Thursday, December 24, 2015

Ihanaa joulua!

En oikein vieläkään voi uskoa todeksi, että meillä asuu tällainen täydellinen pikkutonttu. On ihmeellistä!

Nauttikaa joulusta, puspus!

(Postaus toteutettu kännykällä joulureissusta autossa, katsotaan miten livenä näkyy)

Wednesday, December 16, 2015

Vain vauvaelämää - osa 2

Harmi kun imettäessä ei pysty bloggaamaan. Instaamaan ja Facettamaan pystyy, muttei bloggaamaan. Olisi niin paljon sanottavaa, että tuntuu ettei ne lyhyet hetket, joita tietokoneen ääressä istumiseen jää, riitä alkuunkaan. Pitäisi kai tyytyä täällä blogissakin tekemään pienempiä huomioita päivistämme, eikä niinkään kokonaisvaltaista analyysiä, johon vielä ennen vauvaa oli aikaa.

No mutta, vauva on nyt 19 päivä ja siis syö melko paljon tällä hetkellä. Tuntikausia päivässä. Yössä. Juuri tänään lauloin vauvalle siitä, miten hän syö aamulla, illalla, päivällä ja yöllä. Mutta tämä on nyt mun duuni. Tämän takia mä en ole "oikeissa töissä" ja tämän takia mä tällä hetkellä (huom. tällä hetkellä) olen olemassa. Tarjoan evästä tälle luomalleni ihmistaimelle - runollisesti sanottuna. Istun sohvannurkassa rinnat kosketusarkoina, niska kipeänä ja silmät sirrissä tuijottaen Gilmoren tyttöjä kello 4.45 - realistisesti sanottuna.

Onneksi sohvalla on näin söpöä seuraa. Vauva 13 päivää.
Yhtenä yönä vauva nukkui 6 tuntia putkeen. Olin ihan että jes! Seuraavana yönä hän nukkui vain 2 tunnin pätkiä. Ja silloin löysin väsymyksen rajani. Se on 2 tuntia. Jos on nukkunut 3 tuntia putkeen, herää ihan suht selväjärkisenä. Mutta 2 tunnin unien jälkeen sängystä kaivautuu aikamoinen mörökölli. Mutta silti se kaivautuu ja raahustaa sinne sohvalle.

Vauva muuten tosiaan nukkuu sänkymme jatkeena olevassa pinnasängyssä. Muutaman kerran olen kokeillut syöttää vauvan sängyssä, mutta se ei ihan jotenkin toimi ja toisaalta haluamme myös välttää ns. perhepetiin päätymistä eli toistaiseksi olen noussut lähes aina sohvalle imettämään senkin takia. Onneksi on ne Gilmoren tytöt... Olen muuten jo toka vikassa kaudessa, imetyssopivia (ei väkivaltaa tai mitään ahdistavaa, mieluiten sateenkaaria, koiranpentuja ja muuta elämääsyleilevää) sarjasuosituksia otetaan vastaan.

Elämässä ei ole enää arkipäiviä tai viikonloppuja. Ei ole tiistaita tai sunnuntaina. On päivä tai yö. Ja yökin alkaa oikeastaan jo klo 16 kun ulkona on pilkkopimeää. Perjantai-iltana hassuttelimme pukemalla vauvan panda-asuun. Ennen hassuttelimme baarissa. Lauantai-sunnuntai-välisenä yönä imettäessäni (yllätys!) ihmettelin, miten jotkut ihmiset päivittelivät Facebookiin asioita. Ihmettelin, että työssäkäyvät ihmiset, mikseivät nuku. Ai niin, on viikonloppu.

En tykkää tästä pandapuvusta. T: vauva 2 viikkoa
Liikumme ulkona päivittäin. Itselle on henkisesti muodostunut aika tärkeäksi poistua kotoa valoisaan aikaan, joka on kyllä kohtuuttoman lyhyt (aina sen unohtaa, miten pimeä talvella on!). Läheisessä kauppakeskuksessakin on vierailtu jo useaan otteeseen ja lounaillakin käyty.

Edelleen vauva itkee vain nälkäänsä ja on superrauhallinen ja kerrassaan kiltti paketti. Yhtenä iltana sai kyllä pienet rintaraivarit ja olin ihan ihmeissäni, mutta kylässä ollut kahden lapsen äiti piti sitä aivan normaalina vaikka pahoittelin pahantuulista vauvaa ja toisen kerran vauva raivosi pinnasängyssä ihmeellisesti, kun menin katsomaan niin koko vauva, yöpaita ja sänky olivat ihan puklussa. Oli käynyt maitoräjähdys. Eli kyllä hän sitten ilmoittaa kun joku oikeasti on vialla. Kuitenkin vauvan rauhallisuudesta johtuen emme ole ottaneet tuttia käyttöön. Ja ehkä ajoitukset ovat menneet nappiin tai aloittelijan tuuri ollut läsnä, mutta kaikki ulkoilut ovat menneet vauvan nukkuessa autossa tai vaunuissa. Toki olen jo julki-imettänyt muutamaan otteeseen, siinä hyväksi olen havainnut Afrikasta ostamani kalastajanhuivin, joka on jättimäinen, mutta kevyt ja peittää kaiken tarvittavan.

Lenkillä rannassa
Vauvan ensimmäinen varsinainen kyläilyreissu suuntautui vauvan kummien eli parhaan ystäväni ja hänen miehensä luokse. Tai samalla reissulla esitimme tämän kysymyksen. Tai vauva esitti, se luki hänen bodyssaan. "Alatteks olee?" Onneksi he alkoivat, vauva saa mitä parhaimmat kummit! Vauva kiitti kummejaan järjestämällä pienen kakkaräjähdyksen - onneksi kuitenkin heidän vessassaan.


Vauvan ympärillä on kyllä niin paljon ihania ihmisiä, meillä on edelleen käynyt kyläilijöitä melkein joka päivä. Toivottavasti hän tuntee tämän kaiken itseään ympäröivän rakkauden. Minä ainakin tunnen ja herkistelenkin sitä täällä harva se ilta :)

Vauvaa voi myös tuijotella tuntikausia ja herkistellä. Hän on niin ihana ja niin alussa. Ihminen jotenkin niin aidoimmillaan, vasta perustarpeet elämässä. Minä tietysti murehdin jo, millaisen koulutaipaleen hän saa ja löytääkö rakkautta. Hänelle riittää toistaiseksi kuitenkin ruoka, puhtaus ja läheisyys. Vain vauvanelämää! Mutta vaikka katselemmekin jo toisiamme tarkkaavaisesti, on kontaktin ottaminen kuitenkin yksipuolista. En malta odottaa, että hän ynähtää minulle tarkoituksellisesti saati nauraisi jollekin huikealle vauvaluritukselleni.

Ja ihana, kun P on nyt kotona pitkään. Tutustutaan täällä rauhassa kaikki kolme toisiimme ja hoidetaan tietysti vauvaa yhdessä, joten hänellä on alusta asti kaksi hoitajaa. Vähän jo jännittää se aika, kun jäädään kahdestaan, ei sillä etteikö pärjättäisi, mutta kolmestaan vaan on niin kivaa! Ja onhan tää vauvan ja kodin hoitaminenkin ihan helpottavaa jakaa puoliksi.

Ensilumi, vauva 16 päivää
Muita viime päivien merkkipaaluja:
- kynnet leikattiin ensimmäisen kerran
- D-vitamiinitipat aloitettiin
- korvalääkärissä laitettiin kuppimaiseen korvaan lasta (korvalehti alikehittynyt, koska ollut kohdussa rutussa, korvassa ei siis ole toiminnallista häiriötä)
- nimi päätettiin ja nimiäispäivä
- kestovaippoja käytetään nyt päivät ja kertakäyttövaippoja yöt, edelleen kun kestot ovat öisin tuntuneet vähän falskaavan ja yöllä en tällä hetkellä jaksa vaipanvaihto-vaatteidenvaihto-vaipanpesu-rumbaa

Vauva 2 viikkoa ja äitskä
Minä syön särkylääkkeitä enää satunnaisesti. Haavateipin sai poistaa kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen ja arpi on todella siisti. Yksi tikki sieltä hiukan pilkottaa kyllä vielä, vaikka ovat itsestään sulavat. Pitänee seurailla, vaikka eiköhän se siitä itsekseen katoa. Paino on jatkanut putoamistaan ja raskauskiloja on enää mukana 4,5. Toisten mielestä pitäisi varmasti olla tyytyväinen, että imetys tekee tehtäväänsä, mutta ei tämä kropalle hirveän hyväksi varmasti ole. Toistaiseksi onneksi ei ole hiukset esimerkiksi alkaneet lähteä.... Ja valitettavasti painon automaattinen putoaminen näkyy ruokavaliossa sillä tavalla, etten kauheasti välitä mitä suuhuni tungen. En siis syö mitenkään terveellisesti. Olenkin pakottanut välipaloiksi mukaan vihersmoothieita ja porkkanoita. Joulunajanhan helposti muutenkin voisi elää vain suklaalla ja joulutortuilla!

Tuesday, December 8, 2015

It's the babylife

Vauva on nyt 11 päivää vanha. Tänään kävimme neuvolassa, kaikki hyvin ja painokin on noussut yli syntymäpainon. Sairaalassa se humpsahti vähän turhan alhaiseksi. Neuvolantäti vaihtui nyt muuten toiseen, mikä ei ollenkaan haitannut.
2 päivän ikäisenä sairaalassa.
Vauva nukkuu 1-5 tunnin pätkiä. Öisin heräämme muutamaan otteeseen syömään ja toistaiseksi olen itsekin saanut sellaiset 5-8 tuntia unta yhteensä. Yösyötöt kestävät joskus kyllä tunteja, mutta onneksi minulla on ne Gilmoren tytöt ;)

Nyt vauva jo katselee hiukan ympärilleen ja on pidempiä pätkiä hereillä. Satunnaiset hymyt eivät ehkä ole vielä tarkoituksellisia, mutta kyllä ne silti sulattavat sydämen. Vauva itkee oikeastaan vain nälkäänsä ja vaipanvaihdon yhteydessä. Rauhallinen tyyppi. Perjantainen ensikylpy sai aikaan kyllä myös pienen kiljukonsertin. Vesi ei ole toistaiseksi siis ihan lemppari ja taisi kylvettäjätkin olla hiukan epävarmoja.
Hymypoika 6 päivää.
Vieraita on käynyt paljon ja se on ollut ihanaa. Ruokapöydän ääressä syö ja kahvittelee rakkaita lähes joka päivä. Itsenäisyyspäivää vietettiin perinteiden mukaisesti P:n perheen jouluna täällä meillä. Vauva nukkui valitettavasti pukin käynnin ajan, mutta sai jo monta pakettia! Valokuvaajakaverini kävi myös ottamassa kuvia vauvasta viikonloppuna. Napa onneksi irtosi juuri edellisenä yönä, niin saatiin ruttuisia nakuotoksiakin :)

Vaippoja on nyt käytetty sekaisin kestoja ja kertakäyttöisiä. Kestot tuntuvat vielä liian isoille ja aina tuntuu jostain lirahtavan vähän pissaa tai kakkaa läpi, mutta enenevissä määrin niihin on siirrytty. Perjantaina aamulla kyllä kertakäyttövaipasta koettiin ekat selkäkakat :) Myös poikavauvoille ominaiset joka paikkaan suihkuavat pissat on jo hoitopöydällä koettu useaan otteeseen.

Olin aivan varma, että koon 50 vaatteille (enkä niitä ostanutkaan, mutta jonkun verran olen niitä saanut) ei tule käyttöä, mutta alkuun nekin vielä olivat vähän isoja. Nyt niissä on jo vähän enemmän täytettä :)

Vauva sai tänään ensimmäisen oman postinsa sairaalasta. Etunimenä oli "Poika".
Vauva 7 päivää
Itsellä toipuminen on ihan hyvässä mallissa. Toki haava on edelleen kipeä, mutta jätin jo buranan pois kipulääkecombosta eli panadolilla nyt jatketaan.

Sairaalaan jäi painosta 5 kiloa ja kotona on lähtenyt sen jälkeen jo parikin kiloa (tämä on vähän turhan paljon, tiedän). Raskauspainoa on nyt siis noin 6 kiloa vielä jäljellä. Tilanne on siis sinänsä hyvä, mutta syödä pitää muistaa vähän enemmän. Ja syönyt olen tietysti jo kaikkea raskauden aikana kiellettyä. Brie-juusto, kylmäsavulohi, sushi, salmiakilla mässäily! Valkoviini (toki imetysrajoissa)! Maksalaatikko! Ah! Joulukuun ajattelin vielä jatkaa satunnaista lihansyöntiä, koska minun vain on yksinkertaisesti saatava Kannaksen maksa-annos. Tammikuusta sitten ruokavalio ja ehkä se liikuntapuolikin kuntoon taas.

Kävelyllä käyn jo päivittäin. Ensin kävin ilman vauvaa, mutta nyt kun ollaan jo syntymäpainossa ja ulkona ei liian kylmä, voidaan liikkua yhdessä. Hidastahan se vielä on, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Vauva selvästi viihtyy vaunuissa, vaikka tänäänkin jouduttiin neuvolaan lähtemään kesken syömisen, niin kitinä loppui aika nopeasti liikkeelle lähdettyämme.

Ekaa kertaa ulos 8 päivää mittarissa.
Ja kaikki raskausvaivat muuten tosiaan ovat kadonneet. Ei närästä, ei puudu kädet tms. Leikkaushaava pakottaa nukkumaan selällään nyt, mutta sekin on kylkimakuulle vaihtelua. Ja onneksi olen nyt tottunut nukkumaan yhdessä valitsemassani asennossa :) Mahallaan makoilua pitää nyt vielä toistaiseksi odottaa.

Imetys on lähtenyt käyntiin aika hitaasti, mutta nyt jo sujuu. Sain siihen paljon apua sairaalassa (sitä pitää vaan pyytää). Korviketta annoimme alkuun enemmän, nyt enää satunnaisesti kun tuntuu ettei vauva tule kylläiseksi.

Terkkuja vaan naapurustoon, toivottavasti piristän ankeaa joulukuuta kun käpöttelen kotona ilman paitaa lähes koko ajan! Otin myös selfien vauvan kanssa, joka jo oli kovaa vauhtia matkalla Instagramiin kunnes huomasin, että toinen rintani on ulkona :D
It's the babylife. I didn't choose the babylife, babylife chose me...

Wednesday, December 2, 2015

Laskettu aika

Mutta hetkinen, kukas täällä jo on?

Tässä hän on (ja minäkin ihan omalla äitinaamallani ja -tukallani) 5 päivän iässä tänään aamulla, rv 40+0.

Poikamme (pippeli vilahteli rakenneultrassa jo ennen kuin ehdimme asiaa kysyä) saapui pylly edellä maailmaan suunnitellusti leikkauksella perjantaina 27.11. (39+2) klo 10.30. Painoa oli kertynyt 3865 g ja pituutta 51 cm.

Syntyessään hän päästi heti kunnon parkaisun ja pissatakin ehti ennen kuin pää edes oli ulkona. Isänsä näköinen, vähän vaaleaa tukkaa, pulleat posket ja pitkulainen pää. Nenä ehkä ihan omanlaisensa. Kovin on säikky, kuten oli jo vatsassakin. Mutta vaikka säpsähtää kovia ääniä ja yllättävää kosketusta, ei hän kuitenkaan hermostu tai herää unesta. Muutenkin unenlahjat ovat hyvät, nälkäisenä rinnalla myllätessään hän näyttää ihan sokealta myyrältä ja on meille jo niin kovin kovin rakas.

Synnytyksestä ja sairaala-ajasta enemmän myöhemmin. Kaikki sujui tosi hyvin ja leikkauksesta toipuminenkin on lähtenyt hienosti käyntiin. Kotiin päästiin maanantaina ja täällä on jo sen näköistä, että vauva olisi asunut kanssamme vuosia. Ja siltä se välillä tuntuukin, vaikka toisaalta kaikki onkin uutta ja ihmeellistä.

Maailma todellakin on mullistunut. Ei tähän olisi mitenkään voinut valmistautua, eivätkä 9 kuukautta siihen riittäneet. Tai 32 vuottakaan. Tämä on vaan koettava.

Thursday, November 26, 2015

Raskausviikko 38

Kahden tunnin maittavien yöunien jälkeen lähdin keskiviikkoaamuna Saloon katsomaan Tipun kaksiviikkoista kaveria. Hurmaava pieni neiti. Tuntui hassulta pitää niin pikkuruista sylissä. Kohta minun pitäisi osata.

Viime yönä muuten nukuin oikein maittavat 8 tuntia. Että yöunet ovat samalla vuoristoradalla kuin tunteeni. Välillä nukuttaa ja välillä ei. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Sektiopäivä tuntuu ihanalta ja jännittävältä ja kamalalta. Ei sitä oikein voi edes ajatella. Katson liikkuvaa mahaa ja yritän ajatella liikkeitä aiheuttavaa Tipua sen ulkopuolelle.

Ja sitten... Meillä on kotona pörrännyt jättikärpänen jo toista viikkoa. Kumpikaan ei ole jaksanut tehdä asialle mitään ja aina siihen törmätessäni oon aatellut vaan että "ai, toikin vielä täällä". Nyt se oli sitten jäänyt kiikkiin pöydälle jääneen glögilasin pohjalle. Emminä voinut sitä alkaa tappaa, meidän lemmikkiä. Odotin P:n kotiin ja sitten keksin, että jos hän heittää sen parvekkeelta alas. Että sillä olisi edes mahdollisuudet. "Niin, märkä kärpänenhän varmasti pärjää Suomen talvessa"... teki kuitenkin niin kuin pyysin.

Tosiaan nyt kun syntymäpäivä on tiedossa, on tämä ollut vähän sellaista "ei malta oottaa"-meininkiä. P:n lähtiessä töihin aamulla sanoin, että "jos ei olisi leikkausta tulossa, tää olisi tällaista vielä vaikka 3 viikkoa." Meille on muodostunut aika kiva rutiini aamuille, juodaan kahvit yhdessä. Katsotaan, millaista meillä on viikon päästä! :)

No mutta, viimeinen kokonainen raskausviikko on siis takana. Todennäköisesti ainakin. Sektio tapahtuu ennen laskettua aikaa (johon olisi tasan viikko, tai nyt jo ollaan 39+1). Ja noh, ainoat sektion peruuttavat asiat kai olisi superruuhka sairaalassa ja se, että Tipu olisi kääntynyt.

Oletan, että olisin huomannut jos Tipu olisi pyöräyttänyt ison päänsä ja n. 3,5 kilon massansa ympäri mahassani. Vaikka välillä kun herään aamulla tuntuu, ettei mahaa olekaan ja välillä napa tuntuu räjähtävän ulos. Pää pönkee edelleen kylkiluiden ohi ylöspäin ja luiset polvet nököttävät vasenta kylkeä vasten, jos makaan oikealla kyljelläni... Vaikka ehkä maha on nyt vähän tipahtanut.

Välillä kävellessäkin olo on vielä täysin raskaana olematon. Ihan silloin tällöin, mutta niin tapahtuu edelleen. Hypähtelen niin kuin mikäkin tyttönen! Sitten alkaa supistaa... Muutenkin välillä kolottaa ja tosiaan vähän supistaa (mutta tosiaan vain silloin tällöin, ei mitään synnytysjuttuja). Verenpainekin on vähän noussut, muttei vielä hälyyttävästi. Edelleen toistan, että vähällä olen päässyt. Toki tässä tosiaan olisi voinut vielä olla 3 viikkoa tätä raskautta :)

Ja se, että Tipu mahtuu vielä "katoamaan" mahaani tarkoittanee, että siellä on sitä tilaa. Ulospäin maha onkin edelleen sellainen, että eräs tapaamani nainen huudahti kauhuissaan sanoessani vauvan syntyvän viikon sisään "Ei vielä, sehän on aivan liian pieni. Sen täytyy antaa kasvaa vielä." Hän luuli minun olevan noin 7. kuulla ja rauhoittui kyllä, kun kuuli vauvan olevan jo täysiaikainen.

Viime viikolla piti vielä kiirettä, mutta nyt olen vähän rauhoittanut menoa. Viikonloppuna käytiin P:n kanssa treffeillä lauantaina ja kavereiden kanssa vielä brunssilla sunnuntaina ja leffassa katsomassa alkuperäinen Disneyn Pieni merenneito -animaatio. Vesijumpassakin kävin vielä viime viikolla ja kävelyllä sen lisäksi lähes joka päivä...

Kaupungilla on vähän sellainen jännä olo, että hei täällä mä vaan kuljen ihmisten keskellä ja kohta olen äiti! Ettekö tajua?!

Tipulla kai on jo kaikkea. Sänky on pedattu meidän huoneeseen, tarkoituksena olisi pitää pinnasänky kiinni meidän sängyssä. P:n sukukehto odottaa olohuoneessa. Kudoin muuten pienet sukatkin vihdoin! Sektio-ostoslistalla on vielä jättikokoiset puuvillaiset mammakalsarit. Sain viime hetken vinkin, että sellaiset on mukavimmat leikkaushaavan kanssa. Harmi, että nämä "bikinit" on heitetty roskiin ;)

Ainut oleellinen asia, mikä pitää vielä opetella, on turvakaukalon kiinnittäminen autoon :D Että saadaan hänet kotiin!

Saadaan hänet kotiin!

Ja viimeinen tasaviikkokuva. Tai siis 39+1, koska eilen ei keretty :) Ja painonnousu oli humpsahtanut melkein 14 kiloon. Sanoisin, että sitä turvotustakin siinä varmaan on... Isotäti sanoi viime viikolla, että "oletpa pahan näköinen naamasta, sulla on varmaan vaikeaa". Muuten olen lähinnä saanut kivoja kommentteja mahasta ja muusta. Kukaan tuntematon ei ole kommentoinut saati hiplaillut. Liittynee siihenkin, että maha on suht pieni ja piilossa vaatekerrosten alla. Pari ihanaa aurinkoista pakkaspäivää olikin tuossa  jo!

Wednesday, November 18, 2015

Raskausviikko 37

Viimeisiä viikkoja tätä raskautta menossa. Jännää. Hurjaa. Vauvan näkemisen lähestyminen tuntuu unelta. 

Vaikka nukkuminen todellisuudessa on haastavaa. Asentoa on vaikea löytää ja kun herään, valvon tunnin tai kaksi ennen unen löytymistä. Vauva myllää mahassa ja jos muuten nukuttaisi, niin sitten voi alkaa laskea päiviä synnytykseen ja tuhota senkin vähän. Paha olokin on välillä makuullaan, neuvolantäti muistuttikin välttämään selällä oloa vaikka sitä olen muutenkin välttänyt. Vauvan pää ylhäällä kuulemma painaa entisestään sitä jotain suonta.

Ja ai niin, vessassakin on käytävä, vaikka pahimmalta juoksemiselta ilmeisesti vältyn perätilan takia. Jalka kyllä välillä löytää tiensä monottamaan aika arkoja mestoja...

Muutamana iltapäivänä ja iltana tämä unettomuus on johtanut aivan järkyttäviin väsymyskohtauksiin, joiden aikanakaan uni ei kuitenkaan välttämättä tule. Noh, aika pitkään selvisinkin suht hyvillä unilla.

Väsymyksen aiheuttamaa lievää ärtymystä on myös ilmassa. Toisaalta toivon, että loppuisi jo tämä odotus ja toisaalta olo ei ole vieläkään ihan valmis. Ei se ehkä sellaiseksi tulekaan.

Vatsaa kolottelee, jalkoja kramppailee, sormet puutuvat yhä useammin. Ai niin ja nyt sen turvotuksen huomaa itsekin. Pelastin vihkisormuksen pois kädestäni yhtenä aamuna ja välillä tuntuu, että koko naama on jotenkin turpeana. Satuin katsomaan Kardashianeja yhtenä iltana (oikeasti satuin, koska siinäpä yksi reality, jota en oikeasti seuraa) ja siinähän Kim odottaa ekaa lastaan juuri. Naamapöhötys, I feel you Kim Kardashian!

Mutta kaiken kaikkiaan en kyllä voi valittaa. Raskautta on jäljellä alle kaksi viikkoa ja edelleen jaksan viipotella kaupungilla ja suuremmilta krempoilta olen välttynyt.

Kävin viimeisestä kertaa neuvolassa "yksin", jos ei kummempaa ennen leikkauspäivää tule. Sain neuvolasta influenssarokotteen. Neuvolantäti myös vähän skarppasi ja oli oikein myötätuntoinen keisarinleikkaustuntojani kohtaan. Eli ihan hyvä mieli jäi. "Rauhallisin mielin vaan nyt", hän toivotti.

Äiti kävi viikonloppuna auttelemassa ja saatiin tehytä pakkaseen sekä ruokaa että tarjoiluja vieraille. Ostettiin myös Tipulle kotiutumispuku ja mulle imetyspaitoja. Sanotaanko nyt näin, että rintaosasto vaikuttaa jo melko valmiilta tulevaan tehtävään.

Äiti oli kutonut vaunuihin ihanan peiton. Vaihtoehtopeittona on hänen minun tai siskoni vaunuihin aikoinaan kutoma peitto myös. Vanhana villasukankutojana pitää myöntää, että ainoatakaan sukkaa en ole tänä syksynä kutonut. Yhdet villaiset vaippahousut vauvalle. Järjestökaverin vaimo oli kutonut kahdet pikkusukat. Keski-ikäinen mies sai kiitokseksi tietysti lahjansaajan pillityksen aiheuttaman hämmennyksen!

Anoppikin kävi kylässä ja katseltiin P:n lapsuuskuvia. Odotan yhä enemmän sitä, miltä Tipu näyttää. Keneltä hän on perinyt mitä? Onko mutrusuu ja pienet jalat? Isän valkoinen vauvatukka ja ehkä äidin pullakat posket?

Aika vähänhän hänestä vielä tietää. Hän on osoittautumassa kyllä aika säikyksi kaveriksi. Vessat ovat ikäviä, julkisissakin joku saattaa rämäyttää viereisessä kopissa sen kannen alas yhtään välittämättä pienen henkilön tunteista. Hauskinta oli kyllä, kun tein lasagnea ja jossain välissä tajusin, että joka kerta kun naksautan lasagnelevyn poikki (juuri mahan edessä toki) tuntuu mahassa pieni säpsähdys. 

Pitänee tässä loppusuoralla soittaa vähän rajumpaa musaa kuin Antti Tuiskua, että oppii pientä meluakin sietämään.

Iltaisin soitan edelleen tuutulaulua lelusta ja asettaessani sen mahalle se saa kyllä kyytiä. Lelu heiluu puolelta toiselle ilmeisesti nyrkkeilysäkkinä ja mietityttää edelleen, että tykkääkö Tipu siitä vai ei. Trauman taso selvinnee aika nopeasti, kun soitan biisin hänelle syntymän jälkeen. 

Kävimme sairaalassa myös leikkaukseen liittyvässä infossa/keskustelussa, jossa se käytiin aika hyvin läpi. Eipä siinä kulussa juuri ole epäselvää. Toki se jännittää, mutta ei pelota. Olen aika sinut sen asian kanssa. Ei aina mene niinkuin Strömsössä, eikä se oikeastaan haittaa.

Ja mahakuviin. Ylimpänä aamun 38+0, keskellä istumakuva ja alhaalla viimeisten 4 viikon vertailukuvat. On se kasvanut, suoraan eteenpäin kai nyt näin lopuksi. Neuvolantädin mukaan vauva on myös selvästi laskeutunut, vaikka ei sitä kovin huomaa. Tai pää on ehkä vähän alempana, ei hakkaa koko ajan niin kovasti kylkiluihin. Mua onkin alkanut vähän jännittää, että onko sillä rassulla pää ihan mustelmilla. 

Painoa on nyt tullut noin 12,5 kiloa. Eli ihan ok. Pitää muistaa käydä vaa'alla vielä leikkausaamuna niin voi sitten tarkkaan katsoa, paljonko sinne sairaalaan jää. Tuntuu hassulta, että kohta tuo pallo on poissa. Kuulemma se on aika helpottava tunne, liikkuminen palautuu normaaliksi heti (miinus tietysti se sektiohaava) ja noh, tietty siihen sitten jää joku röllykkä. Kuvia palautumisestakin luvassa, jos hermo kestää.




Thursday, November 12, 2015

Raskausviikko 36

Huh, mistä aloittaa.

Siitä kai, mikä tilanne on nyt. Tipulla on syntymäpäivä. Tai takaraja sellaiseen.

Hän ei siis kääntynyt tai sitä ei edes päästy kokeilemaan kun pylly ei enää minun lantiostani irronnut. Lääkäri piti hyvin epätodennäköisenä, että hän enää kääntyy itsestäänkään.

Tämä johti Tipun tarkempaan mittailuun (painaa nyt noin kolme kiloa, keskikäyrällä jatketaan) ja lantioni magneettikuvaukseen (josta aiheutunut meteli ei ollut Tipun mieleen ja hän ihan villinä protestoi koko kuvauksen ajan, josta ammattitaitoinen hoitaja onneksi osasi varoittaa etukäteen). Näillä tutkimuksilla haluttiin selvittää olisiko Tipun mahdollista syntyä alakautta pylly edellä.

Pari päivää sitä ehtikin sitten elellä ikävässä epätietoisuudessa. Alatiesynnytys on ollut siitä asti kun sitä aloin miettimään toiveissa ja suunnitelmissa, mutta normaaliin sellaiseen ei näillä spekseillä ole mahdollisuutta. Huoneessa olisi koko ajan paljon porukkaa, synnytyksen olisi edettävä tietyn kaavan mukaan ja omassa lähipiirissä ei valitettavasti ole ainuttakaan perätilasynnytystarinaa, joka ei olisi päättynyt leikkaukseen joka tapauksessa. 

Sitten lääkäri soitti minulle tutkimusten tulokset. Yksi kolmesta lantion mitasta jäi pari milliä suositusten alle ja tämä yhdistettynä muuten keskikäyrällä kasvavan Tipun isohkoon ja alatiesynnytyksen kannalta hankalan malliseen päähän (itselläni ja P:llä ollut myös isot päät syntyessä... ja on edelleen) toivat sitten kiellon synnyttää alakautta. Uusi lempinimikin syntyi "Big Giant Head" (Kolmas kivi auringosta -sarjasta) tai ystävän lyhentämänä BGH.

Lääkäri tiedusteli puhelimessa varovasti, että onko tämä isokin pettymys (tähän vaikutti varmaan spontaani hormoni-itkeskely vastaanotolla kääntöyrityksen epäonnistuttua... ja mainittakoon, että itkin myös ruokakaupassa kun ostin kananmunia, joiden päivämäärä on Tipun suunnitellun syntymäpäivän jälkeen... sniff, nää munat meillä on vielä kun meillä on vauva... jep). Kuitenkin se tieto, että lääketieteelliset syyt estävät alatiesynnytyksen, tuli itse asiassa helpotuksena. Ei tarvinnut itse enää pohtia saatikka päättää asiaa. Tilanne on nyt tämä.  Tipu syntyy sektiolla. Ja piste.

Ja nyt Tipulla on siis syntymäpäivä. Hänestä tulee marraslapsi. Eli vaikka toinen toiveeni kariutui (normaali synnytys), niin toinen (syntymäpäivä marraskuun puolella) toiveeni samalla toteutuu. You lose some, you win some.

Tipu-laskuri ehti viime viikolla ennen kaikkea tätä saada uuden muodon, kun P osti minulle kaksi joulukalenteria. Toisen Tipun syntymään asti syötäväksi ja toisen joulukuuksi. 24 päivää laskettuun aikaan ehtikin täyttyä viikonloppuna ja aloitin kalenterin isoimmasta luukusta. Jes! Tiistaina sain uuden "lasketun ajan" varmistuttua kuitenkin avata useamman luukun kerralla. You lose some, you win some.

Omaa puolisoa tulee ehkä turhan harvoin kehuttua (kun se on vähän ällöä), vaikka usein voisi olla ihan paikallaan, mutta nyt sanoisin että aika ihana se on!

Neuvolassakin ehdin käydä ennen kääntöyritystä. Sielläkin todettiin kaiken olevan muuten hyvin, mutta neuvolantädin kommentit olivat vähän erikoisia ja ovat saaneet minut nyt miettimään, että pitäisikö pyytää saada vaihtaa. Luottamuksellisen ja rennon suhteen luomista vähän hankaloittavat lausahdukset "ai sulla on toi turvotus alkanut", kun en siis ole varsinaisesti itse edes huomannut saati ottanut puheeksi ja perätilasta puhuttaessa "oliko se nyt mikään yllätys?". Että kerro siinä sitten rehellisesti perätilan aiheuttamista pettymyksen tunteista, kun ei se ilmeisesti olisi saanut olla edes yllätys... Hmm. 

Äitiysloma on jatkunut kiireisenä. Kävin kaksi kertaa teatterissa ( Pakko saada laulaa Espoon kaupunginteatterissa ja Taivaslaulu Tampereen työväenteatterissa), riekkumassa Karjala-turnauksessa, Kiasmassa, meillä kävi vieraita ja kävin itse lounailla ja vaikka missä! Nyt tähänkin tuli takaraja! Lounaita ja kiireitä on siis tiedossa ainakin vielä seuraavaksi viikoksi. 

Ehkä viimeisen viikon sitten meditoin ja hengittelen? Laitan vauvan sängyn kuntoon ja steriloin tutit? 

Wednesday, November 4, 2015

Raskausviikko 35

Pyllyvauva! Tipun uusi lempinimi.

Lääkärissä selvisi, että Tipu on väärinpäin. Eli tällä hetkellä tulossa pylly edellä maailmaan. En voi kieltää, etteikö se tieto olisi ollut pieni pettymys. Vielä on aikaa kääntyä pää menosuuntaan, Tipu ei myöskään ole vielä laskeutunut eli on suhteellisen irtonaisena mahassa ja siksi liikkuvainen. Ensi viikolla lääkäri tsekkaa tilannetta, että voidaanko häntä kääntymisesssä vähän avittaakin. Jos kuitenkin tilanne säilyy samana loppuun saakka, niin se tarkoittaa tietysti sitten normaalista poikkeavaa synnytystä. Eli ei sellainen nyt tietenkään kenenkään toiveissa ole. Mutta katsotaan ja odotellaan.

Olen kokeillut myös netistä löytyviä "asentohoitoja" tähän perätilaan. Eilen kun lepäilin yhdessä tällaisessa asennossa Tipu villiintyi kyllä täysin ja tuntui ihan pyristelevän johonkin suuntaan. Tuskin kääntyi kuitenkaan.

Lääkärissä muuten kaikki ok. Kämmenten puutuminen diagnosoitiin mahdolliseksi rannekanavan oireyhtymäksi, joka on ilmeisesti suhteellisen tavallista loppuraskaudesta. Se kuitenkin voi kehittyä rasittavaksi vaivaksi, joka voi vaikuttaa käsien puristusvoimaankin, joten lääkäri suositteli nukkumista rannetukien kanssa. Ostin yhden rannetuen ja olen nukkunut se joka toinen yö toisessa ja joka toinen yö toisessa. On kyllä auttanut.

Loma on jatkunut mukavissa merkeissä. Viikonloppuna juhlittiin Turussa railakkaasti ihanan naisen maisteriaisia. Hölmösti olin ajatellut etukäteen, etten ehkä jaksa kovin myöhään. Oli kuitenkin niin hauskaa, että helposti meni ravintolan sulkemiseen asti :)

Lisäksi olen tavannut mummoja, katsonut ahkerasti Gilmoren tyttöjä, pessyt kaikki loput Tipun vaatteet ja puuhastellut kotona kaikkea, mitä ei normaalisti ehdi. Leffassa käytiin bestiksen kanssa katsomassa Äidin toive, joka ei "tästä tilasta" huolimatta ollut ihan niin hyvä kuin olisi toivonut. Ja hyvällä tarkoitan, että olisi itkettänyt ihan hulluna. Hienosti tehty ja mielenkiintoinen, mutta jäi jotenkin vähän pinnalliseksi.

Yhtenä päivänä Tipu pelästyi selvästi, kun P rämäytti vessanpyntyn kannen alas turhan äänekkäästi minun seistessä vieressä. Mahassa säpsähti.

Nyt on raskauden viimeinen kuukausikin virallisesti käynnissä. Olen siis 9. kuulla paksuna. Huh huh! Nyt sitä pitäisi kai sitten olla suhteellisen valmis. Ei ihan tunnu siltä. Joku kyllä sanoi juuri fiksusti, että siksi tämä raskaus on niin pitkä, että lopussa sitten jo vaan malttamattomana odottaa vauvan syntymää. Epäilen näin käyvän itselleni noin parin viikon sisään.

Ja tässä mahakuva 36+0. Nyt en kyllä taaskaan yhtään huomaa eroa kahden viikon takaiseen. Enkä kyllä juuri tunnekaan. Takki kuitenkin tuntuu täyttyvän ja jännitän meneekö se loppuun asti kiinni. Ja normaalisti maha on kuitenkin kasvanut, mitattu on. Ja painoa on tullut tähän mennessä 11,5 kiloa. Tipukin lisää massaansa noin 200 g viikossa eli ei kai yllätys, että sitä tulee mullekin. Tai siis yhteismassamme lisääntyy :)

Saturday, October 31, 2015

Pyhäinpäivä


Kävin läpi vanhoja valokuvatiedostoja tietokoneella. Tämän olen näpännyt edelliskesänä jossainpäin vanhaa mummolaa.

Epäilemättä se on mummon lehdestä leikkaama lappunen. Ja varmasti se, miten mummo ajatteli kuolemasta.

Thursday, October 29, 2015

Raskausviikko 34

Päivää myöhässä taas liikkeellä.

Tällä viikolla jäin nimittäin äitiyslomalle. Ja mitäs siitä seurasi?! No kiireitä tietysti :D Lisäksi meillä on kotona nyt ollut hieman huono tilanne tietotekniikan osalta, omat kamppeet on rikki ja työkamppeet piti tietysti palauttaa.

Mutta mutta, töistä lähtö tuntui aika sekavalta. Ja epätodelliselta. Ja nyt olen lomalla ja en mene töihin enää. Pisimpään aikaan sitten... Ömm, no ainakin 10 vuotta olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti töissä myös opiskeluaikana.

Lomalla olen jo ehtinyt käydä mökillä saaressa ja Tipun kanssa lennähdettiin Oulussa siskon perheen luona piipahtamassa. Ihanaa on siis ollut. Kiireistä, mutta toisaalta rentoa. Edelleen odotan, että ensi viikolla kai sitten takas töihin?

Tipu ei enää mahdu lillumaan lapsivedessä vaan makaa kohdussa. Näkee ehkä jo unia ja raapii itseään pikkukynsillään. Hikka hänellä on tosiaan melkein päivittäin.

Muistan yhdellä työväenopiston kurssilla kun mua ärsytti joskus vuosia sitten raskaana olevan opettajan tapa pidellä käsiään vatsalla ja taputella sitä. Itse huomaan tekeväni samaa, yleensä sen takia, että jotain tuntuu kylkiluissa ja yritän painaa sitä pois. Vaikka välillä on kiva muistuttaa myös vauvaa, että täällä ollaan kun hän niin ahkerasti tekee sitä tännepäin.

Tipu alkaa olla vähän myös unissa läsnä. Yhtenä yönä unohdin hänet ruokakauppaan, koska en yksinkertaisesti vaan muistanut että minulla on vauva. Toisena yönä myös juttelin Tipun kanssa, mutta en muista yhtään mitä.

Aloitin raskaana oleville suunnatun vesijumpan. Sitä on kerran viikossa 5 kertaa. Ihan hauskaa, mutta yksi ongelma siinä on... Se on ruotsiksi ;) Sinänsä fiksumpi olisi sen ehkä arvannut etukäteen, sillä jumppa järjestetään Folkhälsanilla, mutta minä en ole niin fiksu. No, onneksi ymmärrän ruotsia edes auttavasti. Eli tiedän pitääkö liikuttaa kättä vai jalkaa! Hah!

Vedessä liikkuminen tuntuu kyllä hyvältä. Paitsi, että välillä vaivaa korventava närästys vedessä ollessa... Muuten kropasta, niin turvotusta on jo havaittavissa iltaisin. Vatsa on välillä läikikäs. Öisin puutuvat kämmenet ja kerran heräsin siihen, että joku koskettaa mua käsivarteen vaikka se oli mun oma käsi, joka vaan oli niin puutunut etten tuntenut sitä.

Ja sitten Oulussa saunassa käytiin 3-vuotiaan kanssa tämä keskustelu:

"Mikti tulla on noin punatet tittit?"
"No en oo kyllä ihan varma, mutta kyllä se tähän vauvan tuloon liittyy..."
Hiljaisuus.
"Tun titteihin tulee mantikkamehua, mitä vauva juo."
"Voi... Niinhän se varmaan onkin."
"Juu, niin te on."

Samainen siskontyttö lupasi myös opettaa vauvan tanssimaan. Isompi siskontyttö löi äitinsä kanssa irtokarkkipussista vetoa, että vauva on poika. Äitinsä veikkaa siis tyttöä.

Friday, October 23, 2015

Juhlien viikonloppu

Täytin 32 viime viikonloppuna! Ennen lauantaihin sijoittuvat synttärit ois tarkoittaneet aikamoista riekuntaputkea.

Tai no. Sitä se tarkoitti nytkin. Ilman vaan sitä alkoholia.

Perjantaina äiti tuli yökyläilemään. Saunottiin ja katsottiin Vain elämää. Tipu potki mummuaan.

Ja okei, perjantai ei ollut vielä kovin villi :)

Lauantaina herättiin aikaisin leipomaan porkkanakakkua, jota syömään saapui myös mun isän porukat. Kakkua tarjosin myös maanantaina töissä yhdistettynä synttäri/läksärieväänä.

Sitten pitikin sujahtaa juhlatamineisiin ja rynnätä lahjaostosten (pakko on paras muusa myös lahjojen ostamisessa) kautta ristiäisiin / isoveljen synttärijuhliin. Lapsi sai kauniin nimen, kakku oli hyvää ja noh, muuten kirkollisista tilaisuuksista en niin piittaakaan.

Juhlat jäi meillä hiukan vajaiksi (myös sen takia, että pappi jaaritteli ja kastetilaisuus kesti ikuisuuden), koska piti lähteä kotiin sujahtamaan taas uusiin, illan juhlavaatteisiin.

Illalla ohjelmassa oli VIP-tilaisuus Haloo Helsingin vikalla keikalla. Oli kyllä tosi tosi hauskaa. Enimmäkseen siksi, että paikalla oli paljon kavereita. Ja toki keikkakin oli hyvä, vaikken mikään superfani olekaan.


Kotona olin joskus yhden maissa ja nukkumassa kello kaksi. Note to pregnant self: Virhe!

Sunnuntaiksi olikin suunnitteltu sitten brunssi ravintola Sunniin kahden ystävän kanssa, joista kierompi "perui" tulonsa flunssaan (jonka olin edellisen illan keikalla todennut kyllä olemassaolevaksi) vedoten. Olihan se jossain mielen perukoilla ollut, että ne vauvasuihkut on tulossa, mutta silti onnistuivat ystävät yllättämään. Ja minä tietysti vollottamaan!

Vaippakakkuja on tullut tässä vuosien aikana kyhäiltyä useampia ja tuntui aika epätodelliselta saada sellainen itse. Noin hieno! Ja minulleko se vauva tässä on siis tulossa?

Brunssipaikka oli koristeltu ja ohjelmaakin kaikenlaista. Minulle vain olivat suunnitelleet! Ja tärkeintä tietysti, että olivat paikalla. Tai hengessä mukana, jos eivät paikalle päässeet. Ihania ovat ystävät ja en tiedä, mitenpäin olisin kun olen niin kiitollinen. Pus pus ihan kaikki!

Wednesday, October 21, 2015

Raskausviikko 33

Ei jaksa raskaana oleva ihminen samalla tavalla kuin "normaali".

Ei täyttää vuosia, juhlia yötä myöten ja vielä brunssitellakin koko sunnuntaita. Juhlien täyttämästä viikonlopusta lisää vielä erikseen. Ihanaa oli, mutta vasta nyt keskiviikkona alkaa elämä tuntua millään tavalla normaalilta.

Johtunee myös siitä, että tällä viikolla on ollut myös vähän univaikeuksia. Hyvää asentoa on jo vaikeampi löytää, mahaa särkee joissain asennoissa ja vessassakin on joinain öinä tullut ravattua useampaan otteeseen. Aamulla uni katkeaa viimeistään kahdeksan aikaan, vaikka olisi miten pyöriskellyt koko yön.

Maha, maha, maha -olo jatkuu. Kenkien laittaminen jalkaan on uudella ulottuvuudella. Pyydän P:tä kyykistymään laittamaan sähköjohdon pistokkeeseen ja kaveria kaupassa nostamaan pudonneen tavaran. Onnistuuhan nämä toiminnot vielä, mutta hankalampaa on. Ja sisältävät paljon puuskuttelua ja pärräystä.

Napakuulumisista sen verran (viime viikollahan totesimme, että sen saa jo pompautettua ulos), että yhtenä iltana huomasin sohvalla röhnöttäessäni, että se myös pompahtaa itsestään ulos kun yskäisen. P sai tätä uutta ominaisuutta esitellessäni aivan hervottoman nauruhepulikohtauksen. Halpojen hupien lista sen kun kasvaa!

Painossa meni se +10 kiloa rikki ja vaikka se oli tiedossa ja tulossa, niin jostain syystä se kuitenkin vähän häiritsi. Vaikka kyllähän minä tässä loppuraskaudesta olen ollut aika paljon "sallivampi" itseäni kohtaan mitä syömiseen tulee. Äitiysloman alettua pitänee kuitenkin nyt yrittää vielä joku kontrolli pitää.

Urheilemaan onneksi pystyn edelleen. Kävelyllä (sauvat tai ilman) käyn useamman kerran viikossa. Kerran viikossa teen lihaskuntoa ja silloin tällöin olen käynyt uimassa.Tästä viikosta eteenpäin alkaa 5 kerran kurssi vesijumppaa odottaville. Toivotaan, että neuvolalääkäri ei totea mitään syytä välttää uimahalleja, koska äitiyslomalla olisi tarkoitus käydä sen lisäksi myös viikottain uimassa. Kun oletettavasti marraskuun sadekausikin vähentää ulkoiluintoa.

Lääkäri toivottavasti myös kertoo Tipun kääntyneen, vaikka vähän epäilen kyllä että hän ehkä vetää vielä volttia. En ole kyllä missään vaiheessa kunnolla erottanut potkujen ja käsien aiheuttamien tönäisyjen eroja. Luulen, että sellaiset topakammat ovat potkuja ja niitä tuntuu tuossa keskivatsalla enemmän. Jalan (tai jonkun erillisen osan) myös tuntee sormilla painettaessa, jos se sattuu ihan tuossa pinnassa olemaan. Mutta koska Tipu on sikiöasennossa, niin päähän voi olla missä vaan vaikka jalat ovat keskellä. Ja pää ja pylly ovat kai aika samantuntuisia, että mikä nyt sitten missäkin on. Tiedä sitä!

Ajattelin ottaa mahakuvia nyt kahden viikon välein loppuraskauden. Eli tässä tämän aamun 34+0. Parin viikon takaiseen kun vertaa niin kasvanut se on suht vähäsen ja hitusen se on mielestäni myös laskeutunut. Auringonvalon puuttuminen myös saa seinän näyttämään ihan eriväriseltä kuin aiemmissa :) Just sayin!

Mahakuvaussessioissa tällä(kin) viikolla aiheena komiikka.

Thursday, October 15, 2015

Raskausviikko 32

No nyt oli tapahtumarikas viikko raskaushommien suhteen. Ja tekstikin tulee päivän myöhässä, kun on näitä äitiyslomaa edeltäviä kiireitä tässä :)

Tai olo/raskaus ei ole mitenkään muuttunut. Tai sillä tavalla, että ekaa kertaa alkaa olla sellainen aika tuhti olo. Esitin jo yhtenä aamuna P:lle pingviinikävelyä, jonka suuntaan huomaan kävelytapani muuttuvan. Tai voipi olla, että oon tulossa kipeäksi taas. Mutta olo on sellainen (oliko joku ärsyttävä mainos tällainen joskus, mikälie?) maha, maha, maha!

Töissä ekaa kertaa tuntematon kollega uskaltautui kahvikoneella tiedustelemaan, että "kyllä nyt näyttää jo niin selvältä vauvamahalta, että uskaltaa kysyä vai tuleeko tästä nyt sellainen maailman vaivaannuttavin tilanne?" Kotitalon rappukäytävässä naapurinmies tuli onnittelemaan oikein kädestä pitäen "olet näköjään pelannut jalkapalloa." Ööh, joo kai niin totta...

Neuvolassa kesäterkka oli vaihtunut meidän omaan terveydenhoitajaan. Hän arvioi mittaamalla ja käsin kokeilemalla Tipun ihan keskikäyrälle (vähän harmitteli aiempien arvojen puuttumista) ja totesi vauvan olevan poikkitarjonnassa. Eli niin kuin arvelinkin. Pää toisella sivulla ja pylly toisella. Jalat ja kädet alaspäin. Siksipä mua ei pissata koko ajan, mutta välillä tosiaan saan monoa virtsarakkoon. Ja pää puolestaan on se, joka sitten kaivautuu tuonne kylkiluiden alle aiheuttaen sen epämukavan tunteen. Selittää myös mahan joka puolelle kasvamisen ja sen, että mun on aika helppo vielä kyykistyä.

Ihan ihannetilaksi terveydenhoitaja kutsui tätä poikkitarjontaa, jos vaan vauva tosiaan tässä myöhemmin kuitenkin kääntyy. Vatsaa veivaillessa hän kyllä totesi myös, että kääntäminen varmasti onnistuisi myös, kun on "hyvänkokoinen ja eikä yhtään supistusaltis kohtu". Ja liikkuvainen vauva.

Ainoastaan, jos sattuisi niin, että synnytys käynnistyisi nyt täysin ennen aikojaan vesien menolla niin sitten pitää lähteä sairaalaan kylkimakuulla. Mutta tätä tilannetta terveydenhoitaja kutsui "lottovoitoksi" eli aika harvinainen varmasti.

Hemoglobiinikin oli lähtenyt nousuun. Painosta ei ole toistaiseksi kukaan sanonut mitään eli sekin siis tosiaan ihan ok-mallilla edelleen. Vaikka on nyt tää maha, maha, maha!

Viikonloppu meni aika iiseissä tunnelmissa. Perjantaina illastin bestiksen kanssa ja join lasin skumppaa (muutaman kerran olen juonut lasillisen). Lauantaina ja sunnuntaina siivoiltiin taas kotona ja käytiin pitkällä kävelyllä (jonka jälkeen jalat olivat kyllä ihan muussia) ja veneellä piknikillä.

Ja lauantaina oltiin aivan huikeassa synnytysvalmennuksessa. Oon niin onnellinen, että P tuli mukaan. Molemmat saatiin hirmuisesti ajateltavaa ja tietoa, synnytys onkin ollut siitä asti aktiivisesti puheissa (keskusteluissa on vilahdellut myös aivan uusi konsepti nimeltä Antti Tuisku -synnytys... ha ha). Samalla alkaa ne omatkin toiveet synnytyksen suhteen hyvin hahmottua. En tiedä vielä paljonko haluan jakaa niitä etukäteen, koska suhtaudun niihin tosiaan toiveina enkä suunnitelmana, koska mitä vaanhan voi tapahtua (esimerkiksi tämä pysyminen poikkitilassa torpedoisi lähes kaikki toiveet). Aion kuitenkin valmistautua paremmin kuin olin alkuraskaudesta suunnitellut. Silloin suunnitelmana oli paukata synnärin ovesta sisään ja sanoa, että kaikki käy, kertokaa te mitä tehdään.

Ja miksi se on vähän hankalaa puhua toiveistani? Olen tällainen perinteinen suomalainen, josta tuntuu ettei mitään saa vaatia ja että systeemin tapa on ainoa oikea tapa. Varmasti kaikki tietävät minua paremmin ja minun vaan pitää ottaa kaikki annettuna

Ja sitten luen tällaisia juttuja - HS: "Paa jalat auki!" - Jorvin  kätilöt todistavat iloa, surua ja tuskanhuutoja. Tosi hyvä juttu ja paljon sain uutta tietoa. Mutta tässäkin jutussa on pieni syyllistävä sävy "vaativia synnyttäjiä" kohtaan, jotka "ajattelevat tietävänsä paljon". Jostain syystä on tähänkin juttuun sisällytetty sellainen fiilis, että valmistautuminen on pahasta ja tuo minunkin eka ajatus siitä, että menen sinne ihan takki auki on se oikea... Älä nyt ainakaan googlaa tai hanki tietoa, hullu!

Noh, pieni avautuminen siinä sitten :) Itse koen, että valmistautumisesta huolimatta tai siis sen ansiosta minulla on ihan realistiset odotukset synnytystä kohtaan.

Tää ylimääräinen synnytysvalmennus oli siis tällaisen tahon: Babyjoy. Jonkun verran pitäjä Tara myös kiertelee Suomea eli kannattaa tsekata, josko pääsisi joskus häntä kuuntelemaan. Pk-seutulaisille odottajille suosittelen lämpimästi! Todella mahtava tyyppi ja kuten sanottu tosi informatiivinen luento. Ihan toisessa maailmassa kuin neuvolan tarjoamat.

Ja osa 2 neuvolan perhevalmennusta sattuikin sitten maanantaille. Siellä puhuttiin jo imetyksestä ja vauvan kylvettämisestä, mutta ihan rehellisesti sanottuna mulla on ajatukset nyt niin siinä synnytyksessä, että sen jälkeisiä touhuja on vähän vaikea ajatella. Vaikka tsädäm, siitähän se heti alkaa sekunnilleen sen jälkeen kun synnytys on ohi. Tsädäm, olemme vanhempia! Tsädäm, imetä ja kylvetä ja älä tiputa!

Suurin anti perhevalmennuksesta oli, että keräsin paikalla olleiden naisten yhteystiedot ja perustin meille Facebook-ryhmän. Muutaman kanssa voisi jopa ihan muutenkin synkata ja kai sitä johonkin pisteeseen riittää sekin, että meillä on sitten ne vauvat.

Ja tsädäm! Tajusin, että ensi kesänä on sekä jalkapallon EM-kisat että olympialaiset! Ja mä oon kotona. Eli satakoot vaikka räntää, me penkkiurheillaan Tipun kanssa ihan huolella.

Ja Tipu-kalenterissa ollaan jo viimeisessä liitutaulussa. Alle 50 päivää menoa jäljellä, 230 jo takana. Duuniaamukammassa on 7 piikkiä. Tsädäm tsädäm tsädäm!

Oon alkanut vähän kuvaamaan mahaa enemmän, että jäis sitten jotain muistoja kuvinakin. Tällä viikolla aiheena varjokuvaus.
Tässä tavoittelin herkkää tunnelmaa ilta-auringon heittäessä varjoa olohuoneen seinään, mutta joo... lopputulos näyttää vähän paksulta lapselta. Ja kiva tukkapörrö.
Tätä teosta kutsun nimellä: Jättiläisnainen uhkaa kyläläisiä sauvakävelykepeillään.

Wednesday, October 7, 2015

Raskausviikko 31

Mennyt viikko ei ihan vaan vilahtanutkaan silmissä. Oli aika raskas ja pitkä. Välillä elämässä sitten näinkin.

Maanantaina me käytiin perhevalmennuksessa vol 1. Aiheena synnytys. Se oli juuri niin vaivaannuttavaa kuin kaikki olivat varoitelleetkin. Monihan jättää sen käymättä, mutta itsellä riittää uteliaisuutta myös tällaiseen. Paljoa sieltä ei tietoa kyllä herunut, synnytysvideo antoi ehkä tietynlaista varmuutta asiaan. Että tolleen se sitten tapahtuu ihanneolosuhteissa.

Ja muutama vaistoihin liittyvä asia jäi valmennuksesta käteen. Esimerkiksi se, että vauva ryömisi rinnalle syntymän jälkeen itse, jos hänelle annetaan siihen tilaisuus. Jos jollain on tästä tietoa/kokemusta, niin mielelläni kuulen lisää! Kaikenlaista sitä siihen synnytykseen liittyy ja menenkin kuuntelemaan lauantaina lisää maksulliselle synnytysluennolle. Huomatkaa, minähän valmistaudun!

Valmennukseen osallistujat olivatkin sitten vähän jännempää porukkaa. Kaikenlaista tallaajaa siellä oli "lapsivesi maistuu lihakeitolta" -läpänheittäjästä lantiotaan vähän turhan innokkaasti vatkaavaan kätilöön... Kotimatkalla sanoin P:lle, että "kiitos kun oot noin normaali".

Tällä viikolla sanoin puolestaan Tipulle: "ärsyttävä kakara, pois sieltä mun kylkiluista". Vähän nätemmin kai pitäisi opetella omalle lapselleen sitten puhumaan. Mutta tosiaan välillä hänen asentonsa ovat mun kannalta todella ikäviä. Joku raaja esimerkiksi tuntuu aina välillä löytävän virtsarakkoni ja yllättävä vihlaisu tuntuu aikas inhoittavalta.

Kuvittelin yhtenä päivänä Tipun jo kääntyneen pää alaspäin (ehkä hän olikin vähän aikaa), kun hänen hikkansa tuntui todella alhaalla, mutta heti seuraavana päivänä väittäisin että hän oli mahassa sivuttain. Pylly toisella sivulla ja pää toisella.

On se myös kivaa, että sen pennun tuntee nyt jo koko ajan. Ei yleensä tarvitse pysähtyä kuulostelemaan kovin pitkäksi aikaa, että taas jotain tuntuu, jos ihmetyttää. Vaikkei mulla ole vertailukohtaa, väittäisin että aika rauhallinen Tipu kuitenkin on.

Mulle on tullut kiloja nyt 8-9. Täytyy sanoa, että oon painoon suht tyytyväinen ja jos tässä ei nyt mitään kummallista tapahdu niin varmaan päädyn aika sellaiseen peruspainonnousuun (10-13 kiloa) koko raskauden osalta.

Tietty lopussa voi tulla turvotuksia yms. vaikka niitä vastaan olen kuulemani mukaan ihan tietämättäni taistellut juomalla paljon vettä. Siis sitä menee! Varmaan 5 litraa päivässä. Mummolassa meinasi ahdistus iskeä, kun siellä ei vettä saakaan hanasta vaan tulee kannettuna. Ei mulla ole hirveä jano, jotenkin sitä vaan tekee mieli. Merkittävää vessalla ramppaamisen lisääntymistä en ole edelleenkään kyllä huomannut, öisin herään vieläkin sen tutun kerran (taisin herätä sen kerran ennen raskauttanikin useimpina öinä). Nyt ongelmaksi on kyllä tullut uudestaan nukahtaminen, koska ajatukset alkaa pyörimään niin kovaa päässä.

Viime viikkoina kropassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, ehkä tukisukkien satunnaisesta käytöstä on ollut apua. Bio-oil palasi myös rasvausrepertuaariin. Sunnuntai-iltana huomasin, että navan voi jo "pompauttaa" ulos. P:stä se oli kiehtovaa, minusta vähän ällöä. Vähän niin kuin se, että makuulle vähänkin huolimattomammin käydessä maha työntyy vatsalihasten välistä oudonmalliseksi tötteröksi. Lisäksi toisessa kyljessä muljahtelee jotain painaessa. Jokin sisäelin tai lihas? Ei sekään elämää haittaa, paitsi jos sitä alkaa itse muljauttelemaan. Niin kuin tietty on pakko. Ja ynähtää perään, että yyyyyyyh, mikä tää on.

Mahakehityskuva vielä loppuun. Viikot 20, 24 (elokuu näkyy ihonvärissä), 28 ja 32 (tältä aamulta).  Jostain syystä nyt näin neljän viikon välein. Ehkä loppua kohti voisi tiivistää tahtia.

Näitä kuvia kun katsoo, niin maha jotenkin näyttää kasvaneen joka suuntaan eikä vain ulospäin. Ja tuolleen, että joku ois vaan puhaltanut ilmaa sinne. Piukeentunut se onkin ja minusta nyt vasta viimeisen kuukauden aikana alkanut näyttää oikeasti raskausmahalta eikä mene enää kaljarepusta... Ehkä kuvissa vähän hämää se, että tissit on kasvaneet myös niin toi mahankasvu ei näytä niin suurelta :D

No mutt hei, miltä näyttää? Onks tyttö- vai poikamallia?



Tuesday, October 6, 2015

Mummonmutukka

Saattelimme mummon haudan lepoon viikonloppuna. Hautajaisten aattona majoituimme vanhaan mummolaan, josta Valio-myrsky (tai mummo itse) kävi illan aikana katkomassa sähköt. Kynttilän valossa oli hyvä muistella mummon hauskimpia hetkiä ja aamulla piti peseytymistä varten lämmittää rantasauna. Vähän niin kuin ennen vanhaan.

Vielä siunaustilaisuudessakin kappelissa sähköt menivät poikki muutamaan otteeseen. Myrskyn jälkeen oli kuitenkin upea aurinkoinen syyssää. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli kaunis ja mummoa muisteltiin lämpimästi.

Pienempi siskontyttö, Elea, hyssytteli meitä aikuisia kappelissa, ettei isomummo herää. Hänelle oli sanottu mummon nukkuvan edessä. Hän hali itkevää isosiskoaan ja tilaisuuden jälkeen totesi häiden olleen hienot. Voi niitä tunnelmaa hiukan keventäviä pieniä.

Elea saattaa isääni kädestä pitäen mummon arkunkantajia.
Viimeisen kerran näin mummon kesälomareissulla, kun kävimme häntä katsomassa sairaalassa. Itkin matkalla, kukkakaupassa ja pitkään autossa sairaalan pihalla. Tiesin meneväni jättämään hyvästejä, vaikka toivoinkin vielä että ehkä mummo kestäisi ensi vuoteen ja voisin tuoda Tipun häntä tapaamaan.

Keräsin itseni kuitenkin enkä itkenyt mummon edessä. Puhuimme niitä näitä, hän iloitsi tulevasta perheenlisäyksestä ja totesi minun valehdellessa, ettemme tiedä sukupuolta, että "älkää kysykökään, yhtä rakashan se on joka tapauksessa".

Mummo oli väsynyt ja toivoikin lopulta, että lähtisimme. Halasin mummoa ja sanoin hänen olevan mulle todella rakas. Hän sanoi samaa minulle, halusi halata vielä "isoa miestä" eli P:tä. Itkin vasta käytävässä.

Mummosta ja hänen herkkuruoistaan, karjalanpaistista, kalakukosta, karjalanpiirakoista, taivaallisista sienikastikkeista, on tietysti monia muistoja. Kesistä mummolan pihalla, kun ei ollut mitään tekemistä. Mummosta istumassa pihakeinussa. Hankien läpi kirmaamisesta joenrannan saunaan, kun pakkanen polttaa nenänpäätä. Yhtenä juhannuksena valvoimme mummon kanssa kahden tuvassa ja katsoimme televisiosta Andrea Bocellin konserttia.

Mummo oli taiteellinen ja tunteellinen. Hän osasi kirjoittaa, maalata, laulaa ja lausua. Pukea tunteensa sanoiksi ja paneutua hetkeen, niin kuin joku hautajaisissakin mainitsi. Hän oli paikallisvaikuttaja muun muassa seurakunnassa ja Martoissa. Hän kirjoitti paikallislehteen vakituisesti mielipide- ja tunnelmointikirjoituksia. Paikallislehti muistikin häntä hautajaisissa omalla adressilla.

Mummo oli myös suora ja melko kiivaskin sanoissaan. Aina hän ei ehkä ihan osannut valita sanoja lapsenlapsilleen sopiviksi. Hänellä oli elämänsä aikana useita yliluonnollisiakin kokemuksia. Hän näki unissa sukulaisten kuolemia ja esimerkiksi Estonian onnettomuuden.

Vaikka muistan mummosta tietysti päällimmäisenä hyvät ja lämpimät muistot, tahdon muistaa myös sen, kuinka hän sai muutama vuosi sitten ollessamme käymässä kieltävän päätöksen polvileikkaukseen, jota oli toivonut. Sydän oli silloin jo liian heikko. Mummo oli laittamassa pyykkejä pihalla ja puhkesi kyyneliin kertoessaan meille lääkärin päätöksestä. Lohdutimme mummoa ja jotenkin hetki on jäänyt mieleeni, sillä koin näkeväni mummostakin uuden, aidon puolen.

Enkä halua unohtaa sitäkään, että loppuaikoinaan mummo katui joitain elämänvalintojaan. Hänen ja ukkini tiet erosivat muutama vuosi sitten ja mummo sai hetken maistaa "sinkkuelämää". Hän todella tuntui nauttivan tästä harmillisen lyhyeksi jääneestä ajanjaksosta elämässään.

Muutama mummon ystävä otti hautajaisissa puheeksi mummon silmän kauneudelle ja kuinka hän myös huomasi aina kehua, jos jokin erityisesti pisti toisessa ihmisessä silmään. Minun kohdallani se oli useimmiten "solakat sääret" tai hiukseni, jotka mummosta olivat kauniit ja paksut. Teini-iässä mummon oli vaikea sulattaa alati vaihtuvaa hiustenväriä. Puhelimessa mummo myös kyseli aina olenko ostanut uusia vaatteita ja kehui erityisesti, jos päällä oli mekko.

Eräs mummon ystävä oli laittanut hautajaisiin kahdet helmet, toiset mummoni puolesta. Tätini puolestaan vei mummon arkkuun muutaman kauneudenhoitovälineen. Kylälle lähtö oli mummolle aina pieni juhlanhetki ja sinne laittauduttiin. Jokin koru oli aina kaulassa, huulipunaa ja tukka laitettuna.

Kun lähdimme mummon luota kesällä, hän otti minua vielä viimeiseksi kiinni käsistä ja kehui "kauniita käsivarsiani". Se jäi viimeiseksi hetkeksemme.

Joskus 8-vuotias sanoo sen parhaiten ja Aadan mummolle askartelemaa korttia lainatakseni kiitos pitkästä yhteisestä elämästä.

Tätä Ranskalaista paimenlaulua mummo usein lauloi ja sitä olimme mekin siteeranneet korttiimme. Se kuultiin myös kappelissa (parempi versio Spotifyssä Metro-tyttöjen laulamana).



Mummo aiemmissa teksteissä:

Aikuisuuden raja
Mummo
Lieksa-Helsinki-Pariisi
Avoliitto 
Quest for snow

Thursday, October 1, 2015

Antti Tuisku -bileet

Täten julistan, että kunhan Tipu on syntynyt ja sopivassa yökyläilyiässä, niin hetimiten pidän kotibileet, joiden teemana on Antti Tuisku.

Kerrottuani tästä kotona P:n ilme sai minut arpomaan, että ehkä ne oiskin naisten bileet (enkä tiiä haluuko naisetkaan tulla), mutta katsotaan sitten lähempänä!

Tämä Antti Tuisku -rakkaus on oikeastaan syttynyt tässä raskauden aikana, joten Antti Tuisku -teemaiset nimiäisetkin voisi tulla kyseen! Ja Tuiskuhan olisi sellainen nimi, joka sopii tytölle ja pojalle...

Okei okei. Jätän tämän linkin vaan tähän, klikkaaminen omalla vastuulla (Antti-kuume on tarttuvaa):

Antti Tuisku vetää Sata salamaa Vain Elämäässä.

Wednesday, September 30, 2015

Raskausviikko 30

Sinne meni taas se viikko. Tuntuu, että olen koko ajan pesemässä hampaita tai vetämässä päivämääriä yli Tipu-kalenterista. Aamu, ilta, aamu, ilta... Perussyksyfiiliksiä kai.

Tämä viikko sujui oikeastaan vaihtelevissa flunssaoireissa ja vaihtelevalla uupumusasteella.

Perjantaina olin kesälomapäivällä ja kävin ekaa kertaa moneen kuukauteen uimahallissa. Uiminen vaan on niin mun laji, mutta eipä sekään ihan entiseen malliin sujunut. Entinen malli = täysillä rintaa kilsan verran putkeen. Nykyinen malli = 50% prosentin vauhdilla rintaa. Ja hengähdystauko n. 200 metrin välein, mutta kilsan jaksoin kuitenkin.

Lauantaina juhlittiin yhden ystävän 5 viikkoa pidemmällä olevaa raskautta vauvakemuilla mökillä. Raakakakkua ja lahjoja. Naurua ja vauvapuhetta. On erilaista puhua lapsista nyt, kun on itse raskaana. Jotenkin yrittää imeä itseään kaikkea tietoa, mitä muista lähtee. Harmiksemme unohdettiin tehdä perinteiset vauvaveikkaukset. Mun veikkaus: 17.10 (synttärikaima), 4,3 kg ja 52 cm.

Käytiin myös sienessä, mutta saalis jäi huonoksi. Tai siis olemattomaksi. Mutta ihanaa oli ystävien kanssa. Ja luonnonhelmassa. Vaikka superkuu paistoikin koko yön mun naamaan verhottomalla mökillä.

Sunnuntaina kotimatkalla oli kuin mikäkin vuosisadan krapula sitten. Silmät eivät vaan meinanneet pysyä auki.

Maanantaina jopa lähdin töistä jo iltapäivällä ja tultuani kotiin otin torkut. Rautalisä on nyt vähän ahkerammassa käytössä kuin ennen. Ehkäpä se tästä.

Töissä odottelen jo sijaisen aloittamista. Sitten mä saan nostaa jalat pöydälle? Onko se niin? Tietysti jotain pientä koulutusta yms. siinä pitänee järjestää. Olivat mua jo häätämässä töistä kuukautta ennen aikojaan, kun mun puhelinliittymä suljettiin. Olinkin jo puhunut, että noinkohan tää menee kivuttomasti kaikki liittymien omiin nimiin siirrot ja kaikki. Ei mennyt.

Tällä viikolla kävin ostamassa tukisukat. Vanhan kimppakämpän kivijalassa on silloin "mummokaupaksi" tituleerattu terveystuotteiden myymälä. Joskus istuin sen rappusilla baarista tullessa aamuviideltä polttelemassa tupakkaa ja syömässä mustikkapiirakkajäätelötuuttia. Nyt kävin sisällä ja kokeilin maksamakkaran värisiä tiukkoja sukkia, joita onneksi sai myös mustina. Ettei tulis suonikohjuja. Ja ettei turvottas. Täytyykö sitä edes sanoa? Ajat. Muuttuvat. Piste. Huutomerkki. Huutomerkki.

Saimme tällä viikolla myös kotiin äitiyspakkauksen. On tosi hienoa, että sellaisen Suomessa saa ja olihan se jännää availla, mutta en silti voi väittää, etteikö sisältö olisi ollut pettymys. Lähinnä Aasiassa tuotettuja vaatteita, jotka on kyllä söpöjä, mutta tuntuvat aika huonolaatuisilta ja tiedä-missä-oloissa-tehtyjä. Hmmh. Mieluummin vähemmän vaatteita, jos olisivat kotimaisia. Hmmh. Ja säästökohteeksi oli joutunut pakkauksen toinen kestovaippa eli nyt niitä oli vain yksi. Hmmh, tuntuu arvovalinnalta sekin.

Näin kävi pakkauksen peitolle, kun käyttöönottopesin sen 60 asteessa (joka pesulapussa sallitaan). Kertonee laadusta...



Pakkauksen söpöimmät, ei vielä pesty kertaakaan.
 Tipu juo litran lapsivettä joka päivä ja pissailee jo puolisen litraa päivässä (mun kestovaippakaappi alkaa olla jo viimeistelyjä vailla täynnä... kai?). Hikka on tässä vaiheessa jo tavallista ja epäilenpä, että tälläkin hetkellä hän siellä nikottelee kun oikeassa kyljessä tuntuu tasainen nykiminen.

Painokin Tipulla lähenee jo kahta kiloa kohtapuoliin. Uskomatonta, että se vielä tuplaantuu tässä viimeisten viikkojen aikana. Miltä se nelikiloinen sitten vatsan sisällä tuntuu? 

Wednesday, September 23, 2015

Raskausviikko 29

30 viikkoa takana! Jee! Maaliskuun lopusta on kulunut jo kohta 6 kuukautta eli puoli vuotta!

Pari kuukautta vielä edessä. 10 viikkoa. 69 päivää. Osannette itsekin laskea, mutta tosiaan kyllä tässä on nyt siirrytty jäljellä olevan ajan laskemiseen. Alkuunhan täyttyneet viikot tuntuivat tosi tärkeiltä, nyt kuitenkin kauhotaan maalia kohti.

Viime päivät olen tuntenut itseni pöhöttyneeksi ja turvonneeksi ja kerrassaan nihkeäksi. Eilen illalla puskivat ekat oikeat flunssaoireet. Eli sitä sitten nyt, vähän on veto pois.

Muuten tässä viikon aikana ei ole nyt ihan kummempia raskauden suhteen tapahtunut. Paitsi, että neuvolan kanssa oli epäselvyyksiä ja vasta sinne soittamalla mulle selvisi, että mun sf-mitta (kohdunkorkeus) on yläkäyrällä. En ole varsinaisesti huolissani, koska tiedän, että se on väärin mitattu, mutta kyllä vähän ärsyttää koko homma ja neuvolan sekoilu.

Ihmettelin samalla 6 viikon taukoa neuvolakäynneissä ja se puolestaan johtuu sitten siitä, että mun "oma" terveydenhoitaja palaa vuorotteluvapaalta vasta pari viikkoa sen jälkeen kun sijainen lopettaa. Tääkin vähän ärsyttää, että miksei mulle voitu tätä suoraan kertoa vaan piti ihmetellä itse. Ja 6 viikkoa ominpäin tässä vaiheessa tuntuu aika pitkältä ajalta.

Huuto.netistä ja Torista on taas tarttunut mukaan kestovaippoja, muuta tarviketta ja teinpä vihdoin kaupat pinnasängystäkin.

Lauri-nukke testaa.
Tipu on jo päälle 1,5 kiloa ja kyllähän sen alkaa jo tuntea. Muutaman päivän hän taisi viettää selkä ulospäin ja liikkeet tuntuivat aika vaimeina. Nyt 30 viikon täyttyessä voisi alkaa harrastaa liikelaskentaa eli tunnissa pitäisikin tuntua 10 liikettä. Melkeinpä koko ajan sieltä jotain tuntuukin, välillä pitää vähän kuulostella.

Tänään Tipu ja minä nautittiin Vuokko Hovatan biiseistä. Vuokon ääni saa uskomaan, ettei maailmassa voi olla mitään pahaa vaan pelkkää kevyttä ja hyvää. Sehän sopii erinomaisesti flunssaiselle Heenulle ja elämään vasta valmistautuvalle Tipulle.

Tuesday, September 22, 2015

Tädin Tirput

Vietettiin viikonloppu Oulussa siskonperheen luona.

Viikonloppu oli ihana, vaikka sitä värittikin suru-uutinen mummomme poismenosta. Siitä lisää myöhemmin, mutta täytyy sanoa että parasta teraapiaahan pienten ihmisten seura on suruun. Ja oman siskon, jolle menetys on sama kuin itselle.

Aadahan on osoittautunut todella suurisydämiseksi pieneksi ihmiseksi ja pääsimme molemmat toteuttamaan haluamme auttaa Nälkäpäivä-kerääjinä. Voi että, olin ylpeä hänestä kun hän jaksoi seistä lippaan kanssa, kiitellä ihmisiä rahoista ja toivotella päivänjatkoja. Itsehän olin suurimmaksi osaksi tällä kertaa statistina, koska suurin osa rahoista kilisi luonnollisesti Aadan lippaaseen. Välillä taputtelin vähän mahaa ja jokusen roposen sain säälistä minäkin ;)

Muuten viikonloppuun kuului saunomista, leikkimistä, vähän ulkoilua (minkä syysmyrskyltä pääsi tekemään), hyvää ruokaa ja herkuttelua. Rentoa yhdessä olemista. Aivan ihanaa.

Välillä vähän ihmeteltiin myös Tipua yhdessä. Elea oli hänestä kovin kiinnostunut ja oli sanonut jo etukäteen "ikävöivänsä vauvaa" ja otti monta kertaa vauvan puheeksi ihan omasta aloitteestaan. Vauvalle piti syöttää karkkia "laitat karkin suuhun ja siitä se kierii vauvan mahaan. Vauva tykkää karkista."... ok, tämähän sopii mulle! Ja hän ilostui, että vauva pääsee lentokentällä keinuun ja liukumäkeen. Kerran hän myös kommentoi vessassa ravaamistani "sä oot kyllä käynyt siellä jo tosi monta kertaa". Vähän kokeiltiin mahan läpi pieniä potkuja ja molemmat tytöt kyselivät monta kertaa, jos satuin vaikka koskemaan mahaa, että potkiiko se nyt?

Todennäköisesti viikonloppu Oulussa oli viimeinen laatuaan ilman Tipua. Tunnen pientä luopumisen haikeutta sen suhteen, että minun tädin roolini tulee väistämättä muuttumaan jatkossa. Tädin tirput eivät tule enää saamaan totuttuun tapaan jakamatonta huomiotani... Mutta toisaalta sitten taas annan heille ehkä lahjoista parhaimman eli uuden leikkikaverin :)

Wednesday, September 16, 2015

Raskausviikko 28

Joko ollaan perillä? Eihän vielä olla perillä!

Tipu ei tietenkään ole valmis vielä tulemaan maailmaan, mutta välillä minä olisin valmis. Että loppuisi jo tämä raskaus. Ja toisaalta ahdistaa, että kohta tämä raskaus loppuu. Ja mitä sitten?! Pikkuhiljaa, kun se loppu alkaa häämöttää, alkaa asia tuntua yhä todellisemmalta. Meille muuttaa pian vauva! Kääk! Ehkä sittenkin vielä jatketaan ihan hetki tätä nykytilaa.

Viikonloppuna ohitettiin 200. raskauspäivän virstanpylväs ja kotilaskurikin näyttää jo tältä:
















Että loppusuoralla tässä jo ollaan, katseli sitä mitenpäin tahansa. Viikon päästä alkaa viimeisten 10 viikon rutistus. Päivissä se on sitten enää 70! Iik! Okei, mahdollisesti +2 viikkoa vielä siihen, mutta ei ajatella sitä nyt... Tai -2 viikkoa, mutta ei ajatella sitäkään. Pidetään kiinni siitä joulukuun 2. päivästä.

Maha tuntui plompsahtavan ulos viikonloppuna. Tai oikeastaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaiaamuna piti yllättäen laskeutua vessanpöntölle selkä suorana. (sori liika informaatio, mutt vessassahan me kaikki käydään). Jotain, arvelen että vauvan pää tai peppu, oli kylkiluiden välissä. Jaahas, että tällainen tässä sitten. Ei se siihen tullut jäädäkseen, mutta paremmin jo tuntee missä Tipu majailee milloinkin. Välillä vatsa on joltain osin kivikova ja aika epämukava.

Ensimmäistä kertaa työnsin tällä viikolla myös mahani johonkin vahingossa. Ihan kunnolla hieroin sitä lounaslautasellani olleeseen sienikastikkeeseen ennen kuin huomasin. Pitänee alkaa kantaa tarjotinta mahan päällä eikä alla.

Tehtiin tällä viikolla taloudellisesti suurin hankinta Tipulle. Kutsumme sitä kotoisasti tonnin perseenpesupaikaksi tai työkaverin ehdottamaksi aika paljon kivammaksi vauvan kylpyläosastoksi. Sitä ehkä kuvittelisi, että siihen kuuluu kullattu bidee ja timanttihana, mutta ihan perusbauhaustarjoussetti sinne kylppäriin nyt kuitenkin tulee ja töineen se nyt vaan maksaa just sitten tuon verran. Vanhassa on useita ongelmia uuden tulokkaan ja ihan peräti yleisen turvallisuuden kannalta. Eli tämä panostus nyt vaan oli tehtävä.

On meille myös ilmestynyt uusi kuivaava pesukone, ei ihan niin pakollinen, mutta helpottanee arkea. Tilaakin on tehty ja tavaraa hankittu. Siivottu lisää. Valmista ei silti vielä ole. Että ehkä hyvä, ettei hän vielä tule. Älä pidä kiirettä.

Tuesday, September 15, 2015

Sing-along ja muuta hyvää

Orionissa on järjestetty nyt syksyllä sing-along-näytöksiä. Oltiin viikonloppuna katsomassa ikisuosikkini Grease.

Ihan huikea kokemus. Ihmiset (jotkut peräti teemaan sopivasti pukeutuneet) lauloi ja taputti ja oli ihan fiiliksissä. Yritettiin pysyä mukana hand jivessa ja muutenkin meno oli riehakasta. Noin hauskaa ei oo leffassa varmaan koskaan ollut. Suosittelen ja toivottavasti Orionissa jatketaan näitä näytöksiä, jotka ilmeisesti ovat kaikki myyneet loppuun.

Pieni Merenneito olisi myös haluttu käydä katsomassa sing-alongina, mutta siitä ainoa näytös oli valitettavasti ihan vaan pari päivää ennen laskettua aikaa. Mennään siis noin viikkoa ennen katsomaan siitä ihan tavallinen näytös. Katsotaan kuinka käy ;)

Lauantai oli muutenkin ihana. Lunastin kaasuilulahjaksi saamani superrentouttavan kasvohoidon ja vietettiin muutenkin koko päivä tytöissä. Illalla syötiin Shanghai Cowboyssa, jossa ruoka oli erinomaista. Juuri äskettäin myös Lucha Locossa vierailleena sanoisin kuitenkin, että Lucha on parempi. Meksikolaisia siis molemmat.

Leffan jälkeen istuttiin vielä hetki alas baariin ja tuntui ihan "normaalilta lauantai-illalta", vaikka joinkin vaan vettä. Kunnes piti lähteä kotiin ja sukkuloida humalaisten ihmisten keskellä. Mun vieraiden humalaisten ihmisten toleranssi on laskenut nyt raskauden edetessä todella alas. Ahdistaa ja tuntuu turvattomalta. Olen myös tunnistanut itsessäni pikkuhiljaa kasvavan uudenlaisen tunteen ja se on kai sitten sitä äidin suojeluvaistoa. En minä nimittäin koskaan ole pelännyt niitä bussissa älämölöä pitäviä känniääliöitä, mutta nyt he tuntuvat aika arvaamattomilta. Yöllä kun sain kotioven takanani kiinni, niin huokaisin helpotuksesta.

Sunnuntaina olin auttamassa anoppia hääpaikassamme avoimien ovien päivänä. Hääpaikkammehan oli Naisasialiittounionin omistama Villa Salin Lauttasaaressa ja se tuntui kiinnostavan monia. Siellä kävi siis satoja ihmisiä. Ja kaikki lähtivät yhtä haltioituneina. Itsekin fiilistelin tiloja ja ihania häämuistoja.

Itse olin köökkiapurina, keittelin kahvia ja ravasin Siwasta lisää pullaa, kun yleisömäärä tosiaan yllätti kaikki. Hommissa oli anopin järjestökavereita, jotka jaksoivat iloita ja kysellä Tipusta sekä päivitellä, kuinka minäkin jaksoin 5 tuntia seisoa ja puuhastella. Se on aika hauskaa, että yhtäkkiä sitä onkin joku supernainen, kun jaksaa tehdä tavallisia asioita ;) Munsta on kiva auttaa ja kokonaisuudessaan tilaisuus oli sellainen hyvänmielen tapahtuma. Anopin kanssa juteltiin myös alustavasti Tipun nimijuhlien järjestämisestä Salinissa. Oishan se nyt aika ihanaa!

Friday, September 11, 2015

Lidlin hummus

Vihdoin hyvää kauppahummusta! Lidliin on tullut uutuustuote, ihan kolmessa maussa kuulemma, mutta meidän Lidlissä oli vaan tavallista.

Mutta se on siis oikeasti hyvää, aika seesamista, mutta hyvää. Ollaan kokeiltu kaikki kauppojen hummukset, kun siitä tykätään ja jostain syystä se on niiiiin vaivalloista tehdä. Eihän se siis oikeasti ole, mutta ei vaan tuu tehtyä.

Yleensä kaikki kauppahummukset on lentäneet maistamisen jälkeen suoraan roskiin, mutta tätä syötiin eilen illalla melkein koko purkki hapankorppujen päällä. Käytetään hummusta tavallisenkin leivän päällä ja dippaillaan siihen vihanneksia iltapalaksi. Se on aika hyvä proteiinilisäkin kasvissyöjälle noin niin kuin hyvän maun lisäksi.

Onks tää nyt sit joku viikon ruokavinkkipalsta? Ehkä sit mutt piti jakaa tää ilouutinen!

Wednesday, September 9, 2015

Raskausviikko 27

Viikon parhaa uutiset eka: mulla on erinomaiset sokeriarvot! Jippii! Tää on ehkä "eniten" stressaamani asia tässä raskaudessa. Että jos tulee se diabetes. En tiedä, miksi se oli sellainen mörkö kun mitään varsinaisia riskitekijöitä ei ollut, mutta nyt se on kuitenkin selätetty. Appelsiinimehua ja liitulakuja pelkästään loppuraskausaika!

Itse sokerirasituskoekin meni tosi hyvin. Nälkähän siinä oli ja väsytti se terveyskeskuksessa hengailu, vaikka pystyinkin tekemään töitä koko ajan. Mutta siis ei ollut lainkaan ikävää niin kuin se ilmeisesti joillekin on.

4. neuvolassa todettiin enää nipin napin normaali hemoglobiini eli sitä rautaa pitäisi vähän alkaa tankkailemaan. Neuvolantäti myös kehotti, että synnytystä voisi alkaa miettimään ja tutustumaan synnytyssairaalavideoihin netissä. Enää ei tehdä sairaalaan tutustumiskäyntiä. Säästö se on pienikin säästö.

Synnytystä olenkin alkanut hiukan pohtimaan. Se ei tunnu stressaavalta asialta, mutta tietynlaisia päätöksiähän sitä varten pitäisi tehdä. Itse aion (silläkin uhalla, että kutsutte hihhuliksi) tutkia myös vaihtoehtoa, että jättäisi järeämmät kivunlievitykset käyttämättä. Ja kyllä, tiedän että voihan sitä haluta tai päättää yhtä ja sitten kaikki heittääkin häränpyllyä. Mutta ei se tarkoita, etteikö vaihtoehtoja kannattaisi tutkia.

Nää viikot 20-30 on kyllä kestäneet yhden ikuisuuden. Tipun liikkeet tuntuvat jo lähes koko ajan, nyt välillä jo aika terävästikin sieltä saa vastauksen kun pistää käden vatsalle. Hänestä myös on joko kivaa/ärsyttävää/hyvää treeniä möyriä sänkyä vasten kun makaan kyljelläni. Kaikki, mikä tunkeutuu hänen alueelleen tuntuu saavan huomiota. Hyvässä tai pahassa. Tiedä sitten, onko siellä utelias vai kärttynen kaveri... Iltaisin hän myös reagoi selvästi P:n ääneen ja tuutulauluun.

Pieniä vaivoja on ilmaantunut tälläkin viikolla. Iltaisin närästää, uni on aika katkonaista ja sitten on sellaisiakin vaivoja, joista ei viitsi blogiinsa edes kirjoittaa. Mutta nämä on vaan tällaisia "epämukavuusasioita" eli en valita. Kauheasti :)

Viime viikonloppu vietettiin kotia kuuraten. Vuokrattiin höyrypesuri, jolla pestiinkin sitten ihan kaikki mahdollinen, myös sohvat ja sänky. Meillä viikonloppuna kuultua: "Meillähän on tästä keittiöstä aika kivat näkymät nyt kun ikkunoista näkee taas läpi", "Millaiset ihmiset ei omista mattopiiskaa?" ja useampaan otteeseen "Tätäkään ei muuten oo kertaakaan pesty muuton jälkeen... tai ei ehkä kyl silloinkaan" (toim. huom. 4 vuotta asuttu tässä). Että Tipu tulossa tai ei, niin kotimme todella kaipasi tätä.

Oon myös kunnostautunut Torin ja Huuto.netin käyttäjänä. Kympin tavaroita valuu vähän joka suunnalta meille pikkuhiljaa. Matkasänky kympin, kantoliina kympin, pehmeä kantokassi vaunuihin kympin!

Sain kuin sainkin myös haluamani Tula-kantorepun Torista (käytetyistä oikeasti taistellaan, kun maksavat uutena n. 140 e), mutta saattaa olla että voitan sellaisen myös Huuto.netissä :D Eli sitten mulla on niitä kaksi, mutta toiselle on jo mahdollinen ottaja, jos näin käy. Ja koska niitä on käytettyinä myynnissä toistaiseksi vielä aika vähän, niin sen kaupaksi saaminenkaan ei varmasti ole ongelma.

Ja sitten vielä mahakuva 28+0. Maha on minusta edelleen aika pieni (vrt. 4 viikon takaiseen). Painoa on tullut tähän mennessä nyt n.7 kiloa ja se on oikeastaan nyt aika samoissa lukemissa, joista sitä vuosi sitten lähdin alaspäin kitkuttamaan. No, kilo siitä ainakin on jo ihan vaan vauvaa!

Thursday, September 3, 2015

Uusinta: Omenahillo uunissa

Mähän tein kaksi vuotta sitten omenahilloa. Aivan hitokseen omenahilloa! Unohdin yhtälöstä vaan sen, että eihän me syödä omenahilloa. Tai mitään hilloja. Koskaan.

Hillot onkin nyt "levänneet" pakastimen alalaatikossa nyt tämän kaksi vuotta. Tässä raskauden aikana oon ottanut asiakseni syödä niitä omenahilloja, jotta saataisiin pakkaseen tilaa.

Olenkin syönyt nyt aamuisin oma tekemää uunissa paistettua omenahilloa puuron kanssa aika orjallisesti. Ja oon aatellut, että no onhan tää ihan hyvää hilloa. Kehuja mun uuniomenahillo on saanut myös Aadalta, joka herkutteli sillä meillä kyläillessään.

Itse en varsinaisesti tajunnut sen olevan niin hemmetin hyvää ennen kuin tällä viikolla. Mulla on nimittäin pakkasessa myös sellaista omenahilloa, joka ei ole käynyt uunissa. Se on kyllä maustettu mintulla ja rosmariinilla (mä oon niin martta!), mutta ei siis lähellekään niin hyvää kuin mun ihana karkkimainen suussasulava uunihillo!

Eli se todella toimii. Uunitus ja kahden vuoden jäädytys ja hyvää hilloa tuli! Kannattaa kokeilla! Vielä kerran linkki hilloon!