Näitä. Monenlaisia.

Vähän kiirus. Viikonloppu meni juhliessa muita ja myös ihan ilman syytä (niistä ehkä lisää myöhemmin). Nyt olisi valmisteilla omat tuparit, jotka pidetään helatorstain kunniaksi poikkeuksellisesti keskellä viikkoa eli keskiviikkona. Jipii.

Tällä hetkellä ärsyttää:

Rasistit, jotka eivät myönnä olevansa rasisteja vaan väittävät kyseessä olevan haukkumasana, jolla heitä sorretaan.

Vasemmistoliiton ennenaikainen dumaus. Vasemmistoliitto ei ole vielä lähtenyt hallitukseen. Hallitusneuvotteluissa mukana oleminen tarkoittaa, että hallitusohjelmaa sorvataan, jolloin vaikka ei sitten lopulta lähtisikään hallitukseen, on saanut vaikutettua siihen. Plus ymmärrän pohdinnan ”hallituksen kolmanneksi suurin puolue” vs. ”opposition pienin puolue”. Mutta joo, jos hallitukseen lähdetään, katsotaan sitten.

Mustikkarahka, joka on hyvää, mutta tuhoaa värillään kaiken mihin koskee.

Tällä hetkellä ilostuttaa:

Naapuri, joka lainaa tuoleja tupareihin.

Keksin hyvän lahjan P:lle, jolla on synttärit ensi viikolla.

Aurinko ja tuleva lämpö.

Paula Vesala. PMMP:n toinen puolisko löytyy muuten aika monien viimeaikojen suomalaishittien sanoituksen takaa – Jenni Vartiainen, Vesa-Matti Loiri, Johanna Kurkela, Jippu&Samuli ja jopa Idols-voittaja Martti Saarinen. Lyriikoista on löydettävissä samanlaisuutta ja samoja teemoja. Sovitukset ja sävellykset tietty tekevät niistä aika erilaisia. Hyviä ja huonoja.

Pitää käydä ostamassa piakkoin Kiestinki-levy, jossa Paula on yhdistänyt voimansa Pekka Kuusiston kanssa ja he kertovat mummojensa tarinoita esimerkiksi sota-ajasta ja lottatyöstä. Tässä esimerkki (Spotifysta löytyy sampleri) nuoruustangomaista (toimii munhun) henkeä sisältävästä biisistä:

Häävalssi

Käteni saat,
sydämen saat,
kaiken mitä teen,
muuta ei ole antaa,
etkä muuta toivokaan.

Liekehtivän, murenevan edessä mua kannattaa,
elämä, jonka ehkä joskus saamme aloittaa.
Ja jos nuoruuden annankin metsässä Kiestingin,
haudoilla vieraiden palvellen,
niin sen jälkeen kaikki muu, joka meistä vain pelastuu,
yhdeksi kietoutuu,
hengissä jos täältä pääsemme pois.

Voittamaton, kuolematon, nuori sydän on,
aseista kaikkein vahvin, jos sen tahto valjastaa.

Teen minkä voin, sut panssaroin suudelmillani kai,
käteni muita hoivaa, heillä kasvot sinun on.

Sanoitus: Paula Vesala Sävellys: Pekka Kuusisto

Vassari 2011

Kävin torstaina ensimmäisessä vassaritapaamisessa (jos alkuviikon kirjepostaus ei auennut, niin ehkä tämä auttaa). Siitä tuli hyvä mieli, kuka sitä nyt ei tykkäisi olla samanmielisten ihmisten ympäröimänä.

Paljon on tehtävää, se tuli huomattua. Nuorille osaajille on kysyntää, sekin tuli huomattua. Paikallisjärjestöjohdon (mukana myös yksi kansanedustaja) silmät ihan kirkastuivat paikalle saapuneiden ihmisten määrästä. Jytky toi tähänkin vasemmistoyhteisöön kymmeniä uusia jäseniä, joista osa valmiita aktiivisesti toimimaan. Me included.

Tästä se poliittinen taival siis alkaa vuosien pähkäilyjen jälkeen. Olen kyllä ylpeä itsestäni, että sain vihdoin tartuttua tuumasta toimeen. Tsädäm. Eikä tämä nyt mitenkään pahalta tunnu. Että piti valita "vähiten pahin". Päinvastoin. Hyvältä tuntuu. Ois samantien voinut tehdä tämän jo kauan sitten. Turha kuitenkin jossitella...

Eiköhän mulle sopiva tehtävä sieltä joukosta löydy, tiedä vaan vielä minkälainen. Todennäköisesti pääsen käyttämään omia vahvuuksiani, jotka löytyvät luonnollisesti viestinnän puolelta.

Yhdestä olen varma - paikkani ei ole vasemmistonuorten parissa. Vaikka sinnekin pyydettiin. ”Olen henkisesti yli kolmekymppinen”, vastasin kun tiedustelivat ikääni sen varjolla, että nuorisojärjestöihin voivat kuulua kaikki alle 30-vuotiaat.

C.a.r.b.s.

Useiden positiivisten kommenttien, asian tutkimisen ja henkisen pähkäilyn jälkeen olemme tehneet P:n kanssa erittäin mullistavan päätöksen.

Nimittäin vähentää hiilihydraattien syöntiä. Haha.

Ei mitenkään täysin, mutta jättää ainakin suurimmaksi osaksi pois sokeri, leipä, pasta, riisi, perunat.

Käytännössähän tämä lista sisältää esimerkiksi kaikki meidän taloudessa turhankin usein vilahtelevat herkut, sipsit, karkit ja popparit. Eli tuloksia lienee nähtävissä jo ihan sen takia, että se sohvalla naminmättäminen jää pois.

Netissä on paljon tietoa ja keskusteluja atkinseista ja karppauksesta. Ne tuntuvat aina päättyvän jonkinlaiseen sotaan hiilihydraattien puolustajien ja vastustajien välillä. En ota itse kantaa asiaan ennen kuin olen kokeillut. Jos ei toimi, niin tietty lopetetaan. Enkä aio sotkea tähän aivan ylenpalttista rasvankäyttöä (kuten jotkut), koska se ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta verisuonien kannalta. Kohtuus siis kaikessa!

Näin heti alkuun tuntuu kuitenkin, että ”atkins on laiskoille” väittämä ei kyllä pidä paikkaansa sinne päinkään. Laiskuuttahan on juurikin kotiin tullessaan vetäistä muutama voikkari tai keittää kilo pastaa ja suhaista siihen joku kermakastike päälle. Hiilihydraattien jättäjän pitää oikeasti aika paljon miettiä, mitä suuhun saa laittaa ja valmistaa ruokaa kotona. Varsinkin kasvisruokavalioiselle tämä vaatii hieman ponnisteluja. Sovittiin kyllä nyt, että kerran viikossa syödään vastedes kalaa.

Hihi, maanantaina kun tää alkoi, oli pomon synttärit. Tarjolla kakkua – en ottanut, jihuu! Tänään on vuorossa toiset kemut, joissa on tarjolla sushia – niitä aion kyllä syödä. Lauantaina on P:n siskon valmistujaiset, jonne oon luvannut leipoa sekä voileipäkakun että toscapiirakan – aion maistaa molempia. Ehkä aion myös juopotella hieman.

Kuten sanottu, ei fanaattista, mutta kokeilua.

Häissä.

Olipas hääparin näköiset juhlat. Ei-niin-perinteiset, tyylikkäät ja hienot. Ja aivan mielettömän hauskat.

Morsian oli kaunis ja sulhanen komia. Juhlapaikka oli hieno, ruoka hyvää (namnamnam) ja bileet villit loppuyöstä. Kaikki kohdallaan.

Sen lisäksi että oman kaveriporukan kesken oli hauskaa, oli myös kiva tutustua paremmin polttareissa tavattuihin tyttöihin ja heidän siippoihinsa. Ja tietysti muihinkin häävieraisiin, pöytiin oli vähän ripottelemalla laitettu porukkaa eri piireistä.

Juhliin valmistautuessani huitaisin itseäni piippaussaksilla poskeen saaden siihen tietysti melkoisen palovamman. Vammaa ihmeteltiin häissä useaan otteeseen ja sitä on jatkettu alkuviikko myös työpaikalla. Toimittajien arpinaamaksikin nimittelivät. ”Anna haastattelu tai…” Mun muukin lookki kuulemma kaipais vähän hurjempaa otetta.

Street credibilityhän siis kasvaa tässä ihan silmissä.

Koska ihmiset tekevät häät, ei munkaan kamerasta löydy montaa kuvaa josta ei jotakuta tunnista. Tässä kuitenkin pienet makupalat.

Näin siellä syötiin.

Näin siellä juhlittiin.

Sain tänään kirjeen

Love is in the air

Lauantaina juhlitaan vanhimman ystäväni Kikin häitä. Ihanaa! Kyseessä ovat myös ensimmäiset häät tässä Turku-kaverien porukassa. Jännittävää!

Perjantain rakkauslauluvalintani (maybe a new tradition?) on kovin perinteinen, mitä näistä häistä ei ole kyllä tulossa. Mutta silti teemahan pysyy häissä kuin häissä samana...

kun sinun saan vain olla, täysin ja kokonaan.

Pikku kummitus

Pikku kummitus Lapanen -elokuva pyörii tällä hetkellä elokuvissa. Haluaisin viedä Aadan katsomaan sitä.

Aloin miettiä nimeä Lapanen, mielestäni sellaista ei ollut kyseisellä hahmolla kun olin pieni. Ruotsiksi hahmo on Laban, olisiko se voinut olla sama suomeksikin.

Googlailemalla löytyi myös suomennos Tähtitornin Laban. Kuulosta tutulta. Muistaako joku tai löytyykö alkuperäisiä kirjoja kotoa?

Samaan aiheeseen liittyy Disney-elokuvien uusien ääniraitojen aiheuttama turhautuminen. Lempipiirrettyni Arielkin on pilalla kun tinkeliharava on nykyään tinkelitonkeli yms. Miksi on pitänyt vaihtaa aivan hyvä termi toiseen? Mullahan on kotona tää elokuva dvd:llä, mutta ei sitä oo voinut tällainen 80-luvun lapsi katsoa kertaakaan kokonaan.

Isotädin syntymäpäivät meillä vietettiin, vierahaksi perhettä kutsuttiin

Isotädillä kilahti täyteen 93 vuotta ja juhlimme sitä edellislauantaina meillä. Minä tietty kokkasin, juotiin skumppaa, kilisteltiin ja pidettiin puheita. Aada hauskuutti puhkeamalla lauluun kesken ruokailun. "Aikuinen nainen mä oon" hän luikautti. Sopi teemaan :)

Tämä oli myös eka kerta kun P ja isotäti kohtasivat. Yritetty on aiemminkin, mutta isotäti ei ole osoittanut kovastikaan kiinnostusta "uutta asumismuotoani" kohtaan, kuten mummo asian on ilmaissut. Vähän herkässä tilassa ollut isotäti kuitenkin toivotti uuden perheenjäsenen tervetulleeksi yhdessä maljapuheessa. Eli niinkin perinteinen asia kuin siunaus suvun vanhimmaltakin on nyt sitten saatu.

Alku- ja jälkiruoat (omin pikku muutoksin tietty) lainasin Pastanjauhantaa-blogista. Isotädillä on tiettyjä asioita, joita hän ei nimittäin syö. Esimerkiksi peruna, pasta, riisi yms. Tästä tulikin sitten melko vähähiilarinen (ei täysin) päivällinen.

Tällä kertaa kokkasin kalaa - harvinaista liharuokaa siis valmistui meidän keittiössä... Ehkä siksi (ja kuten siskon mies huomauttaisi, siksi etten katsonut kelloa kun se meni uuniin) se myös pääsi vähän ylikypsäksi.

Suolainen juustokakku


200 g siirappista tummaa leipää
75 g voita
4 liivatelehteä
2 1/2 dl creme fraichea
300 g Philadelphiaa
3 punasipulia
suolaa
mustapippuria

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sotke sillä aikaa yhteen ranskankerma, philadelphia, pieneksi silputut punasipulit ja suola ja mustapippuri. Kuumenna pieni määrä juustomassaa kattilassa ja sekoita vedestä puristellut liivatelehdet siihen. Lisää kylmään massaan ja sekoita hyvin.

Silppua leipä mahd. pieneksi (en ottanut kuoria pois vaikka ohjeessa sanottiin). Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle, jossa leivinpaperi alla. Lisää päälle juustomassa ja laita jääkaappiin.

Liivate (ainakin tämä määrä) teki kakun aika tönköksi. Mulla kakku oli yön yli jääkaapissa, ehkä turhan kauankin jämäkkyyden kannalta. Maku oli aivan mahtava, mutta koostumus kieltämättä jotenkin ikävä. Vaikea selittää.

No ensi kerralla itse kokeilen niin, että vähennän liivatteen määrää ja pidän kakkua vaan pari tuntia ennen tarjoilua vetäytymässä. Vaihtoehtona olisi tietty jättää liivate kokonaan pois eli kakku tekemättä ja tehdä näistä vaan ns. alkupalaleipäsiä. Saattaisi toimia sekin.

Koristelin kakun mädillä, alla oli rucolaa ja basilikalla maustettua oliiviöljyä. Päälle voisi laittaa vegevaihtoehtoon vaikka suolakurkkua, minitomaatteja tai lihaversioon paahtopaistia tai kylmäsavulohta. Hyvä peruspohja, jota voi sitten muunnella.

Kesäkurpitsa-pinaattilisäke

Kesäkurpitsaa
Pinaattia
Reilusti Basilikaa
Kevätsipulia
Valkosipulia
Suolaa

Kuutioi kesäkurpitsa ja paista pannulla hienonnetun kevätsipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää pinaatti ja paista hetki lisää. Lopuksi reippaasti basilikaa ja maun mukaan suolaa.

Tää lisäke maistui erityisesti lohen kanssa, mutta toki varmasti oiva myös tofulle tms.

Taivaallinen raparPerttimuru

Lisäsin tuon termin taivaallinen tähän reseptiin, koska sitä se oli kaikessa makeudessaan. Jopa isäni otti tätä lisää ja hän sentään on ”yksi jäätelö kesässä riittää” kind of a man.

500 g raparperia
vettä
ruokosokeria
voita
jauhoja

Kuori raparperit ja pilko sormenpään kokoisiksi palasiksi. Laita uuninpellille ja ripottele päälle vettä ja ruokosokeria. Laita uuniin 180 asteeseen niin kauan että pehmenevät, noin 10 minuuttia.

Nypi sormin sillä välin noin 1,5 desistä sokeria, 100 grammasta voita ja parista desistä jauhoja seos.

Pehmenneet raparpertit voideltuun vuokaan ja ripottele/murenna päälle sokeriseos. Uuniin takas ja niin kauan että päällinen sulaa. Voi olla oikeastaan just tarjoiluun saakka, ei se siellä miksikään mennyt. Anna hetki vetäytyä ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa. NAM!

Sort of an anticlimax

Hmm. Torijuhla oli ehkä pienoinen pettymys. Odotukset olivat ehkä turhan korkealla.

Juhla koostui turhan monesta esiintyjästä. Pillusta laulavat Suomi-räpäyttäjät sentään nostattivat tunnelmaa, mutta jotenkin se tuntui mauttomalta. Elämän kurjuudesta laulava Loiri puolestaan ei yhtään sopinut riehakkaaseen voitonjuhlameininkiin.

Juhlan tähdet puolestaan olivat lavalla ehkä vartin. Eikä heitä tietenkään siis nähnyt livenä. Lisäksi oli kylmä ja kännisiä ihmisiä. Niistähän toki ei voi juhlanjärjestäjiä syyttää. Siitä puolestaan voi, että screenejä ois voinut olla enempi.

Noo, fiilistähän siellä toki oli. Hienonnäköinen siniristilippumeri ja raikuvaa yhteislaulua. 100 000 ihmisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Parempaa oli kuitenkin itse peli ja sen jälkeinen riemu. Se jäänee ihan ainutkertaiseksi fiilikseksi, koska taustallahan oli ne 15 vuoden ankarat pettymykset.

Tai no, mistäs mä tiedän koska se seuraava kulta sitten taas tulee :)

Lepuuttakaa pitkän kiekkoturnauksen raastamia hermojanne vaikka tällä webbikameralla. Maailmassa on jääkiekon MM-kullan lisäksi taas amurinleopardin pentuja ja kaikki hyvin.

Riemu

Kuinka usein sitä ihminen kiljuu ilosta? Huutaa suoraa huutoa riemusta, kun sanoja ei löydy?

Itse en muista tehneeni sellaista koskaan ennen. Eilen niin kävi. Siinä hieman ennen puolta yötä yhdessä täyteen ammutussa helsinkiläiskuppilassa. Minä nousin ylös ja huusin ääneni käheäksi.

Minusta tulee hillitön jääkiekkofani kerran vuodessa. Se tapahtuu aina näin kevään korvalla, kun puihin ilmestyy lehdet ja Suomi-pojat hyppäävät kaukaloon. Silloin minä istun television ääressä ja kannustan.

Näin on tapahtunut ainakin 17 vuoden ajan. Muistan nimittäin vuoden 1995 voiton. Istuin olohuoneessa sijainneen parven rappusilla, enkä meinannut uskaltaa katsoa koko peliä (se asia ei ole näinä vuosina muuttunut, eilenkään en uskaltanut).

Sisko lähti 95-vuoden voiton jälkeen Helsinkiin torille. Minä olin 11-vuotias, enkä päässyt. Voisin kuvitella (tämä ei siis ole oikea muisto), että isäni on tuolloin lohduttanut torikateudesta kärsivää pikkutyttöä ”kyllä sinäkin sinne torille vielä ehdit”.

16 vuotta myöhemmin mä vihdoin pääsen torille, vihdoin tuli sitä kultaa.

Onnea pojat.

Bloggerin temput

Huoh. Bloggerin kuluvan viikon viat ovat hävittäneet viimeisimmän tekstini WWF:n öljyyntyneiden eläinten hoito -koulutuksesta.

Toivottavasti se kilometriteksti vielä tänne ilmestyy takaisin. Jonkunlainen versio siitä näkyy olevan luonnoksissa, ehkä kasaan siitä uuden jos ihmettä ei tapahdu.

Mutta siis ongelmien takia en ole päässyt blogia myöskään päivittämään. Nyt se näyttää toimivan. Lukuunottamatta sitä yhtä kadonnutta tekstiä.

Tänään katsotaan viisuja ja huomenna joidenkin mielestä "unelmafinaalia", minun mielestäni "saanvarmastisydärinennenloppuafinaalia". Jaiks!

Eilen oltiin katsomassa Aadan satubaletin kevätnäytöstä. Täti oli pakahtua ylpeydestä. Hän oli selvästi leppäkertturyhmänsä (ja koko tanssikoulun) paras.

WWF:n öljyyntyneiden eläinten hoito -koulutus

(Teksti oli tallentunut Q:n readeriin, kiitos palautuksesta siis hänelle)

Siinäpä syy alkuviikon radiohiljaisuuteen. Osallistuin kyseiselle kurssille ma-ke. Ihanaa ja huippumielenkiintoista vaihtelua toimistoelämään, kun sai olla ulkona ja tehdä fyysistä homma. Ja mitkä kelitkin sattui!

Ensimmäinen päivä oli teoriaa. Luennoimassa kävivät pelastuslaitoksen ihmiset, eläinlääkärit, Eviran asiantuntijat ja WWF:n omat työntekijät. Opittiin, mitä työ sisältää, miksi sitä kannattaa tehdä (ja toisaalta miksi jotkut vastustavat), työturvallisuudesta ja eläinten (lähinnä lintujen) käyttäytymisestä, uhanalaisuudesta ja niiden käsittelystä. Tiesittekö muuten, että kaatopaikkojen sulkeminen on ajanut naurulokkikannan jo tarkkailulistalle eli lähelle suojelutasoa?

Tiistaina ja keskiviikkona kokeiltiin sitten oppimiamme asioita käytännössä.

Tiistaina käsiteltiin kuolleita lintuja siirrettävissä lintujen pesukonteissa (kyseiset suomalaiskontit on ainutlaatuisia maailmassa toistaiseksi) Porvoon pelastuslaitoksella. Pesin kuolleesta joutsenesta öljytahran. Toiselle kuolleelle joutsenelle laitoin ruokintaletkun. Seurasimme myös kuolleen lokin raadonavausta ja kokeilimme erilaisia lintujen pitelyotteita.

Kuolleisiin eläimiin koskeminen kuulosti vielä tiistaiaamuna ylitsepääsemättömältä, mutta kun se joutsen tuotiin syliin (päällä täydet suojavarusteet), ei se niin pahalta sitten tuntunutkaan. Ja kaikki eläimet olivat tietysti kuolleet luonnollisista syistä.

Keskiviikkona tutustuimme Heinolan lintutarhaan, kokeilimme lintujen kiinniottamista ja suunnittelimme oikeata operaatiota.

Kuulostaako ihan oudolta tavalta viettää alkuviikkoa? Mietinhän mä itsekin, että olenko ihan hullu kun otan töistä palkatonta, että pääsen tällaiseen vapaaehtoistoimintaan mukaan... Ehkä, mutta kyllä se kannatti. Ihan vaan se hyppy pois arjesta ja omalta mukavuusalueelta täysin toisenlaiseen maailmaan. Tärkeää ja rankkaa työtä. Mielenkiintoinen kokemus ja huipputyyppejä.

Koko koulutus tapahtui asiantuntijoiden, eläinlääkärien ja pelastuslaitoksen koordinoimana ja täydessä valvonnassa. Mielestäni on tärkeää painottaa tätä faktaa, tiedän että vastaava toiminta helposti leimataan huuhaaksi.

Jos WWF:n öljyntorjuntajoukot kiinnostavat, liittyä voi järjestön nettisivuilla mukaan kuka ja koska tahansa. Vapaaehtoiset siis myös keräävät öljyä rannoilta tämän eläinten pelastustoiminnan lisäksi. Itse ajattelin vielä käydä jonkun perustorjuntakurssin jossain välissä.

Mitään sitoumusta ei joukkoihin kuuluvalla ole osallistua koulutuksiin tai oikeaan torjuntatyöhönkään. Kutsu toki käy, jos katastrofi sattuu, muttei ole pakko. Ja toivoahan täytyy, ettei näitä taitojaan joutuisi koskaan käyttämään.

Avoliittolainen

Munsta se on hauska sana. Se sisältää on jotain sellaista mitä ei avomiehessä tai avovaimossa eikä pelkässä avoliitossakaan ole.

Siitä tulee mieleen salaliitto, joka on mielestäni ihan osuva kuvaus parisuhteella. Onhan siinä omat salamyhkäiset piirteensä, salakielensä ja muut hassutuksensa.

Kun googletin sanan avoliittolainen, sain huomata että sitä käyttävät lähinnä uskovaiset. Syntiset avoliittolaiset. Se sai minut tykkäämään sanasta vielä enemmän.

Yksi kristitty mies lupaa blogissaan ostaa McDonalds-aterian jokaiselle uskovalle susiparille, joka menee naimisiin seuraavan vuoden aikana. Ikävä kyllä lupaus on vanhentunut vuonna 2008... En laita blogiin linkkiä, koska ei sieltä saanut kuin pahan mielen.

Ja minähän haluan toivottaa kaikille hyvänmielenviikonloppua! Tehdään se vaikka tällä hauskalla musavideolla, joka vilisee suomalaisia burleskitähtösiä.

Burlesque Again

Olen vieläkin ihan mäsänä siitä pesiksestä. Onneksi niitä treenejä on näin alkuun vain kerran viikossa, että ehtii ihminen toipua.
Keskiviikkoiltana oltiin katsomassa burleskia Dubrovnikissa. Oli hauskaa, riemukasta kerrassaan kun ihmiset on niin kekseliäitä. Vaatteita voi riisua niin monella tapaa ja niin ”monesta syystä”. Yhdet kamppailivat viidakossa, yksi etsi taiteellista inspiraatiotaan, yksi keikisteli uneliaana tuolin kanssa, yksi oli meduusa ja yksi riisui burkhaansa Lily Allenin Fuck Youn tahtiin.

Välissä yleisöä hauskuuttivat myös drag-artististit, joista vaikutuksen teki erityisesti Unelma.
Lisäksi siellä esiintyi Adora, jonka laulajalla oli aivan mieletön ääni.
Kannattaa käydä joskus burleskia vilkaisemassa, jos ei ole käynyt. Klubeja on esimerkiksi Glitter Grill (eilinen) ja Kokonut Kult.

Kyllähän sitä vähän mietti, että miltä se tuntuisi olla siellä lavalla. Ovat niin varmoja ja ihania omia itsejään ne naiset. Ei tarvitse olla täydellinen, pitää vaan olla rohkea.

No joo, tämä on vaan tällaista pohdintaa. Totuus kai on, etten ikinä uskaltaisi.

Mulla leikattiin sellainen pieni (vaaraton) patti pois korvan takaa keskiviikkona. Tyhmänä menin sinne likaisilla hiuksilla, kun en tietenkään saanut niitä eilen pestä tikkien takia. Ja tänäänkin vasta illalla.

Ne haisee. Mun hiukset haisee. Todella ällöttävää. Olenpas tosi burlesque.

Pesis

Aloitin eilen uuden kesäharrastuksen. Pesäpallon.

Tiimi, jossa pelaan yhden tai kaksi kertaa viikossa, on ihan harrastelijapohjalta koottu. Eli tosi eritasoisia pelaajia mukana, eikä mitään sitoumuksia tarvitse tehdä. Itse pelasin pesäpalloa ensimmäistä kertaa ehkä 10 vuoteen. Se oli kyllä hauskaa, mutta aika vaikeeta ja jännää, kun siinähän piti sitten päättää, että koska lähtee juoksemaan ja koska yrittää polttaa jonkun. Onneksi mukana oli konkareita, mä tottelin sitten niiden huutamia käskyjä: "juokse" tai "heitä kolmoselle". Tein mä pari juoksua. Enkä kai palanut kertaakaan.

Yksi kauemmin joukkueessa pelannut kehui mun osumatarkkuutta. Gröhöm. Mitään voimaahan mä en siihen lyöntiin saanut, mutta ehkä sitä sitten tässä kesän aikana oppii. Kiva, että yhdessä asiassa kyseisessä pelissä oon hyvä, koska juokseminen ja heittäminen ja koppaaminen ei kuulu mun erikoistaitoihin.
P.s. En ikinä kuvaisi itseäni sanalla aktiivinen, tunnistan itseni pikkemminkin juuri sen vastakohdasta. Blogini kautta munsta saa varmaan sellaisen kuvan, että olen kauhean reipas ja pirtsakka (itsekin meinaan uskoa jo). Touhuanhan mä paljon kaikenlaista, mutta pohjimmiltani olen kuitenkin laiskottelija. Sohvalla köllöttelystä vaan ei ole niin hirveästi kirjoitettavaa..

Halusin vain jostain syystä korjata tämän mahdollisesti syntyneen väärinkäsityksen :)

Aivosolutuho-a-go-go

Aloitin tänään työt kello 9. Noin kymmentä yli tarkistin kirjoitetaanko sana Aasia isolla vai pienellä. Jäin kymmeniksi sekunneiksi myös pohtimaan sanan alkuperää, voisiko sillä olla jotain tekemistä aasin kanssa...

Meno on ollut vastaavaa koko päivän. Olen liian vanha juopottelemaan kolmea päivää putkeen, se on nyt tullut todistetuksi.

Miksikö juopottelin perjantaina ja lauantaina? Juhlimme vanhimman ystäväni Kikin polttareita. Kikihän meni jo naimisiin helmikuussa ja morsiussaunaakin tuli silloin vietettyä, mutta nyt oli vuorossa perinteisemmät riekkumispolttarit pitkän kaavan mukaan. Huh ja huh. Mutta oli kyllä kivaa, morsiammelle tuli täytenä yllätyksenä, oli reissua lapsuuden maisemiin, mökkiä ja saunaa, ruokaa ja juomaa ja paljon hauskaa seuraa. Yhtä naurua koko homma. Kuulin valituksia poskilihasten kipeytymisestä.

Miksikö piti jatkaa skumpan juontia vielä sunnuntainakin? Oli vappu ja polttaripiknik ja illalla vielä maailmanympärireissusta palanneet kaverit.

Otin polttareissa 1 000 kuvaa. Tässä huvitukseksenne valittuja paloja kuvista, joissa ei esiinnyt ihmisiä.

Perinteinen kesäpeli.

Kevätmeri.

Kuvaajassa vika.

Kikin lempparia, pitsakakkua. Ohje seuraa myöhemmin.

Pelottava pöllö.

Raapustuksia.

Rajapintoja.