Monday, November 29, 2010

Naisten vuoro

Kävin perjantaina ensimmäistä kertaa saunomassa isotädillä. Hän on käynyt samalla vuorolla taloyhtiön saunassa jo yli 50 vuotta. "Ensin meitä kävi samassa vuorossa kolme naista, ne kaksi muuta on kuolleet jo aikoja sitten."

Istuimme saunan lauteilla, 65 vuotta välissämme. Löyly oli sopivan kostea, minua hieman harmitti kun unohdin ottaa pyllynalusen mukaan. Yhtäkkiä isotäti otti polvestani kiinni ja kiitti minua, kun lähdin saunaan. Tiedän, että se merkitsi hänelle paljon. Merkitsi se minullekin.

Pesin hänen selkänsä vanhalla valkoisella harjalla ja varoin oikeassa kyljessä olevaa arpea. Isotädiltä leikattiin tänä vuonna toinen rinta. Hänen siskonsa on käynyt saman leikkauksen läpi kymmeniä vuosia aikaisemmin. En voi olla pohtimatta kääntyvätkö omat rintani joskus minua vastaan.

Saunan jälkeen nojasin päätäni raukeana seinään. Isotäti pohti ääneen, miksi hänen pitää elää näin pitkään ja miten hänellä on järkikin vielä tallella. Hän esitti teorian eliniän odotuksista: "mitä toivotumpi lapsi, sitä pidempi ikä."

Hän on ollut kovin toivottu lapsi, sen tiedän jo etukäteen. Hänen äitinsä on jopa käynyt tuolle ajalle todennäköisesti melko harvinaisissa lapsettomuushoidoissa. Kerran kysyin, mitä nuo hoidot pitivät sisällään 1910-luvulla. "Ilmalla pumpattiin tukokset pois." Kuulostaa puoskaritouhulta, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimi. Todisteina neljä tervettä lasta.

Oma teoriani isotädin pitkästä iästä liittyy siihen, että hän on elänyt koko elämänsä yksin ja vain itselleen. Hän on matkustellut, nauttinut ja pitänyt huolta itsestään. Tietysti hän on tehnyt myös koko elämänsä rankkoja töitä, mutta elänyt omasta mielestäänkin juuri niin kuin on itse halunnut. "Olen aina ollut tällainen taivaanrannan maalari", hän totesi joskus. Sen piirteen tunnistan itsestänikin.

"En minä koskaan ajatellut, että eläisin näin kauan", isotäti huokaisee aiemmista keskusteluista tutun lauseen, mutta ääni kuulostaa saunan pukuhuoneessa tuskaisemmalta kuin aiemmin. Päivää aiemmin hänen luonaan on vieraillut ensimmäistä kertaa kotihoito, siihen asti hän pärjäsi omillaan.

Isotäti toivoisi jo kuolemaa. Hän on haudannut sodassa kaatuneen pikkuveljensä 68 vuotta sitten ja lukemattomia sukulaisia ja ystäviä sen jälkeen. Se alkaa riittää. Toive on helppo ymmärtää, mutta toisaalta vaikea hyväksyä. Jossain vaiheessa vaikeakin suhteeni isotätiin kun on mielestäni kypsynyt viime vuosina ihan oikeaksi ystävyydeksi.

Thursday, November 11, 2010

Kikherne-ongelmia

Tein sellaista kivaa kikherne-mössöä tuossa yksi päivä. Laitoin kikherneitä ja kurkkua ja jugurttia. Maustoin kurkumalla, sitruunalla, suolalla ja sokerilla.

Kikhernealoittelijana huomasin kuitenkin, että nehän olivat aika ikäviä koostumukseltaan raakana. Kannattaisiko keittää ensin vähän vai mikä avuksi? P söi niitä seuraavanakin päivänä ja kysyin, että oliko ne marinadissa yhtään pehmenneet tänä aikana. "Ehkä vähän."

En oo aiemmin kikherneistä pitänyt, mutta nythän ne alkaa näköjään maistua kun kaipailee vaihtelua. Olen jopa harkinnut linssiruoan tekemistä... Kauheat lihahimot kyllä vaivaavat aina silloin tällöin, vaikka aika usein töissä liharuokaa syönkin lounaaksi. Mutta ei meillä mitään mun lemppareita koskaan ole... Viime perjantaina kaveri teki mulle mätileipiä ja sisäfilepihviä. Meinasin pyörtyä, niin hyvää oli.

Tuesday, November 9, 2010

Pieniä ja isoja

Ihmekö tuo, että mulla on pelkkiä hyviä ammattikorkeakoulumuistoja. Maanantaina oli get-together vanhojen koulukavereiden kanssa ja mä en ymmärrä miksi niitä on niin harvoin. Maailman kivoimpia. Krapulan sieltä kyllä sai kanssa. Huoh. Elämän pienet vastoinkäymiset, kuten se, että lounasmasala oli kuorrutettu tuoreella korianterilla ja se, että it-puolen pojat eivät ikinä suostu mihinkään mitä niiltä pyydän, ovat iskeneet aivan liian kovasti tänään ja tuntuneet kerrassaan ylitsepääsemättömiltä.

Perjantaina juhlittiin kaveripariskunnan vanhenemista. Tarjolla oli ihan mieletöntä tex-mex-voileipäkakkua. Itsekin sain lohikakun kavereilta juurikin tässä synttärilahjaksi. Vois ottaa perinteeksi, aina voileipäkakkua juhlissa. Uusi sääntö.

Lauantaina oltiin P:n kanssa lastenvahteina Aadalle (jonka kanssa kävin edellisviikonloppuna katsomassa Pommia ja Gommia Tavastialle. Ateistikummitustäti huolehtii rokkikasvatuksesta). Kaikki meni hienosti, jopa lapsen nukkumaan laittaminen, jota en olekaan tässä 3,5 vuoden aikana kertaakaan tehnyt. Kello 5.28 hän tapsutteli meidän huoneeseen kuiskimaan tätiä hereille. Onneksi sisko oli jo kotona ja sai lapsen vielä nukkumaan. Kasilta sitten oli tädinkin herättävä tekemään aamupalaa. Istuttiin sohvalla sylikkäin ja katsottiin lastenohjelmia. Oli ihanaa.

Ollaan nyt sitten P:n kanssa muuttamassa yhteen. On tätä tässä pyöritelty. Siitä asti kun hän Lapin reissussa puhui asunnosta, jonka ovessa voisi olla meidän molempien nimet. Ollaan nyt siis avokihloissa. Eli luvattu muuttaa avoliittoon. Päiväkin päätetty.

Meillä kävi ihan mieletön tuurikin asunnon kanssa, saatiin juuri se (halpa, kiva, ihan uudessa talossa) mitä toivottiin. En kyllä usko tätä ennen kuin nimet on vuokrasopimuksessa.

Iso askel. Mutta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta ottaa.

Tuesday, November 2, 2010

Kasviscarbonara ja erilainen kasvissosekeitto

No joo. Tuo carbonara. Pekoni on pekonia. Ei sitä korvaa mitkään Hälsans kökin kasvispalat a la bacon. Vaikka ihan hyviä ne oli. Savunmaku toi kivaa lihaisaa tuntua pastaan. Mutta soija sieltä paistoi läpi. Olosuhteet huomioon ottaen (eli pekoni iso no no ja en mä ennenkään oo arkiruokaa mistään epäterveellisten ruokien kuninkaasta tehnyt) ihan hyvää ja sille oikealle kasvissyöjälle tuntui maittavan oikeinkin hyvin. Olihan se tosi erilaisen makuista useimpiin kasvispöperöihin verrattuna…

Olen myös lukenut ohjeita, joissa väsätään itse kasvispekonia jostain soijahiutaleista. Vaikuttaa niin työläältä, että jos lopputulos on vastaava, niin en jaksa lähteä kokeilemaan.

Carbonarassa noudatin aika orjallisesti Hälsansin ohjetta. Sipulia, valkosipulia ja kermaa laitoin hiukan suositeltua enemmän.

Kasviscarbonara
Pussi Hälsans Kökin kasvispaloja a la bacon
400 g spaghettia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
3 munaa
pari desiä parmesan-raastetta

Paista sipulia, valkosipulia ja kasvispaloja pannulla. Paistoin aika kauan ja myönnettäköön, että köyhien ritarien paistosta jääneessä nestemäisessä Oivariinissa toivoen makua lisää.

Keitin pastat ja sekoitin munat, parmesanit ja kermat yhteen. Joukkoon suolaa, paprikaa ja mustapippuria . (oisko ideoita, mitä muuta maustetta kyseiseen ruokaan ois voinut laittaa?)

Sitten pastasta vesi pois, mukaan kermaseos ja päälle ”pekonit”.

Kasvissosekeitto
Iso bataatti (melkeinpä jättiläinen)
Pussi maa-artisokkia
Pussi porkkanoita (huomatkaa tosi tarkat määreet)
Sipuli
2,5 dl ruokakermaa

Kaikki pieniksi kuutioiksi. Keittele kasvisliemessä kunnes kaikki pehmeitä (lisäsin artisokat vähän myöhemmin). Vedestä suurin osa pois (laita vaikka kulhoon, josta voit lappaa takas jos on tarvis). Soseuta. Sekaan kerma, suolaa, pippuria ja timjamia (huomatkaa, yrtti!!).

Hyvää oli tääkin, artisokat tietty taas hukkuivat vähän muihin makuihin. Ens kerralla sitten ehkä Q:n ehdottamaa pelkkää maa-artisokkakeittoa.