Arvo on maistellut
soseina tähän mennessä:
Bataatti, porkkana, parsakaali, banaani, kaura, päärynä, mango, luumu, lohi, omena, minttu
Sormiruokina on kokeiltu:
Maissinaksu, banaani, porkkana (sekä imeskeltävänä versiona raakana
ja höyrytettynä), kurkku, parsakaali, vesimeloni, avokado (oi, mikä
herkku!) + jäätelöt
Tosiaan Arvo on hiffannut syömisen melko nopeasti sekä lusikalla että
sormin. Jostain syystä mulla oli etukäteen tällainen fiiliskin, että
syömisestä ei tule Arvon kanssa ongelmaa (noh, kahden viikon
kokemuksella toki koputan tässä kohtaa puuta!).
Kaikki menee, enemmänkin menisi mitä tähän mennessä on annettu.
Kaurapuuro ei hirveästi kiinnosta, enkä halua tuputtaa ja nyt kun en ole
sitä antanut, niin tuntuu että Arvon vatsakin voi paremmin. Ehkä on
turhan aikaista viljoille, kokeillaan vähän ajan päästä sitä uudestaan.
Edelleen siis mennään ruokailun suhteen ihan rennolla otteella.
Imetys ei ole vähentynyt (päinvastoin lisääntynyt yöaikaan,
ärrpurrmurr), eikä sen kuulukaan vielä tässä vaiheessa.
Allergiaoireita ei ole ilmaantunut, parsakaalista posket hieman
lehahtivat. Ja nyt näyttää kasvot herkistyneen jo toisille wipseille,
mutta käytössä on nyt kestotalouspaperit. Ne onkin aika käteviä, ensin
pyyhkii vauvan ja sitten pöydän ja lattian ikään kuin samalla "rätillä".
Sit pesuun.
Istuminen syöttötuolissa on edelleen tosi huonoa edes tuettuna.
Harmi, kun muuten sormiruokailuun tuntuu olevan kiinnostusta ja se
sujuukin tosi hyvin, sillä käsi-suu-koordinaatio on jo hyvä ja Arvo
pureskelee ruokaa ikenillään.
Olen nyt ottanut Arvon mukaan keittiöön hengailemaan, kun kokkailen.
Joku kiva muovinen keittiöväline yleensä pitää hänet kiireisenä
lattialla ja koko ajan ei tarvitse rampata olohuoneessa katsomassa mihin
pikkuperuuttelija on jo ehtinyt.
Aamuisin tavaksi on muodostunut, että Arvo syö syöttötuolissa (päivän
ainoa kerta, kun istutan siinä tovin vahvasti topattuna) pelkässä
vaipassa aamupalaa ja minä laitan samalla itselleni kahvia ja syömistä.
Tänään aamulla ruokalistalla oli banaania ja avokadoa omin sormin ja
päärynäsosetta lisäksi. Avokado oli ihan hitti, valitettavasti oli niiin
kypsä yksilö, että siivu putosi kuorestaan ja hajosi Arvon käsiin alta
aikayksikön.

Arvo kakoo jonkun verran ja välillä suuhun sujahtaakin melkoisia
palasia ruokaa, jolloin minä vedän syvään henkeä. Toistaiseksi sieltä
ovat onneksi kaikki liian suuret palat tipahdelleet pois ihan itsekseen.
Ja tosiaan hän on syönytkin vain sellaisia "suuhunsulavia" ruokia itse,
mitään vahvempaa en ole vielä uskaltanut antaa eikä ole tosiaan mikään
kiirekään. Lopuksi hörpytän vettä snapsilasista lähinnä suun
huuhtomiseksi ja sitäkin kuuluu nielemisäänistä päätellen kulkeutuvan
mahaan asti.
Ja ei meinannut Arvon 98-vuotias isoisotäti uskoa silmiään, kun Arvo
veteli Lauttasaaren Pub 52:n lounaalla omin käsin vesimelonia. Tädin
mielestä (toki äidinkin) Arvo on vallan edistyksellinen ikäisekseen ja
nyt vielä tämäkin. "Siis hänhän syökin jo itse, ajatella!" täti
päivitteli kovaan ääneen.
Tässä imeskelyssä kova porkkananpala, excuse the pyykkivuori taustalla!