Söimme rauhassa, jonka jälkeen kävin kotona sovitusti syöttämässä A:n ja laittamassa hänet nukkumaan (nykyään JO klo 21 aikoihin, tässä on tapahtunut iso muutos viimeisen viikon aikana). Sitten palasin vielä naapuriin ja tulin puolen yön aikaan. A oli juuri herännyt eikä ollut rauhoittunut tutilla. Pientä äidin/tissin ikävää hänellä siis taisi olla, mutta loppuyö sujui kuitenkin ihan tuttuun tapaan tätä heräämistä lukuunottamatta.
Mutta siis vitsit olipa ihanaa. Yhteistä omaa aikaa ja yllättävän helppoa oli olla! P:n sisko on niin luonnollinen lasten kanssa, ettei siitä kyllä tarvinnut olla hetkeäkään huolissaan, että miten heillä menee. A oli nukkunut päikkärit, syönyt pulloa kahteen otteeseen ja ollut oma rauhallinen, ihana itsensä koko illan ja häntä luvattiin tulla toistekin vahtimaan :)
Ja tunnustettakoon, että kävin perjantainakin kaupungilla ravintolassa syömässä ja drinkillä poikien ollessa kotona kaksin. Aikamoinen menoviikonloppu siis ;) Ilmeisesti jonkinlainen mahdollinen vierastamiskausi voi olla jo nurkan takana, mutta toistaiseksi en ole huomannut missään vaiheessa, että A:lle olisi niin "väliä" kuka häntä hoitaa. Kun tulin häntä laittamaan unille lauantai-iltana, niin hän oli ihan kuin en olisi poissa ollutkaan.
Ja tosiaan viimeisen viikon aikana rytmi on kääntynyt siihen, että A menee aiemmin nukkumaan ja rauhoittuu yöllä usein pelkällä tutilla. Läpimurto tapahtui, kun nukuin viime viikonloppuna yhden yön sohvalla ja P hoiti yön. Kyseessä ei ollut unikoulu, vaan tarkoitus oli kokeilla pullosyöttöä yön yli ja olisin tullut heti paikalle, jos homma ei olisi toiminut. No sehän toimi, vaikka A söi yön aikana tosi vähän. Tästä tajusinkin sitten, että A ei tarvitse ruokaa joka kerta kun yöllä havahtuu. Vau! Hän rauhoittuu tutilla tosi nopeasti ja kerran mentiin jo klo 21-7 välinen aika täysin syömättä. Vau! Lisäksi hän siis nukkuu suurimman osan yöstä omassa sängyssä. Vau!
Toki tajuan, että tämä voi olla taas yksi vaihe, mutta tosiaan tuntuu että kyseeessä oli enemmän sellainen oma ahaa-elämys eikä niinkään mikään muutos A:n käytöksessä. Eli ilman tätä yötä sohvalla olisin ehkä jatkanut ruoan tarjoamista jokaiseen ynähdykseen hamaan tulevaisuuteen.
Viikko sitten A myös oppi kierähtämään selältä vatsalle ja teki sitä useampana päivänä ahkerasti. Välillä homma suututti ja ympäri mentiin kauhean huudon kera. Sitten se yhtäkkiä unohtui koko kierähtely ja nyt hän ei edes yritä mihinkään suuntaan vaan muina poikina lekottelee selällään. Kääntymisen sijaan tulikin sitten saman tien jotain äidin mielestä vielä parempaa... eli jutut! Nyt sitä riittää, ölinää ja äpinää. Naurua ei vielä kuulu, mutta äänensävyjä on jo kuultu huolestuneesta ilakoivampaan. Vitsit kun ihanaa kommunikoida :)
 |
| Kivaa sunnuntaita! T. Söpö |
No comments:
Post a Comment