Kolmen päivän häät - millaiset oli meidän hääfestarit?

Minun ja mieheni neljäs hääpäivä on jo aivan nurkan takana. Juhlimme sitä etukäteen (sopiva lastenvahtitilanne) käymällä ravintolassa ja leffassa. Heitimme siinä pienet ylävitskat, että ihan hyvin me on vedetty nää vuodet!

Ja mikäs sen parempi syy kuin hääpäivä muistella omia häitään. Ja pakottaa muut kuuntelemaan muisteloita ja katsomaan kuvia! #sorrynotsorry

Meillähän häiden juhlinta tosiaan kesti peräti kolme päivää. Tätä venytettyä kaavaa suosittelen ihan kaikille häitä suunnitteleville. Miksi tyytyä yhteen päivään, kun voi pitää festarit?

Naimisiin menimme perjantaina maistraatissa (töistä saa vapaapäivän, jos avioituu arkena, vink vink!). Yksinkertaiset menot. Sormukset sormeen, suukot ja nyyhkikset. Todistus kouraan, että virallista on. Todistamassa oli toistakymmentä lähintä. Mulla oli yllä valkoinen puuvillamekko, hääjuhlassa sen sijaan vihreä "iltapuku".

Juhlapaikka oli varattu koko viikonlopuksi ja siellä pystyi myös yöpymään. Virallisen toimituksen jälkeen pidimme pienet epäviralliset puutarhajuhlat vihkimisessä mukanaolleille. Lyhyen juhlinnan jälkeen alkoikin sitten työleiri lauantaita varten. Teimme itse häihin myös ruoat (pl. kakut), joten hommaa riitti. Toki tässä sivussa tarjoiltiin toki talkooväelle ruokaa ja viiniä, jotta pysyivät tyytyväisinä.

Lauantaina oli sitten vuorossa se todellinen hääjuhla. Koska juhlatila oli pienehkö, oli porukka kutsuttu kahdessa erässä. Syömään ja vain iltajuhliin. Iltajuhlijat tulivat kakulle ja lähes kaikki ohjelma oli niin, että koko porukka oli paikalla.

Ohjelmassa oli muutamat herkät puheet ja ihanat musiikkiesitykset. Perinteiset sukkanauhan sekä kimpun heitot tehtiin myös ja palomiehet veivät varastetun morsion naapuribaariin drinkille (siis jäätävän tiukalle shotille, joka humpsahti päähän!).

Juhlapaikalla oli myös photobooth ja olimme miehen kanssa suunnitelleet vieraille pelin, jossa oli muutama tehtävä (tarkoituksena tutustua toisiinsa) ja palkintona pääsy yläkertaan järjestettyyn shottihuoneeseen (jossa siis tarjolla erilaisia shotteja ja musiikkia, muu juotava oli tarjolla alakerrassa).

Sitten tanssittiin, saunottiin (kavereiden paloautosauna oli juhlapaikan pihalla) ja naurettiin aamuun asti. Meillä kun ei ole tapana ollut poistua mistään juhlista ensimmäisenä, niin emme halunneet lähteä omista häistämmekään, vaan nautittiin loppuun asti siitä ainutlaatuisesta juhlahumusta. Me ja muutamia muita vieraita jäätiinkin sitten vielä hääpaikalle toiseksi yöksi.

Sunnuntaiaamu alkoi toisella työleirillä, kun siivosimme ja pakkasimme juhlien jäljet kasaan. Siitä sitten lähdimme tuoreen aviomieheni kanssa juhlimaan vielä kaksin ravintolaillalliselle ja hotelliin.

Ehti hienosta hotellihuoneestakin nauttia tällä järjestelyllä enemmän kuin muutaman yötunnin verran.
Maanantai koitti ja aviomies lähti viemään vuokrattuja juhlakamoja takaisin sillä välin kun minä nautiskelin vielä huomenlahjastani hotellin kylpyläosastolla.

Juhlien jälkeen olin niin täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. En vain miestäni kohtaan vaan koko lähipiiriämme. Kaikkia, jotka auttoivat juhlien järjestämisessä ja kaikkia vieraita, jotka tekivät juhlasta niin lämpimän. Voi kun pääsisin siihen hääkuplaan vielä joskus käväisemään!

Voisi siis sanoa, että me otettiin kaikki irti häistämme.

Häihin liittyy myös tällainen muisto. Pakko jakaa.

Olen käynyt tasan kerran elämässäni ennustajalla. Se tapahtui syyskuussa 2007. Hän ennusti minulle rakkautta kolmen vuoden päästä ja itse kirjoitin ennustajalla käynnin jälkeen silloiseen blogiini (juu, blogattu on vuodesta 2005), että menen naimisiin kuuden vuoden päästä. Sitten kävi niin, että tammikuussa 2010 löytyi rakkaus ja elokuussa 2013 menin naimisiin. Nappiennustukset!

Ennustuksessa oli myös tällaiset yksityiskohdat: mies on vanhempi (yhden vuoden onkin), tapaamme työpaikalla (tapasimme työpaikkojemme, siis eri työpaikat, juhlien jatkoilla) ja saamme kaksi lasta, joilla on suuri ikäero (tämä jääpi nähtäväksi).

Kaikki paitsi ensimmäinen kuva: Mimesis

Ne vappuhäät

Viime vuoden vappuna ystävät lähettivät meille Facebookissa videon, jossa he kertoivat menneensä naimisiin. Salaa, mutta lupasivat kuitenkin järjestää hääjuhlan vuoden päästä.

Raskauteni oli tuolloin aika alussa, joten suurin piirtein samaan syssyyn kun kerroin äidilleni, tiedustelin hänen ensi vuoden vappusuunnitelmiaan. Kävi tuuri, äidillä ei ollut vielä vapulle 2016 mitään ohjelmaa ;)

Viime viikonloppua kohti on siis matkattu jo kauan. Jo alkuun suunniteltiin, että A kun on jo 5 kuukautta, niin pääsemme varmasti ensimmäistä kertaa kahdestaan hurvittelemaan. Toki esimerkiksi kuvittelin hänen jo syövän kiinteitä, mutta niitä ei ole vielä aloitettu. Onneksi pullosyöminen on kuitenkin alkanut sujua, lähinnä etukäteen stressasi nukuttamisen hetki. Mutta mutta..

Kaikki meni loistavasti! A ei toistaiseksi ainakaan vielä vierasta, joten mummun hoitoon jääminen ei tuottanut ongelmia eikä hän ollut yhtään äkäillyt koko päivän tai illan aikana. Unille meneminenkin oli tapahtunut juuri niin kuin odotettiin kello 21 pintaan.

Tiedostan kyllä, että A on ollut melkoisen helppo lapsi tähän mennessä, mutta silti mua tällaiset asiat häkeltävät. Että miten sopeutuvainen hän on. Oli sitten kyseessä Teneriffa, äidin poissaolo tai mummu nukuttajana. Kaikki käy! Mun ihana pentu!

Ja häät olivat aivan upeat! Hääparin näköiset, railakkaat ja tunnelmalliset. Ruoka oli herkullista ja viinapöytä meidän pöydän vieressä ;) Tanssilattialla koettiin hullun hauskoja hetkiä ja vähän herkempääkin menoa. Siellä keinuttiin kaulakkain ku mitkäkin teinit. Muutenkin tuli riekuttua ihan kuin ennen vanhaan (ainoana erotuksena, että minun piti 3 kertaa pumpata ja toki A oli mielessä ja puheissa usein) ja vasta yöllä kolmelta uuvahdimme vierashuoneen sohvalle.

Aamulla pieni hymypoika ei ollut moksiskaan, että kukaan koskaan missään häissä olisi ollutkaan, mummu oli pitänyt hänestä erinomaista huolta. Vanhemmat kyllä tunsivat sen nahoissaan, että hauskaa oli ollut. Ja no, oikeastaan tuntuu kyllä edelleen. Mutta todellakin oli sen arvoista!

Hääkakku kuin kesäinen unelma! Nam!

Parhaan ystävän häät

Viikonloppuna olivat kesän, eiku vuoden, eiku vuosien odotetuimmat häät! Paras ystäväni meni naimisiin ja minä sain kunnian olla kaaso.

Häät olivat ihanat, lämpöiset ja hauskat, ihan niin kuin tuore avioparikin. Sellaiset hääthän on parhaat - järjestäjiensä näköiset.

Kaasona (ja selväpäisenä) hääkokemus oli vähän erilainen kuin yleensä. Sitä on osa taustakoneistoa, joka huolehtii ohjelmasta, siitä ettei kukaan kuole lihakastikkeesta yllättäen paljastuneeseen kalaan, poimii kondomit (yksi löytyi, paketissaan vielä tosin) ja lasten levittämät serpentiinit lattialta (okei, itse ne myös niille annoin), komentaa niitä lapsia (ja tarvittaessa aikuisia) ja lohduttelee mä-oon-niin-kauheen-vanha -kohtauksen saanutta keski-ikäistä naisvierasta vessassa (ja samalla sivusilmällä huomaa, että käsipyyhe on loppu, pitäis jo päästä henkilökunnalle sanomaan... Etkä sä näytä hei yhtään vanhalta)... Kunnostauduin myös syöttötuolien siirtelyssä (jyskyt raahaa tuoleja!), hyvää treeniä ensi vuoteen.

Puheenkin pidin, mutta kirjeen muodossa vain hääparille. Vink vink ujot tai itkupillit tai henkilökohtaisuuksiin menevät puheenpitäjät. Heillehän se puhe pidetään eikä vieraille, joten sen voi "suorittaa" näinkin!

Mielestäni pärjäsin aikas hyvin, mutta kaasoparini olikin aivan super ja piti minutkin pinnalla. Olimme kyllä hyvä tiimi ja suunnittelimmekin jo kaasopalvelun perustamista. Tai joku yhteinen projekti meille pitäisi löytää, ettemme tipu ihan tyhjän päälle. Ja toisaalta häiden morsian on myös sellainen tehopakkaus, että loppujen lopuksi pääsimme kaasoiluissa aika vähällä. Eihän se saanut edes yhtään itkupotkuraivaria saanut! Ei edes siinä vaiheessa kun alkuperäiset kirkkoesiintyjät peruuttivat kaksi viikkoa ennen häitä! Uskomaton paketti hän on!

Ja mitä kirkkoesiintyjiin tulee, niin siinä taisi käydäkin tuuri, että peruivat. Paikkaava lukiotyttöjen kuoro nimittäin lauloi niiin kauniisti. Tai onneksi kuulin heitä jo harjoituksissa, koska itse toimituksesta mulla ei juuri ole muistikuvia. Jännitti niin kauheasti!

Oma suosikkihetkeni häissä oli häävalssi, joka valintana yllätti häävieraat (Vanhoja poikia viiksekkäitä) ja tunnelma salissa oli koko tanssin ajan käsinkosketeltavan herkkä. Toinen lempparihetki oli sulhasen äidin puheen loppu, jolloin hän turvallisin mielin katsoi tuoretta miniäänsä ja luovutti poikansa hyvään kotiin :) Ja tietty tätinä mieleen jää myös se, kun Aada kailotti morsiamen isän puheen jälkeen kovaan ääneen "liikuttavaa"!

Tai no, naimisiin meni paras ystäväni ja hänelle paras mies, että koko päivähän oli yhtä pitkää hienoa hetkeä. Itkutkin pysyi suht hyvin aisoissa, mitä nyt alttarilla meinasin saada kohtauksen ja heittää selälleni vollottamaan.

Ja mitä siihen selvinpäin olemiseen tulee, niin oli hauskaa seurata tarkemmin myös muiden riemua. Jos olen itse humalassa, niin riehun muiden mukana täysin sokkona. Nyt tuli rekisteröityä eri tavalla hauskimmat tanssimuuvssit, nurkkapöydän suukottelijat ja tupakkapaikan avautumiset. Muutaman kerran olen tässä raskauden aikana kokenut sellaisen humalatyypisen riehakkaan tilan. Sellainen löytyi myös kaasotehtävien päätyttyä ihan ilman sitä kuohuviiniäkin, joka toki olisi kyllä maistunut sekin ;)

Henkinen kunto olisi vielä riittänyt jatkoille (känniturpotkin saavat anteeksi, kun kyse on näin isosta juhlasta), mutta pikkuhiljaa fyysiset haasteet alkavat tulla vastaan. Koko päivän seisominen ja puuhastelu tuntuivat jo illalla koko vartalon särkynä. Selkä ja vatsa yksinkertaisesti kaipasivat vaakatasoa. Ja ekaa kertaa elämässä sitä oikeasti on ihan pakko kuunnella kropan viestejä.

Muutenkin kyllä väsytti, sillä Tipu oli saanut väärää tietoa juhlien ajankohdasta ja piti omat bileet jo pe-la-yönä. Ekaa kertaa liikkeet tuntuivat molemmin puolin vatsaa samanaikaisesti. Hän siis venytteli poikittain. Tai kokovartaloinnostui.

Onnea vielä hääpari! Kiitos, että sain olla osa juhlaa, mutta vielä parempaa on olla osa elämäänne! Pus. Ja kippis ;)

Meidän häät

Juhlapaikan, Villa Salin, koristeluina käytettiin sekä ostettuja kimppuja että poimittuja auringonkukkia. P:n äiti teki luonnonkukista ja auringonkukista kauniit seppeleet porteille ja oveen.

Nämä "trendipillit" olivat ehkä ensimmäinen asia, jonka häihin ostin. Pahvisia, ei siis kovin käytännöllisiä, mutta kauniita.

Paikkakortit ja takansytykeruusut askarreltiin itse. Ruusuja unohdettiin tarjota ollenkaan iltavieraille, niitä jäi kasa. Huikatkaa, jos haluatte omanne.

Kaikki juhlapaikan pöydät valjastettiin käyttöön ruokailun ajaksi. Pöytäliinat olivat lakanoita, joita yksi ystävä käytti omissa häissään helmikuussa. Niihin liittyy sellainen pieni tarina, että häiden jälkeen pesin ne, vein kuivatushuoneeseen kuivumaan ja seuraavana päivänä kun menin niitä hakemaan, ne oli viikattu (ja todella viimeisen päälle tarkasti muuten) minun pyykkikassiini. Kuivatushuone oli muuten täysin tyhjä, joten tilasta ei ollut puutetta...

P:n äiti teki saaristolaisleipää, tai kuten hän sen uudelleen nimesi "Huldan hääleipää", vaaleat leivät ostettiin Stockmannilta. Niiden kanssa tarjottiin merisuolavoita ja hummusta. Takana näkyy myös ystävältä lainattu suuri liitutaulu, jossa luki menu.

Kaikki ruoat tehtiin itse suunnittelemani menun pohjalta. Salaattipöydässä oli vihreän salaatin lisäksi etikkainen kaaliraaste, minttukuskus, marinoituja oliiveja; punasipulia; herkkusieniä; munakoisoa; papuja, pestomozzarellaa ja siemeniä sekä tsatsikia. Kiitos perjantain ja lauantain talkoojoukoille, ilman teitä ei olisi näitä pöperöitä pöydässä. Ruoka sai paljon kehuja eli se maistui. Siihen pyrinkin tällä itse tekemisellä, omasta mielestäni monet pitopalveluruoat ovat mitäänsanomattommia.

Pääruokana oli kylmäsavulohi-mustapekka-pastalaatikkoa. Vuokrattiin lämpöhaude. Lapsille (ja yhdelle kala-allergikolle) oli lihapullapastaa (joka levisi hieman käsiin). Koko menu oli laktoositon, mutta muita ruoka-allergoita eivät vieraat ainakaan ilmoittaneet.

Nämäkin pienet liitutaulut olivat helmikuisten häiden peruja. Toimivat kivoina opastimina, että mitä on tarjolla. Salaattibuffa oli tarjolla myös iltapalalla kera P:n äidin italiansalaatin, tofun, itsetehtyjen sweet chili -kastikkeessa marinoitujen lihapullien, katkarapusalaatin ja parmankinkun. Yöpalaksi olimme tehneet pakkaseen valmiiksi vuohenjuustopiirakoita, joista meni vain murto-osa, koska ne tarjottiin ehkä hippasen myöhään. Harmitti, kun ne oli niin hyviä, että jäivät monelta saamatta, olisi voinut tarjota myös iltapalalla. Snacksinä tarjolla oli popcornia ja popcorn-mausteita, joita sai sekoitella itselleen eväspusseihin.

Hääpuvun tilasin Etsystä (kaula-aukkoa muutettiin vähän jälkeenpäin ompelijalla). Sormus on 100 vuotta vanha ja löytyi jo keväällä viktoriaana.fi-verkkokaupasta (näkyy paremmin viimeisessä kuvassa). Hopeinen korvakoru-kaulakorusetti ovat DesignDomin käsialaa. Häneltä ostin myös kaasoille nahkaiset rannekorut, joissa helmiä. Auringonkukka kaupungin pellolta. P:n puku (Armani!), kravatti ja taskuliina ovat kaikki Stockmannilta.

Ison ilmapallon piti toimia rekvisiittana valokuvissa. Ne kuitenkin jäivät melkoisen tyhjiksi (isä puhalsi, gröhöm), joten jäivät kuvaamatta. Hyvin pärjättiin ilmankin.

Nämä kengät jäivät melkein saamatta, koska olivat loppu joka paikasta. 39-kokoiset Nine Westin kultaiset överisandaalit kuitenkin joku palautti Zalandolle pari viikkoa ennen häitä ja tilasin ne saman tien. Onneksi, ne sopivat pelkistetyn vihreän puvun kanssa törkyhyvin ja olivat mukavat jalassa.

P:lle tilasin huomenlahjaksi (eilislahjaksi tässä tapauksessa) NES-kalvosinnapit. Itse sain häneltä maanantaiaamun vartalohoidon kylpylässä. Ah.

Rantakuvista tuli kauniita. Vasemmalla kuvaustilanteessa, jossa morsian melkein kaatui mereen, poikki napsahtanut auringonkukka.

Näin tiukasti sulhanen piti kiinni, kun palasin morsiamenryöstöstä. Ei ehkä sen takia, että  pelkäsi minun katoavan uudelleen, vaan enemmän ehkä sen takia, että minut ryöstäneet palomiehet juottivat minulle jonkun tujun snapsin Lauttasaaren Kauniissa Kampelassa ja palasin juhlapaikalle melko iloisessa kunnossa. Ryöstön jälkeen serkun lapsi kysyi minulta "Hoideltiiks sua?", jonka hänen äitinsä suomensi nähtyään hämmennykseni, että "Niin, puhuimme tuossa että mahdettiinko sinua KOHDELLA siellä ryöstössä hyvin."

Juomia. Meillä oli viiniä, kaljaa, siideriä, lonkeroa, skumppaa, lapsille jaffaa, palmaa ja angry birdsejä. Ja kaikkia niitä jäi. Paitsi viimeisiä, jotka yllättäen kelpasivat myös autoilijoille ja raskaanaolijoille. Itseä ei juomien ylijääminen niin häirinnyt, mullahan on tulossa tänä syksynä vielä 30-synttärit, joten menekkiä on. Ruoan jättimäinen ylijääminen harmitti enemmän, mutta sitä tungettiin sitten kaikkien halukkaiden/suostujien matkaan.

Photoboothista jäi muistoksi sekä ihanat polaroidit että digikuvat. Vain muutamat jäivät kuvaamatta, joten aika ahkerassa käytössähän tämä paikka oli. Itse kävimme viimeisinä ja... Noh, sanotaanko että se oli liian myöhään :) Tämä huone järjestettiin myöhemmin "discoksi", jossa mekin sitten tanssimme improvisoidun häätanssin eli Kanye Westin Gold Diggerin. Se lähti jonain juhannusläppänä, joka sitten kävi toteen.. Niin usein ne ei käy :)

Kuvat toimivat hauskana sisustuselementtinä myös juhlapaikalla. Haluaisin ne kotiinkin roikkumaan jostain, ovat mahtavia.

Itsetehtyä Rocky Road -suklaata, joka keräsi miehiltä(kin) kiitosta. Puolet maitosuklaata, puolet tummaa suklaata, voita ja sekaan pieniä vaahtokarkkeja, cashew-pähkinöitä, marianne-murua, keksinpaloja ja omar-kuutioita.

Juustokakut tilattiin Lauttasaaren Voipojilta. Olivat herkkua, mutta aika tujua niin kuin juustokakun kuuluukin, joten kakkuakin jäi 2 kpl, vaikka tilattiin juuri sama määrä mikä vieraitakin oli. Monista paikoista luin, että kakkua pitää tilata 20% ylimääräistä, onneksi en tehnyt niin.

Keksit, pikkuruiset herrasväen pikkuleipäsydämet oli tehnyt äitini. Suloisia ja herkullisia. Kakkukahveille varattut avecit unohtui tarjota (koska ne olivat ajautuneet shottihuoneeseen), mutta niitä tarjottiin kyllä sitten myöhemmin.

Ohjelma sisälsi kaksi musiikkinumeroa. Serkkuni vaimo soitti meille Johanna Kurkelan Rakkauslaulun (sävel Lauri Ylönen, sanat Paula Vesala). Toinen kaasoista, paras ystäväni, lauloi toisen ystäväni säestyksellä Sä kuulut päivään jokaiseen. Hän oli joskus, ennen kuin häät olivat edes pilkkeenä kenenkään silmäkulmassa, luvannut laulaa minun häissäni. Ja sen hän teki, upeasti, vaikka välillä vähän itkettikin. Se ei tietenkään haitannut, vaan teki tulkinnasta vielä sen verran tunteikkaamman. Puheita oli mummoni tervehdyksen lisäksi isäni perinteinen ja koskettava puhe sekä P:n äidin vähän myöhemmin illasta pitämä kaunis lyhyt puhe.

Morsiamen ja sulhasen oma ohjelmanumero oli Shottihuone ja sinne pääsyn varmistamiseksi järjestetty kilpailu. Kerroimme vieraille shottihuoneen aukeavan, mutta että sinne pääsemiseksi joutuu kisaamaan. Kisaan osallistuttiin pareittain (piti valita ihminen, jota ei tunne ennestään) ja heille jaettiin laput, joissa oli kysymyksiä juhlapaikasta, hääparista, päättelytehtäviä yms. Lappu piti tuoda täytettynä sitten joko morsiammelle tai sulhaselle, jotka tarkistivat vastaukset ja antoivat parille tarrat, jotka oikeuttivat sisäänpääsyyn shottihuoneeseen. Jossa siis oli sekä erilaisia shotteja että viskejä. Tästä tulikin loppuillan suosituin huone, jossa tunnelma oli katossa. Välillä pelkäsin, että Villan yläkerran katto romahtaa.

Loppuillan ohjelmaan kuului vielä kaasojen järjestämä Tuttu juttu, joka oli oikeinkin hauska pieni ohjelmanumero, joka kerran vielä keräsi porukan yhteen. P pelasi minut pussiin, kun kysyttiin kumpi on kärsivällisempi. Hän ei vastannut hetkeen ja minä aloin tietysti jo hermostua ja kuikuilla, että "eikö se jo vastaa"... Aamuun astihan niissä kemuissa meni. Pihalla oli kavereiden paloautosauna, josta jengi loikki rantaan uimaan ja hoilotusta Singstar-huoneesta kuului viiteen aamulla. (Ei Pirjo Hakonen)

Hyviä vinkkejä: Palkatkaa valokuvaaja (en voi vieläkään uskoa, että meidän häät näytti näin hyviltä), älkää stressatko säästä etukäteen (hääpäivänä satoi, mutta ei siihen maailma kaatunut, eikä se itkettänyt... niin kuin ei muutkaan pienet "pieleen menneet asiat"), kutsukaa osa vieraista illaksi, jos tila on pieni (tätäkin stressasin etukäteen, mutta iltaporukan saapuminen ja sulautuminen joukkoon meni oikein sulavasti, mitä nyt unohdettiin antaa heille partyfavorit :P), venyttääkää bileet kolmipäiväisiksi jos pystytte (perjantaina naimisiin, lauantaina juhlat, sunnuntaina hotelliin) ja pyytäkää apua (mielelläänhän sitä itsekin toisten häiden/juhlien eteen on valmis talkoilemaan). Älkää suunnitelko päivää liian tarkkaan, on hauskempaa, jos kaikki ei ole etukäteen täydellisesti treenattua. Tunnelma syntyy ihmisistä, meidän läheiset ilmeisesti muodostavat niin uskomattoman porukan, että fiilis pysyi koko päivän lämminhenkisenä ja iloisena. Cheesyä, mutta olemme uskomattoman onnekkaita, että lähellämme on sellaisia ihmisiä. Ja tietty, että meillä on toisemme.

Kaikki kuvat Pirjo Hakonen / Mimesis (paitsi yksi erikseen merkitty)

Mummo

Minun mummo ei päässyt juhliin, mutta hän kirjoitti tervehdyksen/runon häissä luettavaksi.

Mummo kuvaili sitä näin: "Kirjoitin sen yhtenä yönä ja ihan kuin olisin irtautunut tästä maailmasta siihen, josta kirjoitin".

Tässä kirjoituksesta katkelma:

Nyt te voittekin lähteä "häämatkalle" satumaahan. 
Saatte haavelaivalla purjehtia 
sineen vaarojen kaukaisten. 
Saatte laivanne ankkuroida 
rantaan sinisen sataman. 
Siellä tunnette miten tuoksut sataman 
ovat aistejanne huumaavat. 
Aivan pienen hetken saatte katsoa
syvälle elämän ja maailman kauneuteen. 
Tallentakaa ne hetket syvälle sydämiinne, 
niin pääsette sinne tarpeen tullen uudelleen.

Kun soitin mummolle kiittääkseni kirjoituksesta, hän puhkesi puhelimessa lauluun. Hän lauloi minulle puhelimessa Ranskalaisen paimenlaulun "Jospa oisit kaunokukka" ensimmäisen säkeistön.

Jospa oisit kaunokukka, tuossa polun varrella

Jota saisi paimenrukka ilahtuen katsella
Vaikka oisit tulen henki, lauhana mi puhaltais
Hyväillen se mummonkin polon poskea koskettais

Onhan se aikamoinen mummo se.

Perjantaina olisin halunnut myös soittaa vaarille ja kertoa, että poika-asiat on nyt kunnossa.

Elämäni paras viikonloppu

Tämän oven takana (ja edessäkin) vietettiin tänä viikonloppuna mahtavat juhlat. Rakastin jokaista hetkeä ja liikutun edelleen kyyneliin niitä miettiessäni.

Meillähän juhlat kestivät koko viikonlopun, suosittelen sitä ehdottomasti muillekin hääpareille. Perjantaina naimisiin plus pienimuotoinen puutarhajuhla sekä talkoot, lauantaina isot juhlat ja sunnuntaina vielä viettämään "hääyötä" hotelliin. Shampanjan juomista, naurua, upeita ihmisiä ympärillä, suudelmia, onnen kyyneleitä kolme päivää yhden sijasta! Ihana aviomies oli varannut mulle vielä tälle päivälle rentouttavan vartalohoidon - täydellinen lopetus juhlaputkelle.

Olo on yhtä aikaa haikea ja onnellinen. Lisää juhlista vielä myöhemmin, nyt vaimon pitää nukkua - kolmen päivän festarit vaativat veronsa.

It's the wedding countdown

  

"Kuukauden päästä mennään naikkariin" -raja ylittyi jo tuossa kesälomalla ja nyt töihin paluun lomassa onkin tarkoitus aloittaa hc (kyllä vain hardcore, bridezilla is here!) -häätouhut.

Ja mikä voisikaan olla parempaa valmistautumista hääjuhlaan, vaimouteen ja avioliittoon kuin Kauniit ja Rohkeat Parhaat Häät -dvd:n läpi kahlaaminen ennen omaa hääpäivää. Challenge accepted! Täytyy myöntää, että olen jo aloittanut.

Eli seuraavan kuukauden aikana odotettavissa sekavia päivityksiä häihin valmistautumisesta ja Kaunareista! Anteeksi jo etukäteen!

Polttarit. Omat. Ei vitsi.

Jotain tuon tyylistä olin laittanut pari viikkoa sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä Facebookiin. Kyllä se aika uskomattomalta tuntui ja tuntuu edelleen, että minua varten järjestettiin jotain niin hienoa.

Perjantaina minua tultiin yllättämään töistä. Koska luulin olevani menossa palaveriin, sain tietysti tyypilliseen tapaani paskahalvauksen (excuse the cursing), kun näin ja kuulin tyttökatraan työpaikan aulassa. Paskahalvaus tässä tapauksessa tarkoittaa itkemistä nurkassa. Ilosta ja järkytyksestä. Jännityksestä, mitä tuleman pitää.

Ja tulihan sitä.

Ekana mentiin Lauttasaareen Woltti-sirkuskouluun, jossa kokeiltiin vähän temppuja. Se oli hauskaa ja vähän siinä pääsi itseäänkin voittamaan, kun vähän se eka reaktio tuppasi olemaan "en mä uskalla / en mä pysty", vaikka mielelläni lähdenkin uusia juttuja kokeilemaan. Jotain aikuisen ihmisen kaavoihin kangistumista. Mutta pystyyhän sitä ja uskaltaa, kun vaan antaa mennä. Ja kun sirkuskoulun kärsivällinen (ja komia) opettaja rauhallisella äänellä kannustaa.

Parin tunnin jumppailun jälkeen korkattiin pukkarissa skumpat ja valmistauduttiin iltaan. Ihan oikein mulle, kaverit olivat kaivaneet kaapeistani alkuvuoden kolmekymppisnaamiaisissa käyttämäni "bridezilla-vaatteet". Välisiiderin kautta siirryttiin pihviravintolaan, joka sekin oli valittu mua lihannälästä kärsivää ajatellen.

Tarjolla oli mansikkakakkua.

Erehdyttiin eka viereiseen baariin, kun luultiin sitä ravintolan oveksi. Baarissa käteeni tarttui Angela McCoy. Hän innostui siitä, että olin juhlimassa polttareitani ja tätä seurasi loppumattoman pitkältä tuntunut valokuvaamis- ja halailusessio. Paikalla oli joku "basisti" ja tietysti myös Andy. Viinaakin olisi tarjottu, jos ei meillä olisi ollut kiire, Andy puhui pallosta jalassa ja Angela puhkesi kyyneliin, koska rakkaus vaan on niin ihanaa  ja minä suurin piirtein kaunein morsian maailmassa. Hauskaa, melko erikoista ja hitusen kiusallista. Unohtumatonta ehdottomasti..

Siitä sitten siihen baariin, jossa tapasimme P:n kanssa ensi kerran. Ja sen jälkeen jatkoille nykyiseen vakkarimestaan. Yhdeltä juhlijalta pöllittiin lompakko, joka onneksi löytyi ja vain rahat olivat kadonneet. Miespuolisilta lähestyjiltä kysyin useilta "oletko naimisissa" tarkoituksenani tiedustella vähän elämänohjeita. "En enää" oli kuitenkin yleisin vastaus. Muutamat kyllä innostuivat onnittelemaan ja hehkuttamaan rakkautta. Humpattiin aamunkoittoon ja eksyipä siinä joku hitaillekin pyytämään.

Aamu jo sarasti, kun könysimme bussiin ja yökylään toisen kaasoista luo. Tässä vaiheessa minua jo varoiteltiin, että aamulla on noustava aikaisin. Ei haittaa, kerranhan näitä juhlitaan! Ihanaa!

Aikainen se oli se herätys ja aamupalan ja Teboil-kahvien jälkeen käväistiin kotona hakemassa vähän lisää tavaroita. Herätimme sisään paukatessa nukkuvan P:n, joka kuitenkin auttoi pakkaamisessa, johon oli rajattu aika. Mihin seuraavaksi, häh?

Lauantain sää oli ihana ja ajeltiinkin yhdelle mökille. Siellä ohjelmassa oli jokaisen vieraan tunnistamista tavaroista (ihanaa menneitten aikojen muistelua), baarijuoksuleikkiä, tuttu juttu -kisaa ja siiderimaistelu. Ja koko ajan tietty syötiin ja juotiin. Nam!

Tavaroita, joista piti kaverit tunnistaa.

Sitten me naurujoogattiin. Mökille saapunut joogaohjaaja tosiaan sai koko porukan nauramaan. Itsekin suhtauduin alkuun koko hommaan vähän skeptisesti, varsinkin lopun "vapaa nauruosioon", mutta jostain se vaan hersyi. Suuri syy oli tietysti se, että joku hihitti toisella puolella huonetta ja hohotti vieressä. Mutta oli siis huikean hauskaa. Vapaata naurua kesti varmaan kymmenisen minuuttia. Naurua siis ei yhtään millekään.

Sitten oli vielä vuorossa morsiussaunaa ja uimista kaikkine taikoineen ja hemmotteluineen. Lupasin muistaa yhden minulle vihdotun avioneuvon "ole kärsivällinen" ja sen minä muistankin vielä... Mitäs niitä muita oli? Naurakaa ja olkaa omia itseänne!

Morsiamen saunakruunu.

Parastahan tässä kaikessa oli, että mukaan olivat yhtä lukuunottamatta päässeet kaikki ketä toivoinkin. Siis mikä voisi olla parempaa kun mun ihanat ystävät yhdessä! En voi kiittää tarpeeksi kaikkia osallistujia ja erityisesti kaasoja, jotka tuntevat minut kaikki kyllä valtavan hyvin. Koko homma oli niin hyvin mietitty (ja pidetty salassa), juomat ja ruoat ja tekemiset ja ihan kaikki :) Kiitos!

Kiitos pitää osoittaa myös P:lle, joka myös onnistui pitämään kemut salassa ja joka polttareiden jälkeisenä sunnuntaina odotti äänensä menettänyttä verkkarisankaria eteisessä orkidean kera. Ehkä P onkin se oikea poika, jota rakastan ikuisesti.

Olo on kuin morsiammella

Käsi tärisee.

Mikä on mun tietokoneen salasana? Mitä mä yleensä teen maanantaiaamuisin töissä? Mitä mun työtehtäviin kuullu normaalina päivänä?

Kahvia on jo rinnuksilla. Kuka tahansa muu ehkä olisi ymmärtänyt, ettei riehakkaan ja vähäunisen viikonlopun jälkeen kannata laittaa valkoista paitaa töihin.

Omat polttarit. Että sellainenkin juhla tuli eteen tässä elämässä. Että tällaistakin muistoa saan joskus helliä.

Polttareiden sisällöstä hehkutusta lisää myöhemmin. Nyt keskityn tähän akuuteimpaan eli selviämiseen polttareiden jälkeisestä maanantaista.

Papuaddiktio ja Liitulakudeaddiktio

Yhtenä päivänä viime viikolla kaupassa ei ollut isoja valkoisia papuja.

Ajattelin mahdollisuutta, etten ehkä koskaan enää saisi ihmepapuja. Pahaltahan se tuntui.

Seuraavana päivänä kauppaan oli tullut papuja. Ostin useamman paketin ja marinoin ne heti.

Minulla on papuaddiktio.

Tein myös jotain ennenkuulumatonta keskiviikkona, mitä syömiseen tulee. Ihana H toi Tukholman-reissultaan tuliaisiksi ihka oikean Liitulakupussin. Ehkä kaikkien aikojen lempikarkkejani (äitikin tuo aina niitä).

Kiitin ja annoin karkit pussia avaamatta eteenpäin Aadalle. Deaddiktio? Onko se edes sana?

Aadan kanssa puhuttiin myös häistä ja hän totesi hyvin varmana, ettei minä ja P varmasti koskaan tulla eroamaan. Joskus aiemmin hän päätteli, että P:n täytyy rakastaa minua tosi paljon, koska olen saanut hankkia keittiöön pelkkiä punaisia ja vaaleanpunaisia kodinkoneita. Aada <3 br="">

Korvakorut

Eilen painoin korvista läpi ihka ensimmäiset korvakoruni. Ne harjoituskorvakorut siis, en edes muista minä vuonna ne on minulle ensimmäistä kertaa laitettu. Niissä on pienet vihreät kivet.

En ole käyttänyt korvakoruja moniin vuosiin. Sanoisin lähemmäs kymmeneen vuoteen. En ole varma miksi jätin ne joskus pois, mutta sittemmin en ole killuttimia korviini kaipaillut.

Oli kyllä aikamoinen yllätys, että korva antoi melko helposti periksi. Ei edes sattunut. Ei tullut verta. En huutanut. Kirota taisin kerran.

Syy, miksi korvareiät oli heti-nyt-saatava takaisin, löytyy täältä: http://designdomi.blogspot.com/

Löytyi nimittäin niin ihana korvakoru-riipus-setti (häihin), että tää oli tehtävä. DD:llä on Lasipalatsilla muuten pop-up-store tämän viikon, että kipiti kapiti siihen suuntaan.

Häh?

Mitä mä oikein missaan tässä askartelussa, kun liimaan paperia pahvin päälle ja se ei suostu menemään suoraan vaan jää väkisin kuprulle?

En tajua, nehän on suoria molemmat. Anteeksi vaan H, jonka liimaustaitoja aiemmin arvostelin. Ei oo helppoa.

Vappu 2013

Juhlin.
Join skumppaa juhlissa.
Tutustuin kivoihin ihmisiin.
Nautin vanhojen ystävien seurasta.
Nauroin.
Suukotin.
Matkustin junalla kahden hengen työskentelyhytissä mennen tullen Tampereelle.
Söin brunssia.
Join skumppaa brunssilla.
Olin yliserpentiininen (Tampereella kukaan ei pukeudu serpentiiniin).
Käytin valkolakkia.
Näin teekkarikasteen.
Huumaannuin tunteesta, joka nousee kasvoille kun siirtyy auringosta sisälle.
Join skumppaa terassilla.
Näin pahoinpitelyn. Kaveri soitti poliisille.
Söin wingsejä.
Join simaa.
Söin munkkeja (kotitehtyjä).
Olin vapun lapsi.

Viime yönä sitten kaadoin tuopin olutta valkoiselle mekolleni, ulkona satoi ja kuorma-auto ajoi jyrkänteeltä alas juhlapaikan pihassa. Ja niin, kyseessä oli tietysti hääpäiväni.

Ihan kuin olisi jo kesä -viikonloppu

Perjantaina join kuohuviiniä Kalliossa ja Prahassa (baari) oikein iloisessa seurassa. Yöbussissa teini huusi koko matkan, että ”nauttikaa hei elämän pienistä asioista”. Olin aika humalassa itsekin.

Lauantaina vein isotädin 95-vuotiskaffeille hänen lähiseurakuntaansa. Kirkko kutsuu vanhat syntymäpäiväsankarit viiden vuoden välein juhliin, olimme siellä yhdessä myös viisi vuotta sitten. Paikalla oli nyt noin 80 mummua ja vaaria. Isotäti oli vanhin joukossa, valkohapsien kuningatar. Hän paistatteli nuorempiensa huomion kohteena… ”Voi, kun itse olisin tuossa iässä vielä noin hyväkuntoinen.” Yhdessä laulettiin lopuksi Suvivirsi. Taisi paikan nuorin olla eniten liikuttunut.

Juhlista kiiruhdin avaamaan grillikautta P:n kummitytön perheen luokse. Siellä odotti yksi elämää pursuava kolmivuotias, joka kapsahteli kaulaan tuon tuosta. ”Oo sinä pljinsessa, niin kummisetä on sun pljinssi. Tuu pljinssi tänne pljinsessan luo. Tanssikaa.”

Sunnuntaiaamuna meillä kokoontui väsähtänyt, mutta ahkera, kaasotiimi. Hääkutsut vaan vilisi silmissä. Hääteema jatkui, kun isä palasi ensimmäiseltä viinanhakureissulta ja rahdattiin viisi laatikkoa skumppaa ja erinäisiä viinibokseja meidän olohuoneeseen. Elokuuhun mennessä meillä saattaa olla jo aika mielenkiintoinen sisustus olkkarissa.

Sitten vielä pyöräiltiin mökille grillaamaan toistamiseen viikonlopun aikana.

Koleaa on, mutta kesäpuuhat on jo alkaneet!

Yllätyspaljastus kyvyistäni!

En oo paljon kirjoittanut.

Ku

on syntynyt paljon lapsia.
oon tehnyt paljon töitä.
oon suunnitellut häitä.
on edelleen talvi ja ei huvita mikään.
ei oo muka ollut mitään sanottavaa.

Tää on kuitenkin sitä sellaista aikaa, jonka haluaisin muistaa myöhemmin. Eli yritetään nyt taas kirjoittaa.

Myös siksi, että jos ei kirjoita, ei saa koskaan tietää, että on kuusi vuotta sitten ennustanut omat häänsä kuukauden tarkkuudella oikein, vaikka sulhasen tapaaminenkin oli tuolloin vielä 2,5 vuoden päässä.

Mutt totta se on, mä tosiaan pääsen naimisiin kuuden vuoden päästä lauantaina.