Saturday, June 30, 2007

Tyhjensin pöydän, tarjosin läksiäskarkit

Töiden loppuminen jätti tyhjän olon. Huominen saavutti vihdoin sen unelmatason, josta haaveilin jo paljon aiemmin. Mutta mitä mä huomenna teen hei! Eilen oli loman eka päivä ja jo minut löysi kassalta piippailemasta. Mutta nyt, nyt seuraavaan kahteen viikkoon sisältyy pelkkää rentoutumista ja hymyilyä.

Luin Tuomas Vimman Toinen -kirjan. Tää on niitä salaatinkastiketapauksia, etten tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Luin sen kahdessa päivässä, en tahtonut laskea sitä alas, mutta minua (excuse my language) vitutti koko ajan sitä lukiessa. Tämä kirja kuuluu kategoriaan "Kato jostain arvostelusta, mitä mieltä joku kriitikko on ollut ja oo sen kanssa samaa mieltä, jos et itse pysty päättämään". Siksipä googletin teoksen ainoastaan huomatakseni, ettei ne kriitikotkaan tiedä. Helsingin Sanomien Tommi Aitio kiteyttää kirjan hienosti: "Toinen ei ole mestarillinen romaani, mutta pirullisen viihdyttävä se kyllä on". Eli luulenpa, että juuri tämä kyseinen tuntemani ärsytyksen/hullaannuksen tunne on juuri se, johon kirjailija on tähdännyt. Mutta lukekaa ja päättäkää itse. Ei kyllä kannata tarttua tähän Vimman toiseen ennen kuin on lukenut Helsinki 12.

Olen myös löytänyt sarjamurhaajat. Niin, töissä oli aika vähän tekemistä viimeisinä päivinä. Mutta oikeasti tutkikaapa sivustoa http://www.crimelibrary.com/. Oma lempparisarjamurhaajani on Erzsébet Báthory. Hän oli 1500–1600 lukujen vaihteessa Unkarissa elänyt kreivitär, joka joidenkin arvioiden mukaan on murhannut jopa 2000 palvelustyttöä. Aika hurjaa on ollut meininki rouvan linnassa. Ja ei, nyt ei tarvitse huolestua, en suunnittelemassa oman sarjamurhaajauran aloittamista. Ja viiltäjä-Jackiinkin liittyy kaikennäköistä mielenkiintoista. Ja oli se ihan jännä lukea myös Pia-murhista Pohjanmaalla. En mä oo sellaisistakaan ikinä kuullut.

No nyt opettelemaan rentoutumista. Olen vaan ja olen ja olen. Pitäisiköhän kuitenkin merkata kalenteriin ensi tiistaille vaikkapa mölkkykokous klo 14.35, ettei elämä tuntuisi niin tyhjältä. Tai ehkä merkkaan maanantaille ensimmäisen mökkisiiderin korkkauksen ajankohdaksi klo 18.00, vai onko se jo turhan myöhään? Keskiviikkona on kyllä pakko vetää pitkä kolmen tunnin palaveri laiturin nokassa varpaita vedessä huljutellen. Alkaen tasan puolelta päivin.

Turha soitella, kahteen viikkoon ei kukaan vastaa!

Tuesday, June 26, 2007

Ei naista, ei itkuu

Juhannus Orimattilassa. 16 ihmistä ja koira. 16 ihmisestä yli kymmenen täysin tuntematonta. Eli monta uutta kesäkaveriii! Siis ihan huippua. Hassua, että kuitenkin tuntemattomat ihmiset tulee kaikki toimeen neljä päivää ja oikeastaan ei vain tule toimeen vaan pitää hauskaa. Eli kaikkia nauratti osoitella toisia ja huutaa hippi (uusi juomapeli), osoitella toisia ja pakottaa ne tanssimaan viperdancea, pelotella toisia pääkallosauvalla, osoitella toisia kun ne poistuu paikalta ja huutaa noi menee panee, laulaa lauluja kodassa, juoda jallua (Heenun uusi taito), grillata, syödä poikien kalastamaa haukea, pelata mölkkyä, saunoa, leikkiä vesisotaa, vihtoa ja nauraa. Eli siis tehdä kaikkia niitä asioita, joita kukaan ei koskaan juhannuksena yleensä tee :P Oli niin hauskaa, että kotiinpaluu ällötti ja töihin meno vielä enemmän. Miksei aina voi olla kivaa?

Katsottiin myös Asikaisen matsi telkkarista. Eka kerta ku katoin nyrkkeilyä telkusta ja mitä tapahtuu... Amin häviää ekan kerran urallaan. HEI, tää ei voi olla sattumaa. I have the evil eye and when it's on television bad bad things happen.

Lauantaina Tirpunen oli oppinut Juhannuksen kunniaksi kääntymään selältä mahalleen. Lauantain jälkeen neiti Kesäheinä ei ollut temppua uusinut. Pyysin siskolta eilen, että voisiko hän puhua lapselleen, että tädille sitten näyttäisi mitä osaa. Tänään olin siskolla ja pikkumuru kieräytti itsensä selältä mahalleen. Kyllä Aada tietää kenelle kannattaa uudet taidot esitellä :) Ihan kyyneleethän siinä nousi silmään, kun toinen kovan punnertamisen jälkeen vihdoin sai itsensä mahalleen. Ihmeellistä.

Siskolla oli myös käymässä täti perheineen. Toinen viisvuotias pikkutirpu oli kanssa kyllä herttainen ja niiiiin innoissaan Aadasta :)

Kaksi duunipäivää jäljellä, sitten työharjoittelu on ohi. Sain työtodistuksen, jossa oli kehuvia sanoja. Saan myös jatkaa avustajana ja opinnäytetyön aihettakin tarjottiin. Eli jos joku voi mennä just nappiin, niin tämä harjoittelu on mennyt. Hyvä mieli. Ja haikea, että se päättyy. Ja vähän helpottunutkin.

Ensi viikolla loma alkaa ja Heenu häviää Helsingistä pariksi viikoksi. Ensin viikoksi mökille, sitten Ruisrockiin, sitten mummolaan viikoksi ja sieltä Kajaaniin lavatansseihin. Kukkamekko ostettu.

Mielenkiintoinen miesten aivoitus: Pyydettiin poikia ostamaan koko porukalle jäätelöä kaupasta. "Tuokaa kaikkia eri makuja" sanottiin luottavaisin mielin. Kylläkin kun pojat olivat poistuneet mietittiin, että oisko pitänyt jonkun naisen mennä vahtimaan? No olis. Pojat toi viis pakettia vanilijajätskiä ja yhden kuningatarjätskin. "Me otettiin toi kuningatar niinku mausteeks." Ei se mitn pojat, hyvältä se jätski auringossa maistui. Naisten ja miesten ero tuli taas siis jussin päätteksikin todistettua.

Wednesday, June 20, 2007

Provinssissa olin taas teini.

Tsädäm. Back from Seinäjoki. Wuuuuuhuuuuu. Ihan mahtava Provinssirock. En tiedä mistä aloittaisin, joten päätin tehdä listoja asioista joita tehtiin Provinssissa.

Provinssin innovaatiot top 3:

1) Mehujään dippaaminen vodkaan

















2) Miesten omat kesäleirit

3) Naapuria on turha haukkua, siitä mitä itsekin tekee kännissä

Provinssi-ilot top 3:

1) Aivan mahtava seura (Special thanks to uuret kesäkaverit)

2) Aivan mahtavat säät

3) Aivan mahtavat keikat: Tori Amos, PMMP, Scissor Sisters




Provinssin pettymykset top 3:

1) Amy Winehouse peruutti
































2) Torstaiyön satoi

3) Stamina peruutti

Provinssin läpät top 3

1) Marian "tosi hyvät" vitsit






















2) Keke ja tikka, Keke ja kalju mies, Keke ja poikamainen tyttö, Keke ja Reilun Kaupan Pipari


3) "We have a special guest with us today... It's Amy Winehouse... Oh, no she cant make it. Too bad, well this is a song about drugs and we dedicate it to Amy" & "Hey, why dont we all just skip tomorrow and get really drunk today. We can sing Amy's set too"
4) Teron ja Esan suhde ruskettumiseen nähden, Peten ja Paten suhde seksuaalisuuntaumiseen nähden ja tietty Riston kyläilyt teltta-alueella
5) PMMP:n Paulan känniläpät lavalla

Provinssin festariruuat top 3

1) Paistettu nuudeli tofun kera
2) kebab-lautanen
3) Santa Maria kanaburrito

Provinssin parhaat top 3:

1) Fiilis, mikä tulee kun tuntee koko festarit kuin omat taskunsa ja tajuaa, että tänne on ollut ikävä
2) Keken tuomat aamukahvit dallaspullalla
3) Herätä teltasta hikisenä kymmeneltä aamulla ja tajuta, että kaikki muut on jo juomassa kaljaa teltan edustalla

Paljon mahtuu neljään päivään. Ihaninta oli taas kyllä se, että Provinssiin mennessä unohtaa kaiken muun. Se on ihan oma maailmansa, jossa päivän tärkeimmät asiat seuraava siideri, seuraava keikka ja jaksaisko kävellä bajamajoille. Päivän suurin ongelma on pikku pilvenhattaran osuminen auringon tielle. Amy Winehouse pilasi kyllä fiilistä sunnuntaina, mutta jos rouva Winehouse oikeasti oli kipeänä niin eihän sille tietenkään mitään voi. Huhuja kyllä kuului kaikenlaisesta backstagedokailusta päivää ennen ja Provinssi-lehdessäkin asiaa manattiin jo etukäteen "Toivottavasti sunnuntaina lavalle nousee päihteetön Amy Winehouse." No ei noussut.

Yksityiskohtaisemman selostuksen Provinssista voi lukea kesäkaverin sivulta.
Ja kuvia löytyy kuvakansiolinkin takaa.
Ja hemmetin hauskaa juhannusta people! Mä lähden huomenna suoraan duunista Orimattilaan viettämään juhannusta 16 tutun ja tuntemattoman ihmisen kanssa.

Wednesday, June 13, 2007

Suomessa on vain lunta ja asioita, jotka eivät ole lunta

Haa. Yrittivät taas kaikkensa, jotta lomallejäämispäivän ihanuus katkeaisi ja muuttuisi kurjuudeksi. Tietokoneen ohjelmat temppuili, päätä särki, kukaan ei vastannut puhelimeen tai sähköposteihin, otsikot isottelivat ja yhden hölötyksistä en saanut mitään selvää. Mutta ihan turhaan. Mikään ei voi nyt pilata tätä fiilistä. Viiren päivän putki ihan ilman ressiä, töitä, mitään. Ja kaiken lisäksi pääsee pois kaupungista.

Uusi reppu odottaa pakattuna vieressään makuualusta ja makuupussi. Telttailemaan pojat telttailemaan. Peukut pystyyn hyvien säiden puolesta, suu virneeseen ja Provinssiin. Tästä se alkaa... Festarikesä!

Tuesday, June 12, 2007

Pullantuoksuinen elämänmakuinen

Ylipositiivisuus jatkuu, vinkunaa ei täällä tänäänkään nähdä, koska vikisin ja inisin tarpeeksi viikonloppuna. Ja ihan oikeasti, muutamia typeriä yksityiskohtia lukuunottamatta on ollut ihan hemmetin hieno viikonloppu.

Koko viikonlopun kävin kotona vaan pyörähtelemässä, liesua riitti. Perjantain duunin kesäpäivä (hyvää ruokaa, kesäteatteria ja olutta), lauantaina kesäpäivä tyttöjen kesken (minä, äiti, sisko ja Aada) kaupungilla, illalla palaneena baarissa ja sunnuntaina kesäpäivä Kaivarin konsertissa ja maleksimassa kaupungilla. Aada näytti huolestuttavasti nauttivan Lauri Tähkän musiikista, mutta eiköhän se saada vielä korjattua vuosien varrella :)


Torstaina Rövinssiin. Ei vois olla onnellisempi. Kaksi päivää töitä (tosi kiire, mutt kai mä kerkeen kaiken) ja sitten ekaa kertaa tänä kesänä juna alle ja menoks. Yritän pysyä myös positiivisena sääennustusten suhteen, mitä ne on tänä kesänä kertaakaan tienneet. Toivottavasti tälläkin kertaa Mikko/Mika Routala on väärässä ja Seinäjoella ei todellakaan sada loppuviikosta! Ja toivottavasti muistan ottaa kaikki kamat. Hassua, nyt se kauan kauan odotettu kesä sitten on täällä.

Tänään oli leipomuspäivä. Tehtiin kämppiksen kanssa makaroonilaatikkoa ja raparperipiirakkaa. Ja aika hyvin tehtiinkin, täytyy sanoa. Että täällä meitä ois kaks pullantuoksuista sinkkuneitoa... *Gröhöm, gröhöm* Eilen tajuttiin muuten mihin niitä miehiä oikeasti tarvitsee. Ei, lamppu ei palanut, ei, viemäri ei tukkeutunut, ei, patterit eivät tarvinneet ilmaamista, ei, lasten tekoonkaan ei enää miestä tarvita ja ei, hiippari ei kolkutellut yöllä ovella. Vaan... meillä oli amppari sisällä käytävässä. Meistä olisi saanut kyllä hyvän kotivideopätkän kun vähän tyttömäisesti kiljahdeltiin ja piilouduttiin vessaan sitä karkuun. Eli vaihdetaan lautasellinen makaroonilaatikkoa satunnaisiin mehiläisenhäätöpalveluihin!

Tuesday, June 5, 2007

Eihän tämä hassumpi viikko ollutkaan




Kiitollisuuslista (opin tämän yhdeltä haastateltavalta, sanokaa vaan rauhassa, että on huuhaata, ei kiinnosta):
Maanantaina uusi harjoittelija yllätti mukavuudellaan, työkaveri kehui työtäni, mukava auringossapaistatteluhetki terassilla, Tahdon asia-uusinnat ja aina yhtä hyvä Kylmän ringin jakso
Tiistaina maailman ihmeellisin, ihanin ja rakkain Tirpunen (kuva yllä) ja hyviä nauruja, uusia perunoita ja mukavuutta siskon luona
Keskiviikkona hauska kahvittelu/hullutteluhetki Kaivopuistossa, rusketusta, työkaveri kehui ulkonäköäni, huikea Suomen peli, mahtavat voittofiilikset, mukavat jälkisiiderit, tekstiviesti viime viikonloppuna tavatulta mieheltä
Torstaina työtarjous, jonka vastaanotin, kivoja puheluita ihmisille, yhden ihmisen onnelliseksi tekeminen, camembert-juustoa ja minttu-jäätelö meren rannalla

6 päivää Provinssiin, 12 työpäivää jäljellä

Läheisriippuvainen kranttu akka, joka läpäisi peruskoulun kirkkaasti

Kyllä kesä on ihana. Vielä kun pääsisi tuosta työnteosta ja voisi kokopäiväisesti keskittyä makoilemiseen pihalla, itsensä käristämiseen, siiderin naukkailuun, mansikoiden syöntiin ja huomisesta unelmoimiseen. Niinh, huominen ei ole vielä saavuttanut unelmatasoa.

Olen huolestuttavan läheisriippuvainen. Kämppis lähti tänään Turkuun ja jo seinät kaatuu päälle ja ääni tuntuu kaikuvan tyhjässä asunnossa. Huhuuu... En osaa ollenkaan nauttia yksinolosta. Hiljaista.

"Heenulle kesäheila"-projektiin osallistui lauantaina muutama poikamiesehdokas ravintelissa. Toisella oli neulepaita sidottuna kaulan ympäri ja kaulus pikeepaita ja geelitukka (no ja no ja no) ja hän tuli sanomaan jotain uskomattoman typerää tanssilattialla (en enää muista mitä). Toisen kanssa oli ihan hauska jopa rupatella ja puhelinnumerotkin vaihdettiin, mutta en aio soittaa ja mietin kyllä kaksi kertaa vastaanko edes, jos hän sattuu soittamaan. Ei vaan ollut yhtään mun tyylinen *nyrpistel*

Kuulostaapa nirsoilulta noin kirjoitettuna. Äiti varmaan lukee tätä silmät kosteana, ettei se kyllä koskaan tuolla menolla naimisiin pääse :P Mutta kyllä te tiiätte. Olette jokainen ihan varmaan pienemmästäkin torjunut miehen kuin neulepaidan takia. Jos vaan ei natsaa niin ei.

Tahdon asia alkoi uusintana. Jotain iloa saa kesällä tv:stäkin. Sheivasin sääret ekaa kertaa varmaan tämän vuoden puolella (vain yksi haava). Vihdoin voin laittaa hameen päälle. Sain Hesarin Paluu pulpettiin-testissä 8,9 keskiarvon peruskoulutokariin ja tunsin lapsellista ylpeyttä itsestäni. Wau, mikä suoritus Heenu. Tapu tapu.

Ai niin. Tällä kertaa sähköisistä laitteistani on seonnut kännykkä, joka vaihtaa välillä soittoäänekseen mäkitorpan.