Joka päivä ihmettelen lähes rajatonta rohkeuttasi. Mikään kallio ei
ole liian jyrkkä, ettet sinne yrittäisi. Mikään kiipeilyteline ei ole
niin korkea tai kapea, ettet sinä siitä selviäisi. Tai niin ajattelet.
Sinä kävelet vieraisiin koteihin kuin omaasi. Mikään tilanne ei
hätkähdytä ja jokainen ihminen on jo hieman tuttu, vaikka vasta
tapaatte.
Olet niin rohkea, että välillä äitinäsi tunnen ettet tarvitse minua.
On minulla kuitenkin vielä paikkani siinä kiipeilytelineen vieressä
koppaamassa sinut syliini, kun rohkeus ei riitä korvaamaan taitoja.
Minusta tehtäväni on nimenomaan ottaa kiinni, kun putoat, ei
kieltää kokeilemasta. Ihailen liiaksi pelottomuuttasi opettaakseni sinut
pelkäämään maailmaa. Samalla toki tärkein tehtäväni äitinäsi on pitää
sinut turvassa.
Vanhempinasi haluamme aina kannustaa sinua seikkailuun ja olemme
antaneet sinulle tilaa kokeilla rajojasi jo ihan pienestä. Ehkä joskus
joku on huokaillut vieressä, kun emme ole keskeyttäneet
tutkimusmatkojasi varoituksin.
"Rohkaista olemaan rohkea", kirjoitimme
viime tammikuussa vähän kömpelösti päiväkodin aloituskaavakkeeseen
omista kasvatusperiaatteistamme. Siinä voimme toistaiseksi kokea
onnistuneemme.
Osaisimmepa jatkossakin pitää sinut turvassa, kuitenkin juuri niin
ettet menetä lapsen rohkeuttasi. Palanen tuota pelottomuutta voi viedä
sinut aikuisena minne ikinä haluat.
Toivon, että kasvaessasi tunnet itsesi edelleen kotoisaksi
tilanteessa kuin tilanteessa. Että luotat maailmaan ja omiin siipiisi.
Toki varoen vaaraa, siellä missä se oikeasti on. Ja tulevaisuudessa
ehkä ihan vähän vähemmän kurkistelua toisten kaappeihin.
Ja sitten kun putoat, ja ainahan niitä kohtia elämässä tulee, niin tietäisit, että äiti on edelleen koppaamassa kiinni.
No comments:
Post a Comment