Hikisiä alkuviikon päiviä.

Maanantai aamuna hyppäsin bussista Länsiväylällä yhden pysäkin liian myöhään ja jouduin parin kilsan päähän sovitusta tapaamispaikasta sateenkaaren päässä. Puhelinsoitto haastateltavalle: olen pahoillani myöhästyn. Parikymmentä minuuttia pikakävelyä kuumassa aamuauringossa myöhemmin: olen pahoillani olen eksynyt. Ältsin mukava haastateltava tuli toimittajan rutkua hakemaan autollaan. Onneksi nainen oli niin kiva ja vitsailtiin, kuinka maanantait joskus menee vaan persiilleen. Hän tarjoutui myös heittämään minut lähimmälle bussipysäkille haastiksen jälkeen "Ei tarvitse kiitos, mää otan pirssin". Ja sen tein. Päivä päättyi paremmin pitkällä takapihan piknikillä ja filosofoinnilla kämppiksen kanssa.

Tiistaina terassilla juomassa kylmiä siidereitä ja paahtamassa itseään. Vaihdoin huonekalujen järjestystä ja olen onnellinen sen tuomasta pesänrakennusvietin tyydyttymisestä ja huoneen saamasta uudesta avaruudesta. Huonekalujen perässä voisin siirrellä nuo lehti/paperikasat, kirjakeot ja valokuvaröykkiöt, olisi vähän siistimpää tässä uudessa järjestyksessä. Mutta mieli lepää sängystä tuijotellessa uutta pesää.

Keskiviikkona siskolla syömässä, olemassa ja vaihtamassa vaatteita ja vaippoja Aadalle. Ei hän edes itkenyt vaan naureskeli ja jutteli kovasti. Hänestä en saa tarpeekseni kyllä ikuna. Odotan jo, että päästään rupattelemaan asioista ja kävelemään käsikädessä ja syömään mansikoita. Ei ihan vielä tänä kesänä, mutta ennen kuin huomaakaan mä vietän kolmekymppisiäni ja pikku-Aada menee kouluun.

Sain Provinssirokkiin 5 vapaapäivää. Eli to-ma, aivan mahtavaa. Grraau, cant wait.

Töissä olen sanonut paljon joojoota ja seurauksena ensi viikko on ehkä kiireisin koko harjoittelun aikana ja vielä uusi työharjoittelija opastettavana. Haasteellista, varsinkin mulle, jonka opetustaidot ovat luokkaa "No laitat kato ehkä tän ensin tähän ja potkaset kerran, sitte jos se ei toimi niin en tiiä... En mä varsinaisesti tiedä miten tätä kuuluu käyttää, mutta mä käytän aina näin..." Viimeinen puristus töissä jäljellä! I can do it!

Keskeneräisiä ajatuksia ja miehen arkkityyppi

Helluntaiheilatta jääminen ei huoleta. Päätin, ettei heilan hakeminen saa olla kesän pääasia, vaan keskityn hauskanpitoon...

Mutta miehistä puheenollen, tapasin mahtavan miehen työhommissa. En ole koskaan ollut kovin hyvä kertomaan yksityiskohtaisesti millaisen miehen haluan. Mutta tämä kyseinen mies osus ja uppos. Eli juuri tällaisen kyseenlaisen miehen tahdon. Tahdon! Täydellinen paketti. Ei siis vain ulkomuodollisesti. Älyttömän mukava ja heitti hyvää läppää. Klik klik. Taisi kylläkin klikata vain mun puolelta. Kaverit usuttaa pyytämään ulos, mutta saas katsoa. "Koskaan en oo miehiä ulos pyydelly, enkä pyydä... Ja sen kyllä huomaa" :)

Perjantaina olin mökillä äijäilemässä isäni kanssa. Saunottiin, maisteltiin eri kaljoja ja katsottiin Rocky III. Mökillä on kyllä ihanaa, siellä jos jossain pystyy rentoutumaan täysin ja nollaamaan.

Olin Turussa juhlimassa kavereiden kanssa. Turun Onnela yllätti siedettävyydellään, muutamat ystävät yllättivät... no yllättivät... Tuli vähän siinä sivussa avauduttua Kaarinalle. Sanoin monta sellaista asiaa, joita olen ajatellut usein, mutten ihan loppuun asti vielä. Eli ne ovat sellaisia keskeneräisiä ajatuksia, joita ei välttämättä kannattaisia sanoa ääneen. Eli kuulostin varmaan vähän hölmöltä ja lapselliselta. Sori Kaarina :)

Vloppuna söin elämäni parhaan pihvin, pissasin luontoon, otin aurinkoa parvekkeella, luin enemmän lehtiä kuin aikoihin, häpesin junassa takana istuvia ruotsinkielisiä piereskeleviä teinejä, maksoin jumalattoman kokoisen sähkölaskun, päätin vähentää telkkarin katselua, kävin mammalla, söin ihan ok pitsan, söin amppari-mehujään, ihailin lampaiden elämää livenä, maistoin siideriä, jota en ole koskaan ennen maistanut ja stressasin töistä kohtalaisen vähän.

Ipod update: Tik Tak poistettu ja ongelma näyttää hävinneen. Mahtavaa, onnistuin poistamaan ainoan jännityselementin elämästäni ja blogistani :P

Nyt kotona ja harmittelen, vaikka ulkona sataa kaatamalla, se ei ropise lasiin. Salamoidakin saisi enemmän. Ennen pelkäsin ukkosta, mutta nyt lumoudun siitä.

Peukkuja ettei huomenna sada, koska mulla on aamulla juttukeikka sateenkaaren päässä.

Viikonlopun Napakympissä oli vain häviäjiä.

Pelaajana: Heenu

Ehdokas numero yksi: "Hei, elätän itseni pokerin peluulla ja haluaisin tutustuttaa sunt rikkaisiin piireihin. Eli lähe mukaan ja mä tarjoan sulle sun elämän."

Ehdokas numero kaksi: "Hei, mun nimi jättehejsan ja mä pelaan golfia. En oo siinä kyllä mitenkään hyvä, mutta onneks mulla on rikkaat vanhemmat. Olen tosi onnellinen mahdollisuuksista, joita olen saanut elämässä."

Ehdokas numero kolme: "No moi. Mä yritin päästä just Amarilloon sisään, mutta ne käännytti munt pois, ku oon muka liian kännissä. Mä yritin haastaa poken tappelemaan, mutt se oli niin nynny, ettei uskaltanut!"

Ehdokas numero neljä: "Heipä hei. Mä olen just eroamassa, koska mun vaimo petti mua. En ole edes varma onko mun lapset mun... Voinko mä tulla sun luo nukkumaan?"

Heenu vastasi ei, ei, ei ja EI. Ja vaikka olen aiemmin sanonut nauttivani liioittelusta, nämä miesten repliikit eivät ole liioiteltuja vaan sanasta sanaan (lyhennettynä ja pakattuna) mitä keskusteluissa tuli ilmi. Eli kevättä tuntuu olevan rinnassa itse kullakin, mutta jos nämä neljä edustavat yleistä tarjontaa, niin ei hyvin mene! Voin kertoa.

Huomautan, että tämä ei sitten ole valittamista vaan tosiasioiden toteamista!

Kivaa kyllä oli, perjantaina oli hauskaa Bakersissa naapurin tytskän kanssa. Lauantaina vietettiin samaisen tytön läksäreitä, hän kun lähtee Tukholmaan kesäksi ja riistää minulta lenkkiseuran ja aikas paljon muutakin siinä sivussa :( Hauskaa oli kyllä lauantainakin, tuli juotua eka terassisiideri! Rocktownissa meno jatkuikin sitten vähän turhan hurjana, koska tuloksena oli mäsä (ei oo murtunut, ei huolta) lonkka ja nolo tilanne. Sunnuntaina lähdin sitten jätskikesteille siskon luokse. Ukki ja kummitäti loistivat lapsen huudatuskyvyillään :D

En suostu valittamaan.

Kirjoitin jo pitkän postauksen kaikesta masentavasta. Itsesäälitäyteinen merkintä jääkööt nyt kuitenkin julkaisematta, en tahdo koko ajan valittaa. Mitä sitten jos Helsingin Energia tahtoo ajaa meidät konkurssiin ja mitä sitten jos on vielä yskä ja mitä sitten jos en ole jaksanut siivota ja mitä sitten jos huomenna on kolumnin deadline eikä se ole läheskään valmis ja mitä sitten että kouluasiat ressaa ja mitä sitten että kaikki muut tuntuvat kävelevän käsikädessä kaupungilla ja Seiskan horoskooppi kertoi rakkauselämäni olevan sieltä minne aurinko ei paista? Mitä sitten.

Olihan meillä tämä mahtava keskellä viikkoa oleva vapaapäivä. Jääkaapissa on mozzarellaa (tai oli). Kasvoilla tuntuu auringon jättämä kuumotus. Sinkkuelämää tulee taas joka päivä. Hummailin eilen pitkästä aikaa koulukaverien kanssa. Tänään terassiloin pitkästä aikaa toisen koulukaverin kanssa. Huomenna on jo perjantai ja koko viikonloppu on täynnä kivaa ohjelmaa. Söin juuri mehujään. Aion valvoa pitkään ja olla huomenna unelias töissä.

Ole optimisti, itkeä voi aina jälkeenpäin. Sanoi Marlene Dietricht aikoinaan.

Kyseisen mietelauseen löysin yhdestä blogista. Kipeänä innostuin muiden blogeista, varsinkin sellaisista joissa on joku punainen lanka on aivan mahtavia. Tällä hetkellä jännään saako yksi nuori mies seksiä vihdoin ja viimein. Ja soittaako yhden naisen eksä lasten bussiaikatauluista vai ei. Ennenkin olen lueskellut tuntemattomien blogeja, mutta vain satunnaisesti. Nyt kuitenkin tilasin oikein rss-syötteet monesta ja blogilista venyi lähes kymmenellä mielenkiintoisella internetin ihmeellisellä reality-tv-ohjelmalla.

Olen alkanut taas kirjoittaa. Novelleja tai romaanin alkuja. Miksi niitä nyt haluaa kutsua? Aina kun minut valtaa kirjoittamisvimma, luen kaikkia vanhoja tekstejäni läpi. Novellin pätkä, jonka olen kirjoittanut 15-vuotiaana, kertoo pelottavan läheisesti yhdestä monta vuotta myöhemmin tapahtuneesta jutusta (ihmissuhteentapaisesta), jopa muutamat yksityiskohdat ovat samoja. How weird is that? Eli olenko ennustanut elämäni vai elänkö huomaamattani kirjoittamaani?

Ja niin. Ipodini on seonnut. Se alkaa soittaa ihan itsekseen TikTakkia silloin tällöin. Freaky. Muutaman kerran olen herännyt Petran kaukaiseen ääneen ja töissäkin tytön rallatus alkaa kaikaamaan kassista silloin tällöin. Oletteko kuulleet moisesta? Tutkin asiaa poistamalla TikTak kansion Ipodista ja kerron mitä sitten tapahtuu. Mahtaakohan TikTakkia edes pystyä poistamaan vai valitseeko Ipodini uuden pakkomielteensä uhrin? Tämä selviää seuraavassa postauksessa, muista lukea. *jännittävää viulumusiikkia*

äh, äh ja äh

Tyypillinen viikonloppu sekä Heenulle että Suomelle. Perjantai ja lauantai juhlitaan ja kaikki lässähtää käsiin sunnuntaina. Hmm, viime yön kolmen tunnin yöunien jälkeen mulla ei oikeastaan ole muuta sanottavaa kuin mitä jo otsikosta käy ilmi.

Tai no, jotta sunnuntai ei ainakaan iloksi muuttuisi, kello on nyt 23.11 ja joku naapureista heittelee palloa seinään. Kiitti!

Kipeenä on kiva olla, kipeenä olo on...

Frankly my dear, pelkkää paskaa. Makaat sängyssä, tuijotat telkasta tulevia olemattomia ohjelmia koko päivän, koska kroppa ei jaksa nousta edes makuunille asti reissatakseen. (Päivän kohokohta on aamukahdeksalta tuleva Tyttökullat ja iltakuudelta alkava Poko poko Valentina. Näiden kahden välillä kaikki on turhaa) Yskänlääkkeen oton jälkeen aivot toimivat normaalisti kaksi tuntia, jonka aikana ehdit miettiä kaikki terapeuttiset ja mieltäsi eniten ylentävät ajatukset: kukaan ei rakasta minua, kaikki kuolevat joskus ja olen maailman huonoin ihminen. Tähän päälle itkun tiraus ja tunti unta.

Kun vihdoin jaksat kiskaista vartalosi sängyn tukahduttavasta pehmeydestä ja ahdistavaksi käyneestä mukavuuudesta, potkaiset ensi töiksesi lasisi lattialle ja lätäkköä kuivaillessasi käytät kaiken sen energian, jonka olit suunnitellut suuntaavasi paljon mielenkiintoisempiin tehtäviin, kuten sähköpostien vilkaisuun tai aiemmin päivällä postiluukusta räpsähtäneen laskupinon lajitteluun. Sukat tarttuvat monissa kohdissa muutamia päiviä sitten sattuneen simaräjähdysonnettomuuden jättämiin tahmaläikkiin, kun lattian pesuun ei valitettavasti ole ollut energiaa. Saati edes hiusten pesuun. Eli takaisin sänkyyn ja kas, alkaahan sieltä uusi lempiohjelmani "Mieheni on palkkionmetsästäjä." Turtuneet aivot hyrisevät mielihyvästä. Yöllä heräät ajatukseen, että mitä jos Maroon 5:n laulaja ei olekaan oikealta nimeltään Adam Levine ja entä jos hän ei olekaan sellainen playboy kuin väittää olevansa ja kenties hän on todellisessa elämässään aivan eri näköinen kuin tv:ssä? Näitä elintärkeitä kysymyksiä täytyy ehdottomasti pohtia valveunessa muutama tuskan hikinen tunti.

Kommunikointi käy vähiin, ketään ei näe päiviin, ainoastaan äiti soittaa tunnin välein ja kysyy olenko elossa. Ketään ei kyllä kaipaakkaan, ei jaksaisi olla sosiaalinen. Aivoihin kun mahtuu rään lisäksi tasan ajatus "kuinka monen tunnin päästä jaksaisin lämmittää karjalanpiirakan?" tai "Mikäköhän voisi olla tämän päiväisen voittopotin oikea vastaus? Voisiko se olla... voisiko se olla Helsinki?" Ja jotta saikkupäivien vitutus nousisi mahdollisimman suureksi, ulkona on kaunis sää, kaupungilla hauskoja viisutapahtumia, suomi hävisi ruotsille mahdollisimman masentavalla tavalla ja taloyhtiöstä on vesi poikki koko illan.

Iltaisin on ihan ok fiilis, vaikka peilikuva ei sitä myönnäkään. Iltaisin tuntuu, että jaksaisi, mutta hetken touhuttuaan alkaa yskittää ja huohottaa. Ai niin, minulla on siis keuhkoputken tulehdus. Sitä en tainnut vielä mainita.

Noh liioittelu on iloni, ei tämä nyt pelkkää surkeutta ole ollut. Iltaisin tosiaan on jo fyysisesti ihan ok fiilis, vaikka hulluksihan täällä sisällä on tulla. Tänään oli kivaa, kun iskä kävi käymässä, sisko lähetti lapsen kuvia piristykseksi (ihania!) ja jos jokin on hienoa sairastamisessa, niin mässäilyn sallittavuus. On pantteria, pastogne-keksejä, tosca-kakkua ja jakkimakupalaa. Mässäily pitää kyllä ajoittaa oikein, sillä makuaisti ei ole aivan koko päivää päällä.

No joka tapauksessa hapen puutteen ja aivojen kestoturrutuksen ansiosta pelkään perjantaina koittavaa työpäivää ja mahdollisesti kaiken oppimani poistumista päästäni. No tällä hetkellä siihen on vielä kaksi inhorealistisen pitkää ja itsesäälin kuorruttamaa sairaslomapäivää, että eiköhän siitäkin sitten selviä, jos näiden päivien aikana saa edes osasen itsestään takaisin elävien kirjoihin.

Vapun raato

Vitsit mahtavat monta päivää takana. Viime perjantaina ihana ulkomaan kaveri ja muut tuli hakemaan mua töistä ja otettiin suunta kohti Turkua. Ai vitsit mikä ihana kesä-roadtrip-olo! Matkalla söin korvapuustijäätelön ehkä nopeimmin ikinä.
No perjantai nyt oli vähän kummallinen Turussa. Tultiin siihen tulokseen, että sieltä puuttuu sellainen meidänlainen paikka. Dynamo on ihan kiva, mutt ei siellä kyllä koko ilta jaksa istua. Jatkettiin matkaa Forteen, eikä sielläkään jaksa koko iltaa istua. Eli siis valittavana on joko hip-baari tai juntti-baari, välimuodot tuntuu puuttuvan. Forte-illan kruunasi kyllä vanhan kaverin tapaaminen, joka esitti minulle sellaisen mielipiteen, jota en tiennyt olemassa. "No me toiset joudutaan käymään töissä, että te toiset saatte opikella." "Ai kuinnii?" "No mun verorahoillanihan sun opiskelut maksetaan." Hmm... Siihen on ilmeisesti syynsä, että vanhat kaverit on vanhoja kavereita eikä nykyisiä.

Lauantainagrillailtiin ja vietettiin pre-vappua. Ulkona istuttiin koleasta säästä huolimatta. Joskus kyllä vaan tuntuu, että meillä on paljon hauskempaa kuin muilla :D


Saunomisen, laulamisen ja jupisemisen lisäksi hankimme Intiaanikaljan innoittamina intiaaninimet itsellemme. Ugh, intiaaninimeni on Hiipuva Nirvana. Tai no joo, ehkä sittenkin meillä on vaan huonompi huumorintaju kuin muilla. Mutta meidän porukassa voi juttu kääntyä viidessä minuutissa siivousvälineistä säädyttömyyksien kautta politiikkaan. Monipuoliset kaverit <3>

Sunnuntaina tulin äitin ja iskän kyydissä Heltsinkiin kun ne tuli lapsenlasta katsomaan. Ja minäkin kävin mukana tiätty.


Ja vihdoin maanantai koitti ja mua odotti tietty työvuoro. Aamulla pomolta tuli mailia, että kaikki sitten kotiin heti kolmen jälkeen. Meinasin kiljaista ilosta. Töistä äkkiä kotiin, viidakkopuskan vihreät vaatteet niskaan ja Viidakko-bileisiin. Vähän olin pettynyt viidakkoihmisiin, sillä aika harva oli jaksanut panostaa mitenkään. Mutta eipä tuo menoa hirveästi haitannut, oli siellä kuitenkin sissejä, lintu, alkuasukkaita, kissa, koala ja tiikeli. Ja tietty puska eli minä.

Matka jatkui Rocktownin kautta takaisin viidakkoon, jossa ilakoitiin vielä aamukuuteen. Kotiin ja 4 tuntia unta, ylös ja viidakkoon.

Päästiin onneksi Kaivariinkin asti, suurin osa porukasta (minä mukaan lukien) ei ollut koskaan siellä vappuna käynyt. Meno oli kyllä maineensa mukaista, 50 000 ihmistä, vappupalloja, bajamajoja ja paljon paljon karnevaalitunnelmaa. Sää olisi voinut olla vähän skumpankittaajia hivelevämpi.Illalla vielä oli pakko käydä mansikkadaiqureilla, jonka jälkeen yritettiin hurrata Suomi voittoon Sporttibaari Chelseassa. Kerran vuodessa sitä löytyy kyllä sellainen pikkujäkkärijuntti sisältä, että pelkäsin, että tänään ei tule kurkusta enää pihahdustakaan. No tuli pihahduksia ja aamulla muutama kirosanan poikanen kun kello soi kahdeksalta ja vaati töihin lähtöä. Onneksi en ollut ainoa räyskä, vaan muutkin olivat ihan hitusen poikki vappuilakoinnista.

Vappu opetti:

Älä koskaan anna jyskylle tilaa pöydässä, se ei sitä osaa arvostaa.
Neljäs päivä on ehdottomasti liikaa.
Ihmiset eivät herää, jos neljän aikaan laulaa täysillä Töölön kaduilla.
Älä koskaan juttele juuri eronneiden kolmekymppisten miesten kanssa baarissa.
Kaivarissa kannattaa mennä ei meren puolelle, siellä on lämpimämpi.
Chelseaan pääsee miehet vaaleanpunaisissa karvapöksyissä, muttei nainen haalareissa.
Jos jollain olis vinkkejä miten saisi tämän pysymään vain yhdessä fontissa, vinkkejä otetaan vastaan! Ja miten tämän saisi järkevän näköiseksi. Hemmetti, en haluisi heti taas vaihtaa! äh.