2-vuotias ja silmälasit - miten on mennyt?

En olisi ikinä uskonut, että taaperon silmälasien kanssa voi mennä näin hyvin.

Aivan ensihetkistä asti Arvo on pitänyt laseja mielellään. Sopeutuvainen tyyppi tässäkin kohtaa.

Lasit ovat olleet käytössä jo pari viikkoa ja mitä nyt muutaman kerran niihin on kohdistunut 2-vuotiaalle lajityypillistä kiukuttelua, mutta pääasiassa lasit ovat saanet olla ihan rauhassa siellä missä niiden kuuluukin.

Ne ovat selvästi hänelle tosi hyvän kokoisetkin, eivät purista tai kiristä. Kerralla nappiin!

Etukäteen pelkäsimme eniten juuri sitä, ettei Arvo suostuisi käyttämään laseja lainkaan. Kuvittelimme, että hänen näkönsä ei muuttuisi kovinkaan radikaalisti eikä hän siksi kokisi laseista selvää hyötyä.

Kuitenkin jos itse kurkistan laseista, näen vain sumeaa, niin vahvat ne ovat. Hänen onkin ennakko-oletuksista huolimatta pakko nähdä niillä paljon paremmin kuin ennen.

Tämä tietysti on suuri helpotus, mutta myös pieni pisto tuntuu tuolla äidin sydämessä. Että miksen huomannut näössä mitään ongelmia?

Olen ennenkin kirjoittanut mieheni ja minun surkeista diagnoositaidoista, mutta nyt jälkeenpäinkään ajateltuna en vaan keksi mitään merkkejä näköongelmista karsastuksen lisäksi.

Ja nythän asia on hoidossa, joten turha sitä on enää jossitella. Voin kyllä lämpimästi suositella lapsen karsastuksen tutkituttamista heti kun sitä ilmenee. Ehkä mekin olisimme voineet vaatia tarkastusta jo viime kesänä vähän hanakammin.

Muiden suhtautuminen laseihin on sekin sujunut toistaiseksi mutkitta. Päiväkodissa suurin osa lapsista ei ole huomannut laseja lainkaan, muutamat ovat kuulemma osoittaneet laseja kohtaan lähinnä positiivista mielenkiintoa.

Lähipiiri on kiitettävästi kehunut Arvoa, kiitos siitä. Vaikka hän ei tunnu kehuista olevan juuri moksiskaan, on jo niin tottunut.

Muutaman kerran myös vieraat lapset ovat kommentoineet laseja. Uinnin jälkeen yksi kysyi pukuhuoneessa "Onko noi sun omat silmälasit?" ja juttelimme niistä hänen kanssaan hetken. Kadulla ohi kävellyt lapsi kysyi isältään "Miten vauvalla voi olla silmälasit?" En kuullut, mitä isä vastasi.

Muutaman kerran olen huomannut pitkän katseen vierailta aikuisiltakin julkisella paikalla. On saatettu toki katsoa muutakin, pipon merkkiä tai lapseni epätodellista söpöyttä. Joka on kyllä uusissa sfääreissä lasien myötä.

Ihan kuin lasit olisivat olleet hänellä aina. Hän on niin kaunis.

Me vanhemmat olemme myös pärjänneet kiitettävästi lasien huoltotoimenpiteissä ja joka päivä ne on muistettu laittaa päähän. Arvo kyllä kyselee niiden perään, jos emme heti sängystä noustua niitä laita päähän.

Pieniä naarmuja linsseissä jo on. Arvata saattaa, kun tuollainen vauhdikas taapero menee naama edellä joka paikkaan. Hyvin mahdollista, että linssit menevät jo ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen vaihtoon, mutta jos nyt siihen asti pärjättäisiin.

Lapsen ensimmäiset silmälasit

Meillä asuu nykyään tällainen pieni silmälasipäinen taapero.

Silmälasien hankinta oli aika mutkainen prosessi, johon liittyi ikävän paljon huonoa asiakaspalvelua, inhimillisiä virheitä ja vähän piti äidin jo suutahtaakin. Se vei hieman ylimääräisiä voimia tässä viimeisen kuukauden aikana. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt keskitytään tähän uuteen tilanteeseen ja silmälasien kanssa elämisen harjoitteluun. Kehumiseen ja kannustamiseen. Jos meiltä kysytään, Arvolle on just tapahtunut hänen elämänsä upein juttu!

Silmälasit Arvo tarvitsee vaikeaan taittovirheeseen, joka havaittiin silmälääkärissä, jonne Arvo ohjattiin pyynnöstämme neuvolasta. Hän on karsastanut oikeaa silmää sisäänpäin viime kesästä asti, syksyn aikana sen alkoi huomata jo perheemme ulkopuolisetkin ihmiset. Nyt silmälasihoidon alettua silmien tila kontrolloidaan kolmen kuukauden kuluttua.

Eilen lasien hakemisen jälkeen juhlistimme asiaa kakulla. Arvo sai syödä itse koko palan. Erikoista herkkua erikoiseen päivään. Muutenkin asiaa on valmisteltu hänelle jo hyvä tovi. Ja hihassa on varalta muutama kikka kolmonen, jotta laseista saadaan kiva rutiini päiviin.

Kävimme myös päiväkodissa Arvon omahoitajan kanssa jo etukäteen keskustelemassa asiasta. Ja kävikin niin hauskasti, että hän inspiroitui itsekin tapaamisen jälkeen käymään optikolla ja aloittelee silmälasien käyttöä pian yhtä aikaa Arvon kanssa.

Minulla on täysi luotto päiväkotimme ammattilaisiin, että silmälasipäinen taaperomme on siellä erinomaisissa käsissä. Kaikilta osin.

Ja kyllä Arvo tosiaan tuntui lelujaan katsovan illalla vähän tarkemmin kuin ennen. Ehkä hän tosiaan näkee nyt eri tavalla ja paremmin. Itse kurkistin vahvoista laseista näpi ja näin vain sumeaa.

Toki siihen, tuleeko laseista Arvolle positiivinen vai negatiivinen asia, vaikuttaa osaltaan varmasti myös muiden suhtautuminen. Siispä vieno kuuluva pyyntöni kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Ihastelkaa Arvon (kaikkien lasten) laseja, se pönkittää lapsen itsetuntoa, tekee niistä hänelle hienon asian ja vanhemmat kiittävät varmasti! Kiitos :)