Peloton taaperoni, älä menetä rohkeuttasi

Joka päivä ihmettelen lähes rajatonta rohkeuttasi. Mikään kallio ei ole liian jyrkkä, ettet sinne yrittäisi. Mikään kiipeilyteline ei ole niin korkea tai kapea, ettet sinä siitä selviäisi. Tai niin ajattelet.

Sinä kävelet vieraisiin koteihin kuin omaasi.  Mikään tilanne ei hätkähdytä ja jokainen ihminen on jo hieman tuttu, vaikka vasta tapaatte.

Olet niin rohkea, että välillä äitinäsi tunnen ettet tarvitse minua. On minulla kuitenkin vielä paikkani siinä kiipeilytelineen vieressä koppaamassa sinut syliini, kun rohkeus ei riitä korvaamaan taitoja.

Minusta tehtäväni on nimenomaan ottaa kiinni, kun putoat, ei kieltää kokeilemasta. Ihailen liiaksi pelottomuuttasi opettaakseni sinut pelkäämään maailmaa. Samalla toki tärkein tehtäväni äitinäsi on pitää sinut turvassa.

Vanhempinasi haluamme aina kannustaa sinua seikkailuun ja olemme antaneet sinulle tilaa kokeilla rajojasi jo ihan pienestä. Ehkä joskus joku on huokaillut vieressä, kun emme ole keskeyttäneet tutkimusmatkojasi varoituksin.

"Rohkaista olemaan rohkea", kirjoitimme viime tammikuussa vähän kömpelösti päiväkodin aloituskaavakkeeseen omista kasvatusperiaatteistamme. Siinä voimme toistaiseksi kokea onnistuneemme.

Osaisimmepa jatkossakin pitää sinut turvassa, kuitenkin juuri niin ettet menetä lapsen rohkeuttasi. Palanen tuota pelottomuutta voi viedä sinut aikuisena minne ikinä haluat.

Toivon, että kasvaessasi tunnet itsesi edelleen kotoisaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Että luotat maailmaan ja omiin siipiisi. Toki varoen vaaraa, siellä missä se oikeasti on. Ja tulevaisuudessa ehkä ihan vähän vähemmän kurkistelua toisten kaappeihin.

Ja sitten kun putoat, ja ainahan niitä kohtia elämässä tulee, niin tietäisit, että äiti on edelleen koppaamassa kiinni.