"Maybe sex later?"

Oli kysymys, jolla ihastuttava suomalaisjuntti aloitti keskustelun kanssani kauniilla suomalaisaksentilla lauantaina Molly Malonesin tiskillä kun luuli minun olevan ulkomaalainen. Maybe not, kuului vastaus ja hänestä tuli uusi miehiin kohdistuvan kiukkuni ruumiillistuma.

Muuten oli ihanainen viikonloppu keilaamassa ja baarissa ja Heinillä päikkäreillä ja baarissa ja syömässä. Ai niin. Suosittelen Texasin sunnuntain tex mex -buffamättöä. Nam!

Ulkoministerikin vaihtui sitten. Täytynee todeta että en tykännyt edellisestä enkä tykkää nykyisestä, jolle aion kuitenkin antaa mahdollisuuden enkä kiukuta heti. Hän kuitenkin kiiruisena europarlamentaarikkona on kerran vaivautunut vastaamaan tämän toimittajaopiskelijan turhaan kouluhommaan liittyviin kysymyksiin, johon moni muu vastaavassa asemassa oleva ei vaivautunut.

Opiskelumotivaatio O. Pedagogisia kykyjä vailla oleva opettaja, kitisevät koulukaverit ja voi niin turhat viimeiset jäljellä olevat kurssit. No valopilkkujakin on. Kuten jokaviikkoiset vierailija luennoitsijat ja joitakin vanhoja kavereita on kursseilla näkynyt. Mutta kun opettajan ammattitaito ei riitä siihen, että pitää tunnilla käytävän mielenkiintoisen ja vilkkaan keskustelun asiassa ja kun aikatauluja sovittaessa yksi opiskelija huutaa täysillä etupenkistä että "Mutta kun MINULLA on parempaakin tekemistä ja MINUN pitää saada tehdä tämä asia näin", niin hermohan siinä menee jo tässä vaiheessa opiskeluja. Vieläkö mun on pakko kuunnella tätä pskaa?

Kävin viime viikolla katsomassa There will be blood. Daniel Day-Lewis (en tarkista kirjoitusasua) oli mahtava, mutta muuten se ei oikein auennut. Tai sanotaanko ihan hyvä. Ok. Ei loistava niin kuin väittävät. Tai sitten mä en vaan tajua.

Miehistä en tykkää. Töissä ne taas pitävät yllä sitä poikien kerhoa. Ehkä huomaamattaan, mutta tytöt siihen ei kuulu. Sitten on ne yksityiselämän miehet. Kaikki (paitsi iskä) voisivat kadota. I need to go to a planet with only women!

Ja Blues, voi Blues. Lupaan, etten enää katso yhtään peliä, koska olen varmasti pahanilmanlintunne. Aina kun katson urheilua, kannattamani joukkue häviää. Enkä edes seuraa sm-liigaa. Ja aina kun Nina katsoo jääkiekkoa, matsi menee jatkoajalle. Anteeksi Blues, tänään katsoimme jääkiekkoa yhdessä.

Ja kuten viime tekstistä kävi jo ilmi ,meidän Aaduska ja siskoni oli täällä. Ikävät merkit heidät toi, mutta oli kyllä taas mainiota nähdä molempia, kun ikävähän sitä ihan viikoittain yllättää. Ihana pikkuinen, joka kävelee ja semi-ymmärrettävästi tapailee sanojakin. Hänestä alkaa tulla sellainen ihan oikea pieni tyttö, eikä hän ole enää vauva. Jännää. Pari kuvaa Tirpusta ja Sisko.