Sunday, August 30, 2009

Syksy tuli ja kolahti polveen

Kesä on jo kai ohi. Mutta millainen kesä se oli. Aivan mahtava.

Kaikki ne festarit, keikat, illat, leikit, matkat, mökit, ihmiset, rannat, mummola ja säät. Tänä kesänä olen kirjoittanut vähän, mutta onneksi kuvannut paljon.

Nyt tässä mennään kuitenkin taas syksyyn. Ja arkeen. Töitä on ainakin kuusi viikkoa putkeen. Alkoivat viime viikolla.

Tällä kertaa syksystäkin näyttää kuitenkin olevan tulossa kerrassaan hieno. On valmistujaisia, mökkeilyä, häät!, synttärit, keikkoja ja muutaman reissunkin ajattelin heittää. Ekaan ostin jo liput ja se suuntautuu siskon perheen luo Cambridgeen lokakuun alussa. Toinen todennäköisesti ex-kämppiksen luo Hollantiin (Onnea matkaan Hanska!).

Ensimmäisen syksyviikonlopun satoa: Perjantaina olin maisteriaisissa, jossa syötiin ja juotiin hyvin, pelattiin pleikkaa ja oli hauskaa. Matkalla juhlapaikalta baariin, kaaduin tilataksissa ja sain palkaksi verisen polven. Ja tietysti mulla oli hame. Olihan juhlat. Baarissa vein sen verisen polven tanssilattialle ja kuvittelin, että tilanne on erinomainen pienelle lirkuttelulle, which I barely ever do. Valitsin tietysti kohteekseni porukan ehkä ainoan varatun miehen ja sain ansaitut pakit... Double fail.

Loppuviikonlopun olenkin parannellut sitten polveni lisäksi kolhun saanutta itsetuntoani. Lauantaina käytiin Heinin kanssa syömässä Macussa, joka on muuten oikein viihtyisä paikka ja ruoka oli aivan loistavaa. Suosittelen lämpimästi. Vähän tyyrishän se on, mutta meidän mahtava ammattiliitto on neuvotellut etuna -50 prossan alennuksen. Eli ehkä uusi kantis?!

Käytiin katsomassa myös Public Enemies, joka oli ihan jees, mutta vähän liikaa turhaa räiskintää mun makuun. Pam pam pam ja valonvälähdykset aiheuttivat mulle myös lievän migreenikohtauksen (jotain tekemistä saattoi olla myös edellisillan juhlinnalla), joten muutamista hyvistä jatkoehdotuksista huolimatta suunnattiin alkuperäisen suunnitelman mukaan suoraan leffasta kotiin. Eli tänään olen ollut reipas, ahkera, mutta silti sunnuntaille sopivan melankolinen... Siltä ei kai vaan voi välttyä.

Loppuun kiitos ja kumarrus kesälle ja kuva pienestä ihmisestä, joka vastasi tänäkin kesänä niin monista unohtumattomista hetkistä ja iloista <3













P.s. Kurkatkaa ihmiset ihanan iloista perhetapahtumaa Adoptiomatka-blogista, jonka linkin löydätte tuosta oikealta. Onni on :)

Wednesday, July 22, 2009

Flashbackin jälkeistä kesää

Olen mökkeillyt Orimattilassa.

Leikkinyt ja uiskennellut Aadan, siskon, tädin ja serkkulikan kanssa Naantalissa.

Katsonut Britney Spearsin sirkusta Hartwall-areenan hattuhyllyllä. Ilmaiseksi!

Rokannut aurinkoisessa Joensuussa. PMMP ja Dizzee Rascal vei potin.

Syönyt herneitä.

Tullut kutsutuksi ensimmäisiin kaverihäihin! Anna pääsee naimisiin :)

Nauranut vedet silmissä Brünolle elokuvateatterissa.

Istunut Henry's Pubin terdellä.

Tehnyt töitä.

Nauranut.

Itkenyt.

Laulanut.

Nauttinut.

Nyt on menossa eka viikko koko kesänä, kun olen koko viikon Helsingissä.

Ja olen lievästi hermostunut siitä faktasta, että heinäkuu on kohta ohi.

Thursday, July 9, 2009

A Flashback?

- Kuule hei, teillä pitäs olla täällä sellanen... tiätsä... mulkkusuodatin tossa ovella. - Ai, miten niin? - No kun ei täällä näköjään käy muita ku mulkkuja. - Jos meillä ois suodatin, ni eihän tänne sit jäis ketään. - Totta joo, ei tekis ehkä kovin hyvää sit bisnekselle. - Ei. Ja helvetti, eihän mekään sitten päästäs ees töihin enää...

Kiitos eilisestä Ruoholahden Keskiviikko-Skumppa ry:lle. Kiitos kaikesta tanssimisesta ja nauramisesta. Kiitos kun kestitte mun huonot jutut ja kerroitte hauskempia tilalle. Ja kiitos, kun en huonon bilisvedon tehtyäni joutunut kuitenkaan tanssimaan Onnelan pöydällä alasti. Good friends, that's what you are. And I happen to love you very very much :)

Saturday, July 4, 2009

Damn, life is good.

Muut rokkaa Ruissalossa ja minä vaikeroin vessan lattialla vatsataudissa.

Juon vähän mustikkakeittoa ja istun sohvalle odottamaan seuraavaa kierrosta.

No, sain lipun myytyä hyvään hintaan eikä aurinkokaan paista. Eli ihan käypä tapa tämäkin viettää festariviikonloppua.

No ei ole! Säälipisteitä tänne niinku olis jo.

Thursday, July 2, 2009

Älä lopu hyvä helle!

Mulla on ensi viikolla vain 15 tuntia töitä. Älä lopu!

P.s. Heitin tänään Suomen talviturkin mereen. Ihaninta. Muutenkin olen hengaillut lähinnä koko ajan töiden ulkopuolella puistoissa, terasseilla ja biitseillä. Älä lopu, pliis!

Oon kirjoittanut Juhannuksestakin jonkun blogimerkinnän, jonka olin unhottanut :D Pitääki julkasta sekin.

Wednesday, June 17, 2009

Rok rok

Kesän eka rokki takana. Käteen jäi orastava flunssan lisäksi tietysti kauhea hinku päästä heti seuraaville. Onneks huomenna lähdetään ;) Next stop Himos-festival!

Provinssi on kyllä festareista paras. Aika paljon keskusteltiin siitä, että ollaan jo aika vanhoja ja ollaanko liian vanhoja, kun ollaan käyty ekan kerran kyseisessä tapahtumassa 10 vuotta sitten. Mutta eikä olla. Niin kauan kuin ihmisestä on kerran vuodessa kiva riekkua seitsemään asti kolmena aamuna peräkkäin välillä sateisella ja välillä aurinkoisella ja aina meluisalla leirintäalueella, niin kauan ihmisen pitää lähteä Seinäjoelle.

Joka vuosi on mukana ollut tosi erilainen porukka - fiilis ja touhut on yleensä kuitenkin aika samat. Aamupalakin on jo vuosien saatossa muodostunut vakioksi, bändejä ei paljon nähdä, huonoa musiikkia pitää popittaa täysillä 24/7 ja ennen kaikkea ilakoida (sana, jonka lanseerasi eräs kuhmolainen vuoden 2003 Provinssissa). Tällä kertaa sääkin oli vielä hyvä. Aurinkoa riitti päivisin. La-su-yöllä tulikin sitten ihan hullu rankka sade, mutta onneksi meillä oli itsekyhätty katos suojana ja bileet jatku sateesta huolimatta aamuun asti.

Kolme päivää Provinssissa aiheuttaa kyllä sen, että huoltoaseman eläkeläisbussi tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, koska on jo ehtinyt unohtaa vanhusten olemassaolon. Myös telkkarin käytön kanssa tai normaaleja (lue selviä) ihmisiä kohdatessa saattaa olla vaikeuksia. Vielä tiistainakin peilistä tuijottaa Mervi Tapola ja kaikki tyhmät vitsit naurattavat vielä viikonkin päästä... Tästä kaikesta voi kuitenkin päätellä reissun olleen erittäin rentouttava.

Eli hauskaa oli. Ei heiloja, paitsi että useita suukkoja sain pojilta, jotka jakoivat niitä ilmaiseksi oikein kyltin kera festarialueella... Ja huulien muotoiset aurinkolasitkin sain. Ne kiertäköön mukana kesän festarit. Kaikenlaista. Näitä välähdyksiä on niin vaikea selittää jälkeenpäin mitenkään järkevästi.


Eli niistä viis ja hauskaa juhannusta!!

Monday, June 8, 2009

Kakara / Aikuinen

Oon aikuinen.

Veroprosentti nousi humpsahtaen, kun laskin uuden verokortin itselleni netissä.

Kävin lauantai-illalla Nuevossa syömässä, yhdellä drinkillä ja tulin kotiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin vaalitoimikunnassa varapuheenjohtajana.

Menen keskiviikkona yhden pankin järjestämälle brunssille.

Olen huolissani konservatiivioikeistolaisten johtaman Euroopan tulevaisuudesta. Puolueeseen liittyminen... Edelleen toteuttamatta.

Veemäisen maanantain päätteeksi lähdin lenkille, enkä baariin.

Oon kakara.

Kollega kutsui minua tänään töissä tarharyhmäläiseksi.

Pyysin yhtä kaveria sopimaan yhden kaverinsa kanssa mulle treffit.

Perjantaina olin hieman riehakkaalla tuulella ja saatoin juoda useita erinäköisiä drinkkejä erinäisissä ravinteleissa Helsingissä.

Lähden torstaina Provinssirokkiin telttailemaan. Vaikka on luvattu sadetta.

Valitin tänään koko päivän töissä täysin sitä ansaitsemattomalle työkaverille.

Juoksin työpäivän päätteeksi käytävällä karkuun toista työkaveria, joka pyysi mua pari kuukautta sitten ulos ja pelkään, että se tekee sen uudestaan.

Onko muuten tosiaan niin, että lapselle on vaikka mitä synonyymejä, mutta aikuinen on vaan aikuinen?