Raskausviikko 38

Kahden tunnin maittavien yöunien jälkeen lähdin keskiviikkoaamuna Saloon katsomaan Tipun kaksiviikkoista kaveria. Hurmaava pieni neiti. Tuntui hassulta pitää niin pikkuruista sylissä. Kohta minun pitäisi osata.

Viime yönä muuten nukuin oikein maittavat 8 tuntia. Että yöunet ovat samalla vuoristoradalla kuin tunteeni. Välillä nukuttaa ja välillä ei. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Sektiopäivä tuntuu ihanalta ja jännittävältä ja kamalalta. Ei sitä oikein voi edes ajatella. Katson liikkuvaa mahaa ja yritän ajatella liikkeitä aiheuttavaa Tipua sen ulkopuolelle.

Ja sitten... Meillä on kotona pörrännyt jättikärpänen jo toista viikkoa. Kumpikaan ei ole jaksanut tehdä asialle mitään ja aina siihen törmätessäni oon aatellut vaan että "ai, toikin vielä täällä". Nyt se oli sitten jäänyt kiikkiin pöydälle jääneen glögilasin pohjalle. Emminä voinut sitä alkaa tappaa, meidän lemmikkiä. Odotin P:n kotiin ja sitten keksin, että jos hän heittää sen parvekkeelta alas. Että sillä olisi edes mahdollisuudet. "Niin, märkä kärpänenhän varmasti pärjää Suomen talvessa"... teki kuitenkin niin kuin pyysin.

Tosiaan nyt kun syntymäpäivä on tiedossa, on tämä ollut vähän sellaista "ei malta oottaa"-meininkiä. P:n lähtiessä töihin aamulla sanoin, että "jos ei olisi leikkausta tulossa, tää olisi tällaista vielä vaikka 3 viikkoa." Meille on muodostunut aika kiva rutiini aamuille, juodaan kahvit yhdessä. Katsotaan, millaista meillä on viikon päästä! :)

No mutta, viimeinen kokonainen raskausviikko on siis takana. Todennäköisesti ainakin. Sektio tapahtuu ennen laskettua aikaa (johon olisi tasan viikko, tai nyt jo ollaan 39+1). Ja noh, ainoat sektion peruuttavat asiat kai olisi superruuhka sairaalassa ja se, että Tipu olisi kääntynyt.

Oletan, että olisin huomannut jos Tipu olisi pyöräyttänyt ison päänsä ja n. 3,5 kilon massansa ympäri mahassani. Vaikka välillä kun herään aamulla tuntuu, ettei mahaa olekaan ja välillä napa tuntuu räjähtävän ulos. Pää pönkee edelleen kylkiluiden ohi ylöspäin ja luiset polvet nököttävät vasenta kylkeä vasten, jos makaan oikealla kyljelläni... Vaikka ehkä maha on nyt vähän tipahtanut.

Välillä kävellessäkin olo on vielä täysin raskaana olematon. Ihan silloin tällöin, mutta niin tapahtuu edelleen. Hypähtelen niin kuin mikäkin tyttönen! Sitten alkaa supistaa... Muutenkin välillä kolottaa ja tosiaan vähän supistaa (mutta tosiaan vain silloin tällöin, ei mitään synnytysjuttuja). Verenpainekin on vähän noussut, muttei vielä hälyyttävästi. Edelleen toistan, että vähällä olen päässyt. Toki tässä tosiaan olisi voinut vielä olla 3 viikkoa tätä raskautta :)

Ja se, että Tipu mahtuu vielä "katoamaan" mahaani tarkoittanee, että siellä on sitä tilaa. Ulospäin maha onkin edelleen sellainen, että eräs tapaamani nainen huudahti kauhuissaan sanoessani vauvan syntyvän viikon sisään "Ei vielä, sehän on aivan liian pieni. Sen täytyy antaa kasvaa vielä." Hän luuli minun olevan noin 7. kuulla ja rauhoittui kyllä, kun kuuli vauvan olevan jo täysiaikainen.

Viime viikolla piti vielä kiirettä, mutta nyt olen vähän rauhoittanut menoa. Viikonloppuna käytiin P:n kanssa treffeillä lauantaina ja kavereiden kanssa vielä brunssilla sunnuntaina ja leffassa katsomassa alkuperäinen Disneyn Pieni merenneito -animaatio. Vesijumpassakin kävin vielä viime viikolla ja kävelyllä sen lisäksi lähes joka päivä...

Kaupungilla on vähän sellainen jännä olo, että hei täällä mä vaan kuljen ihmisten keskellä ja kohta olen äiti! Ettekö tajua?!

Tipulla kai on jo kaikkea. Sänky on pedattu meidän huoneeseen, tarkoituksena olisi pitää pinnasänky kiinni meidän sängyssä. P:n sukukehto odottaa olohuoneessa. Kudoin muuten pienet sukatkin vihdoin! Sektio-ostoslistalla on vielä jättikokoiset puuvillaiset mammakalsarit. Sain viime hetken vinkin, että sellaiset on mukavimmat leikkaushaavan kanssa. Harmi, että nämä "bikinit" on heitetty roskiin ;)

Ainut oleellinen asia, mikä pitää vielä opetella, on turvakaukalon kiinnittäminen autoon :D Että saadaan hänet kotiin!

Saadaan hänet kotiin!

Ja viimeinen tasaviikkokuva. Tai siis 39+1, koska eilen ei keretty :) Ja painonnousu oli humpsahtanut melkein 14 kiloon. Sanoisin, että sitä turvotustakin siinä varmaan on... Isotäti sanoi viime viikolla, että "oletpa pahan näköinen naamasta, sulla on varmaan vaikeaa". Muuten olen lähinnä saanut kivoja kommentteja mahasta ja muusta. Kukaan tuntematon ei ole kommentoinut saati hiplaillut. Liittynee siihenkin, että maha on suht pieni ja piilossa vaatekerrosten alla. Pari ihanaa aurinkoista pakkaspäivää olikin tuossa  jo!

Raskausviikko 37

Viimeisiä viikkoja tätä raskautta menossa. Jännää. Hurjaa. Vauvan näkemisen lähestyminen tuntuu unelta. 

Vaikka nukkuminen todellisuudessa on haastavaa. Asentoa on vaikea löytää ja kun herään, valvon tunnin tai kaksi ennen unen löytymistä. Vauva myllää mahassa ja jos muuten nukuttaisi, niin sitten voi alkaa laskea päiviä synnytykseen ja tuhota senkin vähän. Paha olokin on välillä makuullaan, neuvolantäti muistuttikin välttämään selällä oloa vaikka sitä olen muutenkin välttänyt. Vauvan pää ylhäällä kuulemma painaa entisestään sitä jotain suonta.

Ja ai niin, vessassakin on käytävä, vaikka pahimmalta juoksemiselta ilmeisesti vältyn perätilan takia. Jalka kyllä välillä löytää tiensä monottamaan aika arkoja mestoja...

Muutamana iltapäivänä ja iltana tämä unettomuus on johtanut aivan järkyttäviin väsymyskohtauksiin, joiden aikanakaan uni ei kuitenkaan välttämättä tule. Noh, aika pitkään selvisinkin suht hyvillä unilla.

Väsymyksen aiheuttamaa lievää ärtymystä on myös ilmassa. Toisaalta toivon, että loppuisi jo tämä odotus ja toisaalta olo ei ole vieläkään ihan valmis. Ei se ehkä sellaiseksi tulekaan.

Vatsaa kolottelee, jalkoja kramppailee, sormet puutuvat yhä useammin. Ai niin ja nyt sen turvotuksen huomaa itsekin. Pelastin vihkisormuksen pois kädestäni yhtenä aamuna ja välillä tuntuu, että koko naama on jotenkin turpeana. Satuin katsomaan Kardashianeja yhtenä iltana (oikeasti satuin, koska siinäpä yksi reality, jota en oikeasti seuraa) ja siinähän Kim odottaa ekaa lastaan juuri. Naamapöhötys, I feel you Kim Kardashian!

Mutta kaiken kaikkiaan en kyllä voi valittaa. Raskautta on jäljellä alle kaksi viikkoa ja edelleen jaksan viipotella kaupungilla ja suuremmilta krempoilta olen välttynyt.

Kävin viimeisestä kertaa neuvolassa "yksin", jos ei kummempaa ennen leikkauspäivää tule. Sain neuvolasta influenssarokotteen. Neuvolantäti myös vähän skarppasi ja oli oikein myötätuntoinen keisarinleikkaustuntojani kohtaan. Eli ihan hyvä mieli jäi. "Rauhallisin mielin vaan nyt", hän toivotti.

Äiti kävi viikonloppuna auttelemassa ja saatiin tehytä pakkaseen sekä ruokaa että tarjoiluja vieraille. Ostettiin myös Tipulle kotiutumispuku ja mulle imetyspaitoja. Sanotaanko nyt näin, että rintaosasto vaikuttaa jo melko valmiilta tulevaan tehtävään.

Äiti oli kutonut vaunuihin ihanan peiton. Vaihtoehtopeittona on hänen minun tai siskoni vaunuihin aikoinaan kutoma peitto myös. Vanhana villasukankutojana pitää myöntää, että ainoatakaan sukkaa en ole tänä syksynä kutonut. Yhdet villaiset vaippahousut vauvalle. Järjestökaverin vaimo oli kutonut kahdet pikkusukat. Keski-ikäinen mies sai kiitokseksi tietysti lahjansaajan pillityksen aiheuttaman hämmennyksen!

Anoppikin kävi kylässä ja katseltiin P:n lapsuuskuvia. Odotan yhä enemmän sitä, miltä Tipu näyttää. Keneltä hän on perinyt mitä? Onko mutrusuu ja pienet jalat? Isän valkoinen vauvatukka ja ehkä äidin pullakat posket?

Aika vähänhän hänestä vielä tietää. Hän on osoittautumassa kyllä aika säikyksi kaveriksi. Vessat ovat ikäviä, julkisissakin joku saattaa rämäyttää viereisessä kopissa sen kannen alas yhtään välittämättä pienen henkilön tunteista. Hauskinta oli kyllä, kun tein lasagnea ja jossain välissä tajusin, että joka kerta kun naksautan lasagnelevyn poikki (juuri mahan edessä toki) tuntuu mahassa pieni säpsähdys. 

Pitänee tässä loppusuoralla soittaa vähän rajumpaa musaa kuin Antti Tuiskua, että oppii pientä meluakin sietämään.

Iltaisin soitan edelleen tuutulaulua lelusta ja asettaessani sen mahalle se saa kyllä kyytiä. Lelu heiluu puolelta toiselle ilmeisesti nyrkkeilysäkkinä ja mietityttää edelleen, että tykkääkö Tipu siitä vai ei. Trauman taso selvinnee aika nopeasti, kun soitan biisin hänelle syntymän jälkeen. 

Kävimme sairaalassa myös leikkaukseen liittyvässä infossa/keskustelussa, jossa se käytiin aika hyvin läpi. Eipä siinä kulussa juuri ole epäselvää. Toki se jännittää, mutta ei pelota. Olen aika sinut sen asian kanssa. Ei aina mene niinkuin Strömsössä, eikä se oikeastaan haittaa.

Ja mahakuviin. Ylimpänä aamun 38+0, keskellä istumakuva ja alhaalla viimeisten 4 viikon vertailukuvat. On se kasvanut, suoraan eteenpäin kai nyt näin lopuksi. Neuvolantädin mukaan vauva on myös selvästi laskeutunut, vaikka ei sitä kovin huomaa. Tai pää on ehkä vähän alempana, ei hakkaa koko ajan niin kovasti kylkiluihin. Mua onkin alkanut vähän jännittää, että onko sillä rassulla pää ihan mustelmilla. 

Painoa on nyt tullut noin 12,5 kiloa. Eli ihan ok. Pitää muistaa käydä vaa'alla vielä leikkausaamuna niin voi sitten tarkkaan katsoa, paljonko sinne sairaalaan jää. Tuntuu hassulta, että kohta tuo pallo on poissa. Kuulemma se on aika helpottava tunne, liikkuminen palautuu normaaliksi heti (miinus tietysti se sektiohaava) ja noh, tietty siihen sitten jää joku röllykkä. Kuvia palautumisestakin luvassa, jos hermo kestää.

Raskausviikko 35

Pyllyvauva! Tipun uusi lempinimi.

Lääkärissä selvisi, että Tipu on väärinpäin. Eli tällä hetkellä tulossa pylly edellä maailmaan. En voi kieltää, etteikö se tieto olisi ollut pieni pettymys. Vielä on aikaa kääntyä pää menosuuntaan, Tipu ei myöskään ole vielä laskeutunut eli on suhteellisen irtonaisena mahassa ja siksi liikkuvainen. Ensi viikolla lääkäri tsekkaa tilannetta, että voidaanko häntä kääntymisesssä vähän avittaakin. Jos kuitenkin tilanne säilyy samana loppuun saakka, niin se tarkoittaa tietysti sitten normaalista poikkeavaa synnytystä. Eli ei sellainen nyt tietenkään kenenkään toiveissa ole. Mutta katsotaan ja odotellaan.

Olen kokeillut myös netistä löytyviä "asentohoitoja" tähän perätilaan. Eilen kun lepäilin yhdessä tällaisessa asennossa Tipu villiintyi kyllä täysin ja tuntui ihan pyristelevän johonkin suuntaan. Tuskin kääntyi kuitenkaan.

Lääkärissä muuten kaikki ok. Kämmenten puutuminen diagnosoitiin mahdolliseksi rannekanavan oireyhtymäksi, joka on ilmeisesti suhteellisen tavallista loppuraskaudesta. Se kuitenkin voi kehittyä rasittavaksi vaivaksi, joka voi vaikuttaa käsien puristusvoimaankin, joten lääkäri suositteli nukkumista rannetukien kanssa. Ostin yhden rannetuen ja olen nukkunut se joka toinen yö toisessa ja joka toinen yö toisessa. On kyllä auttanut.

Loma on jatkunut mukavissa merkeissä. Viikonloppuna juhlittiin Turussa railakkaasti ihanan naisen maisteriaisia. Hölmösti olin ajatellut etukäteen, etten ehkä jaksa kovin myöhään. Oli kuitenkin niin hauskaa, että helposti meni ravintolan sulkemiseen asti :)

Lisäksi olen tavannut mummoja, katsonut ahkerasti Gilmoren tyttöjä, pessyt kaikki loput Tipun vaatteet ja puuhastellut kotona kaikkea, mitä ei normaalisti ehdi. Leffassa käytiin bestiksen kanssa katsomassa Äidin toive, joka ei "tästä tilasta" huolimatta ollut ihan niin hyvä kuin olisi toivonut. Ja hyvällä tarkoitan, että olisi itkettänyt ihan hulluna. Hienosti tehty ja mielenkiintoinen, mutta jäi jotenkin vähän pinnalliseksi.

Yhtenä päivänä Tipu pelästyi selvästi, kun P rämäytti vessanpyntyn kannen alas turhan äänekkäästi minun seistessä vieressä. Mahassa säpsähti.

Nyt on raskauden viimeinen kuukausikin virallisesti käynnissä. Olen siis 9. kuulla paksuna. Huh huh! Nyt sitä pitäisi kai sitten olla suhteellisen valmis. Ei ihan tunnu siltä. Joku kyllä sanoi juuri fiksusti, että siksi tämä raskaus on niin pitkä, että lopussa sitten jo vaan malttamattomana odottaa vauvan syntymää. Epäilen näin käyvän itselleni noin parin viikon sisään.

Ja tässä mahakuva 36+0. Nyt en kyllä taaskaan yhtään huomaa eroa kahden viikon takaiseen. Enkä kyllä juuri tunnekaan. Takki kuitenkin tuntuu täyttyvän ja jännitän meneekö se loppuun asti kiinni. Ja normaalisti maha on kuitenkin kasvanut, mitattu on. Ja painoa on tullut tähän mennessä 11,5 kiloa. Tipukin lisää massaansa noin 200 g viikossa eli ei kai yllätys, että sitä tulee mullekin. Tai siis yhteismassamme lisääntyy :)

Raskausviikko 33

Ei jaksa raskaana oleva ihminen samalla tavalla kuin "normaali".

Ei täyttää vuosia, juhlia yötä myöten ja vielä brunssitellakin koko sunnuntaita. Juhlien täyttämästä viikonlopusta lisää vielä erikseen. Ihanaa oli, mutta vasta nyt keskiviikkona alkaa elämä tuntua millään tavalla normaalilta.

Johtunee myös siitä, että tällä viikolla on ollut myös vähän univaikeuksia. Hyvää asentoa on jo vaikeampi löytää, mahaa särkee joissain asennoissa ja vessassakin on joinain öinä tullut ravattua useampaan otteeseen. Aamulla uni katkeaa viimeistään kahdeksan aikaan, vaikka olisi miten pyöriskellyt koko yön.

Maha, maha, maha -olo jatkuu. Kenkien laittaminen jalkaan on uudella ulottuvuudella. Pyydän P:tä kyykistymään laittamaan sähköjohdon pistokkeeseen ja kaveria kaupassa nostamaan pudonneen tavaran. Onnistuuhan nämä toiminnot vielä, mutta hankalampaa on. Ja sisältävät paljon puuskuttelua ja pärräystä.

Napakuulumisista sen verran (viime viikollahan totesimme, että sen saa jo pompautettua ulos), että yhtenä iltana huomasin sohvalla röhnöttäessäni, että se myös pompahtaa itsestään ulos kun yskäisen. P sai tätä uutta ominaisuutta esitellessäni aivan hervottoman nauruhepulikohtauksen. Halpojen hupien lista sen kun kasvaa!

Painossa meni se +10 kiloa rikki ja vaikka se oli tiedossa ja tulossa, niin jostain syystä se kuitenkin vähän häiritsi. Vaikka kyllähän minä tässä loppuraskaudesta olen ollut aika paljon "sallivampi" itseäni kohtaan mitä syömiseen tulee. Äitiysloman alettua pitänee kuitenkin nyt yrittää vielä joku kontrolli pitää.

Urheilemaan onneksi pystyn edelleen. Kävelyllä (sauvat tai ilman) käyn useamman kerran viikossa. Kerran viikossa teen lihaskuntoa ja silloin tällöin olen käynyt uimassa.Tästä viikosta eteenpäin alkaa 5 kerran kurssi vesijumppaa odottaville. Toivotaan, että neuvolalääkäri ei totea mitään syytä välttää uimahalleja, koska äitiyslomalla olisi tarkoitus käydä sen lisäksi myös viikottain uimassa. Kun oletettavasti marraskuun sadekausikin vähentää ulkoiluintoa.

Lääkäri toivottavasti myös kertoo Tipun kääntyneen, vaikka vähän epäilen kyllä että hän ehkä vetää vielä volttia. En ole kyllä missään vaiheessa kunnolla erottanut potkujen ja käsien aiheuttamien tönäisyjen eroja. Luulen, että sellaiset topakammat ovat potkuja ja niitä tuntuu tuossa keskivatsalla enemmän. Jalan (tai jonkun erillisen osan) myös tuntee sormilla painettaessa, jos se sattuu ihan tuossa pinnassa olemaan. Mutta koska Tipu on sikiöasennossa, niin päähän voi olla missä vaan vaikka jalat ovat keskellä. Ja pää ja pylly ovat kai aika samantuntuisia, että mikä nyt sitten missäkin on. Tiedä sitä!

Ajattelin ottaa mahakuvia nyt kahden viikon välein loppuraskauden. Eli tässä tämän aamun 34+0. Parin viikon takaiseen kun vertaa niin kasvanut se on suht vähäsen ja hitusen se on mielestäni myös laskeutunut. Auringonvalon puuttuminen myös saa seinän näyttämään ihan eriväriseltä kuin aiemmissa :) Just sayin!

Mahakuvaussessioissa tällä(kin) viikolla aiheena komiikka.

Raskausviikko 31

Mennyt viikko ei ihan vaan vilahtanutkaan silmissä. Oli aika raskas ja pitkä. Välillä elämässä sitten näinkin.

Maanantaina me käytiin perhevalmennuksessa vol 1. Aiheena synnytys. Se oli juuri niin vaivaannuttavaa kuin kaikki olivat varoitelleetkin. Monihan jättää sen käymättä, mutta itsellä riittää uteliaisuutta myös tällaiseen. Paljoa sieltä ei tietoa kyllä herunut, synnytysvideo antoi ehkä tietynlaista varmuutta asiaan. Että tolleen se sitten tapahtuu ihanneolosuhteissa.

Ja muutama vaistoihin liittyvä asia jäi valmennuksesta käteen. Esimerkiksi se, että vauva ryömisi rinnalle syntymän jälkeen itse, jos hänelle annetaan siihen tilaisuus. Jos jollain on tästä tietoa/kokemusta, niin mielelläni kuulen lisää! Kaikenlaista sitä siihen synnytykseen liittyy ja menenkin kuuntelemaan lauantaina lisää maksulliselle synnytysluennolle. Huomatkaa, minähän valmistaudun!

Valmennukseen osallistujat olivatkin sitten vähän jännempää porukkaa. Kaikenlaista tallaajaa siellä oli "lapsivesi maistuu lihakeitolta" -läpänheittäjästä lantiotaan vähän turhan innokkaasti vatkaavaan kätilöön... Kotimatkalla sanoin P:lle, että "kiitos kun oot noin normaali".

Tällä viikolla sanoin puolestaan Tipulle: "ärsyttävä kakara, pois sieltä mun kylkiluista". Vähän nätemmin kai pitäisi opetella omalle lapselleen sitten puhumaan. Mutta tosiaan välillä hänen asentonsa ovat mun kannalta todella ikäviä. Joku raaja esimerkiksi tuntuu aina välillä löytävän virtsarakkoni ja yllättävä vihlaisu tuntuu aikas inhoittavalta.

Kuvittelin yhtenä päivänä Tipun jo kääntyneen pää alaspäin (ehkä hän olikin vähän aikaa), kun hänen hikkansa tuntui todella alhaalla, mutta heti seuraavana päivänä väittäisin että hän oli mahassa sivuttain. Pylly toisella sivulla ja pää toisella.

On se myös kivaa, että sen pennun tuntee nyt jo koko ajan. Ei yleensä tarvitse pysähtyä kuulostelemaan kovin pitkäksi aikaa, että taas jotain tuntuu, jos ihmetyttää. Vaikkei mulla ole vertailukohtaa, väittäisin että aika rauhallinen Tipu kuitenkin on.

Mulle on tullut kiloja nyt 8-9. Täytyy sanoa, että oon painoon suht tyytyväinen ja jos tässä ei nyt mitään kummallista tapahdu niin varmaan päädyn aika sellaiseen peruspainonnousuun (10-13 kiloa) koko raskauden osalta.

Tietty lopussa voi tulla turvotuksia yms. vaikka niitä vastaan olen kuulemani mukaan ihan tietämättäni taistellut juomalla paljon vettä. Siis sitä menee! Varmaan 5 litraa päivässä. Mummolassa meinasi ahdistus iskeä, kun siellä ei vettä saakaan hanasta vaan tulee kannettuna. Ei mulla ole hirveä jano, jotenkin sitä vaan tekee mieli. Merkittävää vessalla ramppaamisen lisääntymistä en ole edelleenkään kyllä huomannut, öisin herään vieläkin sen tutun kerran (taisin herätä sen kerran ennen raskauttanikin useimpina öinä). Nyt ongelmaksi on kyllä tullut uudestaan nukahtaminen, koska ajatukset alkaa pyörimään niin kovaa päässä.

Viime viikkoina kropassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, ehkä tukisukkien satunnaisesta käytöstä on ollut apua. Bio-oil palasi myös rasvausrepertuaariin. Sunnuntai-iltana huomasin, että navan voi jo "pompauttaa" ulos. P:stä se oli kiehtovaa, minusta vähän ällöä. Vähän niin kuin se, että makuulle vähänkin huolimattomammin käydessä maha työntyy vatsalihasten välistä oudonmalliseksi tötteröksi. Lisäksi toisessa kyljessä muljahtelee jotain painaessa. Jokin sisäelin tai lihas? Ei sekään elämää haittaa, paitsi jos sitä alkaa itse muljauttelemaan. Niin kuin tietty on pakko. Ja ynähtää perään, että yyyyyyyh, mikä tää on.

Mahakehityskuva vielä loppuun. Viikot 20, 24 (elokuu näkyy ihonvärissä), 28 ja 32 (tältä aamulta).  Jostain syystä nyt näin neljän viikon välein. Ehkä loppua kohti voisi tiivistää tahtia.

Näitä kuvia kun katsoo, niin maha jotenkin näyttää kasvaneen joka suuntaan eikä vain ulospäin. Ja tuolleen, että joku ois vaan puhaltanut ilmaa sinne. Piukeentunut se onkin ja minusta nyt vasta viimeisen kuukauden aikana alkanut näyttää oikeasti raskausmahalta eikä mene enää kaljarepusta... Ehkä kuvissa vähän hämää se, että tissit on kasvaneet myös niin toi mahankasvu ei näytä niin suurelta :D

No mutt hei, miltä näyttää? Onks tyttö- vai poikamallia?

Raskausviikko 27

Viikon parhaa uutiset eka: mulla on erinomaiset sokeriarvot! Jippii! Tää on ehkä "eniten" stressaamani asia tässä raskaudessa. Että jos tulee se diabetes. En tiedä, miksi se oli sellainen mörkö kun mitään varsinaisia riskitekijöitä ei ollut, mutta nyt se on kuitenkin selätetty. Appelsiinimehua ja liitulakuja pelkästään loppuraskausaika!

Itse sokerirasituskoekin meni tosi hyvin. Nälkähän siinä oli ja väsytti se terveyskeskuksessa hengailu, vaikka pystyinkin tekemään töitä koko ajan. Mutta siis ei ollut lainkaan ikävää niin kuin se ilmeisesti joillekin on.

4. neuvolassa todettiin enää nipin napin normaali hemoglobiini eli sitä rautaa pitäisi vähän alkaa tankkailemaan. Neuvolantäti myös kehotti, että synnytystä voisi alkaa miettimään ja tutustumaan synnytyssairaalavideoihin netissä. Enää ei tehdä sairaalaan tutustumiskäyntiä. Säästö se on pienikin säästö.

Synnytystä olenkin alkanut hiukan pohtimaan. Se ei tunnu stressaavalta asialta, mutta tietynlaisia päätöksiähän sitä varten pitäisi tehdä. Itse aion (silläkin uhalla, että kutsutte hihhuliksi) tutkia myös vaihtoehtoa, että jättäisi järeämmät kivunlievitykset käyttämättä. Ja kyllä, tiedän että voihan sitä haluta tai päättää yhtä ja sitten kaikki heittääkin häränpyllyä. Mutta ei se tarkoita, etteikö vaihtoehtoja kannattaisi tutkia.

Nää viikot 20-30 on kyllä kestäneet yhden ikuisuuden. Tipun liikkeet tuntuvat jo lähes koko ajan, nyt välillä jo aika terävästikin sieltä saa vastauksen kun pistää käden vatsalle. Hänestä myös on joko kivaa/ärsyttävää/hyvää treeniä möyriä sänkyä vasten kun makaan kyljelläni. Kaikki, mikä tunkeutuu hänen alueelleen tuntuu saavan huomiota. Hyvässä tai pahassa. Tiedä sitten, onko siellä utelias vai kärttynen kaveri... Iltaisin hän myös reagoi selvästi P:n ääneen ja tuutulauluun.

Pieniä vaivoja on ilmaantunut tälläkin viikolla. Iltaisin närästää, uni on aika katkonaista ja sitten on sellaisiakin vaivoja, joista ei viitsi blogiinsa edes kirjoittaa. Mutta nämä on vaan tällaisia "epämukavuusasioita" eli en valita. Kauheasti :)

Viime viikonloppu vietettiin kotia kuuraten. Vuokrattiin höyrypesuri, jolla pestiinkin sitten ihan kaikki mahdollinen, myös sohvat ja sänky. Meillä viikonloppuna kuultua: "Meillähän on tästä keittiöstä aika kivat näkymät nyt kun ikkunoista näkee taas läpi", "Millaiset ihmiset ei omista mattopiiskaa?" ja useampaan otteeseen "Tätäkään ei muuten oo kertaakaan pesty muuton jälkeen... tai ei ehkä kyl silloinkaan" (toim. huom. 4 vuotta asuttu tässä). Että Tipu tulossa tai ei, niin kotimme todella kaipasi tätä.

Oon myös kunnostautunut Torin ja Huuto.netin käyttäjänä. Kympin tavaroita valuu vähän joka suunnalta meille pikkuhiljaa. Matkasänky kympin, kantoliina kympin, pehmeä kantokassi vaunuihin kympin!

Sain kuin sainkin myös haluamani Tula-kantorepun Torista (käytetyistä oikeasti taistellaan, kun maksavat uutena n. 140 e), mutta saattaa olla että voitan sellaisen myös Huuto.netissä :D Eli sitten mulla on niitä kaksi, mutta toiselle on jo mahdollinen ottaja, jos näin käy. Ja koska niitä on käytettyinä myynnissä toistaiseksi vielä aika vähän, niin sen kaupaksi saaminenkaan ei varmasti ole ongelma.

Ja sitten vielä mahakuva 28+0. Maha on minusta edelleen aika pieni (vrt. 4 viikon takaiseen). Painoa on tullut tähän mennessä nyt n.7 kiloa ja se on oikeastaan nyt aika samoissa lukemissa, joista sitä vuosi sitten lähdin alaspäin kitkuttamaan. No, kilo siitä ainakin on jo ihan vaan vauvaa!

Raskausviikko 23

Mikä ihana pyöreä kaaso täällä! huudahti yksi täysin minulle tuntematon häävieras.

Töissä kerroin lopuille työkavereille lomalta palattuani ja ainakaan yhdelle naispuoliselle ei asia enää tullut yllätyksenä, vaikka töissä olen käyttänyt tarkoituksella aika löysiä vaatteita.

Haettiin pitsaa ravintolasta mukaan ja meitä ennen oli naisia samoissa puuhissa ja he jäivät tiskille notkumaan. Meidät tarjoilija ohjasi kuitenkin pöytään istumaan ettei tarvitse seisoen odottaa. Oliko se mun maha vai P:n pahanlaatuinen hääkrapula, jota tarjoilija hyysäsi?

Jotkut ihmiset katsoo mua hymyillen. Onko ne hymyilleet aina vai hymyileekö ne vaan nyt?

Eli maha on ilmeisen esillä jo. Ja on se painokin ottanut pienen harppauksen ylöspäin. Johtuuko se sitten lomalla kehittämästäni addiktiosta huoltoasemien munkkirinkilöihin (jäde on so last summer) vai tästä nopean kasvun ajasta raskaudessa, niin mene ja tiedä. Varmaan se on hyvin tehokas yhdistelmä kesäkilojen kartuttamiseen ;) Lähes viisi kiloa se paino on joka tapauksessa tässä kohtaa noussut.

Anopin mielestä menee vielä kaljamahasta ja mummoni sanoi, että olen laihtunut. Hän toki on nähnyt minut viimeksi viime kesänä ja itse asiassa en vieläkään paina sitä mitä viime kesän lopulla painoin, koska tuossa viime syksyn ja talven aikana onnistuin painoa pudottamaan ihan reippaasti. Eli oikeassahan mummo sinänsä oli!

No tässäpä tämä, maha 24+0:

Kuten jo kerroinkin hääpostauksessa liikkeet tosiaan ovat alkaneet voimistua. Niitä tuntuu nyt ihan ympäri vuorokauden. Yhtenä päivänä painoin parilla sormella mahaa ja Tipu tökkäisi takaisin. Neuvolassakin terveydenhoitaja sanoi, että tunsi vastustusta sydänäänianturia vasten.

Neuvolassa tosiaan käytiin 3. kerran. Kaikki hyvin, mietityttänyt hemoglobiinikin oli vielä ihan normaalin rajoissa. Nyt on sitten syksyn kalenterissa sokerirasitusta, perhevalmennusta ja neuvolalääkäriaikaa. Olen aina pyytänyt aamuaikoja, ettei tarvitse töissä säätää, mutta neuvolalääkäriä sovittaessa lokakuun lopulle tajusin, että olen silloin jo äitiyslomalla. Mullahan on silloin vapaapäivä! Aika sovittiinkin sitten puolille päivin :)

Sain myös raskaustodistuksen, jolla voi anoa sitten äitiyspakkausta. Se kuulemma saattaa tulla parissakin viikossa tilaamisesta, että enpä tiiä tilaisiko jo vai säästäisikö sitten fiilistelyt myöhempään? Lisäksi on tietty sitten se säilytys. Tilaa! Pitäisi tehdä tilaa tänne kotiin...

Pyöräily on alkanut tuntua vähän ikävälle, tuntuu että jotain on vaan tuossa alavatsalla tiellä kun poljen. Tänään piti työmatkalla kerran pysähtyä kun vatsaa alkoi kivistää. Toistaiseksi aion jatkaa pyöräilyä, mutta pitänee sekin ottaa iisimmin. Hiukan jotenkin ärsyttääkin, en ehkä ole ihan osannut valmistautua tähän kropan muutokseen.

Mietittiin P:n kanssa, että minkähän näköinen Tipu meille syntyy. Onkohan se söpö? Sanotaan, että oma lapsi on maailman söpöin ja olen kyllä aina vähän epäillyt sen paikkansa pitävyyttä. Sitten tajusin, että mun siskontytöthän ovat kyllä aivan selvästi maailman suloisimmat lapset. Että joko ne tosiaan vievät voiton söpöimpien lapsien kilvassa tai sitten siinä on osanen sitä tunnepuolta mukana... Vaikee kyllä uskoa, kun ne vaan on niin söpöjä!

Entäs sitten se, että oman lapsen kakka ei haise... Onks se totta?

Raskausviikko 19

Uusi viikko alkoi ja äitiyspöksyt sujahtivat aamulla jalkaan. Sain naapurin samankokoiselta tuoreelta äidiltä muutamat housut ja paitoja ja peräti yhden imetysmekon lainaan. Tosi kätevää, ei tarvinnut heti itse rynnätä ostoksille. Ja enpä mä tiedä aionko paljon mitään ostaakaan.

Pökät tuntuivat hiukan pellevarusteilta. Vaihdoinkin ne parin päivän kokeilun jälkeen hameisiin ja legginseihin vielä. Omiin farkkuihin en jaksa enää runnoutua.

Kävin myös niissä kilpirauhaskokeissa ja kaikki arvot olivat ihan normaalit.

Mahaa on hiukan alkanut särkemään. Raskauskollega epäili niitä liitoskivuiksi. Ehkä ovatkin. Tuntuvat ikään kuin kasvukivuilta. Jos nyt lapsuudesta sellaisia oikein muistan.

Liikkumista tuntuu nykyään päivittäin. Ehkä hanakimmin illalla, mutta myös päivän mittaan silloin tällöin. P ei ole niitä vielä tuntenut. Aamuisin selällään maatessa vatsan keskellä on pinkeä pallo.

Klikkaa mua -sarjassa oli joulu ja syötiin joulutorttuja ja glögiä. Yhtenä "kesäisenä" heinäkuun päivänä keittelinkin sitten kesäkeittoa ja paistelin uunissa joulutorttuja. Tarjosin omalle isällenikin ja vein mökkireissulle tuliaisiksi. Hyvin maistui kaikille, turhaan on se leivonnainen brändätty vain yhteen vuodenaikaan sopivaksi.

Tipu on tällä hetkellä hereillä noin 6 tuntia päivästä. Menossa on hänellä tiukka kasvupyrähdys. Sukupuolielimet on jo kehittyneet (niitä yritetään pällistellä täältä ulkomaailmasta sitten ensi viikolla) ja kina ihon päälle. Eka kakkakin alkaa jo muodostua! Niskasinappeja odotellessa!

Pomo palasi lomilta ja kerroin hänelle raskaudesta. Se oli yllättävän vaikeaa. Eikä sitä yhtään helpottanut se, että pomo ehti juuri ennen uutista kehua kauniin sanoin ja kertoa minulle, että yrittää saada minulle sekä tittelin muutosta että palkankorotusta. Sinänsä kyllä ne sanat myös lohdutti, uskoisin että minua on työpaikka odottamassa äitiysloman jälkeenkin. Ei ole määräaikaista työelämää elävälle ihan sanottu juttu se.

Jotenkin minulle vasta nyt valkeni, että olen jättämässä työelämän joksikin aikaa. Kesäloman jälkeen minulla on 11 viikkoa töitä jäljellä. Mitä ihmettä?! Ja tuleeko meille siis vauva?!

Ja tänään on... Tattadaa, juhlallinen puolivälipäivä! Sen kunniaksi otin kuvan. Vähän mukavuusalueeni ulkopuolella tämä (huomatkaa jännittynyt nyrkkiin puristettu käsi) ja ei siinä vielä tosiaan paljon mitään ole, mutta ehkä sitä kehitystä on sitten hauska jälkeenpäin katsoa kuitenkin. 

Puoliväli"maha" (20+0):