Tuesday, May 21, 2013

Korvakorut

Eilen painoin korvista läpi ihka ensimmäiset korvakoruni. Ne harjoituskorvakorut siis, en edes muista minä vuonna ne on minulle ensimmäistä kertaa laitettu. Niissä on pienet vihreät kivet.

En ole käyttänyt korvakoruja moniin vuosiin. Sanoisin lähemmäs kymmeneen vuoteen. En ole varma miksi jätin ne joskus pois, mutta sittemmin en ole killuttimia korviini kaipaillut.

Oli kyllä aikamoinen yllätys, että korva antoi melko helposti periksi. Ei edes sattunut. Ei tullut verta. En huutanut. Kirota taisin kerran.

Syy, miksi korvareiät oli heti-nyt-saatava takaisin, löytyy täältä: http://designdomi.blogspot.com/

Löytyi nimittäin niin ihana korvakoru-riipus-setti (häihin), että tää oli tehtävä. DD:llä on Lasipalatsilla muuten pop-up-store tämän viikon, että kipiti kapiti siihen suuntaan.

Sunday, May 19, 2013

Ei mitkään kesäkaverit

Vaan parhaat kaverit! Mulla on maailman parhaat kaverit!

Sen todisti taas tämä loistava kesäinen viikonloppu, johon kuului hääpukumetsästystä (juu-u!), vauvoja, sateen alta juoksemista, kahvittelua, upeita tyttöjä, naurua, skumpattelua, pihvi, jäkistä, itkua, teatteria, viisuja, yökylä, brunssi, kivoja uutisia, hikisiä kävelyitä ja huikeita juttuja.

Kiitos myös äipälle viikonlopusta. Oli niin kiva viettää aikaa ihan vaan näin meidän naisten kesken. Ja kiitos lempin leiskuvista, ei mikään ikänä maistu paremmalta.

Itku pitkästä ilosta - kotiin tullessa mua odotti juuri pyörälenkillä kaatunut sulho, jonka kanssa katselimme pronssipeliä sitten lääkäripäivystyksen odotushuoneessa. Pari tikkiä leukaan, pientä ruhjeiden putsailua ja jäykkärokotuspiikki - vähällä onneksi selvittiin ja kiinalainen ruokahan parantaa suurimmat haavat.

Monday, May 13, 2013

PMMP lopettaa

Voi nyyh.

Vaikka ymmärränhän mä. 10 kovaa vuotta. Yhtye on jo melkeinpä tehnyt, nähnyt ja saavuttanut kaiken mitä Suomessa voi. Melkeinpä-sana tuolla välissä lienee turha.

Itsekin olen nähnyt PMMP:n... Niinpä. Sata kertaa? Ehkä hiven liioittelua. Bändi on yksi suosikkini kuitenkin joka vuosi festariohjelmistossa. Yhtenä Provinssirockina H teki ihmeselviytymisen juuri ennen PMMP:n keikkaa - sitähän ei missata.  Kerran jätettiin väliin, Ankkarock 20XX, jolloin satoi koko päivän eikä olutkaan maistunut. Muuten on nähty Wanarockissa, useita kertoja Provinssirockissa, Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja Jurassic Rockissa. Plus ilmaiskonserteissa ja mitä näitä nyt on!

Talvisin PMMP:tä on myös kerennyt tulla ikävä ja sitten on pitänyt käydä jossain klubikeikalla, melkein kaikissa pk-seudun ja Turunkin keikkajuottoloissa kyseinen bändi on tullut nähtyä. Vappuna 2010 PMMP:n Nosturin keikalla olin vastarakastunut. Muistelisin, että aivan ensimmäinen kerta kun näin PMMP:n livenä on ollut On the Rocksissa ehkä vuonna 2004/2005? Muistaako joku aikaisempaa keikkaa? Tai vuotta varmaksi?

Pitää pitää huolta, että viimeiseksi kerraksi ei jää alkuvuoden keikka Tikkurilan Sokos Hotel Vantaan Tulisuudelmassa. Ei ollut miltään kantilta katsottuna hirveän hyvä.

Mutta ensi kesänä siis vielä hoilataan kesäkavereiden kanssa! Let's!

Sunday, May 12, 2013

111

Polkupyöräkausi on alkanut huomattavasti vilkkaammin kuin viime vuonna. Tonnin haaste siintää silmissä taas! 111 km jo kasassa!

Pahimpien Espoo-angstaajien kannattaisi lähteä ajelulle rantaraitille. Enpä tiiä paljon parempaa, kun huristella sitä vaihtuvissa, aika ajoin melkein jopa satumaisissa, merimaisemissa.

Muutakin tehtiin kuin pyöräiltiin tänä viikonloppuna - istutin parvekekasvit (tänä vuonna en jaksanut kasvattaa siemenistä asti), katsoin tietysti jääkiekkoa, ahkeroin mökkitalkoissa ja leivoin itsekeräämistäni nokkosista nokkos-porkkana-auringonkukansiemen-sämpylöitä. No olihan ne nyt nam!

Onnea vielä kaikki äitit! Ekaa vuotta äitskänpäivää viettävät, tulevat äitit ja mummot ja kaikki siltä väliltä! Ja erityisesti mun ikioma äippä! Puspus!

Thursday, May 9, 2013

Vauvapyhä

Tämä helatorstai oli omistettu vauvoille. Eräs turkulaisvauva perheineen kävi kylässä ja uusinta helsinkiläistä käytiin myös kurkistelemassa. Ruttuisia sormia, pieniä hymyjä, rimpulajalkoja ja onnellisia ihmisiä. Aurinkokin paistoi.

Otin viime viikolla yhteyttä vanhaan ruotsalaiseen opiskelijavaihtokaveriini (joka ei siis ole Facebookissa ja jonka elämästä viime vuosina en tiedä mitään, erikoista nykypäivänä) ja hän laittoi takaisin kuvan 10 päivän ikäisestä pojastaan. Vauvoja, vauvoja!

Pienet ihmiset, mikä ihmeellinen asia.

Monday, May 6, 2013

Häh?

Mitä mä oikein missaan tässä askartelussa, kun liimaan paperia pahvin päälle ja se ei suostu menemään suoraan vaan jää väkisin kuprulle?

En tajua, nehän on suoria molemmat. Anteeksi vaan H, jonka liimaustaitoja aiemmin arvostelin. Ei oo helppoa.

Thursday, May 2, 2013

Vappu 2013

Juhlin.
Join skumppaa juhlissa.
Tutustuin kivoihin ihmisiin.
Nautin vanhojen ystävien seurasta.
Nauroin.
Suukotin.
Matkustin junalla kahden hengen työskentelyhytissä mennen tullen Tampereelle.
Söin brunssia.
Join skumppaa brunssilla.
Olin yliserpentiininen (Tampereella kukaan ei pukeudu serpentiiniin).
Käytin valkolakkia.
Näin teekkarikasteen.
Huumaannuin tunteesta, joka nousee kasvoille kun siirtyy auringosta sisälle.
Join skumppaa terassilla.
Näin pahoinpitelyn. Kaveri soitti poliisille.
Söin wingsejä.
Join simaa.
Söin munkkeja (kotitehtyjä).
Olin vapun lapsi.

Viime yönä sitten kaadoin tuopin olutta valkoiselle mekolleni, ulkona satoi ja kuorma-auto ajoi jyrkänteeltä alas juhlapaikan pihassa. Ja niin, kyseessä oli tietysti hääpäiväni.