Arvolle ruoka on maistunut alusta asti ja varsinaisia inhokkeja ei ole toistaiseksi kovinkaan montaa. Valitettavasti kyllä esimerkiksi parsakaalit tuppaavaat jäädä lautaselle, jos nyt ei ole aivan kiljuva nälkä vielä annoksen loppumetreillä. Silloin nekin kelpaavat. Oikeastaan kaikki vihreä on nykyään lautasella viimeisenä lukuunottamatta avokadoa ja herneitä.
Suosikkejakaan on vähän vaikea nimetä, koska tosiaan suurin osa ruoasta otetaan päivittäin yhtä ilomielin vastaan. Banaani on aina kadonnut lautaselta ensimmäisenä, nyt olen huomannut samoin käyvän punajuurille, jos niitä on tarjolla. Yleensä se on kuitenkin se mikä-tahansa-lämmin-ruoka, joka maistuu parhaiten.
Yritän ruokaa tarjotessani olla ajattelematta, että "ei hän tätä kuitenkaan syö" tai "tätä se ei viimeksikään syönyt". Kun hänhän tosiaan syö tai ainakin maistelee. Ja jos ei maistanut eilen, niin saattaa maistaa tänään. Toivoisin, että muistaisin pitää näistä ajatuksista kiinni myös tulevaisuudessa, vaikka hän joskus muuttuisi valikoivammaksikin.
Ainoat, mitä meillä Arvon ruoassa vältellään ovat turhan suolaiset/lisäainekyllästeiset ruoat ja sokeri. Mikään näistä ei kuitenkaan enää ole nollatoleranssi-linjalla.
Sitten on aivan erikseen ruoat kuten mämmi. Olen syönyt itse tässä muutaman viikon sisään jo useamman ropposen, mutta pieneen mieleenikään ei ole tullut tarjota sitä Arvolle. Tänään hän kuitenkin viittoili suuntaani into piukassa, kun olin päivittäistä annostani iltaruoan jälkeen jääkaapilta hakemassa.
Selvä, maistahan sitten! Ja ajatuksena heti: no ihan varmasti ei syö tätä mämmiä tälleen kylmiltään!
Hänellä oli lastenhaarukka kädessään ruokailun jäljiltä, joten nappasin siihen nökäreen mämmiä. Ja toisen nökäreen. Kolmanteen vedin rajan (sokeri ja potentiaaliset vatsavaivat). Kovin moni ruoka ei ole kyllä sellaisten hihkuntojen saattelemana kadonnut. Siis aivan suunnatonta herkkua tuo mämmi! Äitin poeka!
No comments:
Post a Comment