EMME SYÖ HEVOSIA EMMEKÄ MUITA AJONEUVOJA

Arvolla on maatilan elämästä kertova kuvakirja, jossa on paljon tapahtumia joka sivulla. Traktori kyntää peltoa, alakulmassa liftari liftaa, haikara on napannut sammakon suuhunsa ja ihmiset poimivat marjoja puskassa...

Arvo tietysti kyselee koko ajan "mikä toi on?", ja hänestä on hauskaa myös etsiskellä pyydettyjä yksityskohtia. Arvon hengitys aivan tihenee, kun häntä pyytää etsimään kuvasta vaikka ketun. Niin jännää se on.

Minulle on pistänyt silmään, että eläimet eivät ole kirjassa kovin hyvin kohdeltuja. Niitä on häkeissä sekä kuljetusautoissa ja ne näyttävät surullisilta. Jossain kuvassa (kts kuva) lampaat pursuavat kuljetusautosta ja peräti tippuvat kyydistä.

Katselimme Arvon kanssa kirjaa tuossa yhtenä iltana ja selitin hänelle ohimennen, että "tässä on lampaita, niitä kuljetetaan autossa, me ei syödä lampaita".

En ole aiemmin Arvolle asiasta puhunut. Nyt se vain tupsahti suustani. Olemme toki välillä mietiskelleet, mitä joskus sanomme Arvon kysellessä ruokavaliostamme. Se aika saattaa olla lähempänä kuin arvaammekaan... Mitään valmista vastausta meillä ei ole, mutta kirjojen avullahan sitä on varmasti mahdollista selittää.

Selailimme Arvon kanssa kirjaa eteenpäin katsellen muita asioita. Yhdessä kuvassa oli hevonen.

"Ei saa syödä hevosta", Arvo sanoi vakavana. Vastasin hänelle, että ei me syödä hevosiakaan ja ajattelin, että vau, hänhän ymmärsi nopeasti!

Seuraavalla sivulla Arvo osoitti taas kuvaa ja totesi "ei saa syödä mönkijää". Aivan totta, sitäkään ei meillä tosiaan syödä.

Sitten Arvo ilmoitti, että "saa syödä puuta"... Vähän kinkkisempi äidille. Mutta noh, ihan hyvä avaus tuleville keskusteluille :D

Iltasatuja kapinallisille tytöille (JA pojille!!)

Olen aivan fiiliksissä Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta, joka tarjoaa kerrassaan hyvää, kiinnostavaa, kaunista ja inspiroivaa luettavaa lapsiperheisiin.

Meillä on luettu tätä kirjaa iltaisin sängyllä köllötellen koko porukka. Kapinallinen äiti lukee ääneen kapinalliselle pojalleen ja kapinalliselle miehelleen. Tokihan kirjan tekstit ovat vielä liian monimutkaisia Arvolle, mutta tarinat ovat sopivan lyhyitä pienellekin ja Arvo selvästi pitää joka aukeamalta löytyvän suuren kuvan katselusta.

Miehen kanssa olemme tekstejä luettaessa myhäilleet useaan otteeseen "enpä tiennyt tuotakaan tuosta naisesta"... Kirjassa siis kerrotaan sadan oikean naisen oikeat tarinat satumuodossa. Mukana on muun muassa taiteilijoita, urheilijoita, poliitikoita, aktivisteja ja yksittäisiä selviytymistarinoita.

Tarinat ovat tosiaan melko lyhyitä ja ytimekäitä, mutta naisten intohimo, rohkeus, päättäväisyys ja voima tulevat hyvin tekstistä esiin.

Kritiikkiä antaisin kuitenkin kirjan nimestä, jonka idean ymmärrän, mutta joka rajaa lukijakuntaa aivan turhaan sukupuolen perusteella.

Näin nimettynä kirja ei varmaankaan löydä kovin monen pienen pojan pukinkonttiin, jonne se ehdottomasti ansaitsisi päätyä. Itsekin ostin ensimmäisen kirjan siskontytöilleni ja ajattelin lukea sen kuitenkin ennen pakettiin laittamista itse ensin (joo, noloo lukea lahjaksi annettava kirja!).

Ja tämä siis vain koska "ei meillä asu minun lisäkseni kapinallisia tyttöjä"... Kirjan nimi rajasi päässäni heti pois sen, että luonnollisestihan kirja on täysin sopivaa luettavaa myös pojille. Ja aivan yhtä tärkeää!

Vasta tosiaan luettuani kirjaa ja perheen miesten kiinnostuksen huomatessani, päätinkin jättää luettavan kappaleen meille kotiin. Sittemmin olen ostanut kirjan syntymäpäivälahjaksi tyttöperheeseen sekä parille tytölle joululahjaksi. Niin, tytöille... Tähän toki vaikuttaa sekin, että lähipiirin lapsista 90% on tyttöjä! Mutta silti!

Tekee nimittäin meille aivan kaikille hyvää lukea kertomuksia vahvoista naisista.

Taapero vs. äiti - lastenkirjat

Olen odottanut tätä niin kauan! Että saisin lukea Arvolle kirjoja. Oikeastaan olen odottanut jo ajalta ennen Arvoa. Jos ei koskaan vauvakuumetta ollutkaan, niin jossain mielen sopukoissa oli näky itsestäni lukemassa lapselleni kirjaa. Ajatus ihmeelliseen maailmaan tutustumisesta juuri kirjojen kautta.

Olemme lukeneet Arvolle iltasadun siitä asti, kun hän oli 8-kuukautinen, mutta muuten hän ei aika pitkään aikaan jaksanut niihin juuri keskittyä. Nyt hän on alkanut osoittaa yhä enemmän kiinnostusta kirjoihin. Päiväkodista olemme saaneet samanlaisia terveisiä.

Usein hän istuu sylissä kuuntelemassa vain tovin eikä tarinaa useinkaan saada luettua loppuun asti, mutta juuri yhtenä iltana luimme läpi peräti kolme Onni-poika-kirjaa. Tuntuu, että mitä enemmän sivuilla on katseltavaa ja mitä useammin sivu kääntyy, sitä pidempään Arvo jaksaa kuunnella. Onni-pojassa on tämä piirros/tarina-suhde kohdallaan.

Joskus hän istuskelee itsekin lattialla lukemassa kirjaa <3 autoja.="" etsii="" h="" ja="" lempiasioitaan.="" mainoksia="" mielell="" my="" n="" niist="" niit="" p="" s="" selailee="">
Meillä onkin pieni ongelma, sillä arvostamme tosiaan kovin erilaista kirjallisuutta.

Itse rakastan esimerkiksi Janoschin tarinoita. Ne ovat tuttuja omasta lapsuudesta. Suloisia ja kerrassaan maailmaa syleilevän viattomia kertomuksia ei yhtään mistään ja toisaalta taas aivan kaikesta. Onnellisuudesta, ystävyydestä, huolenpidosta. Ah. Nämä tarinat luen aina loppuun, vaikka Arvo sylistä jo jonnekin livahtaisikin.

Jos Arvo saa valita, niin kuin hän usein saa, kun seisomme kirjahyllyn edessä yhdessä kirjoja katselemassa, hän valitsee autokirjan. Minkä tahansa, missä on autoja, mutta kaikkein mieluitan Ison Ääninappikirjan, josta lähtee liikennevälineiden ääniä.

Ei ole ääninappikirjassa tarinaa. Ei mitään suloista tai maailmaa syleilevää. Huoh.
Mutta pääasia tietty että vihdoin meillä luetaan!

Ylivastuullinen ylihuolehtija

Ilmottauduin tämän nimiselle kurssille työväenopistoon tänä keväänä.

Aivan. Puhu vaan. Todellakin.

Elämäntaitoja opettelemaan. Turhaa huolehtimista välttämään. Aivan. Tiedän, mitä ajattelette. Kukkuu!

Unettomina öinä huolehtiessani milloin mistäkin iloitsin jo siitä, että tapaan kohtalotovereita. Mietin kehtaisinko paljastaa kaikki, mistä oikeasti huolehdin. Voisiko siellä olla joku minuakin pahempi huolehtija?

Sitten kurssi peruttiin osallistujien vähäisyyden takia. P:nkin mielestä minun olisi pitänyt kurssille päästä. "Mä olisin voinut ilmottautua ja maksaa siitä kurssista, vaikken ois tullut, että sä oisit päässyt."

Eilen tilasin kurssin oppikirjaksi tarkoitetun Huolena huolehtiminen Adlibriksestä. Samaan aikaan tilasin Pohjois-Korean vankileiristä kertovan kirjan Area 14, kun se sattui silmääni jostain listasta.

Tajusin sen vasta tänään, eilen siinä ei ollut munsta mitään kummallista.

Että kummastakohan teoksesta sitä sitten alottaisi sen huolehtimisen vähentämisen?

Lukuvinkit

Niin. Ku en vielä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa lomasta, niin näin tänään Suomalaisessa, että Linn Ullmannin Ennen Unta oli julkaistu pokkarina. En tiedä, miksi nyt, koska itse luin tuon kirjan ekaa kertaa lukiossa eikä se kai silloinkaan ollut mikään uusi.

Mutta se on todella hieno kirja. Eli suosittelen.

Myöhemmästä tuotannosta olen lukenut Kun olen luonasi, joka ei ollut niin erikoinen, mutta ihan jees. Siunattu lapsi on myös luettu, mutta se taisi peräti jäädä kesken...

Ullmannin Armo on seisonut kirjahyllyssä jo ainakin vuoden. Ei siksi, että odottaisin sen olevan jotenkin huono, mutta sen kuolema-teema on saanut minut lykkäämään aloittamista.

Kyseisiä opuksia saa siis myös multa lainaan. Luulisin, että löytyvät kaikki neljä tuolta.

Lomalla aloitin ja edelleen on kesken Dubravka Ugresicin Kiputilahallitus. Fiktiivinen tarina Jugoslavian pakolaisista (kirjailija itsekin lukeutuu heihin), oli mielenkiintoista lukea sitä kyseisissä maisemissa. Ja nyt jälkeenkin päin ymmärtää esimerkiksi Titon roolia alueella.

24 hours later

Vielä ankeampaa ku eilen.
Ehkä illalla laitan lomakuvat koneelle ja mietin, kuinka siistit neljä viikkoa mulla oli.
Ehkä sitten saan kirjoitettua tännekin jotain kivaa.
Tässä vaiheessa vain tämän:

Suosittelen (kiitos Q:n) Tuulaliina Variksen kirjaa Kilpikonna ja olkimarsalkka
ja Mary Ann Shafferin & Annie Barrowsin kirjaa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.
Ensimmäinen on ihan huikea elämänkerta Pentti Saarikoskesta (tuo juopporenttu hurmasi minutkin) ja jälkimmäinen kirjeiden muotoon kirjoitettu tarina 40-luvun lontoolaiskirjailijattaresta, sodasta ja rakkaudesta.

Sumu vol 2

Tää on ihan liian rankka putki tää Provinssi-juhannus. Taas sitä mennään ykskolmasosa teholla eteenpäin. Puuh.

Juhannus oli yksi parhaista. Perinteinen mökki ja porukka lisämausteenaan palju.

7 työpäivää lomaan hei. Emmä jaksa oottaa. En muista ainakaan, että mulla olis ollut koskaan ennen 4 viikkoa putkeen lomaa. Siis lapsuuden jälkeen.

Tää on myös eka mun ja P:n yhtäaikainen loma. Suunnitelmissa onkin kaikenlaista pientä. Jipii!

Asiasta tohveliin, luin sunnuntai-maanantai yönä liskodiskoissani loppuun Lionel Shriverin Poikani Kevin -kirjan. Kerrassaan koukuttava kirja. Ihan mahtavaa ja aika rankasta aiheesta huolimatta samaistuttavaakin tekstiä. Suosittelen kaikille paitsi raskaana oleville naisille.

Vadelmavenepakolainen - kirja & Kom-teatterin esitys

Hersyvän hauskaksi tituleeratussa kirjassa ja hillittömäksi komediaksi kutsutussa teatteriesityksessä oli sama perustavanlaatuinen ongelma. Minua ei naurattanut.

Oliko vitsit huonoja? Suurimman osan yleisön mielestä ei, sillä sen verran katsomosta kuului ihan aitoa röhönaurua. Kuulin esityksen jälkeen sattumalta tällaisen arvion "Ei tää ollut niin hyvä kuin se kirja. Sitä nauroin ihan vedet silmissä." Minua kirja ei naurattanut kertaakaan, esitys sai aikaan muutaman hörähdyksen. Melko vaatimattomia ne kyllä olivat.

Ja minä ymmärsin kyllä ne vitsit. Tajusin, mitkä kohdat ovat "hauskoja". Miksen minä sitten nauranut?

Minä rakastan Juho Milonoffia ja olin etukäteen varma, että hän on juuri oikea henkilö toteuttamaan tämän kansallisuustransvestiitin kieron hahmon. Ehkä hän olikin oikea henkilö, mutta hahmo vaan ei minusta ollut hauska.

Seuralainen lähti väliajalla kotiin. Itse en ole sitä vielä kertaakaan teatterissa tehnyt, eikä tämäkään mielestäni sitä ansainnut. Kirjan jätin kyllä viime kesänä kesken.

Ainoa asia esityksen jälkeen, joka lämmitti, kuitenkin oli se, etten maksanut lipusta mitään.

Kenelle suosittelen Kom-teatterin esitystä. Niille, jotka pitivät kirjasta. Jos yksi ei naurattanut, niin ei naurata toinenkaan.

Some small steps for mankind, huge leaps for me

       
Fazerin Pupujussin kevätrakeet

Tämä Facebookissa jo laajalti keskustelua herättänyt epäkohta minun on pakko jakaa täälläkin. Eli Fazer on mennyt muuttamaan kevätrakeidensa koostumusta ja makua. Pääsiäisenajan kohokohta on joillekin mämmi, joillekin pasha, minulle ja useille muille se on kevätrakeet. Ihanat kovat, suussa sulavat, värikkäät sokerirakeet. Nyt niistä oli tehty ällömakeita (eivät olleet ennen!) ja sitkeitä. Yök.

Onneksi muutamasta aihetta käsittelevästä nettikeskustelusta (aivan, se en ole vain minä!) selvisi, että Haribon ja Lidl:n rakeet ovat vielä entisenlaisia.

Yhtä surkea veto kuin Leafilta muuttaa aikoinaan Aakkosten koostumusta. Niissä onneksi maku säilyi. Ja mikrotettavuus. Pikaohje: Laita muutamia salmiakkiaakkosia lautaselle ja mikroon. Varovasti, sillä ihan muutamien sekuntien kuluttua ensimmäiset aakkoset alkavat jo kuplia. Ota mikrosta, nauti lämpiminä kylmän maitolasillisen kera! Tämän ”reseptin” bongasin vuosia sitten jostain naistenlehdestä, jossa kerrottiin naisten raskausaikaisista mielihaluista. Tämä kyseinen oli Wilma Schlizewskin. Ihan ilman raskauttakin himoitsen niitä silloin tällöin.

Kukkakaali

Tästä juontaa blogimerkinnän otsikko. Tein eilen ensimmäistä kertaa ruokaa, jossa on lämmintä kukkakaalia (parsakaali-kukkakaaligratiini). Olen vihannut lämmintä kukkakaalia koko elämäni. Eilen totesin, että ei se niin pahaa olekaan, haisee vaan kamalalta.

Epäilin tätä kukkakaalivastaisuuteni poistumista ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten, kun mummon kesäkeitossa oli isoja herkullisen näköisiä paloja kukkakaalia. En ole kuitenkaan ennen suorittanut tällaista testiä.

Äidillä on ollut aina vaikeuksia muistaa kumpi meistä siskoksista ei pidä lämpimästä kukkakaalista ja kumpi ei paprikasta. Nyt mamalle tiedoksi, ensi kesänä kelpaa kyllä kesäkeitto!

Matot

Työmiehet olivat vihdoin käyneet siivoamassa meidän parvekkeen, josta syntyi ajatus että se pitäisi nyt saada kuntoon. Nämä pari kuukautta se on toiminut romuvarastona. Noh kelitkään eivät nyt ole varsinaisesti kutsuneet parvekkeella oleiluun. Minä haluan siitä kuitenkin paikan, jossa on kiva hengailla. Eli mukavia tuoleja yms.

Päätettiin kuitenkin aloittaa matoista. Eri vaihtoehtoja punnitessamme huomasimme, että kaislamatto, joka maksaa Kodin Ykkösen verkkokaupassa 33,95 euroa, maksaa NetAnttilassa 9,95 euroa. Oho! Nehän on siis samaa lafkaa ja voisin veikata, että verkkokaupoilla on yhteinen varasto jossain. Kannattaa siis tsekata molemmat kaupat, jos aikoo jotain tilata.

Noh, kun kympillä kerta saatiin niin sellaiset sitten tilattiin.

Sänky

Viikko sitten saapunut 160 senttisen jenkkisänkyihanuuden petari on tässä ajassa vääntynyt yhdestä kulmasta ylöspäin, eikä siinä siksi pysy lakana päällä. Huoh, valitettava siitä on kun sängynhän nyt olettaisi kestävän vuosikausia.

11 kk

Olemme seurustelleet pian jo vuoden. Emme juhlistaneet tätä kuukauden vajaata vuotta, mutta ensi kuussa vuosipäivä osuu juuri pääsiäiselle. Pohdinnassa oli, että pitäisikö jotain tehdä tai johonkin mennä… Todennäköisesti kuitenkin olemme kotona (tai jos sää sallii P:n äidin kaupunkimökillä) ja säästämme rahat suurempia seikkailuja varten :)

Pirkko Saisio

Hotkaisin Punaisen erokirjan ja nyt minun on saatava lisää.

Nettidivarit

Olen löytänyt nettidivarit. En ole koskaan ollut oikeiden divarien suuri ystävä. Juu, onhan niissä fiilistä ja historian lehtien havinaa, mutta en ole kovin kiinnostunut selailemaan kirjoja satunnaisesti. Yleensä tiedän, mitä haluan lukea ja etsin sitä. Siksi harvemmin menen myöskään kirjastoon vain katselemaan. Varaan kirjan etukäteen ja haen sen, kun se on paikalla.

Nettidivarit on kivoja, niistä todennäköisemmin löytyy juurikin se haettu kirja vähemmällä vaivalla (joidenkin mielestä etsinäprosessi on palkitseva, en kuulu siihen porukkaan) ja hinnatkaan ei ole kovin kummoisia.

Vielä helpommaksi homman tekee tämä saitti, jossa on mukana monta eri divaria.

Viimeisimmät nettidivarilisäykset kirjahyllyyn:

Pirkko Saisio – Punainen erokirja (ei luettu ja aluillaan olevan Saisio-kokoelman täydennystä)
Emily Brönte – Humiseva harju (luettu, mutta kesällä uusiksi)
John Irving - Kaikki isäni hotellit (luettu, mutta niin mainio että pian uusiksi)
Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin (lempikirjani of all time, useissa divareissa myyty eioota, ainut jota oon aktiivisesti metsästänyt, saa lainaan)
Linn Ullman - Siunattu lapsi (yksi lempikirjailijoitani, muut kirjat minulla on, tämä puuttui)

Otan myös oikein mielelläni lukuvinkkejä vastaan. Millaisia kirjoja sitten olen kiinnostunut lukemaan? Perusproosa, ei runous. Näiden lisäksi minua on myös aina kiinnostanut elämänkerrat. Kaikki käy, kunhan on itse todennut hyväksi!

Viimeksi olen lukenut juurikin elämänkerran, Koneen ruhtinaan. Se olikin sitten projekti. joka kesti useista kuukausia. Joitain lukuja, kuten Pekka Herlinin purjehtijan urasta kertovan, skippasin kokonaan. Välillä puuduttava kirja kuitenkin osasi koukuttaa. Se oli pakko lukea loppuun, Herlinin elämä oli seurattava viimeiseen hengenvetoon asti. Mielenkiintoinen mies ja mielenkiintoinen yritys. Plus että kirja avasi 80-luvun lapselle myös Suomen yrityshistoriaa laaja-alaisemminkin. Esimerkiksi, että joskus on oikeasti pistetty liiketoimintoja pystyyn vain työpaikkojen luomisen ilosta.

Käytiin myös katsomassa KOM-teatterin Kone-esitys viime vuonna eli ennen kirjan lukemista. Kirjasta esityksessä, joka oli turhan sekava ja ehkä liialla yrittämisellä pilattu, ei ollut montaakaan tunnistettavaa kohtaa. Esityksestä ei oikeastaan jäänyt juurikaan minkäänlaista makua.

Netistä tilatuista kirjoista tartuin ensimmäisenä Saisioon, jota en ole aiemmin lukenut. Sitä, toisin kuin ruhtinasta, suorastaan ahmin.