin edestakaisin synnärin käytävää, en olisi ollut alkukivusta niin järkyttynyt. Toipuminen oli todella nopeaa. Toki haava tuntui pitkään kyyristyessä ja nostaessa, mutta järkyttävää kipua en ensipäivien jälkeen enää tuntenut kertaakaan.
5. Vuoden raskaus"kielto". Synnäriltä lähtiessä kätilö sanoi, että olisi parempi sitten että vuoden päästä uusi raskaus olisi korkeintaan ihan alkumetreillä kohdun paranemisen takia. En ollut tätä ennen tiennyt, mutta ei se tieto minään järkytyksenä tullut. Totesin tähän vaan "Juu, ei oo kuule suunnitelmissakaan".
6. Leikkaussalissa sai ottaa valokuvia. Jopa yksi hoitaja, tai oliko se anestesialääkäri, en muista, otti meistä kolmesta muutaman kuvan vielä kun leikkaus oli kesken.
Sellaisia yllätyksiä mulla. Onko muilla sektioäideillä vastaavia?
No comments:
Post a Comment