Mä pääsen naimisiin kuuden vuoden päästä lauantaina.

Tirpu-uutisia: Meidän tirpuska jo istuu vähän ilman tukea. Hän on myös laajentanut äänivarastoaan ja karjui kuin pieni tiikerinpoika kun syötin häntä. Aivan, minä olen opiskellut syöttämistä ja vaipan vaihdossa olen edennyt kakkostasolle (teille tietämättömille, se tarkoittaa, että voin vaihtaa vaipan _melkein_ ilman siskon apua). Isoin Tirpu-uutinen on tietysti, että hän perheineen pakkaa kimpsut ja kampsut ja muuttaa ulkomaille. Niinh, Englantiin vie heidän tie. Mutta onneksi tuonne nyt ei niiiiiin pitkä matka ole.

Terveysuutisia: Keuhkoputken tulehdus lähti. Tukkoisuus jäi. Katsotaan nyt miten tässä taas käy.

Viikonloppu-uutisia: Eilen vietettiin "bestis-iltaa" Kirsillä :) How very junior high! Ja käytiin karaokebaarissa, jossa istuttiin tietysti väärään pöytään.
"Jos mulla joskus on "mun oma biisi" karaokessa, enkä mä ole vielä täyttänyt nelkytviis, somebody please kill me!" "Jos mun elämäni romanttisin hetki on tanssia Lapin kesää Silvermoon-nimisessä karaokebaarissa, somebody please kill me!". Aika nirsoa naiselta, jonka tämän vuoden romanttiset hetket on laskettavissa yhden käden sormilla.
Tänään taas Kirsille, mutta aikaisin kotiin, sillä huomenna lähdetään kolmeksi päiväksi seilaamaan maailman merelle rakkauden lautalla. Eli siis tietysti Goomille!

Työuutisia: Töitä ois enemmän kuin ehtii tehdä eli jostain on karsittava. Viime viikonkin pistelin menemään ihan hulluja työpäiviä, joka päivä sata asiaa tehtäväksi. Eli aion ehkä vähän rauhoittaa menoa. Eli ehdin ehkä kirjoittaa tännekin useammin.

Fiilisuutisia: Ehkä olen päässyt pykälän ylöspäin "kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen" -fiiliksestä. Nyt fiilikset ovat jopa aika korkealla.

Ennustajauutisia: Kävin ennustajalla, joka oli todella jännittävä kokemus. Hän näki aika paljon todenmukaisia asioita mun tämän hetken elämästä ja menneisyydestäkin. Rakkautta ei valitettavasti ollut mun kortteihin kirjoitettu tässä vähään aikaan. Ensi keväänä kuvioihin pitäisi tulla hetkeksi joku mies, jolla on jo kaksi lasta. Kavereita riittää, miespuolisiakin kovasti. Kolme vuotta mennään näillä ruutu-korteilla. Herttoja tulee vasta joskus kolmen vuoden jälkeen (eli joskus ikuisuuden päästä ku oon jo 27 tai vanhempi). Mutta tulossa ne ovat vanhemman miehen muodossa, jonka tapaan työpaikalla ja jonka kanssa hankin kaksi lasta, joilla on suuri ikäero.

Kyllä sitä sinkkunaisen kannattaa parikymppiä maksaa siitä, että joku sanoo että _se oikea_ on tulossa! Vaikka siinä vähän kestääkin tässä mun tapauksessa.

The confessions of a sick woman

Nyt suoraan sanottuna ottaa aivan liikaa päähän voidakseni kirjoittaa mitään järkevää. Olen ollut koko viikon sairaslomalla ja minulla on ollut ihan liikaa aikaa miettiä/järjestää/laskea/unelmoida/kieriä itsesäälissä/nukkua!/tulla tulokseen, että ilmassa on maailman lopun meininkiä/ahdistua/tehdä töitä/päättää asioita ja muuttaa mieltäni. Ja tiedättekö nämä kaksi mukavaa tunnetta:

"Jos joku voi mennä pieleen, se menee pieleen."
&
"No sattuipa helvetin sopivasti."

Ne ovat tulleet minulle tutuiksi.

Lyhyet ja niin pirun positiiviset uutiset elämästä:

- Minä muutan. Uusi yksiökoti on ehkä katsottuna läheltä nykyistä asuntoa. Alue on mukavaa, ystävät asuvat lähellä, nykyinen kämppis väittää, että tulevassa asunossa on rakkauden karma ja vuokra kohtuullinen. Wou wou.
- Sain tujuimmat lääkkeet "keuhkopöhööni" kuin koskaan aiemmin. Ne tuntuvat toimivan. Kuumetta ei ole ollut pariin päivään ja yskäkin alkaa laantumaan. Jei jei.
- Aion ottaa viikonlopun varmuudeksi iisisti. Puolentoista viikon päästä on Goom, jokaisen opiskelijan syksyn päätapahtuma. Ja meillä vielä superina. Wou wou.
- Olen tällä hetkellä Naantalissa sairastamassa. Internet ei toiminut aamulla. Lähetin avautumissähköpostin pomolle. Jei jei.

Pomo kirjoitti takaisin, että kun sattuu paljon ikäviä asioita putkeen tulee sen jälkeen väistämättä hyvien asioiden putki. Propsit pomolle optmistisuudesta!

Itku pitkästä ilosta

En muista koska oon viimeksi nauranut niin paljon kuin lauantaina. Oltiin katsomassa Pablo Franciscoa kumppaneineen. Kaksi tuntia naurua ihan kippurassa. Mun mielestä vielä Pabloa parempi oli sen kanssa kiertävä Flip Shcultz (en jaksa tarkistaa oikeinkirjoitusta). Siis niin hervoton show, ettei toista.

Kulttuuritalolle oli ilmeisesti kerääntyneet kaikki Helsingin alle kolmekymppiset, tuttuja tuli vastaan eikä mummoja paljon näkynyt. Se oli myös oikein hyvä paikka tollaselle esitykselle, vaikka stand-upissa tärkeät ilmeet ja sellaiset jäi vähän epäselviksi kaukaa katsottuna. Mutta joka puolelta näki tosi hyvin ja muutenkin paikka toimi.

Pitäis käydä enemmän katsomassa stand-uppia, koska ei mikään (and I mean nothing) oikeasti naurata niin kuin se. Koska ootte oikeasti viimeksi nauraneet kaksi tuntia putkeen?

Esiintymässä oli muuten myös Andre Wickström, jota en ole nähnyt livenä ennen ja joka oli myös ihan hulvaton.

Noo, nyt olen sitten kipeä. Olo on aika inhottava. Oon ollut tässä jo muutamia viikkoja enemmän tai vähemmän sairaana ja suoraan sanoen nyt alkaa jo ottaa päähän. Ois kiva olla välillä tervekin ja tehdä terveiden ihmisten asioita. Hengitys on raskasta, yskittää, kuume pomppii ja lattialla lojuu tämän päivän jäljiltä miljoona nenäliinan ronttia. Tää sunnuntai on mennyt taas niin perseelleen.

Duunia riittää tietysti alkuviikolle, mutta onneksi ovat sellaista laatua, että multa vaaditaan vaan tietokoneen ääressä kiltisti ja kärsivällisesti istumista, eikä tarvitse lähteä kotoa mihinkään.

BB Einarinkin analysoiminen loppui sitten lyhyeen. Analysoida voin kyllä omia tunteitani, joita Einarin lähteminen talosta herätti. Ensin en sietänyt sitä ja nyt mua säälitti kun se joutui lähtemään. Jopa niin, että löysin siitä ihan hellyyttäviä piirteitä. Sama tapahtui juurikin yhden Ozin roolihenkilön kanssa. Mä oon vähän ailahtelevainen tunteissani. Ainakin telkkari-ihmisiä kohtaan :P Loves me, loves me not.

I have no life, I have no life

Eipä mulla kummempaa kerrottavaa. Töitä vaan töiden ja koulun perään. Eli elämäni on hurjan kiintoisaa ollut alkuviikolla. Mukavia hetkiäkin on kyllä ollut, esimerkiksi tänään nappiin mennyt työpäivä. Se on ihanaa kun huomaa itsetuntonsa työn suhteen nousevan. Ja mitä enemmän teen töitä, sitä enemmän siitä tykkään... Tai noh, ainakin silloin kun ohjelmat ei kaadu ja juttuaiheita lentelee sisään netistä ja puhelimesta.

Tosiaan maanantai aamuna kello puoli kahdeksan kaatui yksi ohjelma, jonka ansiosta nettisivuille alkoi ilmestymään mitä kummallisempia asioita. Soitin atk-tukeen ja sain selville, että se aukeaa vasta yhdeksältä. Noo loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka ekat työpaikkaitkut oli lähellä.

Enpä ole mitään maailmaa mullistavia asioita tässä jaksanut edes pohtia. 10 tuntia töissä, jonka jälkeen muutama tunti duunia kotona, niin sen mitä päivästä on jäljellä käytän kyllä ihan mielellään Big Brotherin katsomiseen. Einari on ainut asia, jota jaksan tällä hetkellä analysoida.

Ja kun on tehnyt jo sen 12 tuntia töitä koneen ääressä tämä blogin kirjoittaminen tuntuu vähän väkinäiseltä. Suutarin lapsilla ei oo kenkiä -syndrooma.

Mutta enpä minä oikeastaan halua valittaa työmäärästä. Eipä mulla muitakaan suunnitelmia ollut tälle viikolle, että ihan hyvin voin käyttää aikani rahaa tehden. Aina se persellään makuun voittaa, eiihhh?

Ja sunnuntain iloisuus on kestänyt ainakin nyt keskiviikkoon asti (miinus mielialan heittely työpaikalla ja kun en saa unta ja kun haastateltavat ei tajuu). Jos en tuntis itseäni, voisin kuvitella olevani rakastunut tai jotain yhtä hämmentävää :)

Tämä ei ole vanhan loppu, vaan uuden alku

Jostain kumman syystä minulla on ollut kovin levollinen olo koko sunnuntain. Töitä on taas ensi viikolla kahden viikon edestä, mitään erikoisia suunnitelmia ei koko viikolle ole, eikä odotuksetkaan koittavasta viikosta ole kovin hääppöiset. Mutta silti minulla on hyvä mieli.

Viikonloppu oli juuri niin mahtava kuin olin toivonutkin. Perjantainen työpäivä sai minut hymyilemään. Verkkoitoimittaminen näyttäisi alkavan sujumaan, tuntuu siltä että oikeasti opin ja osaankin vähän. Tuntuu, että saan oikeasti jotain aikaiseksi, jotain mistä olen antanut itselleni luvan olla vähän ylpeä ja iloinen.

Perjantai-illalla treffasin koulukavereita, mikä on aina mukavaa, mutta tapahtuu liian harvoin. Ikävä kyllä teimme yhden virheen, mikä oli lähteä katsomaan ilotulituskisoja. Argh. Sata tuhatta muutakin ihmistä oli kiinnostunut taivaan paukkeesta ja 90% tuosta väestä oli kännisiä teinejä. Yhtään en valehtele, enkä liioittele kun sanon, että Kaisaniemen puistossa törmäsimme yhteen pariskuntaan harjoittamassa hareutta aitaa vasten. Silloin tiesin, että tää oli nyt VIRHE!

Pommitukset olivat kyllä ihan kivoja ja tuli sellainen haikea uusivuosiolo. Sellainen olo, että kaikki muuttuu. Vanha loppuu ja uusi alkaa. Ja menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, aika paljon tässä on muuttumassakin. Elämässä meinaan.

No onneksi ilta otti ison loikan parempaan Rocktownissa. Ilta päättyi vielä loistavammin, kun päätettiin kaikki lähteä kaverin luo jatkoille. Kaikki olivat jo löytäneet itselleen nukkumapaikan, valot oli pois, silmätkin jo kiinni, kun jostain kuului pieni ääni: "Mua ei nukuta, avataaks skumppa?" Yllättäen ketään muutakaan ei nukuttanut.