Ja kyllä se välillä tuntuu oudoltakin. Itse imetän isoa rötkyäni ja vieressä ystävä viikon vanhaa pikkuistaan. En koskaan kuvitellut imettäväni isoa rötkyä.
Julki-imetys nolotti aluksi, mutta nopeasti totuin siihen ja olenkin imettänyt siitä lähin ihan kaikkialla ja koska vaan. Ratikassa, laivaterminaalissa lattialla, ravintoloissa, puistonpenkillä pakkasessa ja liikkuvassa autossa (tissi turvakaukaloon kun itse vöissä -menetelmä hallussa!). Itselle on tärkeitä olleet toimivat imetysvaatteet, joista se sujuu helposti ja omat rajat eivät ylity liiaksi. Mutta onnistui missä vaan ja koska vaan.
Viime aikoina olen huomannut, etten tahdo enää imettää missä vaan ja koska vaan. Iso rötky venkoilee, omat rajat paukkuvat. En tunne oloani enää mukavaksi. Onneksi Arvoa on jo helppo hämätä. Kiinnittää huomio toisaalle, tarjota muuta ruokaa. Olenkin yrittänyt vähentää pikkuhiljaa imetyksen ruoan jälkeisiin kertoihin.
En oikeastaan ole missään vaiheessa asettanut mitään takarajaa imetykselle. Tavoite oli puoli vuotta ja se täyttyikin, mutta siinä vaiheessa imetys oli helpompaa kuin koskaan ennen, joten miksi lopettaa.
Yöimetys kävi voimille kesällä ja ensin vähensin sitä ja lopetin kokonaan noin kuukausi sitten. Imetän ennen hampaidenpesua illalla ja seuraavan kerran aamupalan jälkeen.
Monet kyselivät kesällä, ehkä jo keväällä, kauanko aion imettää. Vuoden ainakin, olen kai useimmin vastannut. Niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Huonoina päivinä olen toivonut jo pikaista loppumista... Tai oikeastaan vain alkukuukausina, kun imetin koko ajan ja se sohvan nurkassa könötys tuntui jo vapaudenriistolta.
Nykyään enemmän jo kuulee "ai, sinä vielä imetät" tai "et sä varmaan enää imetä". Vaikkei tarkoituksella, siihen liittyy sellainen pieni sävy.
Ennen Arvon syntymää sanoin varmasti monelle "lopetan ennen kuin oppii sitä pyytämään". Tähän liittyi minulla sellainen väärinymmärrys, että en ennen lapsen saamista tiennyt, että maito on pääasiallinen ruoka vuoden ikään. Luulin, että kun oppivat syömään perunaa niin pärjäävät sillä. No, ei se niin ollutkaan.
Nyt kun se vuoden imetyksen suositeltu rajapyykki lähenee, tulee samalla myös ajankohtaiseksi töihinpaluu. Imetys tulee vähenemään joka tapauksessa, ehkä osittain huomaan taas toivovani, että se samalla loppuisi... Ja sitten taas toisaalta kävin viime viikolla imetystukiryhmässä kyselemässä neuvoa töiden ja imetyksen yhdistämisestä.
Kun sitten on yksi henkilökohtainen mutta.
Ihminenhän on siitä kumma laji, että aikuisenakin juomme toisen lajin maitoa. Suomalaisina olemme siitä kumma kansa, että niin paljon ja koko ajan.
Ja kun maidostahan imetyksessäkin on luonnollisesti siis kyse. Plus tietysti kaikki muu terveydellinen hyöty, kyllähän vähän mietin että miksei Arvo sairastunut meillä useamman päivän jyllänneeseen vatsatautiinkaan...
Mutta siis mun, joka kasvatan lapsestani kasvissyöjää, ahdistun maitoteollisuudesta ja ihailen vegaaneja, on siis vähän vaikea perustella itselleni, että miksi lopettaisin oman maidon antamisen ja korvaisin sen lehmänmaidolla?
Me emme miehen kanssa juo maitoa kuin kahvissa, Arvolle ajattelin koittaa tarjota esimerkiksi kalsiumrikastettua kauramaitoa ruokajuomaksi. Kalsiumiahan saa muistakin lähteistä. Kasviksistakin. Ja juustoa kuitenkin käytämme paljon. Jugua ja rahkoja vaihtelevasti. Toki Arvon kohdalla tähän pitää kiinnittää enemmän huomiota.
Kauanko aion siis imettää? Niin kauan kuin se onnistuu, minusta tuntuu hyvältä ja Arvo tahtoo. Niin kauan kuin kaikki nämä ehdot täyttyvät.
Pohjoismainen imetysviikko on menossa nyt. Kuva on kesältä ja paljon imetystietoutta Imetyksen tuen sivuilta täältä.
No comments:
Post a Comment