Showing posts with label reissussa. Show all posts
Showing posts with label reissussa. Show all posts

Sunday, May 27, 2018

Kesäleiri ystävien kesken

Vietimme ystäväporukallamme, johon kuuluu 15 aikuista ja 8 lasta, kolmannen vuosittaisen kesäleirin tänä viikonloppuna.

Aiemmin olemme vuokranneet leirikeskuksen, tänä vuonna menimme täyshoitoon maatilamajoitukseen Taattisten tilalle. Mikä ihana paikka, lapsille kaikkine eläimineen, pihaleluineen ja temmellystiloineen.


Olimme varanneet tilalta myös savusaunan ja paljun, jotka olivat loistoelämys koko porukalle.

Mikä parasta täysihoidossa, aikaa ei kulunut lainkaan ruokienlaittoon, tiskeihin, siivoiluun vaan pystyimme keskittymään olennaiseen eli yhteiseen aikaan. Ruoka-ajat oli päätetty etukäteen lasten aikataululle ystävällisiksi ja sitten vain pelmahdimme paikalle.

Tämä uusi konsepti taitaakin mennä jatkoon, koska vaivattomuus ja yhteisen ajan maksimointi.

Itse tein kakun leirille, senkin ajansäästömielessä valmiista marenkipohjista, rahkasta ja tuoreista marjoista. Keittiöaikaa noin 15 min. Ja kaikille maistui.



Ja älkää käsittäkö väärin, nautin kovastikin ihmisten keskitsemisestä, mutta kulinarismi ei ole tämän viikonlopun kannalta keskiössä.

Tällä kertaa meitä hellittiin ekaa kertaa leirihistorian aikana myös hyvällä säällä. Lapset kävivät jopa kastelemassa varpaitaan järvessä. Muutenkin koko viikonloppu vietettiin lähinnä ulkosalla (myös kuninkaallisten häiden katsomo viritettiin grillikatokseen), ainoastaan yömyöhän korttipeliturnaukset piti järjestää sisällä.

Arvo on ollut leirillä 0,5- ; 1,5- ja nyt 2,5-vuotiaana. Tänä vuonna näin ensimmäistä kertaa, kuinka oma lapsi alkaa pikkuhiljaa muodostaa omia suhteitaan parhaiden ystävieni lasten kanssa. Ystäviä jo toisessa polvessa 💓

Ystävieni Arvoa muutamia vuosia vanhemmille lapsille kesäleiri on jo yksi kesän kohokohta. Sitä se on myös meille aikusille (ainakin mulle!) ja olemme halukkaita perinteen säilyttämään. Itse tulen ainakin tekemään kevätjuhla- tai peräti amerikan temppuja, jotta niin käy.

Tuesday, April 3, 2018

Laskettelukärpänen puraisi talvilomalaista

Ah, mikä ihana, mahtava talviloma Vuokatissa.

Noin 15 vuotta kadoksissa ollut laskettelukärpänen löytyi taas. Pikkupakkasessa, aurinkoisilla keväthangilla, juuri sopivan tasoisissa rinteissä. Niin huippua, kävin joka päivä. En nyt heti muista, koska on ollut niin rentoutunut olo.

Lomaa vietettiin siskonperheen kanssa hänen työpaikkansa mökissä, joka sattui olemaan suoraan rinteessä. Sehän oli meille lapsiperheille aivan loistokas ratkaisu. Toiset meni, toiset tuli, aina suoraan laskien mökille. Itselläni vielä kun ei ole ajokorttia, ei tarvinnut säätää mitään kuskailuja. Perfect!

Siis miksi mennä laskettelulomalle, jos ei majoitu rinteessä? Sama homma kuin miksi mennä Robbie Williamsin keikalle, jos ei mene Inner pit -katsomoon? Eihän siinä oo vaan mitään järkeä.
Laskettelun lisäksi seura oli toki mitä parhainta. Serkusten välisen suhteen kehittymisen seuraaminen on todella liikuttavaa. Pienet ihmiset niin kovasti jo rakastavat toisiaan. Snif.

 P.s. Mulla on luetettava Katinkullan kylpylä lippujen diilerikontakti, numero jakoon tarvittaessa ;)


Thursday, February 22, 2018

Lapsiperheet risteilyllä - kamalaa vai kamalan kivaa?

Risteilykonseptihan on mitä parhain. Metallipaatillinen täynnä viihdettä, jossa on otettu huomioon kaikki ikäryhmät! Itse olen aina viihtynyt (ihan useamman Goomillisenkin verran) ja viihdyn edelleen. Vaikka onhan asiat vähän noista ajoista muuttuneet :D

Nyt meitä oli matkassa kolme perhettä, joiden lapset ovat 1-7-vuotiaita. Viihtyivät kaikki. Arvo ei vielä vuosi sitten pallomerestä välittänyt, mutta nyt hän jaksoi uudestaan ja uudestaan sukeltaa pallojen joukkoon liukumäestä. Toiseksi parasta oli käytävillä juoksentelu. Päättömästi. Yksivuotias perässä.

"Kuka ajaa?" Arvo kyseli toistuvasti matkan aikana ja jo sitä ennen. Kapteeni, vastasimme. "Minä rakastan sitä." Ensi kerralla ehkä pitää ilmoittaa hänet komentosiltavierailulle.

Iltaa istuttiin aikuisten kesken molempina iltoina meidän hytissä. Arvo nukutettiin toisen perheen hyttiin ja kannettiin sitten omaamme (hän nukkui vielä vauvasängyssä).

Ja koska meitä oli kolme pariskuntaa, olimme etukäteen sopineet naisten ja miesten illat. Eli aikuisetkin pääsivät vähän humputtelemaan. Tai vähän ja vähän, kun hauskaa oli niin hups, kello olikin yhtäkkiä 3.30.

Tukholmassa käytiin Junibackenissa, josta en pahemmin tiennyt etukäteen, mutta se oli aivan ihana! Todellakin mennään uudelleenkin, satujunassa ihan munkin sydän heitti sykkyrää. Etukäteen oltiin kuultu, että siellä on pelottava lohikäärme. Juteltiin koko junamatka Arvolle kaikesta, mitä nähtiin. Lohikäärmeen kohdalla hän totesi "Se pelottaa", mutta ei varsinaisesti vaikuttanut pelkäävän.
Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu
Sit tehtiin perinteisiä laiva-asioita, buffailtiin ja käytiin ihmettelemässä Muumihahmoja, joista Arvo ei edelleenkään kyllä välittänyt. Viime vuonna Harri-hylje tosin vielä itketti eli eteenpäin oltiin tultu kuitenkin.

Buffettiruokailu oli muuten tehokas paikka maistatella Arvolle kaikenlaisia erilaisia ruokia (joita rehellisesti kotona enää harvemmin tulee tarkoituksenmukaisesti tehtyä kun syömme kaikki samoja pöperöitä).

Suurimmiksi suosikeiksi nousivat kokonainen maustettu maissi (jonka syöminen ei vielä viime kesänä onnnistunut) ja savustettu mustekala (jota hän kyllä on reissuilla tykännyt syödä ennenkin).

Ihana reissu ja tuli sellainen fiilis, että miksei kävis useamminkin?! Jos joku haluaa lähteä meidän kanssa, niin me ollaan messis!

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Friday, January 26, 2018

Lasten kulttuurikeskus Rulla

Vietimme ihanan viikonlopun Arvon ja äitini kanssa Tampereella. Mieheni oli jo kauan sitten varannut kätyn (kämppä tyhjänä) poikien peli-iltaa varten.

Siitä syntyi tämä idea pienestä yön yli reissusta.

Tampereella kävimme haudoilla (minun äidin puolen isovanhempani), joilla Arvo ei vielä koskaan ollut vieraillutkaan. Tuntuu harmilliselta, etteivät nämä sukupolvet koskaan kohdanneet. Olisivat niin rakastaneet toisiaan.

Söimme aivan mainion (vegaanisen) illallisen Muusa-ravintolassa. Olin käynyt siellä kerran aiemmin viime kesänä ja Bang bang -kukkakaaliwingsit ovat kummitelleet minulle siitä lähtien. Sitten otin sen lasin valkoviiniä ja rikoin tipattomani, sen jo selitinkin!

Illallisen jälkeen hytisimme Omenahotellissa. -12 asteen pakkanen ulkona ja ilmastointi täysillä sisällä. Äitini soitti "respaan", mutta avuksi tarjottiin vain lisäpeittoja. Tänks much ja never again!

Sunnuntaina kävimme vielä ihastumassa Tampereen lasten kulttuurikeskus Rullaan. Aivan ihana paikka, erilaisia tiloja ja paljon ihmeteltävää. Sellainen lempeä, syliinsä sulkeva ympäristö, juuri mitä lapselle suunnitellulta tilalta toivoisikin.

Rullaan pääsee ilmaiseksi sisään ja siellä on osittain vaihtuvia näyttelyitä.

Sinänsä huono suositella Rullaa juuri nyt, kun se tämän viikonlopun jälkeen sulkee ovensa muutamaksi kuukaudeksi muuttaessaan osoitetta. Mutta kesällä taas pääs, kannattaa käydä tutustumassa! Me aivan varmasti menemme uudestaankin.

Wednesday, January 10, 2018

Vinkkejä Brysseliin

Syö: Au Vieux Bruxelles - Belgialaisen suosittelema belgialainen ravintola. Ihanan tunnelmallinen paikka, palvelu hyvää ja ruoka super. Simpukat ainakin ;)

Näe: La Grande Place (kuvassa) - Euroopan suuret kaupungit ovat jo hetken alkaneet näyttäytyä varsin samanlaisina. Nähtävyydet ovat melko samanlaisia, toki hienoisilla eroilla. Mutta täytyy sanoa, että iltavalaistuksessa oleva La Grande Place, jota tituleerataan maailman kauneimmaksi aukioksi, teki kyllä vaikutuksen.

Eikä siinä kaikki! Nyt joulun ajan aukiolla on iltaisin tasatunnein nähty aivan huikea valoshow ja me osuimme sinne juuri sopivasti sen nähdäksemme. Aivan varmasti upeinta, mitä on hetkeen nähnyt.

Nämä Euroopan kaupungit olen tosiaan kahlannut jo läpi: Amsterdam, Pariisi, Praha, Budapest, Berliini, Vilna, Riika, Tallinna, Tukholma, Kööpenhamina, Wien, Bratislava, Varsova, Frankfurt, Pietari, Ljubljana, Rooma, Sarajevo, Split, Dubrovnik... Jotenkin tuntuu, ettei niistä enää samalla tavalla löydy uutta kuin ennen. Vähän niin kuin viime kesänä totesimme, että ehkä Kroatian pikkukylät on nyt nähty. Olisiko suosituksia, mikä ehdoton tästä listasta vielä puuttuu?

Shoppaile: Docks Bruxsel - Uusi, iso ja siisti kauppakeskus sporamatkan päässä. Sama spora vie Atomiumille, joten nämä voi yhdistää!

Päiväretki: Span kaupunki ja kylpylä - olipas kiva reissata junalla läpi Belgian pikkukylien Spahan, joka oli hyvin viehättävä pikkukaupunki. Span lähteet ovat maailman kuulut ja kävimme yhtä katsomassakin (rikkipitoista vettä, haisi kananmunalta, maistui kitkerältä). Vierailimme myös kylpylässä, joka ei ollut kovin suuri, mutta tosi kaunis ja kokemus oli rentouttava. 

Parasta omassa reissussa oli tietysti seura. Omasta ystäväpiiristä on ripottautunut ihmisiä ympäri Eurooppaa, joten kahden heistä tapaaminen Brysselissä samalla kertaa oli aivan järisyttävän ihanaa. 

Hyviä keskusteluita, pieniä seikkailuja, naurua ja herkuttelua. Elämän ja nähtävyyksien ihmettelyä samaan hengenvetoon.

Brysselin emännän kanssa toteutimme myös pitkäaikaisen salaisen haaveeni tv-sarjamaratonista. Nykyään kun ei jaksa valvoa. Tai kannata, koska aamulla siitä rankaistaan.

Katsoimme yhdessä yhden yön aikana läpi Yle Areenan Donna-sarjan. Hämmentävintä, mitä olen hetkeen nähnyt. En oikein tiedä suositellako vaiko suositella välttämään. 

Ihana retki, kiitos!


Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Henkilön Henna (@hennan1k) jakama julkaisu

Thursday, January 4, 2018

Vuoden ensimmäinen reissu on muutenkin ensimmäinen

Jee, lähden tänään minilomalle Brysseliin ystävän luo. Toinen, Frankfurtissa asuva ystävä tulee myös sinne meitä moikkaamaan.

Vuoden ensimmäiseen reissuun pakkasin myös piiiiitkästä aikaa vain yhden ihmisen tavarat. Omani. Mahtuivatpa ne pieneen tilaan! Tollanen nyssykkä vaan.

Pojat jäävät siis kotiin.

Vähän pääsin yksin reissaamisen makuun viime syyskuussa Berliinissä, mutta se oli kuitenkin työmatka. Tämä on ihka ensimmäinen vapaa-ajan ulkomaanreissuni yksin pariin vuoteen.

Ilman miestäni olen viimeksi reissannut juurikin Frankfurtiin asuvan ystävän luo odottaessani Arvoa.

Eli tämä on myös pitkään aikaan eka ulkomaanreissu, jossa voin nautiskella ystävien kanssa skumppaa!

Skumpan lisäksi on suunnitelmissa shoppailua, reissu Span Spahan (eli siihen kylpylöiden kylpylään!), fondueta, istuskelua kahviloissa ja baareissa. Mitä nyt ystävien kesken keksitäänkään! Jes.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen reissuni Belgiaan. Ekan kerran kävin isäni mukana rallireissussa muistaakseni vuonna 98 (?) ja hämärissä muistikuvissani onkin esimerkiksi Manneken Pis. Eli nähtävyydetkin hoidettu, voimme keskittyä vain itseemme ja yhdessäoloon!

Sunday, October 8, 2017

Työmatka - ihanaa omaa aikaa vai ikävässä kärvistelyä?

Työmatkalla ei ikävä yllättänytkään välittömästi, vaikka se etukäteen mietitytti. Ja pelottikin.
Kaksi päivää kului ja ikävän sijaan tuntuikin vain, että olin ihan oikeassa paikassa. Että minä kuuluinkin sinne, siihen työhön, sillä hetkellä. Ja että sitä minä oikeasti halusinkin.

Tiesin, että kotona on kaikki hyvin. Soitimme videopuheluita iltaisin. Ne eivät kirvoittaneet ikävää vaan vahvistivat vain sitä, minkä jo tiesin. Pojat pärjäsivät aivan mahtavan hienosti ilman minuakin. Ja niinpä minä annoin itselleni luvan keskittyä työhön. Ja nauttia siitä!



Enkä voi kieltää, etteivätkö työpäivien jälkeiset pitkät ravintolaillat olleet huumaannuttavia nekin.
Kun minua ei odotettukaan kotiin. Kun olin niin kaukana, etten voinut mennä kotiin. Valkoviinilasillinen maistui kiireettömämmältä kuin aikoihin.

Pelkäsin etukäteen sitäkin, että Arvo ikävöisi minua. Että se vaikuttaisi häneen, olihan tämä pisin erossa olomme. Nyt tunnen taas poikaani paremmin. Ei ole suuri ikävöijä. Ei ole ollut, ei ole nyt. On jotenkin ainutlaatuista se hänen luottonsa häntä hoivaaviin ihmisiin. Viittaan tässä nyt lähinnä muihin kuin meihin vanhempiin. Isänsä kanssa tietysti, mutta luottamus kaikkiin aikuisiin on niin vahva.

Älköön se ikinä särkykö.



Mutta kyllähän se ikäväkin sitten lopulta iski äitiin. Kolmantena päivänä kolmisen tuntia ennen perheen saapumista en meinannut enää pysyä housuissani. KOSKA he oikein tulevat?!

Bussipysäkillä jo melkein itketti. Ja kun tulivat, en olisi pois päästänyt. Mun perhe. Rakas perhe tuli mun luokseni Berliiniin. Tuntui niin tärkeältä.



Töideni kannalta matka oli melkeinpä täydellisen onnistunut. Viikko oli tietynlainen kulmakivi urallani, suuri muutos ja haaste oman mukavuusalueeni ulkopuolella, jonka suomalaisesta vähättelystä viis veisaten voin sanoa, että minä rokkasin. Hyvä mä!

Ei tämä pelkästään positiivinen muutos ole töissä, ainahan kaikessa on kaksi puolta. Työyhteisöni istuu nyt Berliinissä, on uudessa työarjessa minulla paljon totuttelemista.

Perhettä ehdin matkan aikana nähdä vähemmän kuin oli tarkoitus ja olisin halunnut. Töitä oli enemmän kuin olin valmistautunut ja viikon ainoana vapaapäivänä tajusin, että orastava flunssa kaipasi akuuttia lepoa.

Mutta oli ihanaa, että he olivat siellä. Ja saivat he sitten erityisen paljon laatuaikaa kaksin kahlatessaan läpi Berliinin nähtävyyksiä. Ja meillä oli aamupalat, illalliset ja tutut koko perheen iltaköllöttelyt hotellin valkoisissa lakanoissa.

Niin, suuri kiitos taas tuonkin villin viikon läpivetämisestä kuuluu miehelleni. On mulla joustavat kotijoukot. Niin joustavat, että tuovat kodin mun luokse Berliiniin <3 p="">

Monday, September 25, 2017

Äiti työmatkalla

Hiljaa kurkistin vielä pientä tuhisijaa viiden jälkeen aamulla ennen lentokentälle lähtöä. Ettei vaan heräisi, mutta nähtävä se pellavainen pää vielä oli kuitenkin.

Eilen suukotin, lennätin ja halailin minkä jaksoin.

Nyt olen lentokentällä lähdössä työmatkalle Berliiniin. Uuteen päivään heräävät lentokentät tuntuvat oudon kodikkailta. Vielä kiireettömiltä. Juon kahvia ja katselen ihmisiä.

Pojat tulevat perässäni Berliiniin myöhemmin viikolla. Sitä ennen edessä kolme vuorokautta yksin ja samalla pisin aika Arvosta erossa.

Ikävähän tässä tulee. Kaamea ikävä. On jo nyt!

Mutta edessä on kiireisiä päiviä. Jännittäviä. Ja edessä on pelkkää omaa aikaa, myöhäisiä illallisia, viinilasillisia ja yksinäisiä öitä hotellissa. Pieni pala entistä elämää on tarjolla hopeatarjottimella. Kyllähän minä sen otan. Otan ja juoksen. Kiitti!

Fiilis siis: snif ja niin siistii!

"Otetaan sit joku videopuhelu kuitenkin illalla", sanoin miehelle lähtiessä. Miten kestän siihen saakka?

Sen tiedän, että lentomatkan Berliiniin aion pelata Candy Crushia. Ihan vaan pelata. Koko. Matkan. Ja nauttia joka hetkestä.

Edit: eka videopuhelu olikin jo pinnasänky-lentokone. Hyvä tulee!

Tuesday, August 29, 2017

Sormiruokailija matkalla - Slovenia ja Kroatia


Arvo onneksi syö melkein mitä vaan nenän eteen laitetaan, sepä oli myös erittäin helpottava asia lomaillessamme Euroopassa.

Reissussa syömme yleensä kyllä aika paljon kalaa, koska se on helppoa, tuoretta ja tosi hyvää. Sloveniassa kalaruokienkin mausteena oli kuitenkin usein pekonia, jota ei listalla ollut merkattu. Eikä me tajuttu sitä kysyä, kun ei se varsinaiseti mennyt viikossa jakeluun asti... No, kuorittiin sitten pekonikääreet kalan päältä, eipä siinä mitään.

Ravintoloissa teimme yleensä niin, että tilasimme kaksi pääruokaa ja lisäksi esimerkiksi pastan tai risoton, jotka tuollapäin Eurooppaa lasketaan alkuruoaksi tai pieneksi lounaaksi. Tai sitten tilasimme kaksi pääruokaa ja salaatin/grillatut kasvikset. Joskus taas vähän sitä sun tätä. Sitten söimme kaikki kaikkea.

Vain yhdessä paikassa tilasimme Arvolle lasten menun. Se oli kalanugetteja ranskalaisilla. Ei kasviksen kasvista. En jaksaisi "jeesustella" lomalla, mutta vähän nihkeä kahden viikon ruokavalio olisi ollut pelkillä niillä. Siksi toi meidän systeemi, että syötiin kaikki yhdessä annoksia oli munsta aika toimiva.

Parhaiten Arvolle taisi maittaa mustekala ja erilaiset risotot. Arvo syö nykyään tosi hienosti lusikalla/pikkuhaarukalla, vaikka edelleen auttaa yleensä sitten toisella kädelläkin ruokaa suuhun. Reissussa tää omatoimisuus on tietysti ihan huippua, kun voitiin kaikki syödä samaan aikaan.

Osan ruoista teimme myös joko majoituspaikoilla tai minä ja mies söimme vaikka matkalla patongit jostain ja Arvo purkkiruoan. Yövyimme pari yötä leirintäalueella, siellä kokkasin meille pussipastaa. Että joo, välillä tietty siitä mistä aita on matalin! Arkenakin!

Koska Arvolla kuitenkin on erikoisruokavalio, otimme kotoa pari purkkiruokaa mukaan. Kannatti, nimittäin tuli huomattua, että Slovenia ja Kroatia eivät ole purkkiruoan unelmamaita, saati sitten lihattomien versioiden.

DM-ketjussa kuitenkin oli myynnissä joku ekosarja, jossa oli vegevaihtoehtojakin tarjolla. Eipä niitä vegevaihtoehtoja liiaksi Suomen kaupoissakaan ole, ainakaan mitään missä olisi proteiinia. Vink vink vaan valmistajille, vegebuumi on nyt kuumimmillaan! (Sidenote: purkkiruoasta en koskaan osta niitä, missä on kalaa, koska haisevat poikkeuksetta kissanruoille)

Kokonaisuudessaan Sloveanian keittiö oli meille lähinnä "jonkun vaihtoehdon löytämistä tai pekonien päältä kaapimista" ja Kroatian Istriassakin ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei ehkä aivan yhtä hyvää mihin olemme aiemmilla Kroatian reissuilla tottuneet.

Lasten teetä kyllä oli tarjolla joka paikassa. Eri laatuja ja merkkejä. Hyllyt piukassa. Teetä kekaralle? En ymmärrä... Slovenian puolella majapaikkojemme aamupaloilla oli Arvolle myös aina tarjolla kaakaota, josta kuitenkin kieltäydyimme.

Toki sitten herkuteltiinkin. DM:stä sai hedelmäpuristeita, joita Arvo sai usein ravintoloissa jälkiruoaksi, jotta me vanhemmat saimme syödä loppuun. Tähän ruokailun pitkittämiseen käytettiin usein myös tablettia, jotain mitä emme ole Suomen ravintoloissa koskaan tehneet. En tiedä kehtaisinkokaan, hah!

Ja jätskiäkin toki syötiin! Arvolle ostettiin omaan kuppiin aina oma pallo, josta verottaja vei sitten osansa ennen kuin se päätyi lapsen käsiin.

Arvohan oppi reissulla sanat "pitsa" ja "heekku" eli herkku. Putkeen meni siis!


Wednesday, August 2, 2017

Kokemusrikas reissu taaperon kanssa

14 päivää. 6 yöpaikkaa. 2 maata. Ajettavat kilometrit yhteensä kuitenkin yhteensä alle 1000.
Reitti: Ljubljana-Bled-Bovec-Kojsko-Piran-Rovinj-Pula-Opatija-Postojna-Ljubljana.

Siinäpä kesälomareissumme numeroissa ja reittinä. Tai no käväistiin me myös Italian puolella pitsalla ja ruokakaupassa, kun se melkein oli reitin varrella. Ah, pakko rakastaa tuota Manner-Eurooppaa, missä kaikki on niin lähellä.



Joku varmaan hengästyisi. Mutta meille tällainen reissaminen on aivan ihanaa luksusta ja niiiiiin rentouttavaa. Näemme paljon, koemme paljon, mutta joka päivä myös relaamme. Emme ole koskaan olleet kahden viikon potslojoilijoita (kokeiltu on sitäkin!). Loman lopulla juteltiin miehen kanssa, että juuri mitään ei olisi eri tavalla tehty eikä missään olisi "tarvinnut" kaueampaa viipyäkään.

Näimme matkalla vesiputouksia, rotkoja, luolia, järviä, vuoria, jokia, pikkukyliä ja isompia kaupunkeja. Me viihdymme paremmin pikkukylissä ja isoista kaupungeista yleensä riittää mahdolliset "päänähtävyydet" ja kaupunkikierros.



Usein päiväämme kuului joku nähtävyys tai vaikka biitsillä käynti aamupäivällä, turistikierrosta kaupungilla Arvon ollessa päikkäreillä vaunuissa tai sitten seuraavaan paikkaan siirtyminen hänen nukkuessa autossa. Arvo kulki mukana myös hyvin kavereilta lainaan saadussa retrorinkassa.

Vaunuilla ei ollut luonnonnähtävyyksille mitään asiaa ja esimerkiksi Pulan amfiteatterilla se oli ihan huippu. Kaupungeissa vaunuilla joutui tekemään vähän reittivalintoja, mutta aika hyvin siellä pikkukylissäkin pääsi kulkemaan.



Päikkäreiden jälkeen nautimme jossain lounasta ja hengailtiin ehkä vielä kaupungilla tai biitsillä. Sitten illallinen ja joka ilta kello 20 Arvo meni nukkumaan ja me vanhemmat vietimme iltaa parveke/terassi/leirintäalueella. Yleensä viiniä juoden ja seuraavaa päivää suunnitellen. Mitään kovin tarkkoja aikatauluja tai nähtävyyssuunnitelmia meillä ei ollut, vaan tehtiin niitä matkan edetessä.

Taaperon kanssa matkustaessa oli tietty varattava reippaasti aikaa myös leikkipuistoiluun ja muuhun sekoiluun. Aina kun näimme leikkipaikan pysähdyimme sinne hetkeksi leikkimään. Aina kun näimme varjoisan leikkipaikan leikimme pidempään ja painoimme sen vielä mieleemme seuraavaa päivää varten.



Oli myös tosi jees, että tiellemme sattui myös useampi kahvila/baari/ravintola, joissa oli myös ulkoleikkipaikka lapsille. Ja leikkipaikaksihan taaperolle toki kelpasi myös joidenkin majoitusten terassit sekä vaikka Piranin Tartinin aukio, jossa Arvo juoksi paikallista tyttöä karkuun. Suoraan äidin helmoihin. Äitin poeka!

Parhaita asioita ensimmäiseltä reissamislomaltamme perheenä upeiden nähtävyyksien, auringon, uusien kokemusten, hyvän ruoan ja vapauden tunteen rinnalla olivatkin sitten ne pienet hetket - yhdessäolo ja oivallukset onnesta.



Pieniä hetkiä kuten ensimmäisen talviturkin heittäminen taianomaisessa Bledissä. Torkut kantorinkassa Vintgarin rotkossa. Pulahdus Slovenian ja Italian rajalla virtaavaan jokeen. Aidan yli kiipeäminen sairaala-alueella sijaitsevalle unelmarannalle Rovinjssa. Pienet tanssit Piranin aukiolla tympeän haitarinsoittajan iloisiin rytmeihin. Riehakas kirmaaminen Bovecin vuoristokylässä sijaitsevan leirintäalueen poikki aamupalaa tekemään. Postojnan luoliin odottaessamme Arvo hurmasi joukon aasialaisnaisia. Kuinka Arvo rakasti yhden majapaikan kissaa. Ja seuraavan majapaikan koiria. Ja kuinka hän hoki "täti toi" aina kun sai herkkuja, kun yhdessä majapaikassa paikan emäntä tosiaan toi joka ilta meille jotain herkkua.

Ja sitten oli niitä äitiyden tähtihetkiä, kun hermo meni ravintolassa ja taisi se mennä turhan nopeasti leirintäalueellakin Arvoa nukuttaessa. Siihen mulla oli kuitenkin paras mahdollinen lääke mukana, nimittäin itseäni pitkäpinnaisempi mies. Paras reissuperheeni <3 p="">

Sunday, July 9, 2017

Autoillen perhelomalla - ajatuksia matkan varrelta

Minulla on tässä nyt hetki aikaa. Pojat leikkivät uima-altaalla ja makaan huonovointisena asunnossamme.

Vatsavaivat, nuo lomalaisen kauhistus, löysivät sitten minutkin. Ei mitään dramaattista, toivon nopeaa parantumista. Saattaa olla eilen neljässäkympissä huidelleen helteen aiheuttamaa nestehukkaakin. Ja vielä yhdistettynä pariin illalla nautittuun gin & toniciin.

Mutta kuten sanoin minulla on hetki aikaa ja pari asiaa on tullut mieleen tässä kohta viikon verran autoillen Sloveniaa kierrellessä.

1. Olen ihan hitsin ylpeä meidän perheestä. Siitä, että minä ja mies päätimme edelleen pitää kiinni meille mieluisasta tavasta matkustaa eli että vaihdamme paikkaa muutaman päivän välein. Joskus sitä on tehty julkisillakin, mutta nyt vuokra-autolla. Tokihan se vähän kauhistutti etukäteen, että miten kaikki menee ja aikataulua muovattiin taaperoystävällisemmäksi. Kuten sanoin, uima-allashommailua mahtuu mukaan... Mutta kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin, onneksi uskallettiin kokeilla.

Olemme viikon jokaisena päivänä nähneet paikkoja, joihin ei ilman tällaista reissaamista pääse.


Olemme yöpyneet yhdestä Euroopan kauneimmista kaupungeista, Bledissä, leirintäalueella vuoristossa ja nyt viinitilalla maaseudulla. Matkan varrella myös vesiputouksia, kanjoneita, huumaavia uintipaikkoja, vuoristossa mutkitteleva "venäläisten tie", pitsat Italian puolella ja satoja uskomattomia maisemia. Edessä vielä viikko samanlaista. Me vanhemmatkin saamme siis niitä kovasti kaipaamiamme ja toivomiamme kokemuksia lomaltamme. Eikä taaperoakaan vain "raahata mukana".

Olenkin iloinen, että luotimme myös siihen, että tunnemme lapsemme ja että tällainen matkustusmuoto sopii hänelle. Näkisittepä hänet kun saavumme uuteen majapaikkaan. Hän astelee sisään, asettuu taloksi ja aloittaa tavalliset puuhansa. Uudet ihmiset, eläimet, tavarat ovat kaikki samaan aikaan kiinnostavia ja jo ihan tuttuja. Lähtiessä vilkutellaan ja seuraavassa paikassa sama homma alusta. Katsotaan jatkuuko hyvä tuuli kotiin saakka.



2. On järisyttävän hienoa saada näyttää lapselleen maailmaa, vaikka näin pienellekin. Hän ei tietenkään osaa arvostaa vuoristonäkymää 2200 metristä. Eikä hän myöhemmin muista nähneensä Slovenian korkeinta vesiputousta. Mutta uskon, että nämä kokemukset, erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen sekä arjesta poikkeavat tilanteet muovaavat häntä ihmisenä. Lisäksi ne hitsaavat meitä perheenä yhteen.



3. Ei tämä matkustaminen tietenkään pelkkää auvoisuutta ole. Eihän kaikki aina mene suunnitellusti. Varsinkaan pienen lapsen kanssa.

Tuntuisi kuitenkin lomalla aika typerältä valittaa pienistä vatsavaivoista tai lapsen raivareista, kun ihanalta uimapaikalta joentörmältä pitää joskus lähteäkin. Tai siitä kun nälkäisinä miehen kanssa tiuskitaan toisillemme ravintolaa metsästäessä. Semmosta se sit vaan välillä on.

Automatkailuunkin liittyy tietty omat haasteensa. On tietysti se ajaminen, sitten on kamojen roudausta ja lapsen viihdyttämistä. Ei näistä kyllä oikeasti mitään valitettavaa löydy, mutta pientä viitsimistä vaatii. Meillä on onneksi taaperoystävällisesti kohteiden välillä max. parin tunnin ajomatkat.

Ja sitten on ne taaperon perustarpeet, jotka ovat samanlaiset kuin kotonakin. Ruokaa täytyy olla tasaisin väliajoin tarjolla ja päikkäritkin nukuttava. Illalla nukkumaan normaaliin aikaan, ei se lapsen unentarve lomalla miksikään muutu. Pienellä suunnittelulla nämä kaikki ovat kuitenkin toteutuneet hyvin, tietty pientä joustoa tulee pakostakin. Helppo on toki tämä meidän lapsikin, kun syö kaikkea ja nukkuu päikkärinsä niin retrokantorinkassa kuin yllättäen vielä äidin sylissäkin!

Mutta niin, ehkä illalla mäkin jo pääsen uima-altaalle. Viimeistään varmasti huomenna. Ei mee aina ku Strömsössä, mutt silti voi olla ihan hyvää.

Edit: kirjoitin tämän siis jo pari päivää sitten. Kyllä, pääsin uima-altaalle, mieskin sai vatsapöpön, mutta nyt olemme jo matkalla seuraavaan kohteeseen eli all good!


Monday, July 3, 2017

Heinäkuussa ulkomaille

Keväällä mies ehdotti kahden viikon kesälomareissua heinäkuulle. Itse vänkäsin matkan kestoa vastaan, koska "Suomessakin on kesällä niin kiva".

Ei ole. Jos tykkää auringosta. Ja mehän tykätään.

Viisas mies. Nyt on edessä kaksi viikkoa Etelä-Euroopan lämmössä. Kelpaa, kiitos!

Autoilemme läpi Slovenian ja Kroatian. Kahdessa viikossa on tarkoitus koluta läpi puolisen tusinaa kohdetta.

Olemme tehneet kerran aiemmin vastaavan autoreissun Kroatiaan ja sillä kertaa myös Bosnia-Hertsegovinaan. Siis miehen kanssa kahdestaan. Tällä kertaa matkanjohtajan puikoissa onkin sitten Arvo, 1,5-vee!

Jos meidän matkanteko kiinnostaa,  parhaiten seuraat sitä Instagramissa ja Facebookissa.


Saturday, June 24, 2017

Järven rannalla

Taapero yrittää koko ajan kävellä järveen.

Hän osoittaa kaukaisuuteen. Ja sitten yrittää kävellä sinne.

Hän kävelee rantaviivaa. Ja sitten yrittää kävellä järveen.

Hän suuttuu, kun ei saa kävellä järveen.

Hän heittää kiven veteen ja haluaa hakea sen takaisin.

Hän leikkii hetken autolla. Ja haluaa sitten kävellä järveen.

Kiva mökkeillä järven rannalla. Hyvää juhannusta kaikille!

Thursday, January 5, 2017

Yöjunassa taaperon kanssa

Lappireissulla tuli kokeiltua myös yöjunailua ensi kertaa sitten lapsuuden. Olipa iisiä, illalla petiin ja aamulla perillä talven ihmemaassa. Ja turhaan jännitin sitä, miten Arvon kanssa menisi.

Menimme Kolariin ennen joulua vanhalla pikajunalla ja takaisinpäin tulimme uudemman kaluston IC-yöjunalla. Että kumpi oli parempi?

Mua jännitti hirveästi etukäteen, että nukkuuko siellä kolinassa kukaan meistä. Kunnes lähtöpäivänä kylässä käynyt isäni sanoi, että "raiteita on kyllä kunnostettu sitten sinun lapsuutesi". Niin joo. Ja oikeassa oli. Eivät enää kiskot kolise entiseen malliin (varsinkin IC:ssä meno oli tosi hiljaista). Pikajunan vessassa kuitenkin tuuli niin kuin aina ennenkin, jotain nostalgiaa sentään.

Kummassakaan junassa ei ollut leikkipaikkaa. Mennessä oli porukkaa niin vähän, että käytimme leikkipaikkana istumavaunua. Sitä Arvo seilasi edestakaisin ja välillä kävi jututtamassa muutamaa siellä ollutta matkustajaa.

Takaisin tullessa (Tapanina) istumavaunu oli niin täynnä, ettei Arvo voinut temmeltää siellä. Sittenpä kävelimme makuuvaunujen käytäviä edes ja takas ja ylös ja alas. Junan lähdön ja Arvon nukkumaanmenoajan välissä on vain pari tuntia, mutta ei sitä voinut keittiönpöydän kokoisessa hytissä viettää.

Tai osan ajasta voi. Arvo tykkää meuhkata sängyillä ja sohvilla, näin myös junassa. Lisäksi katsoimme vähän piirrettyjä, joita oli tabletille ladattu offline-tilaan. Onnistuu nykyään esimerkiksi Netflixillä. Äidille oli ladattu The Affairia, joka tulikin tarpeeseen Arvon nukahdettua kylkeeni molempina iltoina siinä kello 21 aikoihin.

Aamu- ja iltatoimet onnistuivat molemmissa junissa hyvin. Pesut ja syömiset samaan tapaan kuin kotonakin, molemmissa makuuhyteissä oli pienet lavuaarit. Potta olisi ollut tarjolla molemmissa junissa, mutta toistaiseksi en ole Arvoa potattanut "yleisillä potilla". Jotenkin se tuntuu.... noh, likaiselta.

Pikajunassa pötköttelimme kivasti vierekkäin koko yön. Halusin, ettei ikkunan verhoja laitettu kiinni ja havahduinkin välillä pysäkeillä tuijottelemaan ulos. Jossain välissä alkoi näkyä valkoista. Ah. Semmoinen tunnelmallinen hölmö kun uhraa yöunensa. Näin myös rankkasateella tai ukkosella kotona.

Pikajunan huonoin puoli oli lapsen turvaverkko, jonka olin tilannut etukäteen sänkyyn. Se teki alasängystä todella ahtaan kopin, johon ahdisti mönkiä. Koska nukuin lattian puolella, niin muokkasimme verkkoa vähän, joten se ei tukkinut reunaa niin suurelta osin.

IC-junassa oli kätevämpi itseasennettava turvaverkko, mutta sängylle asettuessamme kävikin hyvin nopeasti selväksi, että se oli pikajunan sänkyä kapeampi. Emme mahtuneetkaan siinä köllöttelemään vierekkäin. Minun pitikin olla vähän viistosti ja jalat seinällä tai koukussa. Ei kovin mukavaa ja selkäjumihan siitä seuraavana päivänä seurasi. Ja vielä vähemmän unta kuin menomatkalla.

Pikajunassa oli myös enemmän säilytystilaa tavaroille. Mutta ihan jo tuon sänkyasian takia, jos vielä yöjunaa käytämme sinä aikana, kun Arvo ei voi vielä nukkua yksin, niin suosisin pikajunaa. En ois uskonut sanovani näin, kun melkeinpä hihkuin riemusta kun näin sen uuden yöjunan odottavan meitä Kolarin asemalla.

Ja hei, se fiilis myös. Ei sellasta saa rahalla.




Thursday, December 29, 2016

Menkää Lappiin!

Kehoitus kaikille ja muistutus itselle. Menkää hei Lappiin! Me mennään kerran vuodessa tästä eteenpäin. Piste.

Kaksi vuotta sitten vietimme joulua lapissa ja rakastuin pohjoisiin maisemiin uudelleen. Tai ensimmäistä kertaa näin aikuisena. Lapsuudessa kävimme Lapissa parikin kertaa vuodessa, mutta omilleni muuttamisen jälkeen olen käynyt vain kerran kavereiden kanssa ruskareissulla.

Jo kaksi vuotta sitten vannoin, että nyt Lappi tulee vuosittaiseen reissuohjelmistoon. No, sitten tuli raskaus ja talvivauva (joka ei toki estä reissaamista, mutta me ei koettu tarpeelliseksi siihen väliin). Nyt vuoden tauon jälkeen vietimme taas joulun Lapissa. En kestä, miten hienoa siellä on!

Koko joulu oli kerrassaan ihana, kiitos joulujengin, joka koostui mummusta, varapapasta ja siskonperheestä. Oli ruokaa, pukki, lahjoja, herkkuja, aamuriehuja, iltariehuja, saunaa, kylpylää, ulkoilua, hengailua ja paljon kaikkea Frozenia, kiitos vaan kahden televisioinnin ja 4-vuotiaan jouluun osuvien synttäreiden sekä tietysti joululahjojen. Aattoaamuna 4-vuotiaalta kysyttiin, että mikä päivä tänään on? "Se päivä kun Frozen tulee telkkarista suomeksi!"

Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien myös talviurheilulajeja. Laskettelua ja hiihtoa. Nehän on kivoja molemmat, jos on lunta ja ilmat sekä maisemat kohdillaan. Ihme kyllä en kaatunut laskettelurinteessä, mutta murtsikoilla vedinkin sitten nenälleni.

Nelivuotiaalla siskontytöllä meni hiihdot ja laskettelut vähän sekaisin. Olimme hänen kanssaan ladulla ja hän ihmetteli, koska se mäki tulee. Mikäs mäki? "No, se missä on ne valot!". Hän olikin siis vähän pettynyt maastohiihtoon, action-mimmejä tämä!

Ja revontulet. Porot. Lumiset puut. Taivaanrannat. Narskuna kenkien alla. Uutena viehätyksenä kirpsakka puna Arvon poskilla. Lämmin glögi sitten sisällä. Arvo ei toki vielä ymmärrä esimerkiksi pulkassa istumisen hienoutta, mutta oppinee sen ennen kuin huomaammekaan - isänsä puhui jo jotain omasta lumilaudasta...

Ainut mikä Lapissa ei ole hyvää tähän aikaan vuodesta on hyvin hyvin lyhyt valoisa aika. Neljä tuntia tehokasta peliaikaa ja sitten. Pimeys.

Itsellä on kivat muistot lapsuuden talvista Lapissa, vaikka ne jossain vaiheessa värittyivät teinivuosien "mulla on niin tylsää joka paikassa koko ajan ja en todellakaan lähde ulos" -angstihommiin.

Mutta niin, tässä pari kuvaa, jos ette muuten usko! Menkää Lappiin!