Thursday, August 27, 2015

Suonikohjupäivitys

No niin, rauha on taas maassa ja suonikohju kadonnut. Ajattelin kertoa, kun eiliset uutiset aivan varmasti järkyttivät teitä yhtä paljon kuin minua :)

En tiedä, kuinka tyypillistä raskaudessa on, että tulee väliaikaisia suonikohjuja. Ja ehkä se vielä palaa, mutta toistaiseksi kriisi on laantunut.

Eilen alkanut yhtäkkinen toispuoleinen selkäsärkykin loppui aamuun mennessä.

Hyviä ja huonompia päiviä. Sehän on selvä.

Wednesday, August 26, 2015

Raskausviikko 25

Taas meni viikko. Sujahtelevat vaan. Meillä aloitettiin tällainen countdown viikonloppuna. 100 päivää laskettuun aikaan.

















Tipu höyryää joinain päivinä jo ihan täysiä. Maha vispaa ja välillä tuntuu, että se venyy neljään eri suuntaan samaan aikaan. Haaraperushyppyjä.

On aika hauskaa maata sohvalla tai sängyllä ja tutkiskella tätä touhuamista. Päivisin se kuitenkin lähinnä häiritsee. Vaikka sitten taas havahtuu, että hei en ehkä ole tuntenut mitään pariin tuntiin, onkohan kaikki hyvin. Kerran hakeuduin jo töissä makuuasentoon, koska silloin yleensä liikkeet tuntuvat parhaiten ja niin kävi silloinkin onneksi.

En kyllä vieläkään tunnista, miten päin hän mahassa on tai onko kyseessä jalka vai käsi. Välillä mahasta nousee pieni yksittäinen kohouma. Unissa olen napannut niistä useasti kiinni, mutta ei niistä oikeasti kiinni saa.

Ennen raskautta kuvittelin sikiöt äitien sisällä kasvaviksi alieneiksi, mutta yllätävän vähän tässä on tullut sellaisia epäluonnollisia tunteita. Ehkä se on se kun liikkeiden havaitseminen on kuitenkin alkanut pikkuhiljaa eikä niin, että yhtenä päivänä sieltä vaan tunkee navan kautta jonkun jalka läpi.

Olen myös alkanut tuntemaan harjoitussupituksia. Kävely tai pyöräily ylämäkeen laukaisevat ne ja sitten pitää levätä hetki. Uutena liikuntaa haittaavana tekijänä on tullut myös se, että ilmeisesti Tipun asennosta johtuen mulla on välillä pissahätä koko ajan. Kun nousen pyntyltä, voisin istua heti takaisin. Eilen kävin kolme kertaa vessassa ennen sauva(!)kävelylenkkiä, mutta pissahätä oli heti jo parkkipaikalla. Kyllä oli kivat 45 minuuttia vessahädän ja harjoitussupistusten kanssa.

Eilen illalla sanoinkin P:lle, että ekaa kertaa alkaa kyllästyttää tämä raskaus. Oman kropan hallinnan menettäminen tuntuu hankalalle ja jotenkin ennenaikaiselle. Onhan tässä tätä vielä kolme kuukautta jäljellä, että mitä vielä ehtii tapahtua. Että vähän alkaa pelottaa...

No, kauaa ei tarvinnut odottaa. Tänään aamulla bongasin jalastani sitten sen ensimmäisen suonikohjun. Eikä se ole mikä tahansa pikkukohju vaan kaikkien kohjujen äiti. Alkaa reidestä, pomppii polven yli ja käpertyy yläsääreen sykkyrälle. Ei helvetti! Tarkempi tutkailu paljasti, että jaloissa on todella paljon pintaan nousseita suonia eli tämä lienee vaan alkua.

Ja voitte unohtaa nyt kaikki ei voi valittaa, koska lapsi tai kyllä se kaikki on sitten suonikohjujen arvoista -kommentit. Kyllä saa v*tuttaakin välillä. Ja erityisesti kun menettää tässä prosessissa näköjään just sen ainoan ruumiinosansa, johon on oikeastaan ollut aina aika tyytyväinen. Joka puolella muualla onkin aina ollut vähän sitä ja tätä, mutta elokuussa mulla on aina ollut ne ruskettuneet sääret, joihin turvata... Onneksi käytin kaksi viimeistä aurinkoista päivää lyhyitä hameita töissä. Ilman sukkiksia. Hyvästi kesäsääret!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan! totesi työkaveri valitukseeni ja kertoi, mitä hänen kaksi poikaansa ovat tehneet rintavarustukselle. Huoh, siinäpä toinen osa, johon olen ollut suht tyytyväinen aina...

Tipun paino on jo (ainakin teoriassa) tuplaantunut siitä rakenneultran jauhelihapaketista. Kiloa kohti mennään. Ulkomaailmassa selviämismahdollisuudet kasvavat päivä päivältä.

Miksiköhän on niin vaikeaa ottaa puheeksi se, että on raskaana? Olen nyt viikon sisällä paukannut kahteen järjestökokoukseen, kohdannut arvelevat katseet ja istunut pöydässä sanomatta mitään. Kukaan ei tietenkään kysy, koska ovat kohteliaita ja minäkään en sano mitään. Lähetänkö sitten vauvan synnyttyä viestin, että en hei ehkä pääse pariin seuraavaan kokoukseen?

Ja ei se ehkä nyt niin selvää ole vielä, en esimerkiksi ole vielä niin paksuna, että ruuhkabussissa annettais istumapaikka. Tuli sekin testattua. Enkä mä oikeasti sitä istumapaikkaa edes tarvitse tässä vaiheessa kai sitten muuhun kuin jalkojen lepuuttamiseen. Mulle tulee suonikohjuja tälläkin hetkellä tässä seistessä, että nouse siitä senki juippi!

Wednesday, August 19, 2015

Raskausviikko 24

Yhtenä päivänä tein etätöitä kotona ja tosi pitkään Tipu kopsutteli aika kovasti mahassa. Koko päivän olin tietty ollut hiljaa ja paikallaan. Yritin sitten vähän aikaa keskustella hänen kanssaan, mutta vähän yksipuoliseksi se toki jää vielä. Laitoin sitten tietokoneelta PMMP:tä soimaan ja heti rauhoittui. Haluaisin kuvitella, että syntymätön lapseni kuunteli lempimusiikkiani tarkkaavaisesti, mutta saattoi se toki vain nukahtaakin.

Nyt on ilmeisesti se hetki, että hän alkaa erottaa ja painamaan mieleensä erilaisia ääniä. Pari viikkoa sitten rääyin repeatilla Sata kesää, tuhat yötä -treeniä häiden esitystä varten. Voi raasu.

Pöllö-lelusta kuuluvan tuutulaulun lisäksi P lukee nyt myös Tipulle iltasadun. Hän osti tätä varten kirpparilta 100 iltasatua -kirjan. Toisaalta se on tosi liikkistä, mutta on siinä molemmilla myös vähän pokan pitelemistä. No, onneksi ne on tosi lyhyitä tarinoita. Toistaiseksi jännintä on ollut kun kaupunkiin juuri muuttaneen vaaleanpunaisen elefantin tupareihin ei tullutkaan vieraita. Sitten selvisi, että hän olin laittanut kutsuun väärän osoitteen. Huh!

Siivoaminenkin on aloitettu. Kumartuminen tuntuu jo hiukan hankalalta, niin tuli kauhea stressi että pitää paikat laittaa kuntoon. Me ei olla mitään supersiistejä ihmisiä, niin ois kiva tehdä ihan sellainen perusteellinen siivous ja tietty sitä Tilaa! pitää tehdä uudelle kämppikselle. Ja onhan se nyt ihanaa heittää vihdoin kaikki turhat roinat pois. Vähän ku ois muuttamassa.

Näin tällä viikolla myös ekan unen vauvasta, niin että hän oli syntynyt. Sillä oli punainen tukka ja minä en tiennyt yhtään, mitä mun pitää tehdä.

Kerroin ulkomaisille kollegoille, että jään pois parin kuukauden päästä ja viime vuonna lapsen saanut kollega norjalainen huudahti "Ihanaa, pääset synnyttämään! Se on upeinta, mitä olen koskaan tehnyt." Ei se kuulemma ollutkaan se uuden elämän maailmaan saattamisen kokemus, vaan yksinkertaisesti hän piti synnytystä upeana länsimaisen/pohjoismaisen lääketieteen huipentumana, jossa saa olla mukana. Enpä ole synnytystä tästä näkökulmasta ajatellutkaan. Tai en oikeastaan vielä juuri mistään näkökulmasta. Mutta että tällainenkin näkokulma on.

Käytiin viikonloppuna äidillä ja hänkin tunsi pientä liikettä mahan läpi. Tipu sai myös ihka ensimmäisen lahjan, äiti oli ostanut pihakirpparilta aurinkolasit. Ensi kesäksi sitten. Tai sai Tipu mun vanhemmilta vähän isommankin lahjan tällä viikolla. Ostettiin hänelle menopeli. Käytetyt Bugaboot tuli Tori.fissä vastaan, niin tartuttiin tilaisuuteen vaikka ehkä hiukan aikaista vielä.

Meillä on talon edessä aika jyrkät portaat, jotka pitäis sitten aina vaunujen kanssa kiertää, mutta saadaan onneksi "yläparkkikselta" paikka ensi kuussa. Haettaessa päätimme vetää vaunut kuitenkin niistä ylös. Ohi sattui menemään muutama naislenkkeilijä, jotka oikein kääntyivät katsomaan taaksepäin mun retuuttaessa vaunuja ylös. "Ei oo täällä ketään sisällä!" oli pakko huikata.

Mun mielestä tai mun lapselle ainakin saa sitten ostaa käytettyjä lahjoja. Munsta aikuisillekin sais, mutta erityisesti lapsille kun ovat kuitenkin käytössä vain rajallisen ajan.

Niin tavaroissa kuin vaatteissakin aion suosia suomalaisia ja/tai käytettyjä. Mieltymykseni retroon auttaa tässä tietty vanhojen vaatteiden osalta ja useat suomalaiset lastenvaatesuunnittelijat ovat aika retroja myös. Tässäkin vaan saa sitten olla tarkkana, petyin jo kun tilasin "suomalaisia" Tutta-vaatteita verkkokaupan alesta. Ja lapussa lukee sitten kuitenkin, että valmistettu jossain päin Aasiaa... Muistatteko Sukat makkaralla -pettymyksen? Tutta-vaatteetkin ovat aika kalliita!

Osittain se, että ihmiset eivät ostelisi hirveästi etukäteen mitään, on syy miksei olla kerrottu sukupuolta etukäteen. Se vähän toppuuttelee. Toinen on se, että vaikka me itse nyt ei varmaankaan yllätytä synnytyssalissa, niin mikseivät muut voisi?! Itsestäni jännittävimpiä ovat aina olleet ne lähipiirin synnytykset, joissa sukupuoli ei ole ollut tiedossa. Säilyy arvuuttelu loppuun asti.

Esimerkiksi Aadan kohdalla olin ihan varma, että poika sieltä syntyy. En meinannut uskoa millään uutiset kuultuani, että mulle vois käydä niin hyvä tuuri, että saan siskontytön. Huomatkaa ajatusmaailmani itsekeskeisyys 23-vuotiaana. Minähän siinä siskontytön teko/kehitys/synnytys/saamis/tahtomisprosessissa näyttelin pääosaa! Minä!

Ja loppujen lopuksi, mitäpä väliä sillä sukupuolella on. Tipu saa tulla meille sellaisena kuin on, kasvaa omanlaisekseen ja me yritetään hänelle siihen antaa parhaat mahdolliset puitteet. Mut huh, kasvatuksen ajatteleminen! Aijettä, se on pelottavaa!

Wednesday, August 12, 2015

Raskausviikko 23

Mikä ihana pyöreä kaaso täällä! huudahti yksi täysin minulle tuntematon häävieras.

Töissä kerroin lopuille työkavereille lomalta palattuani ja ainakaan yhdelle naispuoliselle ei asia enää tullut yllätyksenä, vaikka töissä olen käyttänyt tarkoituksella aika löysiä vaatteita.

Haettiin pitsaa ravintolasta mukaan ja meitä ennen oli naisia samoissa puuhissa ja he jäivät tiskille notkumaan. Meidät tarjoilija ohjasi kuitenkin pöytään istumaan ettei tarvitse seisoen odottaa. Oliko se mun maha vai P:n pahanlaatuinen hääkrapula, jota tarjoilija hyysäsi?

Jotkut ihmiset katsoo mua hymyillen. Onko ne hymyilleet aina vai hymyileekö ne vaan nyt?

Eli maha on ilmeisen esillä jo. Ja on se painokin ottanut pienen harppauksen ylöspäin. Johtuuko se sitten lomalla kehittämästäni addiktiosta huoltoasemien munkkirinkilöihin (jäde on so last summer) vai tästä nopean kasvun ajasta raskaudessa, niin mene ja tiedä. Varmaan se on hyvin tehokas yhdistelmä kesäkilojen kartuttamiseen ;) Lähes viisi kiloa se paino on joka tapauksessa tässä kohtaa noussut.

Anopin mielestä menee vielä kaljamahasta ja mummoni sanoi, että olen laihtunut. Hän toki on nähnyt minut viimeksi viime kesänä ja itse asiassa en vieläkään paina sitä mitä viime kesän lopulla painoin, koska tuossa viime syksyn ja talven aikana onnistuin painoa pudottamaan ihan reippaasti. Eli oikeassahan mummo sinänsä oli!

No tässäpä tämä, maha 24+0:


Kuten jo kerroinkin hääpostauksessa liikkeet tosiaan ovat alkaneet voimistua. Niitä tuntuu nyt ihan ympäri vuorokauden. Yhtenä päivänä painoin parilla sormella mahaa ja Tipu tökkäisi takaisin. Neuvolassakin terveydenhoitaja sanoi, että tunsi vastustusta sydänäänianturia vasten.

Neuvolassa tosiaan käytiin 3. kerran. Kaikki hyvin, mietityttänyt hemoglobiinikin oli vielä ihan normaalin rajoissa. Nyt on sitten syksyn kalenterissa sokerirasitusta, perhevalmennusta ja neuvolalääkäriaikaa. Olen aina pyytänyt aamuaikoja, ettei tarvitse töissä säätää, mutta neuvolalääkäriä sovittaessa lokakuun lopulle tajusin, että olen silloin jo äitiyslomalla. Mullahan on silloin vapaapäivä! Aika sovittiinkin sitten puolille päivin :)

Sain myös raskaustodistuksen, jolla voi anoa sitten äitiyspakkausta. Se kuulemma saattaa tulla parissakin viikossa tilaamisesta, että enpä tiiä tilaisiko jo vai säästäisikö sitten fiilistelyt myöhempään? Lisäksi on tietty sitten se säilytys. Tilaa! Pitäisi tehdä tilaa tänne kotiin...

Pyöräily on alkanut tuntua vähän ikävälle, tuntuu että jotain on vaan tuossa alavatsalla tiellä kun poljen. Tänään piti työmatkalla kerran pysähtyä kun vatsaa alkoi kivistää. Toistaiseksi aion jatkaa pyöräilyä, mutta pitänee sekin ottaa iisimmin. Hiukan jotenkin ärsyttääkin, en ehkä ole ihan osannut valmistautua tähän kropan muutokseen.

Mietittiin P:n kanssa, että minkähän näköinen Tipu meille syntyy. Onkohan se söpö? Sanotaan, että oma lapsi on maailman söpöin ja olen kyllä aina vähän epäillyt sen paikkansa pitävyyttä. Sitten tajusin, että mun siskontytöthän ovat kyllä aivan selvästi maailman suloisimmat lapset. Että joko ne tosiaan vievät voiton söpöimpien lapsien kilvassa tai sitten siinä on osanen sitä tunnepuolta mukana... Vaikee kyllä uskoa, kun ne vaan on niin söpöjä!

Entäs sitten se, että oman lapsen kakka ei haise... Onks se totta?

Tuesday, August 11, 2015

Parhaan ystävän häät

Viikonloppuna olivat kesän, eiku vuoden, eiku vuosien odotetuimmat häät! Paras ystäväni meni naimisiin ja minä sain kunnian olla kaaso.

Häät olivat ihanat, lämpöiset ja hauskat, ihan niin kuin tuore avioparikin. Sellaiset hääthän on parhaat - järjestäjiensä näköiset.

Kaasona (ja selväpäisenä) hääkokemus oli vähän erilainen kuin yleensä. Sitä on osa taustakoneistoa, joka huolehtii ohjelmasta, siitä ettei kukaan kuole lihakastikkeesta yllättäen paljastuneeseen kalaan, poimii kondomit (yksi löytyi, paketissaan vielä tosin) ja lasten levittämät serpentiinit lattialta (okei, itse ne myös niille annoin), komentaa niitä lapsia (ja tarvittaessa aikuisia) ja lohduttelee mä-oon-niin-kauheen-vanha -kohtauksen saanutta keski-ikäistä naisvierasta vessassa (ja samalla sivusilmällä huomaa, että käsipyyhe on loppu, pitäis jo päästä henkilökunnalle sanomaan... Etkä sä näytä hei yhtään vanhalta)... Kunnostauduin myös syöttötuolien siirtelyssä (jyskyt raahaa tuoleja!), hyvää treeniä ensi vuoteen.

Puheenkin pidin, mutta kirjeen muodossa vain hääparille. Vink vink ujot tai itkupillit tai henkilökohtaisuuksiin menevät puheenpitäjät. Heillehän se puhe pidetään eikä vieraille, joten sen voi "suorittaa" näinkin!

Mielestäni pärjäsin aikas hyvin, mutta kaasoparini olikin aivan super ja piti minutkin pinnalla. Olimme kyllä hyvä tiimi ja suunnittelimmekin jo kaasopalvelun perustamista. Tai joku yhteinen projekti meille pitäisi löytää, ettemme tipu ihan tyhjän päälle. Ja toisaalta häiden morsian on myös sellainen tehopakkaus, että loppujen lopuksi pääsimme kaasoiluissa aika vähällä. Eihän se saanut edes yhtään itkupotkuraivaria saanut! Ei edes siinä vaiheessa kun alkuperäiset kirkkoesiintyjät peruuttivat kaksi viikkoa ennen häitä! Uskomaton paketti hän on!

Ja mitä kirkkoesiintyjiin tulee, niin siinä taisi käydäkin tuuri, että peruivat. Paikkaava lukiotyttöjen kuoro nimittäin lauloi niiin kauniisti. Tai onneksi kuulin heitä jo harjoituksissa, koska itse toimituksesta mulla ei juuri ole muistikuvia. Jännitti niin kauheasti!

Oma suosikkihetkeni häissä oli häävalssi, joka valintana yllätti häävieraat (Vanhoja poikia viiksekkäitä) ja tunnelma salissa oli koko tanssin ajan käsinkosketeltavan herkkä. Toinen lempparihetki oli sulhasen äidin puheen loppu, jolloin hän turvallisin mielin katsoi tuoretta miniäänsä ja luovutti poikansa hyvään kotiin :) Ja tietty tätinä mieleen jää myös se, kun Aada kailotti morsiamen isän puheen jälkeen kovaan ääneen "liikuttavaa"!

Tai no, naimisiin meni paras ystäväni ja hänelle paras mies, että koko päivähän oli yhtä pitkää hienoa hetkeä. Itkutkin pysyi suht hyvin aisoissa, mitä nyt alttarilla meinasin saada kohtauksen ja heittää selälleni vollottamaan.

Ja mitä siihen selvinpäin olemiseen tulee, niin oli hauskaa seurata tarkemmin myös muiden riemua. Jos olen itse humalassa, niin riehun muiden mukana täysin sokkona. Nyt tuli rekisteröityä eri tavalla hauskimmat tanssimuuvssit, nurkkapöydän suukottelijat ja tupakkapaikan avautumiset. Muutaman kerran olen tässä raskauden aikana kokenut sellaisen humalatyypisen riehakkaan tilan. Sellainen löytyi myös kaasotehtävien päätyttyä ihan ilman sitä kuohuviiniäkin, joka toki olisi kyllä maistunut sekin ;)

Henkinen kunto olisi vielä riittänyt jatkoille (känniturpotkin saavat anteeksi, kun kyse on näin isosta juhlasta), mutta pikkuhiljaa fyysiset haasteet alkavat tulla vastaan. Koko päivän seisominen ja puuhastelu tuntuivat jo illalla koko vartalon särkynä. Selkä ja vatsa yksinkertaisesti kaipasivat vaakatasoa. Ja ekaa kertaa elämässä sitä oikeasti on ihan pakko kuunnella kropan viestejä.

Muutenkin kyllä väsytti, sillä Tipu oli saanut väärää tietoa juhlien ajankohdasta ja piti omat bileet jo pe-la-yönä. Ekaa kertaa liikkeet tuntuivat molemmin puolin vatsaa samanaikaisesti. Hän siis venytteli poikittain. Tai kokovartaloinnostui.

Onnea vielä hääpari! Kiitos, että sain olla osa juhlaa, mutta vielä parempaa on olla osa elämäänne! Pus. Ja kippis ;)

Monday, August 3, 2015

Pikku-Tipu

Sain tänään P:n äidiltä P:n neuvolakortin.

Siitä selvisi:

Tipun isän syntymäpaino 4 700 g

Ja tämä olikin jo tiedossa:

Äidin syntymäpaino 4 450 g

Ei mul muuta.