Olo oli kerrassaan virkeä. Ihanaa! Kellon täytyy olla ainakin seitsemän.
Jes, Arvo on nukkunut seitsemään ja minäkin pitkästä aikaa saanut kahdeksan tunnin unet. Ah, nyt tulee hyvä päivä! Olen levännyt! Uusi ihminen! Tänään olen superäiti!
Nostan päätäni sen verran, että näen miehen puolella olevan herätyskellon. Kello on 5.05.
Eiiiiiiiiiii! Kirosana, kirosana, kirosana.
Tätä seurasi kaksi tuntia venkoilua kunnes kello 7 se "äitiiii"-huuto sitten kajahti viereisestä huoneesta. Sängystä nousi samainen äitiräyskä kuin edellisaamunakin. Uutta ihmistä ei näkynytkään mailla halmeilla, superäiti taisi lentää etelään.
Jaoin Facebookissa viikonloppuna tämän muiston viiden vuoden takaa.
Kyllähän niitä mahdollisuuksia nukkumiseen nimittäin tarjotaan. Äitienpäivänäkin oikein tyrkytettiin hopealautasella. "Nuku ja tuodaan sitten aamupalaa sänkyyn".
En nukkunut ja klo 7 pyysin, että joko voisitte alkaa valmistaa sitä aamupalaa, kun en jaksa enää venkoilla sängyssä.
No comments:
Post a Comment