Viikko uutta unikomentoa takana. Siis sitä, että maitoa ei saa lainkaan ja nousemme ylös, kun uni ei enää ilman tule.
Viikon verran on noustu ylös 5-7 välillä ja sitä on edeltänyt aina vähintään kolme herätystä. Välillä 40 min välein.
Viime yönä Arvo heräsi hetkeksi klo 3.30, vaati muutaman kerran tuttia ja syliä. Sitten hän heräsi vasta klo 5.45. Uusimmassa komennossa emme nouse ennen klo 6 (se on selvästi liian aikaista Arvollekin ja aamu on sitten yhtä karjuntaa molempien osallistujien osalta) eli otin Arvon hetkeksi vielä viereen. Ilman maitoa siis, ei hän sitä etsinytkään. Yllättäen hän nukahti siihen heti ja nukuimme vielä klo 7 asti.
Mutta siis yksi herätys! Yksi!
En nyt vielä yhden yön perusteella tietenkään lähde tässä sen enempää henkseleitäni paukuttelemaan, mutta toivoa on! Ja tuntuu, että tämä asteittainen unikoulu on ollut Arvolle toimiva ratkaisu. 8 kuukauden iässä lopetin alkuyön syötöt.
Unikoulut yleisestihän jakaa mielipiteitä, mutta kuten itse olen sanonut kyselijöille (ja muutamalle kritisoijalle), että meidän kohdalla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Siinä vaiheessa kun en jaksa olla päivisin sellainen äiti, jollainen haluan olla, on jotain tehtävä. Tarvitsin unta ja nimenomaan yöunta, koska olen unettomuuteen taipuvainen jo valmiiksi.
Ja tähän väliin disclaimer: Ymmärrän kyllä muitakin toimintatapoja, jokainen vanhempi tekee niin kuin parhaaksi näkee!
Unikoulua vastustetaan muun muassa väitteellä, että lapsi oppii ettei hänen kutsuunsa vastata. Tämä ehkä pätee ns. vanhan tyyliseen huudatuskouluun, jossa lapsen annetaan huutaa itsensä uneen.
Lempeämmissä menetelmissä kutsuun vastataan, mutta ei syöttäen. Näin esimerkiksi meillä on toimittu, on silitelty, rauhoiteltu puheella, tarjottu vettä ja tuttia ja lopulta otettu syliin. Alkuun kanneltiin pitkiäkin aikoja. Olen alusta asti välttänyt myös rinnan tarjoamista Arvon harmituksiin päivisin ja lohduttanut häntä muin tavoin.
Omien kokemusteni perusteella näkisinkin Arvon nyt oppineen tämän uuden lohduttelutavan ja tuntevan olonsa aivan yhtä turvalliseksi kuin ennenkin. Nälkä kun hänellä ei selvästi yöllä ole, joten ruokaa/rintaa hän ei enää tarvitse. Aamulla hänellä on kylllä selvästi nälkä, mutta ei vielä kello 3. Erotan nämä heräilyt nyt selvästi toisistaan. Eikä nälkä varsinkaan klo 00, jolloin hän heräsi vielä pari kuukautta sitten ensimmäiseen syöttöön.
Avoimesti voin suositella unikoulun kokeilemista, jos joku sitä pohtii ja tilanne vaatii. Ja tilannehan vaatii, jos äiti on liian väsynyt. Ei siinä auta päänsilittelyt, eikä toivottelut että "nukutaan sitten kun lapset on isompia".
Jokainen meistä jaksaa eri verran, vertailu ei kannata eikä kukaan ei voi toisen tilannetta kokonaisuudessaan edes tietää. Ainahan joku jaksaa enemmän, ennenkin on jaksettu tai se tuttu yh, jolla on koliikkikaksosetkin, piti kodin tiptop-kunnossa. "Mummokin jaksoi kahdeksan kakaraa, hoiti lehmät, teki peltotyöt. Ja oli sotakin!" Hienoa, mummo oli rautaa tai jopa dynamiittia! Mutta minä voin myöntää, että en ole. Ehkä jotain koivupuun lujuista...
Nyt minä lähden nauttimaan tästä virkistyneestä olotilasta ja olemaan hyvä äiti pennulleni, joka näytti tänään aamulla kauniimmalta kuin taas pitkään aikaan!
No comments:
Post a Comment