Showing posts with label nimiäiset. Show all posts
Showing posts with label nimiäiset. Show all posts

Friday, November 4, 2016

Kirkottomat kummit

Viime perjantaina saimme mieheni kanssa ihanan videoviestin, jossa meitä pyydettiin Arvon kummien pojan epävirallisiksi kummeiksi (koska emme kuulu kirkkoon) eli "kummituksiksi".

Otimme kunnian vastaan ilomielin ja ylpeydellä <3 p="">
Uudelle kummipojallemme tulee kasteen myötä myös virallisia kummeja. Arvollahan on vain näitä "kummituksia", sillä häntä ei kastettu, mutta pidimme kyllä hänelle nimijuhlat.

Kaikki tämä sai minutkin mietiskelemään Arvon kummeja ja heidän pyytämistään. Siitä en olekaan tarkemmin kirjoittanut aiemmin.

Kaikki kirkkoonkuulumattomat eivät ehkä halua lapsilleen kummeja, koska katsovat sen olevan pelkästään kristillinen perinne. Me halusimme kuitenkin "liittää" Arvon elämään joitain erikoisen tärkeitä aikuisia sukulaisten lisäksi. Eihän meillä koskaan voi olla liikaa rakkaita ihmisiä ympärillämme.

Lisäksi vaikka yksi kummien alkuperäinen tarkoitus ehkä on juuri se uskonnollinen kasvatus (en ole tarkemmin historiaan perehtynyt), niin koimme että voimme pyytää kummeilta samalla tavalla tukea meille tärkeiden arvojen opettamiseen Arvolle.

Ja käytännössähän kummi nyt on se sellainen ihana ihminen, joka vie vaikka jätskille ja joka ainakin muistaa syntymäpäivän :)

Me halusimme kummeiksi minun parhaan ystäväni ja hänen miehensä sekä mieheni parhaan ystävän vaimoineen.

Päätimme, että paljastamme kummeille nimen etukäteen, vaikka muille sitä ei kerrottu ennen nimiäisiä. Ja koska olemme miehen kanssa molemmat aika tohveleita, mitä tällaisiin tärkeiden asioiden sanomisiin tulee, niin mietimme, kuinka Arvo itse voisi pyytää kummeja.

Se toteutettiin sitten kirjoittamalla pyyntö hänen bodyynsä, joka oli ensin piilossa paidan alla ja paljastettiin sitten sopivan hetken tullen. Yksi kirjoitusvirhe sinne tekstiin livahti, mutta totesimme sen olevan ihan ok alle kuukauden ikäiseltä pyytäjältä.

Onneksi kaikki kummit suostuivat tehtävään mielellään!

Kummeille teimme itse kummitodistukset nimiäisiin yhden netistä löytämäni mallin mukaan.

Pyysimme apua Arvon kasvattamisessa

ennakkoluulottomaksi, rohkeaksi, avoimeksi,
vastuuntuntoiseksi, avuliaaksi ja
muut huomioivaksi ihmiseksi.

Tämän lisäksi pyysimme kummeilta muutamia heidän erikoisosaamisalueisiinsa kuuluvia asioita, kuten kutsumaan Arvo lettukesteille, pelaamaan Änäriä ja opettamaan kaiken kuuteista.

Samassa hengessä uskallan itse luvata kummipojalleni ainakin lämpöisen sylin, maukasta kasvisruokaa ja turvallisen hoitopaikan, jossa aamupalat nautitaan erityisessä aamupalamajassa.

Ja tietysti sen parhaan mahdollisen eli leikkikaverin. Toivottavasti kummipojasta ja Arvosta tulee parhaat ystävät!

Monday, February 8, 2016

Nimiäiset

Pitkähkö blogitauko johtui mun pitkästä flunssasta ja lapsen nimiäisistä. Kaikki aika koneella, joka on irronnut viime viikkoina, meni nimenpaljastusvideon tekemiseen :) Se oli kamalan työläs, mutta kyllä kannatti. Valitettavasti siinä esiintyy niin paljon sukulaisia ja lapsia, etten voi sitä täällä jakaa ilman että pyytäisin kaikilta luvan.

Pointtina videossa kuitenkin oli, että lähipiirin lapset sanoivat kaikki videolla yhden kirjaimen nimestä. Emme siis paljastaneet nimeä etukäteen ja lapsetkin saivat kukin tietää vain sen yhden kirjaimen. Olin ihan haltioissani kuinka persoonallisia videoita saimme lapsilta :) Lisäksi pyysin videolle vähän "ulkomaista" väriä ja ulkomailla asuvat / reissanneet osallistuivat videoon myös niin, että lapsen nimi näkyi jossain ulkomaan kohteessa.

Lisäksi videossa oli kuvia ja lyhyitä videoita vauvan ensimmäisten kuukausien ajalta. Vaikka itse sanonkin, niin hieno tuli! Ja ihanana muistona se säilyy :)

Videon tein Windows Movie Makerilla, joka oli muuten yllättävän näppärä ohjelma (ei maksettu mainos) :P

Nimi jää kuitenkin tämän julkisen blogin ulkopuolelle. En tiedä, miten internet toimii silloin kun lapseni on 15-vuotias, mutta eipä hänen äitinsä noloa blogia ainakaan hänen nimellään sitten löydä. Lapsen bloginimi olkoon A, isänsä kun on P ja itse sitten H :)

Nimestä sen verran, että lapsen etunimi on minun suvustani ja toinen nimi P:n isoisän toinen nimi. Etunimi päätettiin oikeastaan jo kesällä, kun sukupuoli oli selvinnyt.

Olimme kesälomareissulla isoisäni luona ja hänen seinällään on eräs pysäyttävä Presidentti Mannerheimin allekirjoittama kunniakirja, jonka ovat saaneet kaikki "Suomelle kalleimman uhrin antaneet" perheet. Kotimatkalla autossa P ehdotti siinä ollutta nimeä ja vaikkei sitä heti päätettykään, niin nimi ikään kuin kasvoi meihin kiinni eikä muita vaihtoehtoja sitten enää lapsen syntymän aikaan ollutkaan. Poika saikin nyt siis vuonna 1942 rintamalla kaatuneen isoisosetänsä nimen.

Pojalla oli päällä valkoinen kauluspaita, pikkiriikkinn solmio ja siniset vakosamettiset lappuhaalarit.


Tätini sanoi minulle nimiäisissä, että hänelle tuli sellainen tunne, että syksyllä kuollut isoäitini (eli hänen äitinsä) olisi sanonut nimestä, että "Minä arvasin, että H valitsee sellaisen perinteikkään nimen". Ja ihan saatan kuulla lauseen mummoni äänellä.

Nimiäiset olivat aivan ihanat ja kaikki sujui suunnitellusti. 35 aikuista ja lähes 15 lasta tekivät juhlasta oikein vilkkaan ja lämpimän. Osan tarjoiluista tein itse ja apua sain lapsen mummulta ja mammalta. Kakut tilasin.

Juhlapöytä. Tarjoiluista etualalla ylpeyteni, kasvisvoileipäkakku.


Videon lisäksi juhlaohjelmaan kuului isäni puhe, kummitodistusten (itse kyhätyt) antaminen ja A:n kummitäti oli järjestänyt yhteislauluksi "Minä soitan harmonikkaa", joka muuten oli lähellä päätyä nimenpaljastusvideolle :D Se on ihana biisi! Nyt videolla oli taustabiisini Kerkko Koskinen Kollektiivin Ole tyytyväinen nuorena loppu, joka täällä blogissakin on esiintynyt vauvajulkistuksen yhteydessä.

Kerrassaan hienot juhlat. Niitä seurasi sellainen hyvä juhlien jälkeinen haikeus, että on taas yksi virstanpylväs ohitettu. Lapsi kasvaa ja nyt hänellä on jo nimikin. Paljon hän on taas muuttunut ja oppinut, siitä lisää erikseen!

P.S. Juhliin oli tilattu myös kilo (1 kg!) marenkia. Sitä "vähän jäi". Nyt kaksi päivää (2 pv) myöhemmin keittiönpöydällä olevassa laatikossa polttelee enää viisi (5 kpl) marenkia. Ja öö, P ei oo niitä juuri syönyt. Mulla on ongelma! Joka onneksi kohta poistuu, kun syön ne loputkin. Samaan syssyyn oon tietty syönyt jämäkakkuja ja mutsin sokeriin dipattuja pikkuleipiä...

P.P.S Julkaisin tämän eilen mutta sitten se katosi..  Tässä uusiksi.