"Maybe sex later?"

Oli kysymys, jolla ihastuttava suomalaisjuntti aloitti keskustelun kanssani kauniilla suomalaisaksentilla lauantaina Molly Malonesin tiskillä kun luuli minun olevan ulkomaalainen. Maybe not, kuului vastaus ja hänestä tuli uusi miehiin kohdistuvan kiukkuni ruumiillistuma.

Muuten oli ihanainen viikonloppu keilaamassa ja baarissa ja Heinillä päikkäreillä ja baarissa ja syömässä. Ai niin. Suosittelen Texasin sunnuntain tex mex -buffamättöä. Nam!

Ulkoministerikin vaihtui sitten. Täytynee todeta että en tykännyt edellisestä enkä tykkää nykyisestä, jolle aion kuitenkin antaa mahdollisuuden enkä kiukuta heti. Hän kuitenkin kiiruisena europarlamentaarikkona on kerran vaivautunut vastaamaan tämän toimittajaopiskelijan turhaan kouluhommaan liittyviin kysymyksiin, johon moni muu vastaavassa asemassa oleva ei vaivautunut.

Opiskelumotivaatio O. Pedagogisia kykyjä vailla oleva opettaja, kitisevät koulukaverit ja voi niin turhat viimeiset jäljellä olevat kurssit. No valopilkkujakin on. Kuten jokaviikkoiset vierailija luennoitsijat ja joitakin vanhoja kavereita on kursseilla näkynyt. Mutta kun opettajan ammattitaito ei riitä siihen, että pitää tunnilla käytävän mielenkiintoisen ja vilkkaan keskustelun asiassa ja kun aikatauluja sovittaessa yksi opiskelija huutaa täysillä etupenkistä että "Mutta kun MINULLA on parempaakin tekemistä ja MINUN pitää saada tehdä tämä asia näin", niin hermohan siinä menee jo tässä vaiheessa opiskeluja. Vieläkö mun on pakko kuunnella tätä pskaa?

Kävin viime viikolla katsomassa There will be blood. Daniel Day-Lewis (en tarkista kirjoitusasua) oli mahtava, mutta muuten se ei oikein auennut. Tai sanotaanko ihan hyvä. Ok. Ei loistava niin kuin väittävät. Tai sitten mä en vaan tajua.

Miehistä en tykkää. Töissä ne taas pitävät yllä sitä poikien kerhoa. Ehkä huomaamattaan, mutta tytöt siihen ei kuulu. Sitten on ne yksityiselämän miehet. Kaikki (paitsi iskä) voisivat kadota. I need to go to a planet with only women!

Ja Blues, voi Blues. Lupaan, etten enää katso yhtään peliä, koska olen varmasti pahanilmanlintunne. Aina kun katson urheilua, kannattamani joukkue häviää. Enkä edes seuraa sm-liigaa. Ja aina kun Nina katsoo jääkiekkoa, matsi menee jatkoajalle. Anteeksi Blues, tänään katsoimme jääkiekkoa yhdessä.

Ja kuten viime tekstistä kävi jo ilmi ,meidän Aaduska ja siskoni oli täällä. Ikävät merkit heidät toi, mutta oli kyllä taas mainiota nähdä molempia, kun ikävähän sitä ihan viikoittain yllättää. Ihana pikkuinen, joka kävelee ja semi-ymmärrettävästi tapailee sanojakin. Hänestä alkaa tulla sellainen ihan oikea pieni tyttö, eikä hän ole enää vauva. Jännää. Pari kuvaa Tirpusta ja Sisko.

Vaarin hautajaisissa

Vaari haudattiin siis viime perjantaina. Käytiin äidin ja isän kanssa toiveestani katsomassa vaaria ennen hautajaisia kappelin ruumishuoneella. Vaikka se on omalla tavallaan kammottavaa ja ahdistavaa, oli olo jälkeenpäin vapautunut. Joku iso möhkäle poistui sydämmeltä. Asia konkretisoitui, vaari ei olekaan kadonnut vain ilmaan, vaan hän oikeasti makasi siinä arkussa ja on kuollut.

Tämän jälkeen lähdimme Aadan päiväuni-retkelle Tampereella ja kävimme äidin lapsuuden kodilla ja Hervannassa mummon ja vaarin kodilla, jossa he eivät ole asuneet enää vuosiin. Siinä, jossa minä haluan isovanhempani muistaa. Jälkeenpäin tämä retki on tuntunut jotenkin omalla tavallaan tärkeältä osalta hautajaisia.

Hautajaisista en paljon muista. Koska en ole uskonnollinen, ei minua kirkonmenot niin koskettaneet, vaan enemmänkin sukulaisten ja ystävien hyvästinjätöt. Ja tietysti omien jäähyväisten jättäminen. Vaari jäi sinne kun poistuimme kappelista. Hänet polttohaudataan ja asetetaan parin viikon päästä mummun kanssa samaan hautaan.

Kolme yksivuotiasta ihanaa pientä tyttöä pitivät huolen, etteivät hautajaiset olleet liian raskaat. Aadan viattomat tanssipyörähdykset virsien tahtiin kappelissa toivat hymyn huulille, vaikka silmät suoltivat kyyneleitä. Muistotilaisuudessa kolmessa serkuksessa riitti myös ihmettelemistä. Ympärillä oli paljon sukulaisia, jotka kaikki tuntuivat paljon läheisemmiltä kuin aikoihin. Sukulaissuhteissakin riittäisi pohtimista, muttei se ole tämän kirjoituksen tarkoitus.

Vaarin ystävä Eino kertoi hautajaisissa, että vaari oli jokin aika sitten puhelimessa esittänyt hänelle kysymyksen: "Onko jumala minut tänne unohtanut?" Se oli rauhoittavaa kuulla. Vaari oli valmis, oli varmasti ollut jo jonkin aikaa.

Vaaleanpunainen hammasharja

Söpön pojan vessassa lojunut vaaleanpunainen hammasharja löysi omistajansa. Ja omistaja oli juurikin se, joka kaikille ensimmäisenä tulee mieleen, mutta jonka ajattelemisen itseltään pystyy kieltämään, koska eihän kukaan niin tekis. No joku tekee.

Well long story short: Vaaleanpunaisen hammasharjan omistaja lähetti minulle eilen tekstiviestin, jossa hän kertoi olemassaolostaan. Juttu sai tänään vielä monimutkaisia ja jopa hieman koomisiakin käänteitä kun en tiennyt aina kumpi sieltä tekstaa tai soittaa tai mitä. Poika vai sen tyttöystävä. Mutta nyt olen toivottanut hyvät loppuelämät molemmille ja irtisanoutunut tästä kolmiodraamasta, johon en siis tosiaan tiennyt kuuluvani, eikä minulla ole pienintäkään tarvetta kuulua.

Tapailin siis taas varattua miestä tietämättäni. Kyseessä on kolmas kerta elämässäni, tai itse asiassa vähän niinkuin neljäs :O Se on aika monta. Lokakuussa tapaamani mies oli näistä viimeisin. Tai nyt söpö poika on. Joka muuten ansaitsee nimen muutoksen. Sika. Ihan sopiva. En vaan ois uskonut siitäkään. En mä ikinä usko kenestäkään. Se on kai mun vika.

Olo on pettynyt, vihainen, naurettava, tyhmä ja niin niin niin niin kypsä. Mä olen käynyt tämän läpi jo lukemattoman monta kertaa. Ja sanonut seuraavat sanat itselleni jo niin monta kertaa: Pysy erossa miehistä, niistä ei seuraa mitään hyvää. Ja ikävä kyllä sain taas kerran todeta olevani oikeassa. Äh.

Enpä jaksa tässä sen kummemmin raivota. Eihän tuo ole sen arvoinen. Ja päällimmäinen tunne on kuitenkin pettymys. En mä nyt mitään palasina lattialla ole, pahemminkin olisi voinut käydä. Asia olisi voinut paljastua vaikka vasta vuoden päästä, kuten yhdelle tutulle kävi. Harmittaa vaan, että _aina_ käy näin. Koskaan ei käy hyvin, tai edes vähän paremmin.

Unelmien mies -listalleni aina välillä tippuu uusia asioita. Tällä kertaa se on piirre, jonka luulin olevan itsestään selvyys. Ykkösenä listalta löytyy tästä eteenpäin: Sinkku!

Se oli sitten taas yhden Heenun epäonnistuneen miesjutun loppu sellainen.

Hei hei Jevgeni

Kääpiöhamsterimme (ex-kämppiksen ja minun yhteinen pieni venäläisemme) Jevgeni kuoli. Tämä tapahtui tuossa pääsiäispyhien aikaan, häkki oli hiljennyt kun palasin Naantalista äitin luota pääsiäisen vietosta eilen. Testasin asiaa laittamalla tuoretta ruokaa sille, muttei se ollut tähän päivään mennessä sitä syönyt. Maailman rohkein nainen Nina lensi paikalle apuun, kun en itse uskaltanut katsoa pesäkoloon ja totesi Jevgiksen kuolleeksi. Kyllä minäkin sitä kurkkasin. Rauhallisella kerällä oli pieni eläin. Nyt täällä asuu enää minä :(

Pääsiäisen vietin tosiaan mukavasti ja rauhallisissa merkeissä äidin luona. Viikonloppu meni leppoisasti Naantalin merimaisemissa, rentoutuessa ja äitin kanssa hengaillessa. Luin, katoin telkkaa, lenkkeilin, nukuin, kävin mammalla ja söin hyvin.

Ja hei, eilen koulun ruokalan leipätiskillä törmäsin amerikan kaveri Johon. Hauskaa. Hän oli myös Suomesta, vaikkakin siis alunperin Philippiineiltä. Hassua oli millainen jenkkiaksentti minusta löytyi muutaman lauseen kuulumisten vaihdon aikana. Ikävä Amerikkaan!

Tänään sain kollegalta laku-patukan, toiselta vieraammalta kollegalta haukun yritykset (haukkui väärää puuta) ja lukijalta haukkuja. Itse olin eilisten muutaman olusen voimalla jotenkin tosi vauhti päällä. Eli muista viis, hyvä päivä oli!

Ja sovin myös tärskyt söpön pojan kanssa. Jopa viidennet sellaiset jo Ö__ö Viimeksi minulla oli yhtä pitkä "juttu" (ää tuo luokittelu on niin vaikia, mikä se on se jota tapaillaan mutta jonka kanssa ei seurustella, johon tutustutaan ja josta ei oikein tiedä mitä ajatella ja jonka kanssa pelataan sitä treffipeliä, jossa pitää miettiä kuka saa soittaa ja kenelle ja koska ja mitä sanoa) kesällä 2006, jolloin tapailin salaatinkastikepoikaa... muistaakseni 4 kertaa. Vuosi 2007... Ei jää historian kirjoihin minään suurena rakkauden vuotena :P

No mutta. Analysoin tätä sitten joku toinen kerta, tällä hetkellä en oikein edes tiedä mitä sanoisin. Hänestä. Minusta. Tapailusta. Jutusta.

Huomenna tapaan siskon ja tirpun junassa ja matkaamme hautaamaan vaaria :(

Humppakin siellä soi

Lappeenrannassa. Ihana miniloma ihanimpien tyttöjen kanssa maailmassa. Kaikki oli ihanan tyttöä, jutut, singstarin laulamiset, humppaamiset Giggelis ja Wiltsussa, avautumiset, hot shotit ja krapulakaljat. Kerrassaan mainiota. Se on kyllä mahtavaa lähteä sellaisella porukalla reissuun, josta tietää, ettei siitä voi tulla huono. Ja aina se ylittää silti jo valmiiksi korkeat odotukset. Aina on vielä vähän hauskempaa ja aina naurattaa vielä vähän enemmän ja aina sitä tykkää ystävistään vielä vähän enemmän, kuin on kuvitellut.

Tämä viikko on sekoitus pääsiäislomachillailua ja työtä. Jotenkin ei saa kummastakaan täysillä kiinni. Viikonloppuna lähden Nådeen äitin luo, tarkoituksenani ottaa ihan rentoilun kannalta. Vähän jotain kouluhuttua ehkä vääntää.

Äh. Töissä typerä huumorini ymmärrettiin vakavuudeksi ja se päätyi lehteen. Yritin vielä seivata tilanteen siinä onnistumatta. Jännityksellä odotan palautetta.

Tänään kävi myös mitä mainioin juttu (Varoitus: Mainos). Jotkut ehkä saattavat tietää, että kaikki miniatyyrimäinen ja erikoinen ja uusi saa minut joskus vähän hullaantumaan. Tänään sen teki uusi pieni Mini-lättä-purkki, jossa on siis kaksi pientä 100 gramman levitepurkkia yhdessä. Oikea maailman lahja sinkuille, jotka eivät yksinkertaisesti saa 400 grammaa kulumaan. Se maistui torilta ostettujen perunapiirakoiden päällä oikein mainiolta.

Söpö poika. Edelleen. Kuvioissa on. ^_^

Senkin lörppö

Viime viikonloppuna tapahtui surullisten uutisten lisäksi myös muutamia mukavia asioita. Bottalla oli kutsuvierasbileet, joissa sai ilmaista ruokaa ja viinaa :) Aina kiva. Oli myös ohjelmassa tuparia ja karaokeiltaa. Hauskoja juttuja!

Viikko on ollut yhtä työtä, koulua ja henkistä valmistautumista viikonloppuun, yllättäen. Iso-tädillä oli digiboksikriisi, joka ratkesi painamalla kerran radio/tv-nappia. Sattuuhan näitä. Itselläni oli esseen esittely -kriisi. Ratkesi sekin.

Tänään kutsuu Tsirput Saimaalla viikonloppu -kiertue eli 8 tytön remmi suuntaa kohti Lappeenrantaa pistämään ränttäliksi. Parasta!

Kevät tuli alkuviikosta pariksi päiväksi ja se oli ihanaa. Ja mun pää meni heti sekaisin. Niin. Juurikin siitä asiasta, josta pää menee keväisin sekaisin. No onneksi tuli taas räntää ja pimeää, että sai töitäkin tehtyä unelmoinnin sijaan.

Ja pakko kai siitä on nyt mainita kun en malta olla hiljaakaan. Söpö poika. Tavattu. On. Hi.

Hei hei vaari

Meidän Tampereen vaari nukkui pois perjantaina. Aika yllättäen, mutta sairaalassa kuitenkin. Suruttaa ja kova ikävä jää, mutta vaari tuntui jo vähän luovuttaneen. Kipuja ja liikuntavaikeuksiakin hänellä oli useampi vuosi.

Omalta kohdalta harmittaa, ettei päässyt sanomaan jäähyväisiä. Muttei se tietenkään ole kaikkien kohdalla mahdollista. Mummun luona oltiin silloin kun hän kuoli, se oli mielestäni paras mahdollinen asia, koska mummu sai kuolla rakkaiden ympäröimänä ja itse sai olla lähettämässä mummua.

Vaari aina sanoi, että hän vielä ennen kuolemaansa haluaa nähdä lapsenlapsenlapsensa ja minun kaverin (poika-), kuin muilla serkuksilla ne omat kaverit oli jo löytyneet. Ensimmäisiä hän sai nähdä jopa kolme kappaletta, mutta jälkimmäinen jäi häneltä näkemättä. Minä aikaisemmin aina leikkimielisesti ajattelin, että raahaan sitten sairaalaan jonkun kaverin, että vaarin toive täyttyy. Kerran sain vaarilta kortin, oisko ollut joulukortti, jossa hän toivotti onnea uudelle vuodella, varsinkin poika-asioissa :) Varmaan se kortti on vielä jossain tallessakin.

Vaarin ja mummun haluan muistaa lapsuuden Hervannan isovanhempina. Mummuna ja vaarina, jotka aina kulkivat käsikädessä ja silittelivät toisiaan. Hervannassa mummu oli vielä terve, pelattiin mustaa maijaa, syötiin lihapullia ja makeaa makaroonilaatikkoa, naurettiin kun vaari kiusoitteli mummua, kylvettiin kylpyammeessa, käytiin kaupassa ostamassa karkkeja, syötiin miljoonat Omarit, livahtaminen piiloon vaatehuoneeseen oli maailman jännintä, leikittiin sekä tyhjentymättömällä juomalasilla että lasipöydän alle rakennetulla pienoismaailmalla ja keikuttiin parvekkeella. Hervannassa oli aina kesä ja mummulassa pehmeän leppoista.