Saturday, October 31, 2015

Pyhäinpäivä


Kävin läpi vanhoja valokuvatiedostoja tietokoneella. Tämän olen näpännyt edelliskesänä jossainpäin vanhaa mummolaa.

Epäilemättä se on mummon lehdestä leikkaama lappunen. Ja varmasti se, miten mummo ajatteli kuolemasta.

Thursday, October 29, 2015

Raskausviikko 34

Päivää myöhässä taas liikkeellä.

Tällä viikolla jäin nimittäin äitiyslomalle. Ja mitäs siitä seurasi?! No kiireitä tietysti :D Lisäksi meillä on kotona nyt ollut hieman huono tilanne tietotekniikan osalta, omat kamppeet on rikki ja työkamppeet piti tietysti palauttaa.

Mutta mutta, töistä lähtö tuntui aika sekavalta. Ja epätodelliselta. Ja nyt olen lomalla ja en mene töihin enää. Pisimpään aikaan sitten... Ömm, no ainakin 10 vuotta olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti töissä myös opiskeluaikana.

Lomalla olen jo ehtinyt käydä mökillä saaressa ja Tipun kanssa lennähdettiin Oulussa siskon perheen luona piipahtamassa. Ihanaa on siis ollut. Kiireistä, mutta toisaalta rentoa. Edelleen odotan, että ensi viikolla kai sitten takas töihin?

Tipu ei enää mahdu lillumaan lapsivedessä vaan makaa kohdussa. Näkee ehkä jo unia ja raapii itseään pikkukynsillään. Hikka hänellä on tosiaan melkein päivittäin.

Muistan yhdellä työväenopiston kurssilla kun mua ärsytti joskus vuosia sitten raskaana olevan opettajan tapa pidellä käsiään vatsalla ja taputella sitä. Itse huomaan tekeväni samaa, yleensä sen takia, että jotain tuntuu kylkiluissa ja yritän painaa sitä pois. Vaikka välillä on kiva muistuttaa myös vauvaa, että täällä ollaan kun hän niin ahkerasti tekee sitä tännepäin.

Tipu alkaa olla vähän myös unissa läsnä. Yhtenä yönä unohdin hänet ruokakauppaan, koska en yksinkertaisesti vaan muistanut että minulla on vauva. Toisena yönä myös juttelin Tipun kanssa, mutta en muista yhtään mitä.

Aloitin raskaana oleville suunnatun vesijumpan. Sitä on kerran viikossa 5 kertaa. Ihan hauskaa, mutta yksi ongelma siinä on... Se on ruotsiksi ;) Sinänsä fiksumpi olisi sen ehkä arvannut etukäteen, sillä jumppa järjestetään Folkhälsanilla, mutta minä en ole niin fiksu. No, onneksi ymmärrän ruotsia edes auttavasti. Eli tiedän pitääkö liikuttaa kättä vai jalkaa! Hah!

Vedessä liikkuminen tuntuu kyllä hyvältä. Paitsi, että välillä vaivaa korventava närästys vedessä ollessa... Muuten kropasta, niin turvotusta on jo havaittavissa iltaisin. Vatsa on välillä läikikäs. Öisin puutuvat kämmenet ja kerran heräsin siihen, että joku koskettaa mua käsivarteen vaikka se oli mun oma käsi, joka vaan oli niin puutunut etten tuntenut sitä.

Ja sitten Oulussa saunassa käytiin 3-vuotiaan kanssa tämä keskustelu:

"Mikti tulla on noin punatet tittit?"
"No en oo kyllä ihan varma, mutta kyllä se tähän vauvan tuloon liittyy..."
Hiljaisuus.
"Tun titteihin tulee mantikkamehua, mitä vauva juo."
"Voi... Niinhän se varmaan onkin."
"Juu, niin te on."

Samainen siskontyttö lupasi myös opettaa vauvan tanssimaan. Isompi siskontyttö löi äitinsä kanssa irtokarkkipussista vetoa, että vauva on poika. Äitinsä veikkaa siis tyttöä.

Friday, October 23, 2015

Juhlien viikonloppu

Täytin 32 viime viikonloppuna! Ennen lauantaihin sijoittuvat synttärit ois tarkoittaneet aikamoista riekuntaputkea.

Tai no. Sitä se tarkoitti nytkin. Ilman vaan sitä alkoholia.

Perjantaina äiti tuli yökyläilemään. Saunottiin ja katsottiin Vain elämää. Tipu potki mummuaan.

Ja okei, perjantai ei ollut vielä kovin villi :)

Lauantaina herättiin aikaisin leipomaan porkkanakakkua, jota syömään saapui myös mun isän porukat. Kakkua tarjosin myös maanantaina töissä yhdistettynä synttäri/läksärieväänä.

Sitten pitikin sujahtaa juhlatamineisiin ja rynnätä lahjaostosten (pakko on paras muusa myös lahjojen ostamisessa) kautta ristiäisiin / isoveljen synttärijuhliin. Lapsi sai kauniin nimen, kakku oli hyvää ja noh, muuten kirkollisista tilaisuuksista en niin piittaakaan.

Juhlat jäi meillä hiukan vajaiksi (myös sen takia, että pappi jaaritteli ja kastetilaisuus kesti ikuisuuden), koska piti lähteä kotiin sujahtamaan taas uusiin, illan juhlavaatteisiin.

Illalla ohjelmassa oli VIP-tilaisuus Haloo Helsingin vikalla keikalla. Oli kyllä tosi tosi hauskaa. Enimmäkseen siksi, että paikalla oli paljon kavereita. Ja toki keikkakin oli hyvä, vaikken mikään superfani olekaan.


Kotona olin joskus yhden maissa ja nukkumassa kello kaksi. Note to pregnant self: Virhe!

Sunnuntaiksi olikin suunnitteltu sitten brunssi ravintola Sunniin kahden ystävän kanssa, joista kierompi "perui" tulonsa flunssaan (jonka olin edellisen illan keikalla todennut kyllä olemassaolevaksi) vedoten. Olihan se jossain mielen perukoilla ollut, että ne vauvasuihkut on tulossa, mutta silti onnistuivat ystävät yllättämään. Ja minä tietysti vollottamaan!

Vaippakakkuja on tullut tässä vuosien aikana kyhäiltyä useampia ja tuntui aika epätodelliselta saada sellainen itse. Noin hieno! Ja minulleko se vauva tässä on siis tulossa?

Brunssipaikka oli koristeltu ja ohjelmaakin kaikenlaista. Minulle vain olivat suunnitelleet! Ja tärkeintä tietysti, että olivat paikalla. Tai hengessä mukana, jos eivät paikalle päässeet. Ihania ovat ystävät ja en tiedä, mitenpäin olisin kun olen niin kiitollinen. Pus pus ihan kaikki!

Wednesday, October 21, 2015

Raskausviikko 33

Ei jaksa raskaana oleva ihminen samalla tavalla kuin "normaali".

Ei täyttää vuosia, juhlia yötä myöten ja vielä brunssitellakin koko sunnuntaita. Juhlien täyttämästä viikonlopusta lisää vielä erikseen. Ihanaa oli, mutta vasta nyt keskiviikkona alkaa elämä tuntua millään tavalla normaalilta.

Johtunee myös siitä, että tällä viikolla on ollut myös vähän univaikeuksia. Hyvää asentoa on jo vaikeampi löytää, mahaa särkee joissain asennoissa ja vessassakin on joinain öinä tullut ravattua useampaan otteeseen. Aamulla uni katkeaa viimeistään kahdeksan aikaan, vaikka olisi miten pyöriskellyt koko yön.

Maha, maha, maha -olo jatkuu. Kenkien laittaminen jalkaan on uudella ulottuvuudella. Pyydän P:tä kyykistymään laittamaan sähköjohdon pistokkeeseen ja kaveria kaupassa nostamaan pudonneen tavaran. Onnistuuhan nämä toiminnot vielä, mutta hankalampaa on. Ja sisältävät paljon puuskuttelua ja pärräystä.

Napakuulumisista sen verran (viime viikollahan totesimme, että sen saa jo pompautettua ulos), että yhtenä iltana huomasin sohvalla röhnöttäessäni, että se myös pompahtaa itsestään ulos kun yskäisen. P sai tätä uutta ominaisuutta esitellessäni aivan hervottoman nauruhepulikohtauksen. Halpojen hupien lista sen kun kasvaa!

Painossa meni se +10 kiloa rikki ja vaikka se oli tiedossa ja tulossa, niin jostain syystä se kuitenkin vähän häiritsi. Vaikka kyllähän minä tässä loppuraskaudesta olen ollut aika paljon "sallivampi" itseäni kohtaan mitä syömiseen tulee. Äitiysloman alettua pitänee kuitenkin nyt yrittää vielä joku kontrolli pitää.

Urheilemaan onneksi pystyn edelleen. Kävelyllä (sauvat tai ilman) käyn useamman kerran viikossa. Kerran viikossa teen lihaskuntoa ja silloin tällöin olen käynyt uimassa.Tästä viikosta eteenpäin alkaa 5 kerran kurssi vesijumppaa odottaville. Toivotaan, että neuvolalääkäri ei totea mitään syytä välttää uimahalleja, koska äitiyslomalla olisi tarkoitus käydä sen lisäksi myös viikottain uimassa. Kun oletettavasti marraskuun sadekausikin vähentää ulkoiluintoa.

Lääkäri toivottavasti myös kertoo Tipun kääntyneen, vaikka vähän epäilen kyllä että hän ehkä vetää vielä volttia. En ole kyllä missään vaiheessa kunnolla erottanut potkujen ja käsien aiheuttamien tönäisyjen eroja. Luulen, että sellaiset topakammat ovat potkuja ja niitä tuntuu tuossa keskivatsalla enemmän. Jalan (tai jonkun erillisen osan) myös tuntee sormilla painettaessa, jos se sattuu ihan tuossa pinnassa olemaan. Mutta koska Tipu on sikiöasennossa, niin päähän voi olla missä vaan vaikka jalat ovat keskellä. Ja pää ja pylly ovat kai aika samantuntuisia, että mikä nyt sitten missäkin on. Tiedä sitä!

Ajattelin ottaa mahakuvia nyt kahden viikon välein loppuraskauden. Eli tässä tämän aamun 34+0. Parin viikon takaiseen kun vertaa niin kasvanut se on suht vähäsen ja hitusen se on mielestäni myös laskeutunut. Auringonvalon puuttuminen myös saa seinän näyttämään ihan eriväriseltä kuin aiemmissa :) Just sayin!

Mahakuvaussessioissa tällä(kin) viikolla aiheena komiikka.

Thursday, October 15, 2015

Raskausviikko 32

No nyt oli tapahtumarikas viikko raskaushommien suhteen. Ja tekstikin tulee päivän myöhässä, kun on näitä äitiyslomaa edeltäviä kiireitä tässä :)

Tai olo/raskaus ei ole mitenkään muuttunut. Tai sillä tavalla, että ekaa kertaa alkaa olla sellainen aika tuhti olo. Esitin jo yhtenä aamuna P:lle pingviinikävelyä, jonka suuntaan huomaan kävelytapani muuttuvan. Tai voipi olla, että oon tulossa kipeäksi taas. Mutta olo on sellainen (oliko joku ärsyttävä mainos tällainen joskus, mikälie?) maha, maha, maha!

Töissä ekaa kertaa tuntematon kollega uskaltautui kahvikoneella tiedustelemaan, että "kyllä nyt näyttää jo niin selvältä vauvamahalta, että uskaltaa kysyä vai tuleeko tästä nyt sellainen maailman vaivaannuttavin tilanne?" Kotitalon rappukäytävässä naapurinmies tuli onnittelemaan oikein kädestä pitäen "olet näköjään pelannut jalkapalloa." Ööh, joo kai niin totta...

Neuvolassa kesäterkka oli vaihtunut meidän omaan terveydenhoitajaan. Hän arvioi mittaamalla ja käsin kokeilemalla Tipun ihan keskikäyrälle (vähän harmitteli aiempien arvojen puuttumista) ja totesi vauvan olevan poikkitarjonnassa. Eli niin kuin arvelinkin. Pää toisella sivulla ja pylly toisella. Jalat ja kädet alaspäin. Siksipä mua ei pissata koko ajan, mutta välillä tosiaan saan monoa virtsarakkoon. Ja pää puolestaan on se, joka sitten kaivautuu tuonne kylkiluiden alle aiheuttaen sen epämukavan tunteen. Selittää myös mahan joka puolelle kasvamisen ja sen, että mun on aika helppo vielä kyykistyä.

Ihan ihannetilaksi terveydenhoitaja kutsui tätä poikkitarjontaa, jos vaan vauva tosiaan tässä myöhemmin kuitenkin kääntyy. Vatsaa veivaillessa hän kyllä totesi myös, että kääntäminen varmasti onnistuisi myös, kun on "hyvänkokoinen ja eikä yhtään supistusaltis kohtu". Ja liikkuvainen vauva.

Ainoastaan, jos sattuisi niin, että synnytys käynnistyisi nyt täysin ennen aikojaan vesien menolla niin sitten pitää lähteä sairaalaan kylkimakuulla. Mutta tätä tilannetta terveydenhoitaja kutsui "lottovoitoksi" eli aika harvinainen varmasti.

Hemoglobiinikin oli lähtenyt nousuun. Painosta ei ole toistaiseksi kukaan sanonut mitään eli sekin siis tosiaan ihan ok-mallilla edelleen. Vaikka on nyt tää maha, maha, maha!

Viikonloppu meni aika iiseissä tunnelmissa. Perjantaina illastin bestiksen kanssa ja join lasin skumppaa (muutaman kerran olen juonut lasillisen). Lauantaina ja sunnuntaina siivoiltiin taas kotona ja käytiin pitkällä kävelyllä (jonka jälkeen jalat olivat kyllä ihan muussia) ja veneellä piknikillä.

Ja lauantaina oltiin aivan huikeassa synnytysvalmennuksessa. Oon niin onnellinen, että P tuli mukaan. Molemmat saatiin hirmuisesti ajateltavaa ja tietoa, synnytys onkin ollut siitä asti aktiivisesti puheissa (keskusteluissa on vilahdellut myös aivan uusi konsepti nimeltä Antti Tuisku -synnytys... ha ha). Samalla alkaa ne omatkin toiveet synnytyksen suhteen hyvin hahmottua. En tiedä vielä paljonko haluan jakaa niitä etukäteen, koska suhtaudun niihin tosiaan toiveina enkä suunnitelmana, koska mitä vaanhan voi tapahtua (esimerkiksi tämä pysyminen poikkitilassa torpedoisi lähes kaikki toiveet). Aion kuitenkin valmistautua paremmin kuin olin alkuraskaudesta suunnitellut. Silloin suunnitelmana oli paukata synnärin ovesta sisään ja sanoa, että kaikki käy, kertokaa te mitä tehdään.

Ja miksi se on vähän hankalaa puhua toiveistani? Olen tällainen perinteinen suomalainen, josta tuntuu ettei mitään saa vaatia ja että systeemin tapa on ainoa oikea tapa. Varmasti kaikki tietävät minua paremmin ja minun vaan pitää ottaa kaikki annettuna

Ja sitten luen tällaisia juttuja - HS: "Paa jalat auki!" - Jorvin  kätilöt todistavat iloa, surua ja tuskanhuutoja. Tosi hyvä juttu ja paljon sain uutta tietoa. Mutta tässäkin jutussa on pieni syyllistävä sävy "vaativia synnyttäjiä" kohtaan, jotka "ajattelevat tietävänsä paljon". Jostain syystä on tähänkin juttuun sisällytetty sellainen fiilis, että valmistautuminen on pahasta ja tuo minunkin eka ajatus siitä, että menen sinne ihan takki auki on se oikea... Älä nyt ainakaan googlaa tai hanki tietoa, hullu!

Noh, pieni avautuminen siinä sitten :) Itse koen, että valmistautumisesta huolimatta tai siis sen ansiosta minulla on ihan realistiset odotukset synnytystä kohtaan.

Tää ylimääräinen synnytysvalmennus oli siis tällaisen tahon: Babyjoy. Jonkun verran pitäjä Tara myös kiertelee Suomea eli kannattaa tsekata, josko pääsisi joskus häntä kuuntelemaan. Pk-seutulaisille odottajille suosittelen lämpimästi! Todella mahtava tyyppi ja kuten sanottu tosi informatiivinen luento. Ihan toisessa maailmassa kuin neuvolan tarjoamat.

Ja osa 2 neuvolan perhevalmennusta sattuikin sitten maanantaille. Siellä puhuttiin jo imetyksestä ja vauvan kylvettämisestä, mutta ihan rehellisesti sanottuna mulla on ajatukset nyt niin siinä synnytyksessä, että sen jälkeisiä touhuja on vähän vaikea ajatella. Vaikka tsädäm, siitähän se heti alkaa sekunnilleen sen jälkeen kun synnytys on ohi. Tsädäm, olemme vanhempia! Tsädäm, imetä ja kylvetä ja älä tiputa!

Suurin anti perhevalmennuksesta oli, että keräsin paikalla olleiden naisten yhteystiedot ja perustin meille Facebook-ryhmän. Muutaman kanssa voisi jopa ihan muutenkin synkata ja kai sitä johonkin pisteeseen riittää sekin, että meillä on sitten ne vauvat.

Ja tsädäm! Tajusin, että ensi kesänä on sekä jalkapallon EM-kisat että olympialaiset! Ja mä oon kotona. Eli satakoot vaikka räntää, me penkkiurheillaan Tipun kanssa ihan huolella.

Ja Tipu-kalenterissa ollaan jo viimeisessä liitutaulussa. Alle 50 päivää menoa jäljellä, 230 jo takana. Duuniaamukammassa on 7 piikkiä. Tsädäm tsädäm tsädäm!

Oon alkanut vähän kuvaamaan mahaa enemmän, että jäis sitten jotain muistoja kuvinakin. Tällä viikolla aiheena varjokuvaus.
Tässä tavoittelin herkkää tunnelmaa ilta-auringon heittäessä varjoa olohuoneen seinään, mutta joo... lopputulos näyttää vähän paksulta lapselta. Ja kiva tukkapörrö.
Tätä teosta kutsun nimellä: Jättiläisnainen uhkaa kyläläisiä sauvakävelykepeillään.

Wednesday, October 7, 2015

Raskausviikko 31

Mennyt viikko ei ihan vaan vilahtanutkaan silmissä. Oli aika raskas ja pitkä. Välillä elämässä sitten näinkin.

Maanantaina me käytiin perhevalmennuksessa vol 1. Aiheena synnytys. Se oli juuri niin vaivaannuttavaa kuin kaikki olivat varoitelleetkin. Monihan jättää sen käymättä, mutta itsellä riittää uteliaisuutta myös tällaiseen. Paljoa sieltä ei tietoa kyllä herunut, synnytysvideo antoi ehkä tietynlaista varmuutta asiaan. Että tolleen se sitten tapahtuu ihanneolosuhteissa.

Ja muutama vaistoihin liittyvä asia jäi valmennuksesta käteen. Esimerkiksi se, että vauva ryömisi rinnalle syntymän jälkeen itse, jos hänelle annetaan siihen tilaisuus. Jos jollain on tästä tietoa/kokemusta, niin mielelläni kuulen lisää! Kaikenlaista sitä siihen synnytykseen liittyy ja menenkin kuuntelemaan lauantaina lisää maksulliselle synnytysluennolle. Huomatkaa, minähän valmistaudun!

Valmennukseen osallistujat olivatkin sitten vähän jännempää porukkaa. Kaikenlaista tallaajaa siellä oli "lapsivesi maistuu lihakeitolta" -läpänheittäjästä lantiotaan vähän turhan innokkaasti vatkaavaan kätilöön... Kotimatkalla sanoin P:lle, että "kiitos kun oot noin normaali".

Tällä viikolla sanoin puolestaan Tipulle: "ärsyttävä kakara, pois sieltä mun kylkiluista". Vähän nätemmin kai pitäisi opetella omalle lapselleen sitten puhumaan. Mutta tosiaan välillä hänen asentonsa ovat mun kannalta todella ikäviä. Joku raaja esimerkiksi tuntuu aina välillä löytävän virtsarakkoni ja yllättävä vihlaisu tuntuu aikas inhoittavalta.

Kuvittelin yhtenä päivänä Tipun jo kääntyneen pää alaspäin (ehkä hän olikin vähän aikaa), kun hänen hikkansa tuntui todella alhaalla, mutta heti seuraavana päivänä väittäisin että hän oli mahassa sivuttain. Pylly toisella sivulla ja pää toisella.

On se myös kivaa, että sen pennun tuntee nyt jo koko ajan. Ei yleensä tarvitse pysähtyä kuulostelemaan kovin pitkäksi aikaa, että taas jotain tuntuu, jos ihmetyttää. Vaikkei mulla ole vertailukohtaa, väittäisin että aika rauhallinen Tipu kuitenkin on.

Mulle on tullut kiloja nyt 8-9. Täytyy sanoa, että oon painoon suht tyytyväinen ja jos tässä ei nyt mitään kummallista tapahdu niin varmaan päädyn aika sellaiseen peruspainonnousuun (10-13 kiloa) koko raskauden osalta.

Tietty lopussa voi tulla turvotuksia yms. vaikka niitä vastaan olen kuulemani mukaan ihan tietämättäni taistellut juomalla paljon vettä. Siis sitä menee! Varmaan 5 litraa päivässä. Mummolassa meinasi ahdistus iskeä, kun siellä ei vettä saakaan hanasta vaan tulee kannettuna. Ei mulla ole hirveä jano, jotenkin sitä vaan tekee mieli. Merkittävää vessalla ramppaamisen lisääntymistä en ole edelleenkään kyllä huomannut, öisin herään vieläkin sen tutun kerran (taisin herätä sen kerran ennen raskauttanikin useimpina öinä). Nyt ongelmaksi on kyllä tullut uudestaan nukahtaminen, koska ajatukset alkaa pyörimään niin kovaa päässä.

Viime viikkoina kropassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, ehkä tukisukkien satunnaisesta käytöstä on ollut apua. Bio-oil palasi myös rasvausrepertuaariin. Sunnuntai-iltana huomasin, että navan voi jo "pompauttaa" ulos. P:stä se oli kiehtovaa, minusta vähän ällöä. Vähän niin kuin se, että makuulle vähänkin huolimattomammin käydessä maha työntyy vatsalihasten välistä oudonmalliseksi tötteröksi. Lisäksi toisessa kyljessä muljahtelee jotain painaessa. Jokin sisäelin tai lihas? Ei sekään elämää haittaa, paitsi jos sitä alkaa itse muljauttelemaan. Niin kuin tietty on pakko. Ja ynähtää perään, että yyyyyyyh, mikä tää on.

Mahakehityskuva vielä loppuun. Viikot 20, 24 (elokuu näkyy ihonvärissä), 28 ja 32 (tältä aamulta).  Jostain syystä nyt näin neljän viikon välein. Ehkä loppua kohti voisi tiivistää tahtia.

Näitä kuvia kun katsoo, niin maha jotenkin näyttää kasvaneen joka suuntaan eikä vain ulospäin. Ja tuolleen, että joku ois vaan puhaltanut ilmaa sinne. Piukeentunut se onkin ja minusta nyt vasta viimeisen kuukauden aikana alkanut näyttää oikeasti raskausmahalta eikä mene enää kaljarepusta... Ehkä kuvissa vähän hämää se, että tissit on kasvaneet myös niin toi mahankasvu ei näytä niin suurelta :D

No mutt hei, miltä näyttää? Onks tyttö- vai poikamallia?



Tuesday, October 6, 2015

Mummonmutukka

Saattelimme mummon haudan lepoon viikonloppuna. Hautajaisten aattona majoituimme vanhaan mummolaan, josta Valio-myrsky (tai mummo itse) kävi illan aikana katkomassa sähköt. Kynttilän valossa oli hyvä muistella mummon hauskimpia hetkiä ja aamulla piti peseytymistä varten lämmittää rantasauna. Vähän niin kuin ennen vanhaan.

Vielä siunaustilaisuudessakin kappelissa sähköt menivät poikki muutamaan otteeseen. Myrskyn jälkeen oli kuitenkin upea aurinkoinen syyssää. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli kaunis ja mummoa muisteltiin lämpimästi.

Pienempi siskontyttö, Elea, hyssytteli meitä aikuisia kappelissa, ettei isomummo herää. Hänelle oli sanottu mummon nukkuvan edessä. Hän hali itkevää isosiskoaan ja tilaisuuden jälkeen totesi häiden olleen hienot. Voi niitä tunnelmaa hiukan keventäviä pieniä.

Elea saattaa isääni kädestä pitäen mummon arkunkantajia.
Viimeisen kerran näin mummon kesälomareissulla, kun kävimme häntä katsomassa sairaalassa. Itkin matkalla, kukkakaupassa ja pitkään autossa sairaalan pihalla. Tiesin meneväni jättämään hyvästejä, vaikka toivoinkin vielä että ehkä mummo kestäisi ensi vuoteen ja voisin tuoda Tipun häntä tapaamaan.

Keräsin itseni kuitenkin enkä itkenyt mummon edessä. Puhuimme niitä näitä, hän iloitsi tulevasta perheenlisäyksestä ja totesi minun valehdellessa, ettemme tiedä sukupuolta, että "älkää kysykökään, yhtä rakashan se on joka tapauksessa".

Mummo oli väsynyt ja toivoikin lopulta, että lähtisimme. Halasin mummoa ja sanoin hänen olevan mulle todella rakas. Hän sanoi samaa minulle, halusi halata vielä "isoa miestä" eli P:tä. Itkin vasta käytävässä.

Mummosta ja hänen herkkuruoistaan, karjalanpaistista, kalakukosta, karjalanpiirakoista, taivaallisista sienikastikkeista, on tietysti monia muistoja. Kesistä mummolan pihalla, kun ei ollut mitään tekemistä. Mummosta istumassa pihakeinussa. Hankien läpi kirmaamisesta joenrannan saunaan, kun pakkanen polttaa nenänpäätä. Yhtenä juhannuksena valvoimme mummon kanssa kahden tuvassa ja katsoimme televisiosta Andrea Bocellin konserttia.

Mummo oli taiteellinen ja tunteellinen. Hän osasi kirjoittaa, maalata, laulaa ja lausua. Pukea tunteensa sanoiksi ja paneutua hetkeen, niin kuin joku hautajaisissakin mainitsi. Hän oli paikallisvaikuttaja muun muassa seurakunnassa ja Martoissa. Hän kirjoitti paikallislehteen vakituisesti mielipide- ja tunnelmointikirjoituksia. Paikallislehti muistikin häntä hautajaisissa omalla adressilla.

Mummo oli myös suora ja melko kiivaskin sanoissaan. Aina hän ei ehkä ihan osannut valita sanoja lapsenlapsilleen sopiviksi. Hänellä oli elämänsä aikana useita yliluonnollisiakin kokemuksia. Hän näki unissa sukulaisten kuolemia ja esimerkiksi Estonian onnettomuuden.

Vaikka muistan mummosta tietysti päällimmäisenä hyvät ja lämpimät muistot, tahdon muistaa myös sen, kuinka hän sai muutama vuosi sitten ollessamme käymässä kieltävän päätöksen polvileikkaukseen, jota oli toivonut. Sydän oli silloin jo liian heikko. Mummo oli laittamassa pyykkejä pihalla ja puhkesi kyyneliin kertoessaan meille lääkärin päätöksestä. Lohdutimme mummoa ja jotenkin hetki on jäänyt mieleeni, sillä koin näkeväni mummostakin uuden, aidon puolen.

Enkä halua unohtaa sitäkään, että loppuaikoinaan mummo katui joitain elämänvalintojaan. Hänen ja ukkini tiet erosivat muutama vuosi sitten ja mummo sai hetken maistaa "sinkkuelämää". Hän todella tuntui nauttivan tästä harmillisen lyhyeksi jääneestä ajanjaksosta elämässään.

Muutama mummon ystävä otti hautajaisissa puheeksi mummon silmän kauneudelle ja kuinka hän myös huomasi aina kehua, jos jokin erityisesti pisti toisessa ihmisessä silmään. Minun kohdallani se oli useimmiten "solakat sääret" tai hiukseni, jotka mummosta olivat kauniit ja paksut. Teini-iässä mummon oli vaikea sulattaa alati vaihtuvaa hiustenväriä. Puhelimessa mummo myös kyseli aina olenko ostanut uusia vaatteita ja kehui erityisesti, jos päällä oli mekko.

Eräs mummon ystävä oli laittanut hautajaisiin kahdet helmet, toiset mummoni puolesta. Tätini puolestaan vei mummon arkkuun muutaman kauneudenhoitovälineen. Kylälle lähtö oli mummolle aina pieni juhlanhetki ja sinne laittauduttiin. Jokin koru oli aina kaulassa, huulipunaa ja tukka laitettuna.

Kun lähdimme mummon luota kesällä, hän otti minua vielä viimeiseksi kiinni käsistä ja kehui "kauniita käsivarsiani". Se jäi viimeiseksi hetkeksemme.

Joskus 8-vuotias sanoo sen parhaiten ja Aadan mummolle askartelemaa korttia lainatakseni kiitos pitkästä yhteisestä elämästä.

Tätä Ranskalaista paimenlaulua mummo usein lauloi ja sitä olimme mekin siteeranneet korttiimme. Se kuultiin myös kappelissa (parempi versio Spotifyssä Metro-tyttöjen laulamana).



Mummo aiemmissa teksteissä:

Aikuisuuden raja
Mummo
Lieksa-Helsinki-Pariisi
Avoliitto 
Quest for snow

Thursday, October 1, 2015

Antti Tuisku -bileet

Täten julistan, että kunhan Tipu on syntynyt ja sopivassa yökyläilyiässä, niin hetimiten pidän kotibileet, joiden teemana on Antti Tuisku.

Kerrottuani tästä kotona P:n ilme sai minut arpomaan, että ehkä ne oiskin naisten bileet (enkä tiiä haluuko naisetkaan tulla), mutta katsotaan sitten lähempänä!

Tämä Antti Tuisku -rakkaus on oikeastaan syttynyt tässä raskauden aikana, joten Antti Tuisku -teemaiset nimiäisetkin voisi tulla kyseen! Ja Tuiskuhan olisi sellainen nimi, joka sopii tytölle ja pojalle...

Okei okei. Jätän tämän linkin vaan tähän, klikkaaminen omalla vastuulla (Antti-kuume on tarttuvaa):

Antti Tuisku vetää Sata salamaa Vain Elämäässä.