KLO 8:20
- Haluu poiii, haluu poii, kuuluu naapurihuoneen pinnasängystä.
Katsahdan kelloa. Whaat, noin paljon?! Ihanaa, että nukuttiin näin
pitkään. Arvokin vetäisi 12 tunnin unet. Jes.
Haen pöpperöisen pinnasängystä ja menemme hetkeksi sohvalle vierekkäin katsomaan Kakkosen piirrettyjä.
- Peitto päälle, äiti kaa. Pienelle on tärkeitä tietyt pienet asiat, kuten tämä että sohvalla ollessa ollaan peiton alla.
Hetken päästä nousen peiton alta ja menen keittiöön tekemään
aamupalaa. Vanhemmille paistettuja munia ja salaattia. Lapselle muna,
salaattia ja leipää juustolla. Iskäkin heräilee pikkuhiljaa ja laittaa
kahvin tulemaan ja vie Arvon aamupesulle.
Aamupalapöydässä jutellaan siitä, että tänään pitää mennä
pulkkamäkeen, koska huomenna ei ole enää lunta. Heti nyt aamulla. Ehdin
jo stressata ajankulua, kun iskä muistuttaa että ei tässä oo mihinkään
kiire. Ei niin.
KLO 10:15
Vihdoin päästään ulos koko porukka pienten vaatteiden pukemiseen
liittyvien kahnauksien jälkeen. Iskä ja Arvo menevät suoraan lähipuiston
pieneen pulkkamäkeen ja laskevat kerran, jonka jälkeen Arvo ilmoittaa,
ettei halua uudelleen. Viime talvenakaan Arvo ei tykännyt pulkkamäestä,
silloin ajattelimme syyksi ikää, mutta ehkäpä hän ei ole
pulkkamäkityyppiä.
Kiertelemme sitten puistossa muuten vaan ja mennessämme ohi yhdestä
retkipaikasta, Arvo toteaa "haluu jäskii". Siinä samalla paikalla
tosiaan söimme viime kesänä kerran jätskit. Ihmettelemme miehen kanssa,
että miten hän sen voi vielä muistaa. Mies päättelee, että kun saa niin
harvoin herkkuja niin kai ne sitten muistaa. Heh.
Arvo kiipeilee vielä isojen lasten kiipeilytelineessä ennen
kotiinlähtöä. Ensi kertaa hän malttaa noudattaa ohjeita ja pitää kiinni
kaiteista päästen ihan itse vaikeistakin kohdista eteenpäin. Äiti ja isä
toki molemmin puolin koppausvalmiuksissa.
KLO 11:30
Kotona Arvo syö välipalaksi banaania, mandariinia ja hapankorpun.
Jälkimmäinen ei oikein maistu. Joskus viikonloppuisin ruokarytmi heittää
häränpyllyä, eipä kai sillä väliä missä järjestyksessä sitä ateriansa
nauttii.
Mies laittaa Arvon parvekkeelle päikkäreille ja minä "leivon" parit
perinteiset joulukarkit sunnuntain ekaa joulunviettoa varten. Miehen
perheen joulua on totuttu viettämään itsenäisyyspäivän tienoilla, mikä
on oikein kiva perinne, sillä jouluna on monta viettopaikkaa muutenkin.
Paketoin myös muutamat joululahjat ja järjestän pahvilaatikkoon
päiväkodin varankeruuprojektin sukkamyyntikamat. Ne pitää lähettää
maanantaina, että saadaan sukatkin pukinkontteihin.
Arvo heräilee puolisentoista tuntia myöhemmin ja syömme kaikki
lounasta. Tavakseni on tullut perjantaisin paahtaa uunissa iso kasa
juureksia ja vihanneksia, joita sitten syödään eri tavoin koko
viikonloppu. Lounaalla on tällä kertaa perunaa, maa-artisokkaa,
ruusukaalia ja Rekosta ostettua savukalaa.
KLO 15:00
Mies heittää minut ja Arvon käymään isotätini luona. Hän on itse
menossa illaksi Haloo Helsingin keikalle ja käy vähän asioilla ennen
sitä.
Isotäti ottaa meidät vastaan kotonaan vähän väsyneenä. Hän täyttää
ensi keväänä 100 vuotta eli ikääkin jo on. Olihan hän jo äitinsä
vatsassa Suomen itsenäistyessä.
Aika pian saapumisemme jälkeen hän kuitenkin piristyy ja innostuu
peräti päristelemään Arvon poskia heidän istuessa vierekkäin. "Haluu
lisää", kiljahteli taapero onnessaan ja isotätipä päristi.
Täti muistaa aina ihmetellä sitä, että Arvo ei ole koskaan
vierastanut häntä. Puhumme myös tädin viimevuotisesta sairaalareissusta.
Hän kertoo, että luuli jo kuolleensa kunnes herättyään näkikin minut
edessään. Muistan sen käynnin, itse lähdin silloin sairaalasta siinä
uskossa, että olin juuri hyvästellyt hänet.
Mutta siinä täti, jota itse kutsun kuolemattomaksi, edelleen on. Ja
nauraa sydämensä kyllyydestä Arvon hassutellessa taskulampulla.
- Kyllä minä niin virkistyin kun kävitte, isotäti kiittelee. Tullaan
ennen joulua vielä käymään, lupaan ja halaamme Arvon kanssa molemmat
tätiä useampaan kertaan.
Lähdettyämme isotädiltä suuntaamme hänen lähikauppaansa. Kävelemme
yhden portaikon ohi. "Haluu jäskii", Arvo ilmoittaa taas. Muistan, että
samoilla portailla istuimme viime kesänä ja söimme jätskit Arvon
serkkujen kanssa. What? Jäbä muistaa kaikki elämänsä jätskit.
Hellyn ja lupaan, että ostetaan joulutortut kaupasta. Niitäkin Arvo
on pyydellyt jo monena iltana, kun näki videopuhelussa serkkujen tekevän
torttuja omassa kotonaan.
Kaupan pakkasesta nappaan mukaan "kanantyyppisiä" kasvissuikaleita,
mietin tekeväni niistä kastiketta uunijuuresten kylkeen. Ja tietysti ne
tortut. Sitten hyppäämme metroon kotimatkalle.
Jokaisella asemalla Arvo olisi jo valmis jäämään pois. Ei ole vielä meidän asema, toistan jokaisen kohdalla.
Kotimetroaseman uloskäynnillä on poliiseja. He ovat juuri menossa
autoonsa. Arvo toteaa kärrystä, että "piipaa-auto" ja toinen poliiseista
kääntyy moikkaamaan meitä. Jäämme vähän matkan päähän ihmettelemään
lähtevää poliisiautoa ja oi onnea, kun auto käynnistää meidän
kohdallamme hetkeksi vilkkuvalot. "UUUUUUU", toteaa taapero mielissään.
Äidillekin tulee hyvä mieli poliisien eleestä.
KLO 17:00
Kotiin päästyämme Arvo riisuu vaatteitaan ja minua ei oikein enää
huvittaisikaan alkaa kokkaamaan. Ei huvita, en jaksa. Keittiökin on
sotkuinen. Ja väsyttää. Ja kellokin sen verran, että ruokaa pitäisi
lapselle olla niin kuin nyt heti.
- Minä en saa käsiä tättä, Arvo sanoo ja turhautuu heti, kun puku ei
kerralla lähde päältä. Itse kiinnitän huomiota viisisanaiseen
lauseeseen, ei niitä vielä liiaksi ole kuulunut.
Päätän tunkea kasvissuikaleet pakkaseen ja otan Arvolle kaapista porkkanaisen kasvispastapurkin.
Hänen syödessä sitä hyvällä ruokahalulla siivoan keittiötä. Sitten syömme yhdessä tortut.
- Mihin äidin toottu katosi? ihmettelee Arvo noin puoli minuuttia
torttujen syömisen aloittamisen jälkeen. Sitä sitten päivitellään hetki,
kun äiti on tosiaan niin nopeasti syönyt sen ja Arvo vasta nuoleskelee
omastaan luumuhilloja keskeltä.
KLO 18:00
Illalla katsotaan yksi Kaapo-jakso. Luen Arvolle hetken kirjaa,
kunnes minulta menee hermo uuteen leikkiin, jossa Arvo vehkaa
edestakaisin ja hokee "Ei halua kuunnella, haluaa kuunnella, ei halua
kuunnella."
- Laina-täti ajaa ekka-autoo, toistelee Arvo moneen kertaan illan
aikana. Sekin on periaatteessa viisisanainen lause. Ehkä. Melkein.
Viikkaan Arvon huoneessa jo useamman päivän pyykkitelineillä
levänneet pyykit pois. Tällä välin Arvo tarjoilee minulle
leikkikeittiöstään perunaa ja kahvia. Herkullista!
Pyykit hoidettuani lähden mukaan keittiöleikkiin. Lopulta Arvo
ripottelee leikkisuolaa ja -pippuria rekan lavalle ja minä siivoan
keittiötavaroita järjestykseen. Ihmeen tyydyttävää, vaikka järjestys
säilyykin kaikki kaksi minuuttia.
- Otatko iltapalaksi puuroa vai jugurttia? kysyn hieman vaille seitsemän.
- Puuoo!!
Teen 5-viljan puuron Arvolle mikrossa ja lisään joukkoon pakkasesta
marjoja. Se ei sitten oikein maistukaan ja homma menee leikiksi. Joudun
hengittelemään hetken ja vilkaisen kelloa. Puolisen tuntia, sitten
nukkumaan.
Pesen puurot Arvosta ja hän tulee mukanani keittiöön katsomaan kun
paketoin joulukarkkeja. Sitten hassuttelemme vielä hetken sohvalla.
- Minä rakastan sinua. Rakastaako Arvo äitiä?
- Akastaa!
Arvo haluaa ottaa syntymäpäiviltään jääneen helium-ilmapallon mukaan
iltapesulle. Usein siellä on mukana joku lelu, tänään
laaduntarkkailijana toimii vuorollaan sitten ilmapallo.
Pesemme hampaat ja tiirailen vielä näkyykö uusia poskihampaita. Yksi
tuli pari viikkoa sitten, selvisimme siitä kahden yön valvomisilla.
Uusia ei näy.
Iltasatu luetaan Richard Scarryn kultaisesta kirjastosta. Se kertoo
possun syntymäpäiväjuhlista. Suukkojen ja halien saattelemana lasken
Arvon pinnasänkyyn. Unia!
KLO 20:05
Istun sohvalle ja alan kirjoittaa tätä blogitekstiä. Muutaman kerran
Arvo vielä huutelee sängystään "mitäää, mitää, mitää", joihin huikkailen
takaisin hyvän yön toivotuksia. Sitten hänen huoneensa hiljenee.
Minä kirjoitan vielä aika kauan tätä tekstiä (näittekö minkä pituinen
tää on?) ja pelaan hetken viime viikolla meille saapunutta Xboxia.
KLO 23:20
Nyt unille! Edit sängystä: pesin hampaat Arvon hammastahnalla, vähän väsyttää vissiin.